Viime syksynä ruotsinsuomalainen leskirouva Linnea Mynttinen pääsi TV:n Pakolaisiltaan saakka puhumaan kuinka ihanaa hänellä oli Irakilaisen Alinsa kanssa.
Nyt on Linnealla hiukan synkempää kerrottavaa.
1.) "Kesällä Ali kävi mustikassakin. Vettä satoi kaatamalla
ja into lopahti siihen paikkaan." (--> Mikseivät Suomen viranomaiset
järjestäneet parempaa marjanpoimintakeliä Alille.)
2.) "Vielä helmikuu oli toivoa täynnä. Turvapaikka Alille oli saatu
ja edessä muutto omaan asuntoon, viiden minuutin päähän
Linnéasta.
– Vihaan nykyistä kotiani, Ali tunnustaa."
3.) "Linnéa on erityisen pettynyt Juha Sipilään. Vielä vuosi
sitten kaikki näytti valoisalta. Pääministeri lupasi kotinsa
pakolaisille ja keskustelua hallitsivat lapset Välimeren
pohjassa.
Linnea on tyrmistynyt ministereille, jotka pelaavat peliä
ihmisten elämällä."
4.) "Linnéalla on lapsenlapsia, joita hän ikävöi, mutta suku
on etääntynyt julkkismummosta entisestään Alin ilmestyttyä
kuvioihin."
5.) "Linnéa haluaisi itse lobbaamaan eduskuntaan, mutta
Sibelius-taloon on vaikea päästä pyörätuolilla."
http://yle.fi/uutiset/3-9188083
Huh-huh sentään, paljon on vaikeuksia tullut Alin ja Linnean elämään, sadekeleistä lähtien.
Onneksi Linnea pääsee puhumaan vaikeuksistaan taaskin telkkariin, sillä YLE ottaa Linnean ohjelmaansa huomenna 26.9 A-studioon.
Nyt on Linnealla hiukan synkempää kerrottavaa.
1.) "Kesällä Ali kävi mustikassakin. Vettä satoi kaatamalla
ja into lopahti siihen paikkaan." (--> Mikseivät Suomen viranomaiset
järjestäneet parempaa marjanpoimintakeliä Alille.)
2.) "Vielä helmikuu oli toivoa täynnä. Turvapaikka Alille oli saatu
ja edessä muutto omaan asuntoon, viiden minuutin päähän
Linnéasta.
– Vihaan nykyistä kotiani, Ali tunnustaa."
3.) "Linnéa on erityisen pettynyt Juha Sipilään. Vielä vuosi
sitten kaikki näytti valoisalta. Pääministeri lupasi kotinsa
pakolaisille ja keskustelua hallitsivat lapset Välimeren
pohjassa.
Linnea on tyrmistynyt ministereille, jotka pelaavat peliä
ihmisten elämällä."
4.) "Linnéalla on lapsenlapsia, joita hän ikävöi, mutta suku
on etääntynyt julkkismummosta entisestään Alin ilmestyttyä
kuvioihin."
5.) "Linnéa haluaisi itse lobbaamaan eduskuntaan, mutta
Sibelius-taloon on vaikea päästä pyörätuolilla."
http://yle.fi/uutiset/3-9188083
Huh-huh sentään, paljon on vaikeuksia tullut Alin ja Linnean elämään, sadekeleistä lähtien.
Onneksi Linnea pääsee puhumaan vaikeuksistaan taaskin telkkariin, sillä YLE ottaa Linnean ohjelmaansa huomenna 26.9 A-studioon.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Ne lapset eivät olleet Välimeren pohjassa. Ne kelluivat lauttoina Välimeren pinnalla ja ajautuivat juuri niille rannoille, joissa lehtivalokuvaajat olivat valmiina odottamassa.
Tällaista hupia me juuri kaipaammekin kansakuntana. Jokohan mummo on tehnyt testamentin noille.
Ainakin Linnean perikunta tuntuu pelkäävän jotakin sellaista vielä tapahtuvan, kun Ali kavereineen on päivittäin "auttelemassa" Linneaa.
Saattaa siinä testamenttien sisällötkin vielä muuttua. Suomenruotsalainen Linnea kostaa suomenkielisille, ilkeille vävyilleen ja miniöilleen, ja laittaa rahat menemään Islamilaisten pakolaisten auttamiseen.
Pelkän pienen lakiosan saavat Linnean rintaperilliset.
Perikunta vaikuttaa pikemminkin olevan kauhuissaan siiä, että mummoa hoitaa irakilainen. Irakilainen on nimittäin suomenruotsalaisten ylimysten arvoasteikossa melkein yhtä alhaalla kuin kantasuomalainen, siis toiseksi alimpana.
Moskeijan rakentamisen avustusrahastoon Stadin parhaalle paikalle Pressanlinnan, Uspenskin ja Tuomiokirkon kupeeseen Linnea omaisuutensa antaa.
>>Ne lapset eivät olleet Välimeren pohjassa. Ne kelluivat lauttoina Välimeren pinnalla>>
Tämän kuuluisan rantaan ajautuneen lapsen isä oli lähtenyt perheineen liikkeelle turvapaikastaan, Turkin pakolaisleiriltä, koska isä halusi Lännestä itselleen uudet, paremmat hampaat.
Iskä ilmeisesti sai lopulta hampaansa, ja kuolleen, kauniin pikkulapsen kuvaa saattoi ihastella ja taivastella koko maailma.
Onko rouva siis ruotsalainen aloittajasta jos puhuu ruotsia? Jos kuitenkin kysymys oli ja on ruotsinkielisestä henkilöstä Suomessa, ei mitenkään silloin Ruotsin suomalainen!
Ruotsinkieliset suomalaiset vaan ruotsia puhuvia suomalaisia, ei koskaan ruotsalaisia!
He ovat samaa suomalaisten joukkoa myös Ruotsissa, ja kielen osaaminen edes ns. äidinkielenä ei tee heistä sen erikoisempia kuin kielitaidoton suomalainen!
Suomessa ASUVAT ruotsia puhuvat ovat usein joko ns. kaksikielisiä mutta siis kerrataan vielä ei koskaan ja mitenkään ruotsalaisia!
Mutta asian muuttaa täysin toiseksi, jos henkilö on muuttanut Ruotsin kansalaisena Suomeen ja jää tänne tms. silloin hän on oikeutetusti Ruotsin suomalainen! Siis ruotsalainen Suomessa!
Jutun oleellisin viesti, tämä kielikysymys.
Hämmästyttää useinkin ihmisten "fiksuus".
"Ruotsinkieliset suomalaiset (ovat) vaan ruotsia puhuvia suomalaisia, ei koskaan ruotsalaisia!"
Nyt on vain niin, että he itse sanovat, etteivät ole suomalaisia vaan Suomessa asuvia ruotsalaisia. He kokevat Ruotsin isänmaakseen. Förstår du?
>>Ruotsinkieliset+suomalaiset+vaan+ruotsia+puhuvia+suomalaisia,+ei+koskaan+ruotsalaisia!>>
No+kyllä+vaikka+Ahvenanmaan+asukkaat+ovat+noin+70%:sti+nimenomaan+ruotsalaisia+eivätkä+suomalaisia.+
Eihän+Ahvenanmaalla+edes+näy+YLE:n+suomenkieliset+kanavatkaan,+eikä+tämä+tunnu+niitä+haittaavan.+Pelkkä+FST+näkyy,+ja+sen+lisääksi+kymmenkunta+Ruotsista+tulevaa+TV-lähetystä+näkyy+Ahvenanmaalla.+Ne+ovat+niin+hurreja+kuin+olla+ja+osaa,+suomenkielisiä+on+Ahvenanmaalla+alle+4%.
>>He+ovat+samaa+suomalaisten+joukkoa+myös+Ruotsissa,+ja+kielen+osaaminen+edes+ns.+äidinkielenä+ei+tee+heistä+sen+erikoisempia+kuin+kielitaidoton+suomalainen!+>>
Siis+Suomessa+asuvat+"hyvinkoulutetut+ruotsinkieliset"+nimenomaan+ovat+vaatimassa+tulkkausta+tai+täysin+100%+ruotsinkielistä+palvelua+koko+valtakunnan+alueella.+
Ei+noiden+suomenruotsalaisten+kova+ja+korkea+koulutustaso+näköjään+riitä+edes+sille+tasolle+saakka,+että+viitsisivät+opetella+valtaväestön+käyttämän+kielen,+omassa+kotimaassaan.
Puhuvat enin osa ihan suomea toisena äidinkielenään, on vain joku alemmuuskompleksi taustalla kun pitää koko ajan olla niin esillä.
Sabotaasiksikin tuota voisi mainita, selkeää yhteisten varojen väärinkäyttöä kun on.
Alin vaimo elää Irakissa lasten kanssa joten Alin on paras mennä takaisin Irakiin perheensä luokse koska kyllä siellä suurin osa maata on ihan rauhallista. Pakkoko mennä sille paikkakunnalle mistä lähti syystä tai toisesta. Bagdadissakin eletään ihan normaalia arkea, hotellit toimii ja ulkomaiset liikemiehet tekevät kauppoja.
Perkele, jos tuossa Alibabassa olis rahtuakaan MIESTÄ, hän muuttaisi perheensä luokse eikä vinkuisi täällä dementoituvan mummon hyysättävänä! Saatana mikä naurettava nahjus! Irakin kokoisesta maasta löytyisi varmasti tuvallinen koti koko perheelle. Vai onko tuo Alibaba kenties etsintäkuulutettu (sota)rikollinen maassaan?
Ulos maasta vaan!
Ihmettelen millä perusteilla tyyppi on saanut oleskeluluvan Suomesta. Onko taas ns. juosten kustu päätös Migriltä eli liian kiire ollut ja miehen satuilema kertomus mennyt heittämällä läpi liiallisen kiireen takia.
Allu on kai kuullut, että rikkaat ruotsinkieliset mummot joskus testamenttaavat miljoonaomaisuutensa hoitajilleen.
Näin on.
Alin perhe siellä jossain on vihdoin oivaltanut miten ukko on kusettanut heitä lähtemällä karkuun itse ja jättämällä perheensä kurjuuden keskellä.
Iskä iloittelee nyt leskimuorin "kuivahtaneella kissimirrillä" ja rahoilla.
Ali lähtekööt perheensä tueksi.Ai niin,mutta on tuo Linnea-muori täällä suvakkilandiassa.Muori, joka tarjoaa kaikenlaista...
mamma betalar
Ali menköön kipin kapin takaisin Irakiin vaimonsa ja lastensa luokse. Jonkun mihen pitäisi pitää Alille isällinen puhuttelu. Äijä muisti vielä kitistä kämpästäänkin joka on sentään radanvarressa eikä jossain landepuiskossa.
"Samaan aikaan Kirkkonummen kunta lakkautti Alin avustajasopimuksen. Käytännössä Ali oli tehnyt itsensä työttömäksi: hän oli kuntouttanut Linnéan niin hyvään kuntoon, ettei pyörätuolia juuri tarvittu."
Oliko pyörätuoli vain lavastus avustajan palkkaamiseksi jos joku Ali 'kuntouttaa' jalattoman Linnean kävelykuntoon muutamassa kuukaudessa?
Sibeliustaloon kuitenkin pitäisi päästä lobbaamaan pyörätuolilla, siellä se olisi taas tarpeen sääliä herättämään.
Ali ei pidä uudesta kodistaan kun siellä ei pääse laittamaan ylämummoon.
Ali on kahden naisen loukussa.
>>Sibeliustaloon kuitenkin pitäisi päästä lobbaamaan pyörätuolilla, siellä se olisi taas tarpeen sääliä herättämään. >>
Niin tyypillistä suomenruotsalaista marisemista, juuri itseä kohdanneista ylivoimaisista vaikeuksista. Akka kulkee muuten ilman pyörätuolia, mutta Sibeliustalolle pitää päästä just pyörätuolilla. On sielläkin olemassa puörätuolirampit, mutta tää akka valittaa nyt valittamisen ilosta.
Tätä samaa marinaa on se että korkeakoulutetut suomenruotslaaiset vaativat saada ruotsia puhuvan lääkärin. Suomea ei osata sen vertaa, että edes lääkärillä osattaisiin puhua suomea.
Joka suomenruotsalainen tarvitsee päivittäin asioimisreissuillensa tulkin mukaansa. Samalla tavalla kuin somalit ja irakilaiset tarvitsevat ja vaativat tulkkia joka hemmetin paikassa. Jorvissa viimeksi somaliperheen isä karjui että rasismia, kun hänelle ei järjestetä tulkkia paikalle.
Tämä Suomessa julkisuuden suuntaan kehitetty "Alin liikuttava tarina" on yökättävää sepitettä ja keittämällä kokoon keitettyä stooria, läpikotaisin.
"– He (Turkin viranomaiset) eivät sanoneet juuri mitään. Vain, että olin
ollut 2013 maassa hakemassa YK:n pakolaisasemaa ja saanut suojelua
Suomesta, enkä heidän sääntöjensä mukaan voinut tulla maahan."
Ali on ollut pakosalla jo ainakin vuodesta 2013 saakka. Siis 2 vuotta ennen kuin ISIS edes alkoi ketään Irakissa hätyyttelemäänkään. Ei tullut tuolloin 2013 Turkissa mieleen, että olisi ottanut vaimonsa ja perheensä mukaansa, tai silloin siirtynyt Samarrasta jonenki toisaalle.
Nyt kun suomalaiset eivät ole innokkaita alkamaan elättää kolko Alin perhettä, hän itkeä vollottaa kurjaa ja epäoikeudenmukaista kohteluansa "Mitä pahaa perheeni on tehnyt kenellekään?"
"Samarraan hänellä ei olisi palaamista. Siellä odottaisi kuolema.
Ali työskenteli korkealla Irakin hallinnossa ja sai turvapaikan
poliittisin perustein."
Irakissa on paljon muitakin kaupunkeja ja paikkoja olemassa kuin Samarra, Ali ja hänen perheensä voisivat hyvin asuatella muualla. Vaikka 200 km päässä oleva Bagdadissa, tai 500 km päässä oleva Basrassa. Alilla on runsaasti paikkoja valittavissa niin Shiia kuin Sunni-enemistöisiltäkin alueilta.
Ei ole mitään pakkoa piileskellä Suomessa saakka. Ellei sitten ole Irakin normaalia oikeusjärjestelmää paossa, tehtyään kavalluksia tai muita isoja rikoksia.
Ali pääsi ylen uutisiin valittamaan kohtalostaan. Migriä syytti.
Tapaus Ali saa tavallisen suomalaisen inhoamaan Irak-matuja entistäkin enemmän.
Siis tämä on niin tarkoitushakuista tuubaa, mitä tämäkin YLE:n uutisjutti Alin asioista jertooa ja väittää:
> "Samarraan hänellä ei olisi palaamista. Siellä odottaisi kuolema.
> Ali työskenteli korkealla Irakin hallinnossa ja sai turvapaikan
> poliittisin perustein."
Seiska-lehdelle annetussa haastattelussa Alin hommia Irakissa kuvailtiin näin:
> Linnéa pyysi vastaanottokeskuksesta apua ja sai avustajakseen
> 36-vuotiaan irakilaisen tilastotieteilijän ja it-insinöörin Ali Kamil al-Sammarnaien.
http://www.seiska.fi/Viihdeuutiset/Linnea-otti-turvapaikanhakijan-avustajakseen-Olen-kuulemma-hapaissyt-koko-suvun/1095197
Tuollainen IT-nörtti ja tilastonikkari!! Se ei kuulosta kyllä yhtään siltä että Ali olisi ollut jossakin korkeassa asemassa politiikassa.
Enemmän tulee mieleen että heikosti palkattu IT-nörtti on sekaantunut johonkin salakuljetuksiin, kavalluksiin tms. juttuihin rahaa saadakseen. Nyt toiset klaanit vahtivat Alin paluuta, ja vaativat rahojaan takaisin.
Kaikenlaisille monella tavalla ja moneen suuntaan valehteleville rikollisille täällä meillä annetaan turvapaikkoja. Ali on ilmaissut että vihaa saamaansa asuntoa, ja siksi hänet on syytä päästää pois SUomesta.
Kauheaa. Eikö kukaan voi auttaa Alia. Veronica tee jotain, tässä on rasismia. Kun talvi tulee niin Ali jäätyy perseestään kiinni ja munat täytyy poistaa paleltuneena. Säälittää leskirouvan puolesta.
Alista ei ehkä ole sen jäätymisen perästä enää panomieheksi. Mutta Alilla on liuta muslimikavereita koko ajan porukassansa. Ne menee naisen puutteessa kyllä paneen vähän vanhempaakin rouvaa, ihan mielellänsä, kunhan vaan jostakin bimberoonia saa.
Linnealla ei ole puutteen päivää, kun Kirkkonummen muslimiyhteisö lihalliset tarpeet huolehtii.
Siinähän oli että myös isä ym.ym. on tulossa. Koko suku.
iIksi mainostat mokutus YLE:ä täällä? Kyllä ne piripäät siellä ohjelmaa tekee, mutta en minä niitä katso,en tosin luekkaan. Olen ollut tyytyväineen nyt kuusi kuukautta jatkuneeseen media boikottiin, ajattelin jatkaa. Miksi haluat mainostaa tahoa joka kusee myös sinun muroihisi??
Linnea rouvan oli nähty ostavan Vagisania lähikaupasta. Muutenkin on nuorentunut.
Eikö kukaan ole saanut hankittua pakolais mimmiä ehkäisemään eturauhasongelmia ja YLEä tekemään juttua siitä.
Ali hoitaa Linneaa takuulla halvemmalla ja paremmin mitä nämä kokoomuslaisten veroparatiisiriistofirmat. Palkataan jokaiselle mummolle yksi turvapaikanhakija, niin säästetään satoja miljoonia ja saadaan mummot tyytyväisiksi.
Ali saa sittten periä Linnean. Sukulaiset jäävät nuolemaan näppejään. Perinnön turvin Ali voi hankkia maahan kolme vaimoaan ja 11 lastaan.
Jokaiselle mummolle oma Ali hoitajaksi. Ja palkat Alille sitten perintönä mummon kupsahdettua. Ja näin Alit voivat tuoda sitten sukunsa Suomeen.
Vinkiksi vihreille ja punaisille, hehän haluavat nopeaa väestön vaihtoa Suomeen.
Mielummin annan rahani turvapaikanhakijoille kuin kokoomuslaisille. Jälkimmäiset ovat pelkkiä rosvoja, jotka piilottelevat hämäräfirmojensa takana.
Kait irakilaisloinen-Ali on jo nuorempaan vaihtanut?
Kuka tuollaista kurppaa nyt vuosikausia kestää, kun on varaa valita?
Vain maahanmuutto pelastaa suomalaisten vanhusten tulevaisuuden. Persujen periaatteella heitä ei kukaan tule hoitamaan.
Suomi tarvitsee maahanmuuttoa.
Ja joku kehtaa vielä väittää etteikö maahanmuuttajista olisi suomalaisille hyötyä!
Vanhusten omat lapset eivät tule vanhempiaan koskaan hoitamaan. Tarvitaan maahanmuuttajia.
Tuoreempia kuulumisia kaivataan. Tietääkö kukaan?
Nimen omaan mikä on tulokkaan ja Linnea-mummon "salasuhteen" tila tällä hetkellä kun Kepu-Kokoomus hallitus "kummilapsi-politiikallaan" on ohitse ja esin stuu Sdp- hyysäys vuorostaan - kumpi ompi parempi - näyttää tulevaisuus?!
Mutta se on varmaa "jakamatonta ihmisoikeutta" jatketaan myös jatkossa huolimatta Persujen välihuudoista ja "tuolien paikasta" istuntosalissa - 7.5.-19!
Ministeriöiden jakkaraa emme edelleenkään usko Persuille suodaan"!?
Millainen omaisuus Linnea-mummulla on?
Jos Linnean perillisille ei jää mitään perintöä, se on vain hyvä.
Näinhän meitä muuan professori neuvoi - älkää jättäkö lapsillenne perintöjä.
Ei ainakaan pitäisi jäädä, koska ovat hylänneet Linnean. Perinnön ansaitsevat perilliset pitävät huolta perinnönjättäjästä. Itse Linneana testamenttaisin omaisuuteni Alille.
Professori on oikeassa. Perinnöksi saadut rahat ovat usein passiivista rahaa. Ei panna tasetta töihin kuten pääministeri Sipiläkin päivitteli.
Kun tuhlaa rahat elinaikanaan esim. vanhusten hoitoon ja saa siten itse lisää elämänlaatua, voi työllistää samalla ihmisiä. Tämä nostaa kansantaloutta ja työllisyyttä.
Ylenantajat voisivat kertoa tarinan surullisen lopunkin. Voi norsunvsentään. Se on siis totta ettävuohennylkylle kelpaa kaikki mikä liikkuu tai ei liiku jos siitä saa rahaa.
Aliiiii hetiii nyölemään och sedan en ny vaippa