Suomen romaanien kotoutumisprojekti 1516-2016

ei näytä onnistuneen erityisen hyvin.

"Suomen 10 000 romanista jopa puolen arvellaan olevan työttöminä. Työ- ja elinkeinoministeriön 2008 tekemän tutkimuksen mukaan romanien työllistymistä jarruttaa pahiten koulutuksen ja työkokemuksen puute. Suurella osalla työttömänä olevista romaneista on koulutuksena pelkästään peruskoulu."

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_romanit
1472
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Heidän mielipuuha,Suomalaisvanhuksien ryöstö-peliä ei ikinä vihelletä poikki,jatkuu auringon sammumiseen saakka.

1Äänestä

ajaa suomea päästä päähän, niin jokaisella abc:llä on aina yksi lyhyenläntä kampurajalkainen mannenström. Tulee mieleen et ajaako ne samaa reittiä, mutta kyseessä ilmeisimmin sukurutsa.

1Äänestä
  • Ja auto pysäköidään rapuneteen ja usein jätetään vielä moottori käyntiin kun jatsariväki hakee tupakkaa.

    1Äänestä

Kuinkahan monella on edes se peruskoulu käytynä? Jokunen vuosi sitten pohjoissuomesta ehtiin oikein tv ohjelma kun ensimmäinen paikkakunnan romani sai peruskoulun päästötodistuksen.

1Äänestä
  • Ei ne jouda koulua käymään koska maantie on kuuma ja laivat kulkee Ruotsiin. Nostetaan sossutuet kahdesta maasta.

    1Äänestä

Ei+saa+yleistää,+sama+heillä+kuin+somaleilla+että+99%+pilaa+muiden+maineen.

1Äänestä

Somalit ovat tulevaisuuden muslimeita.

1Äänestä

Mitä on tullut maksamaan mustilaisten "kotoutus" viidessäsadassa vuodessa? Tuhansia kuolleita suomalaisia sekä satojatuhansia varkauksia sekä kymmeniä tuhansia puukotuksia, Vieläkin verikosto elää, valtio vain ei ole saanut niitä aisoihin ja tottelemaan samoja lakeja mitä viisimiljoonaa alkuperäiskansalaista tottelee kiltisti.
!600 luvulle asti mustalaisen sai hirtää varkaudesta itse teossa.

1Äänestä

Kun lapsilisä loppuu niin eläke alkaa. Ei eläkeläisten tarvitse töitä tehdä eikä mannet armeijaakaan käy.

1Äänestä

Saiskohan valta väestön nainen eläkeen ja pukurahan jos alkaisi pitää kansallispukua.

1Äänestä

Romanikulttuuriin ei kuulu opiskelu, ammatin hankkiminen ja rehellinen työnteko. Lähes kaikki mustalaiset elävät yhteiskunnan tuilla ja rikoksia tehden. Tuosta porukasta ei ole Suomelle mitään hyötyä.

1Äänestä

Tuossa "jopa puolet työttömänä" meinasi mennä kahvit väärään kurkkuun, onkohan joku vihreä ollut tuon tutkimuksen tekijä, ei muuten voi mennä noin pahasti pieleen?

Äänestä
  • Mitäköhän ne loput tekee eli montako prosenttia on töissä?

    Äänestä

Romanit ovat typerien perinteidensä vankeja. Saamelaisissakin näyttää olevan senkaltaisia oireita. Perinteitä ja "kulttuuria" kunnioitetaan liikaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vbxgfsdg kirjoitti:

ei näytä onnistuneen erityisen hyvin.

"Suomen 10 000 romanista jopa puolen arvellaan olevan työttöminä. Työ- ja elinkeinoministeriön 2008 tekemän tutkimuksen mukaan romanien työllistymistä jarruttaa pahiten koulutuksen ja työkokemuksen puute. Suurella osalla työttömänä olevista romaneista on koulutuksena pelkästään peruskoulu."

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_romanit

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu