Niille nuorille tiedoksi, jotka haikailette itsemurhan tekemisestä. Minä olen ollut todella lähellä kuolemaa. Seisoin jakkaran päällä, olin solminut köyden toisen pään ylös ja toisen kaulaani. Olin aikeissa hypätä jakkaran päältä niin että kuristuisin kuoliaaksi. Olin jo melkein hypännyt, kun tajusinkin että minä HALUANKIN elää. Sain vielä irrotettua köyden ja selvisin. Sanon tämän teille: Vaikka tunnette haluavanne kuolla niin se ei ole totta. Se on vain tunne. Kun olette liian lähellä kuolemaa niin tulette katumaan sitä mitä yritätte. Silloin saattaa olla jo liian myöhäistä. Älkää siis yrittäkö sitä.
Olen yrittänyt itsemurhaa
Liian.lähellä.kuolemaa
5123
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jostain luin, että itsemurhan tekeminen on itseasiassa sen verran työlästä, että moni epäonnistuu. Useimmat itsemurhaan taipuvaiset ihmiset kammoavat sekä kipua että epämukavuutta, jota kuolemasta väistämättä seuraa. Harva tajuaa oikeasti kuoleman lopullisuutta (aloittajallekin tilanne varmasti kristallisoitui köysi kaulalla). Hyvin suunniteltukin kuolema saattaa mennä pahasti pieleen, ja seurauksena on ehkä paha ruumiillinen vammautuminen tai aivovamma. Ei kannata.
Itselläni kokemusta eräästä lääkeaineesta. Annos oli tappava, ja hoitoon pääsykin vei 8 h. Olisin voinut menettää munuaisten toimintakyvyn. Yksittäinen oire voi olla niin sietämätön, että hommaa ei vaan saa vietyä loppuun asti. Eli koskaan ei tiedä, miten itselle käy kokeiluissaan.
Olen muuten nähnyt tyypin, joka oli yrittänyt hirttäytyä liian kuluneeseen nahkavyöhön. Tilanne oli niin absurdi, että olisi tehnyt mieli nauraa.
Ehkäpä jos emme olisi näin kolkosta maasta, niin harvempi sovittelisi köyttä kaulaan. Asiat otetaan liian synkästä ja vakavasti. Nk. hauskaa pidetään vain alkoholin voimin. Ja viina puolestaan vie helposti alas ja kurjuuteen.
Kiitos että kerroit toisille kokemuksesi.
Kiitos kokemuksesi jakamisesta. Itsekin tiedän kautta rantojen ihmisen joka halusi tappaa itsensä hyppäämällä junan alle, lopputulos oli että selvisi siitä mutta jalattomana. Pyörätuolissa lopun ikäänsä on sitten.
Aina on toivoa vaikkei siltä tuntuisikaan sillä hetkellä. Kirjoitit mielestäni hyvin.
Nostan koska aloittaja kirjoitti hyvin.
Hei.
Minäkin haluan kiittää aloittajaa: Kerroit raskaan asian, mutta tärkeätä on, että joku näin rohkeasti kertoo. On surullista, että ihmiset, nuoretkin, joutuvat elämässään niin ahtaalle, ettei toivon kipinää eikä valoa tunnu löytyvän mistään yhtään. Ja siinä tuskassa itsemurha tuntuu ainoalta vaihtoehdolta. Itse ajattelen, että aina on toivoa paremmasta, emme tiedä huomisesta, jo se voi tuoda uuden käänteen elämään. Luulen, että meidän jokaisen lähipiirissä; perhe, sukulaiset, ystävät, tuttavat, naapurit, työpaikka, koulu, harrastukset... on tälläkin hetkellä joku, joka kaipaa toisen ihmisen apua, ystävyyttä, huomiota, huolenpitoa, välittämistä. Siis kaipaa paljon sitä, koska tilanne on syystä tai toisesta synkkä. Yritetään kulkea elämäämme avoimin silmin ja huomata toiset ihmiset. Ja kysyä tosissamme mitä kuuluu, kuinka voit...
Syksyn iloa,
Pirkko-pappi