Joukkotappelussa hutkittiin veitsellä ja tuolilla

Joukkotappelussa hutkittiin veitsellä ja tuolilla Raisiossa – riidan alku hämärän peitossa

Julkaistu: 23.9. 11:48
Torstai-iltapäivänä kello 16.45 Raision Alhaistentiellä käytiin noin kymmenen ulkomaalaistaustaisen henkilön välinen nujakka.
Vaikka tappelussa huidottiin sekä veitsellä että tuolilla, veitsellä ei onneksi osuttu yhteenkään osallisista.

Lounais-Suomen poliisilaitos kertoo tiedotteessaan, ettei vielä ole tiedossa, mistä riita oli saanut alkunsa.

Asiaa tutkitaan törkeän pahoinpitelyn yrityksenä ja kolmena pahoinpitelynä.
IS
753
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Joko Tervo on kerinnyt vääntää tuon autistien syyksi?

1Äänestä

Torstai-iltapäivänä Raisiossa käytiin noin kymmenen ulkomaalaistaustaisen henkilön välinen nujakka.
Vanhempi konstaapeli Asko Niinivirta Lounais-Suomen poliisilaitokselta kertoo nujakan tapahtuneen Raision Alhaistentiellä noin kello 16.45. Paikalla sijaitsee ravintola, jonka edustalla ulkomaalaisten välit kiristyivät siinä määrin, että välienselvittelyssä turvauduttiin myös kättä pidempään.

Lounais-Suomen poliisilaitoksen perjantaina julkaiseman tiedotteen mukaan tappelussa huidottiin sekä veitsellä että tuolilla. Veitsenisku ei kuitenkaan löytänyt kohteeseensa eikä kukaan saanut välitöntä sairaalahoitoa vaativia vammoja.

Niinivirta kertoo Ilta-Sanomille, että tapahtumien selvittely on edelleen kesken ja moni asia toistaiseksi hämärän peitossa Esimerkiksi riidan puhkeamiseen johtaneista tapahtumista ei ole vielä tarkkaa tietoa.

– Tämänhetkisen käsityksen mukaan riita on alkanut jostain aivan mitättömästä asiasta, Niinivirta kuvailee.

Niinivirran mukaan ravintolan edustalla käytyyn nujakkaan osallistuneiden henkilöiden lukumäärä on suuntaa-antava. Silminnäkijäkertomusten perusteella tapahtumiin on voinut osallistua jopa kymmenkunta ulkomaalaista.

– Poliisi otti tapahtumapaikalta kiinni kolme henkilöä. Osa osallisista ehti poistua ennen poliisien väliintuloa, Niinivirta muistuttaa.

Hänen mukaansa kaikki nujakkaan osallistuneet olleet tämänhetkisten tietojen valossa ulkomaalaistaustaisia henkilöitä, jotka asuvat pysyvästi Suomessa.

Kiinniotettujen henkilöiden kuulusteluja on tarkoitus suorittaa perjantaina.

Asiaa tutkitaan törkeän pahoinpitelyn yrityksenä ja kolmena pahoinpitelynä.
IS

1Äänestä

Ei ole ollut pojilla alaluokilla veistonopetusta.

1Äänestä

Vain pieni nujakka...

2Äänestä
  • Rauhanuskovaisten pieni kiista siitä mihin päin Raisiossa tulee perseillä.

    1Äänestä

Normaalissa rikostutkinnassa rikospaikalta paenneet etsittäisiin vastuuseen teostaan. Tässä tapauksessa kun kyseessä on ilmeisen laittomia, kadonneita "turvapaikanhakijoita" niin poliisi tyytyy toteamaan osan poistuneen paikalta. Jos kyseessä olisi kantasuomalaisten poistuminen rikospaikalta niin se olisi kyllä pakenemista rikospaikalta.

Ruskettuneet eivät tainneet saada riittävästi mustelmia tai ne eivät näy aurinkosessa Suomen kesässä ilmaista elämää odottaneiden orvaskedellä näin alkusyksystä?

1Äänestä

Ne ovat tuoneet Alepon tänne tullessaan. Ei pidä ihmetellä miksi siellä on talot paskana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Raisiossa- kirjoitti:

Joukkotappelussa hutkittiin veitsellä ja tuolilla Raisiossa – riidan alku hämärän peitossa

Julkaistu: 23.9. 11:48
Torstai-iltapäivänä kello 16.45 Raision Alhaistentiellä käytiin noin kymmenen ulkomaalaistaustaisen henkilön välinen nujakka.
Vaikka tappelussa huidottiin sekä veitsellä että tuolilla, veitsellä ei onneksi osuttu yhteenkään osallisista.

Lounais-Suomen poliisilaitos kertoo tiedotteessaan, ettei vielä ole tiedossa, mistä riita oli saanut alkunsa.

Asiaa tutkitaan törkeän pahoinpitelyn yrityksenä ja kolmena pahoinpitelynä.
IS

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu