Mistä syystä kepun kannatus alenee?

Keskustan kannatus on laskenut kuin lehmän häntä jo toista vuotta ja kokoomuksen kannatus on samaan aikaan kasvanut? Kunnallisvaalissa keskustan ja kokoomuksen suhde oli selkeimmin tilannetta kuvaava, kun kepu menetti kannatustaan todella paljon edellisistä kunnallisvaaleista ja kokoomus nousi vain yhden %-yksikön päähän kepun saamista äänistä.

Mistä tämä mahtaa johtua? Miksi keskustan kannatus järjestelmällisesti pienenee ja kokoomuksen kannatus vääjäämättä kasvaa.

Selitystä voi hakea monella tapaa. Yksi on eritellä sitä, mistä kummankin puolueen kannatus tulee. Molempien äänestäjät ovat ilmeisesti sellaisia ihmisiä, joille vasemmiston äänestäminen ei tule kysymykseenkään. Ainakin itse olen tällainen. Valittavana siis on hieman pelkistäen joko keskusta tai kokoomus.

Kun kumpaakin puoluetta peilataan suhteessa vasemmistoon, on ilmeistä, että keskusta on aiheuttanut tyytymättömyyttä siinä, millä tavalla se toimii suhteessa vasemmistoon, koska kannatus alkaa paeta pois keskustasta.

Ilmeisesti iso osa äänestäjistä nyt huomaa, että jos sosialidemokraattien kerran on aina pakko olla hallituksessa, niin koko kansan edut tulevat paremmin hoidetuksi sinipunassa kuin punamullassa.

Kokoomukselle tilanne on mukava. Kepulle siitä syntyy ajan mittaan epämukava, kun puoluekenttä alkaa kohta vatia vanhasen ministeriryhmältä keskustalaisempaa politiikkaa demareiden myötäilyn sijaan.
23681
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Luulet, että erehdyt pahasti siinä, kun sanot, ettei Keskustan kannattaja voi äänestää vasemmistoa. Keskustan kannattajakunnan ydinryhmä muodostuu maatalousyrittäjistä ja Pohjois- ja Itä-Suomen haja-asutusalueilla asuvista ihmisistä. Kuitenkin sellaisissa Keskusta-Suomen kunnissa, joissa on teollisuutta tai muuten paljon palkkatyöläisiä, vasemmistopuolueiden kannatus on melko suurta. Etupäässä tämä kannatus on ohjautunut aikoinaan kommunisteihin ja nyt Vasemmistoliittoon. Oikein tunnettuja punaisia kaupunkeja ovat olleet Kemi ja osin Raahe.

Anneli Jäätteenmäki vetosi puheenjohtajakaudellaan nimenomaan näihin vasemmistolaisiin liikkuviin äänestäjiin. Hän syytti sinipunahallitusta oikeistolaisen politiikan harjoittamisesta. Keskustan kannatuksen nousu on liittynyt siihen, ettei keskustalaisilla alueilla ole vaihtoehtoa SMP:n kuoltua ja kommunistien hiivuttua. Äänet ovat ohjautuneet paljolti Keskustalle, koska SDP on jostain syystä koettu etäläisen Suomen kaupunkipuolueeksi.

Keskustan tilanne muuttuu uskoakseni kahta kautta tukalammaksi. Tämä on tietysti vain tämän hetken ennusteeni. Ensinnäkin voi käydä niin, että vasemmisto alkaa yhdistää voimiaan ja vasemmistolaistuu, kun Lipponen vaihdetaan Heinäluomaan. Heinäluoman visiona saattaa olla juuri koko vasemmiston yhdistyminen. Tämä tuo äänestäjille myös vaihtoehdon haja-asutusalueilla, koska SDP alkaisi silloin harjoittaa 70-luvun vasemmistolaista politiikkaa. Kokoomus puolestaan saa lisää ääniä, kun oikeistodemarit kyllästyvät korkeaa verotusta suosivaan politiikkaan.

Toiseksi Keskusta voi menettää myös äänestäjiä Kokoomukselle, sillä Keskustan yrittäjäkannattajat näkevät siinä varteenotettavan vaihtoehdon. Samoin ne liikkuvat äänestäjät, jotka eivät halua äänestää vasemmistio kuten sanoit.

Tämä kehitysennuste on siis politiikan polarisaatiomalli, jonka panisi liikkeelle vasemmiston yhdistyminen kuten oletan tapahtuvan.

Tämä ennuste ei tee Keskustasta turhaa puoluetta, vaan se tekee siitä vaa´ankielipuolueen. Keskustalle ykkösvaihtoehtona on kuitenkin jatkossakin yhteistyö vasemmiston kanssa, koska budjettipolitiikka on ylivertaisen tärkeää Keskustalle. Kokoomuksen alhaista verotusta ja yhteiskunnan roolin vähentämistä ajava linja ei tule saamaan kannatusta sen paremmin Keskustassa kuin vasemmistolaistuvassa SDP:ssä.

Kokoomus tulee jäämään poliittiseen paitsioon. Sen kannatus ei riitä lähellekään hallituspaikkoja, jos vasemmisto yhdityy ja SDP:stä tulee sitä kautta 10 %-yksikköä suurempia puolue kuin Kokoomuksesta. Kokoomuksen ainoa vaihtoehto on ollut yhteistyö sellaisen SDP:n kanssa, joka on harjoittanut verraten oikeistolaista politiikkaa. Lipposen mukana tämä oikeistovirtaus tulee ainakin vähäksi aikaa hautautumaan ja siinä hautautuu myös Kokoomuksen vaikutusvalta. Itse asiassa Kokoomuksen vaikutusvalta pysyy vähäisenä niin kauan, kun Suomessa on voimakas Keskusta-puolue. Sitten kun tai jos Keskusta kuihtuisi Ruotsin Centernin suuruiseksi puolueeksi, päästäisiin kaksinapaiseen parlamentaariseen järjestelmään, missä Kokoomuskin olisi realistinen varteenotettava vaihtoehto.

Äänestä
  • Mitä erehtymiseeni tulee, niin taisin tuoda mielipiteeni huonosti esiin. Kun edellä tarkastelin keskustan ja kokoomuksen välistä kannatuksen siirtymää, rajasin tarkastelun pelkästään niihin liikkuviin äänestäjiin, joille vasemmisto ei ole koskaan mikään vaihtoehto. Näitä äänestäjiä ei liene kuin enintään 25% keskustan kokonaiskannatuksesta.

    Olen aivan samaa mieltä analyysisi keskustaa, vasemmistoa ja SMP:ta koskevista osista. Muistelen itsekin kirjoittaneeni jotain saman suuntaista joskus.

    Sen sijaan siitä, että Heinäluoma lähtisi aktiivisesti ajamaan vasemmistoliiton ja SDP:n yhdistymistä en ole ollenkan varma. Pidän häntä sen verran ammattilaisena, joka tietää, ettei kannettu vesi kaivossa pysy. Politiikan vasen laita - demareidsta vasemmalle - on nimittäin niin pirstoutunut pieniin individualistis-ortodoksisiin kommunismin ja sosialismin tulkinnan puolueisiin, että jonkinlainen vasemmistoliitto meille joka tapauksessa jää. Ja vaikka fuusio tapahtuisi, niin oletan Heinäluomankin tajuavan, ettei fuusioidun puoleen saama äänimäärä ole lähellekään sama kuin SDP:n + erillisen vasemmistoliiton saama äänimäärä olisi.

    En siis usko SDP:n enkä Heinäluoman tavoittelevan vasemmiston yhdistymistä, en ainakaan kovin aktiivisesti enkä ainakaan kovin lyhyellä aikavälillä. Mikäli näin kävisi, niin keskustan asema maaseudun kunnissa toki vahvistuisi ja yhhä suurempi osa Suomen pienkunnista muuttuisi poliittisesti vaihtoehdottomiksi yhden pääpuolueen kunniksi.

    Se taas jääkö kokoomus paitsioon, riippuu minusta täysin kokoomuksesta itsestään. Kokoomuksen kannatus kasvaa minun mielestäni ainoastaan silloin, kun kokoomus nostaa keskusteluun selkeitä, kansalaisille tärkeitä asiateemoja ja tuo niiden yhteydessä esiin oman, perustellun vaihtoehtonsa siitä, miten asia hoidettaisi kokoomuksen esittämällä tavalla hallitusta paremmin.

    Jos kokoomuksen kasvu jää pelkkien liikkuvien äänestäjien tilapäisten siirtoäänien varaan, niin kasvulla ei ole pitävää pohjaa, vaan kannatusosuus voidaan menettää hyvinkin sattumanvaraisten syiden vuoksi.

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    Mitä erehtymiseeni tulee, niin taisin tuoda mielipiteeni huonosti esiin. Kun edellä tarkastelin keskustan ja kokoomuksen välistä kannatuksen siirtymää, rajasin tarkastelun pelkästään niihin liikkuviin äänestäjiin, joille vasemmisto ei ole koskaan mikään vaihtoehto. Näitä äänestäjiä ei liene kuin enintään 25% keskustan kokonaiskannatuksesta.

    Olen aivan samaa mieltä analyysisi keskustaa, vasemmistoa ja SMP:ta koskevista osista. Muistelen itsekin kirjoittaneeni jotain saman suuntaista joskus.

    Sen sijaan siitä, että Heinäluoma lähtisi aktiivisesti ajamaan vasemmistoliiton ja SDP:n yhdistymistä en ole ollenkan varma. Pidän häntä sen verran ammattilaisena, joka tietää, ettei kannettu vesi kaivossa pysy. Politiikan vasen laita - demareidsta vasemmalle - on nimittäin niin pirstoutunut pieniin individualistis-ortodoksisiin kommunismin ja sosialismin tulkinnan puolueisiin, että jonkinlainen vasemmistoliitto meille joka tapauksessa jää. Ja vaikka fuusio tapahtuisi, niin oletan Heinäluomankin tajuavan, ettei fuusioidun puoleen saama äänimäärä ole lähellekään sama kuin SDP:n + erillisen vasemmistoliiton saama äänimäärä olisi.

    En siis usko SDP:n enkä Heinäluoman tavoittelevan vasemmiston yhdistymistä, en ainakaan kovin aktiivisesti enkä ainakaan kovin lyhyellä aikavälillä. Mikäli näin kävisi, niin keskustan asema maaseudun kunnissa toki vahvistuisi ja yhhä suurempi osa Suomen pienkunnista muuttuisi poliittisesti vaihtoehdottomiksi yhden pääpuolueen kunniksi.

    Se taas jääkö kokoomus paitsioon, riippuu minusta täysin kokoomuksesta itsestään. Kokoomuksen kannatus kasvaa minun mielestäni ainoastaan silloin, kun kokoomus nostaa keskusteluun selkeitä, kansalaisille tärkeitä asiateemoja ja tuo niiden yhteydessä esiin oman, perustellun vaihtoehtonsa siitä, miten asia hoidettaisi kokoomuksen esittämällä tavalla hallitusta paremmin.

    Jos kokoomuksen kasvu jää pelkkien liikkuvien äänestäjien tilapäisten siirtoäänien varaan, niin kasvulla ei ole pitävää pohjaa, vaan kannatusosuus voidaan menettää hyvinkin sattumanvaraisten syiden vuoksi.

    Niin Jaba kuin Mielipidepankkikaan ei näytä tajuavan sitä tosiasiaa, että Kepu on vasemmistopuolue.

    Kepu on jopa demareita innokkaampi jakoaateen kannattaja. Valtaosa kepun kannattajista kuuluu kansanryhmiin joiden pääasiallinen tulo muodostuu yhteiskunnan tulonsiirroista.

    Maanviljelijät, kuntien viranhaltijat, maaseudun pienyrittäjät jne. Kaikki nämä ovat sitä peruskepulaista äänestäjäkuntaa. Yksityisellä sektorilla vain aniharvoin tapaa kepulaista, suljetulla sektorilla sitäkin enemmän.

    Demaraiden kannatus on vahvinta perinteisessä teollisuustyössä, kokoomuksen taas toimihenkilötasolla.

    Nämä ryhmät työskentelevät pääosin avoimessa taloudessa ja tuovat viennin kautta sitä lisäarvoa jolla yhteiskunnan tulonjako mahdollistetaan.

    Siis vaikkakin kepu on luokiteltu porvarilliseksi puolueeksi on sen todellinen paikka demarien vasemmalla puolen.

    Me aidosti porvarillisia arvoja kunnioittavat emme koskaan voisi edes harkita äänestävämme kepua, jopa demari on lähempänä porvarillisia arvoja.

    Äänestä

  • helsinkiläinen kirjoitti:

    Keskustan puoluejohto epäilemättä toimii hyvin vasemmistolaisesti, monissa asioissa vasemmistolaisemmin kuin SDP, joissakin asioissa SDP:n painostamana vasemmistolaisemmin kuin muuten toimisi.

    Tämä ei kuitenkaan mitätöi sitä tosiasiaa, että keskustan äänestäjien joukossa on oman arvioni mukaan ainakin neljännes sellaisia henkilöitä, jotka eivät hyvällä katso keskustan toimintaa hallituksessa. He epäilemättä siirtyvät kokoomuksen kannattajiksi ennen pitkää, mikäli keskustan puoluejohto jatkaa nykyisellä linjallaan hallituksessa.

    Kannatuksen selvä siirtymä keskustasta kokoomuksen hyväksi osoittaa minusta - hieman yksinkertaistaen - että osa ihmisistä katsoo kokoomuksen pystyvän parempaan suoritukseen SDP:n hallituskumppanina, mihin kepu nyt kykenee. Toisin sanoen: sinipunan suosio näyttää kasvavan, kun punamullan suosio laskee.

    Muuta en ole edellä pyrkinyt tuomaan esiin, mutta sanon kuitenkin sen, että itse kannattaisin mieluimmin porvarihallitusta, mutta se on ikävä kyllä mahdoton johtuen siitä, ettei keskustalla ole muuta poliittista päämäärää kuin pysyä demareiden hallituksessa myöntymällä ihan mihin tahansa.

    Kepu siis on osa vasemmistoa, niin kuin otsikossasi totesit.

    Minusta omassa kirjoituksessani ei suinkaan väitetty Keskustan olevan oikeistoa tai jotakin epämääräistä keskustaa. Olen itse aiemmin arvioinut Keskustan sijoittuvan vasemmistoon ja todellakin ainakin lipposlaisesta SDP:stä vielä vasemmalle. Olet myös kiinnittänyt aivan oikein huomiota niihin tekijöihin, jotka ohjaavat Keskustaa vasemmalle. Nimenomaan se, että budejtti- eli jakopolitiikka on Keskustalle kaikki kaikessa, tekee siitä vasemmsitopuolueen.

    Olen myös Jaban kanssa samaa mieltä siitä, että Keskustan kannattajissa voi oll merkittäväkin joukko sellaisi, jotka ovat vähemmän riippuvaisia budjettipolitiikasta ja kunnallistaloudesta ja jotka siten ovat Kokoomuksen kannalta potentiaali.

    Äänestä

  • Mielipidepankki kirjoitti:

    Jakopolitiikka on se tekijä joka estää kaupunkien porvarillisesti ajattelevia kannattamasta tämän päivän kepua.

    Edellisten vaalien kepukannatuksesta iso osa selittyy Lipposkaunalla jota kepu ansiokkaasti kylvi ja josta jotkut ei ole päässeet irti vieläkään.

    Se joukko joka katsoi ettei yhteiskunta tue heitä riittävästi, protestoi äänestämällä kepua. Tai kuten Helsingissä - Tony Halmetta.

    Tuo kauna-lisä on sulanut pois, joten kepu palaa sille luontaiselle n. 20% kannatustasolle josta se hiljalleen yhteiskunnan kehityksen myötä vääjäämättä edelleen pienenee.

    Äänestä

  • kepututkija kirjoitti:

    tarkoitatko tuolla jakopolitiikalla maatalouden tukirahoja? Jos tarkoitat niin kyllä kokoomuskin on niitä jakamassa ja omassa ohjelmassaan haluaa niiden nousevan.

    Vai tarkoitatko että yhteiskunnan heikompi osaisesta väestöstä halutaan päästä eroon jättämällä heidät oman onnensa nojaan.
    esim. tästä toiminnasta lopetetaan hiekkolahjaisten ihmisten opettaminen koska he eivät todennäköisesti tule tuomaan mitään lisäarvoa yhteiskuntaan samalla voidaan jättää kehitysvammaiset vaille asianmukaista hoitoa jne.

    Kärjistin asiaa, mutta niillä jakorahoilla hoidetaan esim. juuri noita ihmisiä.

    Muutenkin tuo on jakopoliitikasta puhuminen on outoa meinaan vaan, että oliko niin ettei sitä ollut lainkaan sinipunahallitusten aikana.

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    Keskustan puoluejohto epäilemättä toimii hyvin vasemmistolaisesti, monissa asioissa vasemmistolaisemmin kuin SDP, joissakin asioissa SDP:n painostamana vasemmistolaisemmin kuin muuten toimisi.

    Tämä ei kuitenkaan mitätöi sitä tosiasiaa, että keskustan äänestäjien joukossa on oman arvioni mukaan ainakin neljännes sellaisia henkilöitä, jotka eivät hyvällä katso keskustan toimintaa hallituksessa. He epäilemättä siirtyvät kokoomuksen kannattajiksi ennen pitkää, mikäli keskustan puoluejohto jatkaa nykyisellä linjallaan hallituksessa.

    Kannatuksen selvä siirtymä keskustasta kokoomuksen hyväksi osoittaa minusta - hieman yksinkertaistaen - että osa ihmisistä katsoo kokoomuksen pystyvän parempaan suoritukseen SDP:n hallituskumppanina, mihin kepu nyt kykenee. Toisin sanoen: sinipunan suosio näyttää kasvavan, kun punamullan suosio laskee.

    Muuta en ole edellä pyrkinyt tuomaan esiin, mutta sanon kuitenkin sen, että itse kannattaisin mieluimmin porvarihallitusta, mutta se on ikävä kyllä mahdoton johtuen siitä, ettei keskustalla ole muuta poliittista päämäärää kuin pysyä demareiden hallituksessa myöntymällä ihan mihin tahansa.

    Kepu siis on osa vasemmistoa, niin kuin otsikossasi totesit.

    " Tämä ei kuitenkaan mitätöi sitä tosiasiaa, että keskustan äänestäjien joukossa on oman arvioni mukaan ainakin neljännes sellaisia henkilöitä, jotka eivät hyvällä katso keskustan toimintaa hallituksessa. He epäilemättä siirtyvät kokoomuksen kannattajiksi ennen pitkää, mikäli keskustan puoluejohto jatkaa nykyisellä linjallaan hallituksessa."

    Mielipitet muodostuvat siitä katsotaanko asian pintaan vai syvemmälle. Veden kalvokin heijastaa vain taivaan värin. Niin myös politiikan pinta heijastaa ainoastaan hallituskokoonpanon.

    Kun katsotaan muutosta joka on tapahtunut sinipunan ja nykyisen hallituksen toimissa, voidaan nähdä hyvinkin onnistunutta Keskustapolitiikkaa. Moni asia on muuttunut.

    Lapsiperheille on tullut paljon mannaa, opiskelijoiden asema on parantunut, maata kehitetään nyt tasapuolisemmin kuin aikoihin.

    Nyt ei kukaan ole sanonut että kasvukeskusten ulkopuolella ei saa yrityksellle kehittämisrahoitusta, niin kuin sinipunien aikoina oli tilanne. Tämä näkyy myös siinä että työpaikat tulevat nyt harvaanasutuille seuduille. Työttömyys pienenee ja muuttoliike kasvukeskuksiin on pysähtynyt. On jopa havaittavissa "vasta-aalto" kasvukeskuksista poispäin.

    Monissa pienissä asioissa Keskusta on joutunut joustamaan, mutta tämä suunta on Keskustalainen suunta. Pikkuasioiden ympärillä näperteleminen ei ole tarpeenkaan hallitustasolla. Niistä saisi niitä "pisteitä", mutta Keskustalinen osaa katsella sen pinnan allekin.

    Äänestä

  • Heikki K kirjoitti:

    En löytänyt kirjoituksestasi mitään, minkä kanssa olisi aihetta olla suuremmin eri mieltä.

    Menit kuitenkin pintaa syvemmälle, kun minä tarkastelin vain sitä osaa poliittisesta kannatuksesta, joka heijastuu mielipidetutkimusten kautta ja kertoo ehkä jotain siitä, että kansalaisten mielipiteissä puolueista alkaisi tapahtua johdonmukainen muutos kokoomuksen hyväksi ja keskustan tappioksi huolimatta siitä, miten hienoa politiikkaa keskusta tekee tämän "heijastavan pinnan" alla.

    Äänestä

  • KMa kirjoitti:

    tarkoitatko tuolla jakopolitiikalla maatalouden tukirahoja? Jos tarkoitat niin kyllä kokoomuskin on niitä jakamassa ja omassa ohjelmassaan haluaa niiden nousevan.

    Vai tarkoitatko että yhteiskunnan heikompi osaisesta väestöstä halutaan päästä eroon jättämällä heidät oman onnensa nojaan.
    esim. tästä toiminnasta lopetetaan hiekkolahjaisten ihmisten opettaminen koska he eivät todennäköisesti tule tuomaan mitään lisäarvoa yhteiskuntaan samalla voidaan jättää kehitysvammaiset vaille asianmukaista hoitoa jne.

    Kärjistin asiaa, mutta niillä jakorahoilla hoidetaan esim. juuri noita ihmisiä.

    Muutenkin tuo on jakopoliitikasta puhuminen on outoa meinaan vaan, että oliko niin ettei sitä ollut lainkaan sinipunahallitusten aikana.

    Vastaan esimerkin kautta.

    Perustuu tositapahtumiin Suomen maaseudulla

    Perhe, johon kuuluu kaksi vanhempaa ja kolme lasta, kaikki alle kouluikäisiä.

    Isä ansiotyössä, äiti kotona koska nuoresta iästä johtuen ei ole ollut kuin pätkätöissä eikä voi olla ns. hoitovapaalla. Lasten kodinhoidon tuki, tuo kepulle niin kovin mieluinen asia, muodostaa merkittävän osan perheen toimeentulosta.

    Äiti saa vakituisen työpaikan, lapsille järjestetään päivähoitopaikka. Mutta, kas kummaa, koska nyt on kaksi ansiotyössä, niin päiväkotipaikasta pitääkin maksaa, ja palkasta menee veroja ym. maksuja. Perheen käytettävissä oleva rahamäärä pieneneekin.

    Tämä on sitä jakopolitiikkaa josta pitää päästä eroon. Työnteon pitää kannattaa kaikissa olosuhteissa.

    Vielä siihen kodinhoidon tukeen, miksi se on kepulle erityisen tärkeä.

    Kepun peruskannatajajoukon, maanviljelijöiden ja perheyrittäjien, työ tapahtuu kotona. Vaikka työ sitoo, pystyy siinä hoitamaan lapset sivussa. Ja siitä saa vielä kodinhoidon tukea. Siis voi olla töissä ja saada sosiaalietuutta yhtäaikaa. Kätevää.

    kodinhoitotukea saa eivät ole maanviljelijät. Jos olet sitä mieltä että paras hoito alle 3-vuotiaalle löytyy kodin ulkopuolella, niin saat olla sitä mieltä ihan vapaasti.

    Kodinhoitotuki on muuten verollista.

    Asettaako kokoomus ja sdp, työn lasten edun edelle?

    mitä puoluetta muuten oikein kannatat et ainakaan kokoomusta?
    Koska Kokoomuslainen kunta -asiakirja kertoo seuraavaa "Päivähoidon valinnaisuutta tuetaan kuntalisillä, korottamalla kotihoidon tukea ja turvaamalla perhepäivähoidon saatavuus."

    Taidat olla demari, hehän ovat alkujaan olleet vastaan koko kodinhoitotukea juuri tuolla argumentilla mitä sinäkin käytit.

    Annoin yhden esimerkin jakopoliitikasta. Otin esimerkin kepun tärkeänä pitämästä asiasta.

    Esimerkilläni haluan kuvata sitä, että kepun ja demareiden ajama jakopolitiikka ei suosi työn tekemistä vaan etuuksilla elämistä. Vastaavia esimerkkejä voi poimia muidenkin etuuksien kohdalta.

    Esimerkilläni halusin myös esittää, kuinka tukia käytetään vastoin sen todellista tarkoituksta.

    Kodinhoidon tuen tarkoitus on maksaa tukea vanhemmalle joka jää pois töistä hoitaakseen lapsia kotona. Tuen tarkoitus ei ole antaa lisätuloa kotona työskenteleville, joita esimerkissäni edusti maanviljelijä perhe.

    Perikepulaiseen tyyliin käänsit asian niin, että muut asettavat työn lasten edelle. Pidän moista säälittävänä

    Olet siinä oikeassa että kyseinen tuki on niin sanottu kepun lempilapsi. Mutta on paljon viljelijöitä, jotka saavat ansiotulonsa muusta lähteestä kuin maatalouden parista.

    Voidaan sanoa että lähinnä karjatalous on mikä työllistää täysin molemmat perheen vanhemmista, ja alasta johtuen heidän työaikansa, jotka ovat säännöllisiä aamulla aikaisin ja illalla enemmän tai vähemmän siltä väliltä riippuen vuodenajasta.

    Ja näillä tiloilla käytetään enemmän tai vähemmän sijaisapua tuona kodinhoitojakson aikana, joka ei ole ilmaista ja kustantaa enemmän mitä perhe saa kodinhoitotukea.

    Esitän tähän kysymyksen kumpi tulee yhteiskunnalle edullisemmaksi maksaa viljelijäperheelle kodinhoitotukea tai järjestää näille perheille päivähoito, sillä he ovat siihen oikeutettuja eikö vain?

    "Vaikka työ sitoo, pystyy siinä hoitamaan lapset sivussa."

    Äänestä

Jäbä ei ilmeisesti ole lehmää koskaan nähnytkään väittäessään kepun kannatuksen laskeneen lehmänhäntämäisesti.

Äänestä
  • Olen minä pikkupoikana lypsänytkin lehmää ja syöttänyt vasikoita, jotka juoksivat häntä pystyssä aina vastaan kun näkivät minut.

    Stadin paljasjalkaisella jäbällä oli nimittäin pienviljelijäsukulaisia Savon sydämessä. ;)

    Mitä kannatuksen laskuihin ja nousuihin tulee, niin tarkasti ilmaisten ne ovat jonkin verran suuremmat kuin galluppien tilastolliset virherajat ja trendit ovat olleet johdonmukaisia sekä kepun että kokoomuksen kohdalla, mikä minusta oikeutti käyttämään hieman ylimitoitettua kuvakieltä lehmän hännästä.

    Äänestä

Keskustan kannatus erikoisesti Anneli Jäätteenmäen aikana nousi voimakkaasti. Samoihin aikoihin Kokoomuksen kannatus laski. Nyt ollaan pienin askelin palaamassa entisenlaiseen kannatusjakoon. Yhden prosentin muutos on minusta pieni askel. Jotta älä nyt ryhdy rakentamaan kokonaan uutta puoluekarttaa.

Äänestä
  • En rakenna uutta puoluekartaa, mutta koetan herätellä kekustelua siitä, mihin kehitystrendi johtaa, kun kansa näyttää alkavan suosia mieluummin sinipunaa kuin punamultaa ja hallituspuolueista suurin tappio näyttää kohdistuvan keskustaan.

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    En rakenna uutta puoluekartaa, mutta koetan herätellä kekustelua siitä, mihin kehitystrendi johtaa, kun kansa näyttää alkavan suosia mieluummin sinipunaa kuin punamultaa ja hallituspuolueista suurin tappio näyttää kohdistuvan keskustaan.

    Itse näkisin sinipuhallituksen ja punamullan politiikassa jo lähtökohtaisesti selkeän painotuseron. Sinipunahallitukset pyrkivät omaksumaan sitä kokoomuslaista ideologiaa, että taloudellisen toiminnan edellytyksiä tulee yrittää parantaa, jotta tuotannon kasvu edistäisi suomalaisten hyvinvointia. Tässä mallissa sallitaan se, että rikastua voi vähän eri tahtiinkin, kunhan kokonaissumma on positiivinen.

    Punamullalle on taas tyypillistä etupoliittisen näkökohdat. Halutaan sopia tasajakomallista tuotannon volyymeistä riippumatta. Tässä mallissa on tärkeintä se, että jos köyhdytään niin sen täytyy kirpaista mahdollisimman monia. Rikastumaan tässä mallissa ei pääse kukaan, koska talouden kasvu ei ole politiikan ykkösaihe.

    Äänestä

  • Onko hän kenties mukana politiikassa?

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    En rakenna uutta puoluekartaa, mutta koetan herätellä kekustelua siitä, mihin kehitystrendi johtaa, kun kansa näyttää alkavan suosia mieluummin sinipunaa kuin punamultaa ja hallituspuolueista suurin tappio näyttää kohdistuvan keskustaan.

    ... siitä, että kepu menetti yhden prosenttiyksikön kannatuksestaan. Se ei ainakaan todista, että kansa haluaa sinipunaa. Syy vaaalitulokseen ruodittiin heti vaalien jälkeen. Se oli vaalitaktinen. Demarit ja Kokoomus kehittelivät vaalitaistelun viime metreillä keskeisen näyttävän kiistan kunnallisten palvelujen ulkoistamisesta (kok) vai niiden pitämisestä kunnan omana työnä (dem. Näin nämä sinipunapuolueet saivat keskeisellä kiistallaan kannattajansa vaaliuurnille. Kepu ei osallistunut tuohon tekaistuun kiistelyyn. Kepun kannattaja-alueilla oli pieni äänestysprosentti.

    Silti kepu eteni erikoisesti suurissa kaupungeissa ja etelässä.

    Minusta sinun pitäisi ryhtyä pohtimaan vakavampia asioita kuin nuo menneet kuntavaalit. Voisit olla huolestunut Kokoomuksen tulevasta menestyksestä. Katainen on aikalailla saamaton nuori mies. Sasi ja Ben ovat kuluneita naamoja ja Sasi vielä erikoisen typerästi esiintyvä - kyökkää kaiken kimppuun joka liikkuu. Puolue teki shown turvallisuspoliittisen selonteon käsittelystä eduskunnassa, vaikka oli vähää aikaisemmin ollut hyväksymässä kaikki hallituksen selonteossa olleet asiat.

    Puolueella ei ole omaa tahtoa eikä selkeää johtoa. Se uneksii vain sinipunasta ja Lipposen johtajuudesta.

    Äänestä

  • Mielipidepankki kirjoitti:

    Itse näkisin sinipuhallituksen ja punamullan politiikassa jo lähtökohtaisesti selkeän painotuseron. Sinipunahallitukset pyrkivät omaksumaan sitä kokoomuslaista ideologiaa, että taloudellisen toiminnan edellytyksiä tulee yrittää parantaa, jotta tuotannon kasvu edistäisi suomalaisten hyvinvointia. Tässä mallissa sallitaan se, että rikastua voi vähän eri tahtiinkin, kunhan kokonaissumma on positiivinen.

    Punamullalle on taas tyypillistä etupoliittisen näkökohdat. Halutaan sopia tasajakomallista tuotannon volyymeistä riippumatta. Tässä mallissa on tärkeintä se, että jos köyhdytään niin sen täytyy kirpaista mahdollisimman monia. Rikastumaan tässä mallissa ei pääse kukaan, koska talouden kasvu ei ole politiikan ykkösaihe.

    Hyvän ja napakan tiiviin vrtailun teit taas kerran. Olen siitä aivan samaa mieltä.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    ... siitä, että kepu menetti yhden prosenttiyksikön kannatuksestaan. Se ei ainakaan todista, että kansa haluaa sinipunaa. Syy vaaalitulokseen ruodittiin heti vaalien jälkeen. Se oli vaalitaktinen. Demarit ja Kokoomus kehittelivät vaalitaistelun viime metreillä keskeisen näyttävän kiistan kunnallisten palvelujen ulkoistamisesta (kok) vai niiden pitämisestä kunnan omana työnä (dem. Näin nämä sinipunapuolueet saivat keskeisellä kiistallaan kannattajansa vaaliuurnille. Kepu ei osallistunut tuohon tekaistuun kiistelyyn. Kepun kannattaja-alueilla oli pieni äänestysprosentti.

    Silti kepu eteni erikoisesti suurissa kaupungeissa ja etelässä.

    Minusta sinun pitäisi ryhtyä pohtimaan vakavampia asioita kuin nuo menneet kuntavaalit. Voisit olla huolestunut Kokoomuksen tulevasta menestyksestä. Katainen on aikalailla saamaton nuori mies. Sasi ja Ben ovat kuluneita naamoja ja Sasi vielä erikoisen typerästi esiintyvä - kyökkää kaiken kimppuun joka liikkuu. Puolue teki shown turvallisuspoliittisen selonteon käsittelystä eduskunnassa, vaikka oli vähää aikaisemmin ollut hyväksymässä kaikki hallituksen selonteossa olleet asiat.

    Puolueella ei ole omaa tahtoa eikä selkeää johtoa. Se uneksii vain sinipunasta ja Lipposen johtajuudesta.

    Sikäli kun median teettämillä kannatusgallupeilla yleensä on mitään virkaa, niin nyt ne kertovat selkeästi, että kokoomus kasvaa ja kepu menettää enemmän kuin demarit. - Tämä lienee selvä trendi jo n. vuoden ajalta?

    Kokoomuksen tuleva menestys näyttää siis trendin valossa jatkuvan, vaikka Sasista ja Zyskowiczistä en paljoakaan perusta kokoomuksen kasvun rakentajina. Kataisen suhteen olen edelleen optimisti. Kevät näyttää pystyykö Katainen viemään kokoomuksen sellaiseen arvopohjaiseen, asialliseen oppositiopolitiikkaan, joka jatkaa kannatuksen kasvua.

    Kun tiedät, Oiva, minun suhtautuvan politiikkaan asiapohjalta, niin älä enää viitsi heitellä mulle mitään Lipposen johtajuudesta uneksimisesta, koska tiedät ettei se ole totta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jaba_43 kirjoitti:

Keskustan kannatus on laskenut kuin lehmän häntä jo toista vuotta ja kokoomuksen kannatus on samaan aikaan kasvanut? Kunnallisvaalissa keskustan ja kokoomuksen suhde oli selkeimmin tilannetta kuvaava, kun kepu menetti kannatustaan todella paljon edellisistä kunnallisvaaleista ja kokoomus nousi vain yhden %-yksikön päähän kepun saamista äänistä.

Mistä tämä mahtaa johtua? Miksi keskustan kannatus järjestelmällisesti pienenee ja kokoomuksen kannatus vääjäämättä kasvaa.

Selitystä voi hakea monella tapaa. Yksi on eritellä sitä, mistä kummankin puolueen kannatus tulee. Molempien äänestäjät ovat ilmeisesti sellaisia ihmisiä, joille vasemmiston äänestäminen ei tule kysymykseenkään. Ainakin itse olen tällainen. Valittavana siis on hieman pelkistäen joko keskusta tai kokoomus.

Kun kumpaakin puoluetta peilataan suhteessa vasemmistoon, on ilmeistä, että keskusta on aiheuttanut tyytymättömyyttä siinä, millä tavalla se toimii suhteessa vasemmistoon, koska kannatus alkaa paeta pois keskustasta.

Ilmeisesti iso osa äänestäjistä nyt huomaa, että jos sosialidemokraattien kerran on aina pakko olla hallituksessa, niin koko kansan edut tulevat paremmin hoidetuksi sinipunassa kuin punamullassa.

Kokoomukselle tilanne on mukava. Kepulle siitä syntyy ajan mittaan epämukava, kun puoluekenttä alkaa kohta vatia vanhasen ministeriryhmältä keskustalaisempaa politiikkaa demareiden myötäilyn sijaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu