Ydinvoima: 50,5% kannatus EU:ssa, 46% Suomessa

Ydinvoima saa mielipidemittauksissa jatkuvasti laajan tuen kansalta.

Suomessa vähän aikaa sitten julkaistussa Gallupin mielipidetutkimuksessa ydinvoimaan suhtautui myönteisesti 46% ja kielteisesti vain 25%.

Euroopan tasolla mielipideilmasto on yhtä ydinvoimamyönteinen. Koko EU:n kattavassa Eurobarometer-mielipidekyselyssä "Europeans and Radioactive Waste" 50,5% hyväksyi ydinvoiman tuotannon EU:ssa ja 25,5 ei hyväksynyt.

Yhdysvalloisa Nuclear Energy Instituten kyselyssä 65% vastanneista kannatti ydinvoiman käyttöä USA:ssa. Lukema on korkein koko kyselyn historiassa.

Merkillepantavaa on että ydinvoiman saama julkisuus, erilaisten ideologisten ääriryhmien kampanjat ja jopa monien maiden politiikka ei tunnu siis vastaavan kansan mielipiteitä, vaan on jopa ristiriidassa niiden kanssa.
19575
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Vai oletko päättänyt yksin mielipidekyselyjen tuloksista :)

Äänestä
  • Suomessa julkaistu tutkimus on Gallup TNS Oy:n mielipidemittus 'Suomalaisten energia-asenteet' 3.6.2004.

    Euroopan Unionin kattava tutkimus on Eurobarometer-mielipidekysely "Europeans and Radioactive Waste" 19.4.2002.

    Yhdysvalloissa kesäkuussa 2004 julkaistu tutkimus on Nuclear Energy Instituten kyselytutkimus "Perspective on Public Opinion".

    Äänestä

  • Varma vaihtoehto kirjoitti:

    Suomessa julkaistu tutkimus on Gallup TNS Oy:n mielipidemittus 'Suomalaisten energia-asenteet' 3.6.2004.

    no, katelkoon ketä kiinnostaa. siihen asti ku niitä ei näy, en piittaa mitään.

    Äänestä

  • UPDATE_5836427 kirjoitti:

    no, katelkoon ketä kiinnostaa. siihen asti ku niitä ei näy, en piittaa mitään.

    En voi auttaa, en tiedä onko näitä tutkimuksia netissä. Tulokset olen kuitenkin saattanut tietoonne ja vastaan mielelläni kysymyksiin. Ainakin minun yliopistollani tutkimukset löytyivät kirjastosta, kannattaa kysyä sieltä jos aihe kiinnostaa enempää.

    Äänestä

  • Varma vaihtoehto kirjoitti:

    En voi auttaa, en tiedä onko näitä tutkimuksia netissä. Tulokset olen kuitenkin saattanut tietoonne ja vastaan mielelläni kysymyksiin. Ainakin minun yliopistollani tutkimukset löytyivät kirjastosta, kannattaa kysyä sieltä jos aihe kiinnostaa enempää.

    tuolle puhua mistään yliopistoista tai kirjastoista, se ymmärtää vain nettisaitteja ja niistäkin vain ne, jotka parhaiten sopii tarkoitusperiin.

    Äänestä

  • Kirjasto kirjoitti:

    tuolle puhua mistään yliopistoista tai kirjastoista, se ymmärtää vain nettisaitteja ja niistäkin vain ne, jotka parhaiten sopii tarkoitusperiin.

    Mielipidetutkimusten tulokset on tietenkin kiinnostavia, mutta niitä on voitava verrata esitettyihin kysymyksiin ja annettuihin vastausvaihtoehtoihin. Esimerkiksi väitettä '46% suhtautuu myönteisesti ydinvoimaan' tulee tarkastella sekä esitetyn kysymyksen että vastausvaihtoehtojen valossa ja ilman mitään tietoa noista on väitteen oikeellisuus ainakin jossain määrin kyseenalaistettava. Otoksestakin on hyvä tietää jotain.

    Jaksoin nyt kuitenkin kaivaa sullekin esimerkiksi viestit, joista voi ottaa esimerkkiä paremmasta tavasta kertoa uutisia, omilla viesteilläni:

    "
    Ydinvoiman kannatus kasvussa
    Kirjoittanut: Vastaaja 24.11.2004 klo 11.04

    Verkkouutiset:

    "
    Ydinvoiman kannatus kasvanut
    HJ, 24.11.2004

    Suhtautuminen ydinvoimaan on muuttunut Suomessa kymmenen viime vuoden aikana yhä myönteisemmäksi. Energia-alan Keskusliiton teettämän tuoreen mielipidetutkimuksen mukaan lähes puolet suomalaisista suhtautuu ydinvoimaan myönteisesti ja vain neljäsosa kielteisesti.

    TNS Gallupin tekemän tutkimuksen mukaan 46 prosenttia suomalaisista suhtautuu ydinvoimaan myönteisesti ja vain 25 prosenttia kielteisesti. Myönteisimmin ydinvoimaan suhtautuvat miehet, hyvin koulutetut, toimihenkilöt ja maaseudulla asuvat.
    ...
    "
    http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=63201

    Tällä kertaa ilouutinen sisältää tavallista enemmän tietoa tutkimuksesta.

    Vastaa tähän viestiin
    "
    Linkki tähän:
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000012&posting=22000000005496167

    Oma kommentti johtui jonkun aiemmasta vastaavasta uutisesta, josta ei koskaan tullut yhtään mitään tietoa.

    Ja hetken päästä samasta uutisesta toinen viestini:

    "
    Tarkemmin, energia.fi
    Kirjoittanut: Vastaaja 24.11.2004 klo 12.18

    http://www.energia.fi/page.asp?Section=474&Item=11421

    tuolla tarkka selostus tutkimuksesta, mutta esitetyt kysymykset on ehdottamasti mainittava tässä:

    Millainen on yleissuhtautumisenne ydinvoimaan energianlähteenä Suomen oloissa?

    Hyväksyttekö ydinvoiman ilmastomuutoksen torjuntakeinona?

    tutkimuksen ajankohdasta voi päätellä, että IAEAn maininta ydinvoiman kelvottomuudesta ja jopa vaarallisuudesta ilmastonmuutokseen nähden ei ole levinnyt kansalaisten tietoisuuteen. täytyykin pitää asiaa esillä :)

    Vastaa tähän viestiin
    "
    Ja tämän linkki:
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000012&posting=22000000005497300

    Näin.

    "
    On aivan turhaa
    Kirjasto 17.1.2005 klo 21.19

    tuolle puhua mistään yliopistoista tai kirjastoista, se ymmärtää vain nettisaitteja ja niistäkin vain ne, jotka parhaiten sopii tarkoitusperiin.
    "

    Epäilemättä vilpitön mielipiteesi. Huomioin kuitenkin esitetyt uutiset 'tarkempaa tutustumista vaativina', ehkä todellakin turhaan, kukapa sen tietää vielä. En suinkaan kiistä niitä.

    Äänestä

  • Varma vaihtoehto kirjoitti:

    En voi auttaa, en tiedä onko näitä tutkimuksia netissä. Tulokset olen kuitenkin saattanut tietoonne ja vastaan mielelläni kysymyksiin. Ainakin minun yliopistollani tutkimukset löytyivät kirjastosta, kannattaa kysyä sieltä jos aihe kiinnostaa enempää.

    "En voi auttaa, en tiedä onko näitä tutkimuksia netissä."

    Senhän saa selville hakukoneella.

    Esimerkiksi jenkkien juttu löytyy osoitteesta
    http://www.nei.org/documents/PublicOpinion_04-06.pdf

    kotimainen kysely tulikin jo tonne.

    eu:n kyselyn olisit heti voinut sanoa olevan vanha - ei vuoden 2002 mielipidetiedustella kovin paljoo tekoo oo tämän päivän kanssa, ellei nyt sitten ole hirveen tärkeää löytää jotain mieleistä kerrottavaa.

    joku voisi kyllä samalla perusteella kertoa ukrainassa 1986 tapahtuneesta ydinvoimakatastrofista uutisena´- vain vuosiluku unohtu mainita. tiedätkö minkälaisia kutsumanimiä kirjoittajalle annettais :)

    no se eu:n kyselykin löytyy netistä antamasi raportin nimellä, mutta ajattelin jättää osoitteen siitä kiinnostuneen etsittäväksi - harjoitustyönä :)

    Äänestä

Ihan riippumatta siitä, kuinka oikeaksi avausviestin jutut lopulta osoittautuu, on todennäköistä, että ihmiset ei vielä mielipidekyselyn aikana olleet tietoisia - tuskin ovat vieläkään - niistä ydinenergian vakavista vaikeuksista, joista IAEA (kansainvälinen atomienergiajärjestö) ja YK ovat kertoneet. Ydinergian tämän hetken suurimmat ongelmat voidaan luokitella kolmeen eri osa-alueeseen:

1) ydinasetekniikan leviämiseen
2) ydinterrorismin leviämiseen
3) voimattomuuteen ilmastonmuutoksen edessä, edes sen hidastamisessa.

Tässä joitakin lähiajan uutislinkkejä aiheesta:

"
IAEA: 5 vuoden tauko ydinlaitosten rakentamisessa
http://www.nelonen.fi/uutiset/arkisto_uutinen.asp?d=46341

YK: uraani IAEAn jaettavaksi
http://www.yle.fi/uutiset/vasen/id3573.html

IAEAn raportista suomennettu kuvaus - sen mukaan 70% lisäys ydinvoimaan johtaisi ilmastokatastrofiin
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&con ference=1000000000000012&posting=22000000005294538

Edellinen alkuperäisenä
http://www.commondreams.org/headlines04/0626-05.htm

IAEA: ydinturvallisuuteen pian paljon lisää rahaa!
http://www.dodo.org/tulosta/uutiset/ydinlaitokset_alttiita.html

Äänestä
  • Kyllä routa porsaan kotiin ajaa.

    Äänestä

  • Koleta kirjoitti:

    Kyllä routa porsaan kotiin ajaa.

    Hirvee saastuttaja se ydinvoimayhtiöiden meri-porin hiilivoimala, eikö vaan?´

    Äänestä

  • UPDATE_5836427 kirjoitti:

    Hirvee saastuttaja se ydinvoimayhtiöiden meri-porin hiilivoimala, eikö vaan?´

    mihin vihreät ajoivat teollisuuden. Toivottavasti asiasta opittiin.

    Pitäisikö Meri-Porin voimala nimetä uudelleen Hassiksi?

    Äänestä

  • Ainakin Eurobarometer-tutkimuksessa havaittiin, että ihmiset liittävät ydinvoimaan ja radioaktiivisuuteen ominaisuuksia ja vaaroja, jotka eivät pidä paikkaansa. Ihmisten mielikuvissa siis ydinasiat ovat negatiivisempia kuin mitä todellisuudessa olisi syytä.

    Sopii kysyä kuinka paljon suositumpaa ydinvoima olisikaan jos ihmisillä olisi realistinen käsitys ydinvoimaista, eivätkä eräät väärinkäsitykset olisi niin yleisiä.

    Monet esimerkiksi kuvittelevat, täysin syyttä, että säteilyaltistus tekee radioaktiiviseksi, tai että ydinpolttoaine käy yhtä hyvin ydinaseeseen tai että ydinpolttoaineiden jätehuollolle ei tunnettaisi ratkaisua.

    Äänestä

  • tuota yllä olevaa sääntöä; ei saa MASSAPOSTITTAA puheenvuoroja tai lausuntoja.

    Äänestä

  • Massaposti kirjoitti:

    tuota yllä olevaa sääntöä; ei saa MASSAPOSTITTAA puheenvuoroja tai lausuntoja.

    näin

    Äänestä

Et kai nyt ole sortunut mitenkään vääristelemään uutista kun toit noin vanhan jutun? Tai no - voi se pitää paikkansa vieläkin, mutta sitähän emme tiedä.

Äänestä
  • siitä kun tutkimus tehtiin. Trendi on selvästi näkyvissä.

    Äänestä

  • Koleta kirjoitti:

    siitä kun tutkimus tehtiin. Trendi on selvästi näkyvissä.

    joo

    Äänestä

  • Kertoisitko lisää, en tiedä edes mitä "uutista" tarkoitat?

    Omat lähteeni olen jo maininnut:

    Suomessa julkaistu tutkimus on Gallup TNS Oy:n mielipidemittus 'Suomalaisten energia-asenteet' 3.6.2004.

    Euroopan Unionin kattava tutkimus on Eurobarometer-mielipidekysely "Europeans and Radioactive Waste" 19.4.2002.

    Yhdysvalloissa kesäkuussa 2004 julkaistu tutkimus on Nuclear Energy Instituten kyselytutkimus "Perspective on Public Opinion".

    Äänestä

  • Varma vaihtoehto kirjoitti:

    Kertoisitko lisää, en tiedä edes mitä "uutista" tarkoitat?

    Omat lähteeni olen jo maininnut:

    Suomessa julkaistu tutkimus on Gallup TNS Oy:n mielipidemittus 'Suomalaisten energia-asenteet' 3.6.2004.

    Euroopan Unionin kattava tutkimus on Eurobarometer-mielipidekysely "Europeans and Radioactive Waste" 19.4.2002.

    Yhdysvalloissa kesäkuussa 2004 julkaistu tutkimus on Nuclear Energy Instituten kyselytutkimus "Perspective on Public Opinion".

    vastaus selviää kyllä tuolta paljon ylempää, jotain 'mä voin auttaa'-viestistäni paikkeilla.

    tässä oli aamulla pieni episodi, jota et ehtinyt nähdä. annoin potut pottuina, mutta toinen pottu katosi.

    hyvä kun kysyt suoraan. niin ne asiat selviää.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Varma vaihtoehto kirjoitti:

Ydinvoima saa mielipidemittauksissa jatkuvasti laajan tuen kansalta.

Suomessa vähän aikaa sitten julkaistussa Gallupin mielipidetutkimuksessa ydinvoimaan suhtautui myönteisesti 46% ja kielteisesti vain 25%.

Euroopan tasolla mielipideilmasto on yhtä ydinvoimamyönteinen. Koko EU:n kattavassa Eurobarometer-mielipidekyselyssä "Europeans and Radioactive Waste" 50,5% hyväksyi ydinvoiman tuotannon EU:ssa ja 25,5 ei hyväksynyt.

Yhdysvalloisa Nuclear Energy Instituten kyselyssä 65% vastanneista kannatti ydinvoiman käyttöä USA:ssa. Lukema on korkein koko kyselyn historiassa.

Merkillepantavaa on että ydinvoiman saama julkisuus, erilaisten ideologisten ääriryhmien kampanjat ja jopa monien maiden politiikka ei tunnu siis vastaavan kansan mielipiteitä, vaan on jopa ristiriidassa niiden kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu