Ihmisten reaktiot Israelia vastaan perustuvat usein tietämättömyyteen ja toisaalta Jumalan vastaisen henkimaailman vaikutukseen. Toivon että näinä lopun aikoina mahdollisimman moni, erityisesti kaikki kristityt, voisivat herätä Jumalan todellisuuteen, ja alkaa siunaamaan kaikin mahdollisin tavoin Jumalan omaisuuskansaa ja Jerusalemia, ja tulla näin osalliseksi Jumalan tahdon mukaisesta elämästä myös tässä tärkeässä asiassa ja runsaasta siunauksesta jonka Hän vuodattaa kaikkien niiden päälle jotka Häntä, ja Hänen Sanaansa ja kansaansa rakastavat.
"Katso, minä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri,.. Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä; ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan." (Sak.12:2-3)
Israel on planeettamme keskus, ja tämän ihmeellisen maan ja Jerusalemin problematiikka pysyy Jumalan tahdosta jatkuvasti otsikoissa ja vaikeana kysymyksenä kansainvälisessä politiikassa ja ihmisten mielissä. Meidän kristittyjen tulisi kuitenkin tuntea Jumalan Sanan totuus koskien tätä maata ja tätä kansaa; iankaikkisuus-kohtalomme riippuu osittain siitä, ja se on Jumalan kello jota seuraamalla tiedämme missä ajassa olemme.
Miksi siunata Israelia? Pääasiallinen syy: Koska se on Jumalan tahto.
Ortodoksijuutalaisia muurilla, joka on ainoa jäljelläoleva osa v. 70 tuhoutuneesta temppelistä.
Perustelut / Selitys
Raamattu kertoo juutalaisen kansan vaiheista, aina sen syntymästä aikojen loppuun asti. Juutalaiset polveutuvat Aabrahamin pojasta, Iisakista jonka kanssa Jumala teki liiton, ja Iisakin pojasta Jaakobista, jonka nimeksi Jumala antoi myöhemmin Israel, jonka kahdestatoista pojasta varsinaisesti tuli juutalaisten 12 sukukuntaa.
Jumala sanoi jo Aabrahamille:
"Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä." (1.Moos.12:3)
Lauseen loppu viittaa Messiaaseen, joka nousisisi hänen jälkeläisistään. Aabrahamin vaimonsa orjattaren kanssa saama lapsi Ismael (josta arabit polveutuvat) ei voi tulla kysymykseen, koska Jumala sanoo Aabrahamille "sillä ainoastaan Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset" (1.Moos.21:12)
Jumala vahvisti vielä Iisakille:
"Sillä sinulle ja sinun jälkeläisillesi minä annan kaikki nämä maat ja pidän valan, jonka minä olen vannonut sinun isällesi Aabrahamille. Ja minä teen sinun jälkeläistesi luvun paljoksi kuin taivaan tähdet ja annan jälkeläisillesi kaikki nämä maat, ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä." (1.Moos.26:3-4)
KATSO KUVAGALLERIA PALESTIINALAISISTA!!
Iisak sai kaksoispojat Eesaun ja Jaakobin, mutta heistä vain Jaakob (jonka nimeksi Jumala muuttaa Israel) saa tämän siunauksen:
"Kansat palvelkoot sinua, kansakunnat sinua kumartakoot. Ole veljiesi herra, ja äitisi pojat kumartakoot sinua. Kirottu olkoon, joka sinua kiroaa, siunattu, joka sinua siunaa." (1.Moos.27:29)
Sen sijaan Eesau, jonka nimeksi tulee myöhemmin Edom, jonka siis jo ylläolevan sanan mukaan pitäisi kumartaa Israelia, saa Iisakilta tämän kirouksen: "Katso, sinun asuinsijasi on oleva kaukana lihavasta maasta ja vailla taivaan kastetta ylhäältä. Miekkasi varassa sinä olet elävä ja palveleva veljeäsi. Mutta valtoimena kierrellen sinä riisut hänen ikeensä niskaltasi." (1.Moos.27:39-40). Eesau/Edom täytti tämän profetian kapinoimalla useasti Juudan vallanalaisuutta vastaan (kts 2.Kun.8:20 ja 2.Aik.29:17). Tämän päivän palestiinalaisten sanotaan olevan Eesaun jälkeläisiä; mikään ei siis ole muuttunut! Tuo kansa on kirottua, toivon heille hyvää, mutta eivät he voi taistella Kaikkivaltiaan Jumalan asetusta vastaan repimättä itseään!
Lue täältä Totuus palestiinalaiskysymyksestä ja Totuus Islamista ja muslimeista!
Jumala sanoo Jaakobille (=Israelille):
"Minä olen Herra, sinun Isäsi Aabrahamin Jumala ja Iisakin Jumala. Tämän maan, jonka päällä sinä makaat, minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi.
Ja sinun jälkeläistesi paljous on oleva kuin maan tomu, ja sinä leviät länteen ja itään, pohjoiseen ja etelään, ja sinussa ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.
Ja katso, minä olen sinun kanssasi ja varjelen sinua, missä ikinä kuljet, ja saatan sinut takaisin tähän maahan; sillä minä en jätä sinua, ennenkuin olen toteuttanut sen, minkä minä olen sinulle puhunut." (1.Moos.28:13-15)
Tämä lupaus kuuluu siis Israelin 12 pojalle ja heidän jälkeläisilleen, joista juutalaiset ovat 2/12 osa (Juuda, Benjamin).
Nämä sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä, ja monet muut Jumalan profetiat Messiaasta täyttyivät kun Juudan heimosta syntyi Jumalan voideltu, Yeshua Ha'Mashiach (Jeesus Kristus) (katso profetialista) joka ottaa pois maailman synnin
http://www.laverdaduniversal.org/siunisr.html

Vastaukset 9
Vanhimmat

Kunnia Jumalalle.
Se ihminen /valtio, joka siunaa Israelia, saa siunauksen Jumalalta.
Ja joka kiroaa Israelia, tulee kirotuksi.
Näin lukee jokaisen Suomalaisen kotiraamatussa.
Raamattu toteutuu - sen profetiat ja Sanat ovat pelastukseksi jokaiselle. Itse sain Uudesti syntyä Pyhästä Hengestä juuri kuten Raamattu sanoo Johannes 3:3 , kunnia Herralle!
Israelista.
Sillä näin sanoo Herra Sebaot: Kunniaksensa hän on lähettänyt minut pakanakansojen luokse, jotka ovat teitä saalistaneet. Sillä joka teihin koskee, se koskee hänen silmäteräänsä.
Sakarja 2:8 Fin 1933/38
Israel on ajan merkki.
Ja JUMALAN SILMÄTERÄ, kuin myös Juutalainen kansa, joka on saanut kärsiä niin suunnattomasti.
Ihmiset ovat hyvin tietämättömiä lähi-idän tapahtumista.
Johtuen anti-semitistisestä ja tietämättömänä tai tahallisesti Israel-vastaisesta uutisoinnista. HUOM ...YLE ???
FAKTOJA:
Israelin valtio on Uudenmaanläänin kokoinen valtio.
Sen pituus on noin. 300 km ja lenemmälti kohdallaan se on niin. 80km.
Israelissa asuu tällähetkellä n. 8 miljoonaa asukasta, Juutalaisia asuu nyt omassa maassaan siis enemmän kuin heitä tuhottiin Hitlerin sairaan ja sadistisen murha-koneiston tähden.
Arviolta noin. 6 miljoonaa Juutalaista tapettiin keskitysleireillä.
Ja nytkö he eivät saisi pitää omaa maataan?????
Miten älytöntä!
Israelia ympäröi vihamielisiä muslimivaltioita, joissa asuu yli 300 miljoonaa muslimia! Siitä huolimatta Israelin pitäisi luovuttaa alueitaan muslimeille....Jopa YK vaatii sitä. Toivottavasti Suomen ulkoministeri EI OLLUT MUKANA ÄÄNESTÄMÄSSÄ YK:ssa Israelia vastaan! Sillä siihen loppui Suomen siunaaminen Jumalan taholta.
Hyvä tavaton. Israelin valtio on pikkuruinen valtio, jota muslimit ja koko maailma vaatii luovuttamaan alueitaan pois. Entäs jos Venäjä tai Ruotsi tai Norja vaatisi Suomea luovuttamaan vaikka lapinläänin Itselleen? Kuulostaako järkevältä- no ei todellakaan.
Yhtä älytöntä on vaatia Israelia luovuttamaan muruakaan maaperäänsä- Israelilaiset ovat tehneet valtavan työn saadessaan maansa rakennettua tyhjästä.
Kuin myös Suomi sotiemme jälkeen.
Mainittakoon, että Israel EI OLE KEHITYSMAA!
Todennäköisesti kodissasi on jokin laitteen tai autosi komponentti huipputeknologiaa, joka on kehitetty Israelissa. Tai jos joudut sairaalaan, jokin hoitomuotosi tai tutkimuslaitteen osa tai koko laite on kehitetty Israelissa. Tiesitkö? Et.
Jos tahdot saada siunauksen itsellesi, siunaat Israelia. Shalom!
Aamen, aamen.
Kyllä minä ainakin siunaan!
Israelilaiset ovat tosi fiksua kansaa!
Olen heidän puolellaan!
Israelin kautta tuleva siunaus oli ja on Kristus. Sitä tarkoittaa tuo Raamatun paikka.
Kun sinä rukoilet Israelin puolesta, niin rukoile sitä, että Israel palaisi luopumuksen tieltä ja ottaisi vastaan pelastajan Jeesuksen Kristuksen.
Luopumuksen tähden Israel joutuu vielä moneen ahdinkoon. Israelin suurin vihollinen on synti, jossa tuo kansakunta elää tällä hetkellä.
>>Arviolta noin. 6 miljoonaa Juutalaista tapettiin keskitysleireillä.>>
Roskaa.
Pasi. Kirjoitatko psyk. sairaalasta vai oletko jo kotiutunut?
Israel asiaa täytyy pitää esillä , sillä valtamedia asettuu uutisoinissa aina palestiinalaisten puolelle. Eikö maailman vainotuin kansa, juutalaiset , olisi oikeutettuja saamaan myötätuntomme ? Minä ainakin siunaan heitä.