Erkki Tuomioja ei päiväkirjoissaan säästele presidenttejä – ei silloista tai nykyistä.
Kansanedustaja Erkki Tuomiojan (sd) päiväkirjojen toinen osa Luulin olevani aika piruileva – Poliittiset päiväkirjat 1995–1997 (Tammi) osuu kuohuvaan ajanjaksoon. Suomi oli jo hyvää vauhtia toipumassa 90-luvun alun lamasta, ja sosiaalidemokraatit olivat vuonna 1995 saaneet Paavo Lipposen johdolla vaalivoiton.
Tuomiojan parikymmentä vuotta sitten kirjaamissa päiväkirjamerkinnöissä korostuu syvä juopa hänen ja Lipposen välillä. Armoa eivät saa presidentitkään – ei silloinen tai tuleva.
Sauli Niinistö seuraa Erkki Tuomiojan puhetta eduskunnassa vuonna 1998. Taustalla myös ministerit Suvi-Anne Siimes ja Jouko Skinnari. (KUVA: Kimmo Mäntylä / Lehtikuva)
Tuomioja oli tuskastunut silloiseen valtiovarainministeriin Sauli Niinistöön hallituksen iltakoulussa ja kuvaili tuntojaan 4. syyskuuta 1996 kirjatussa päiväkirjamerkinnässään näin:
”Tämä on oikeastaan ensimmäinen kerta kun seuraan Niinistön työskentelyä tällaisessa kokouksessa ja hän jättää uskomattoman vastenmielisen vaikutuksen alkaen siitä, että hän koko ajan pelehtii ja vääntelee naamaansa kuin pahanilkinen koulupoika, mutta ilman tätäkin – asianomaisen tv:ssä ja julkisuudessa kontrolloimaa piirrettä – on hänen suhtautumisensa asioihin sekä substanssin että tapojen osalta hyvin vastenmielinen. Hän on pohjimmiltaan hyvin oikeistolaisia arvoja edustava, pikkupoliittiseen näppäröintiin taipumusta tunteva karkeakäytöksinen jätkä.”
Presidentti Martti Ahtisaarta koskevissa luonnehdinnoissa Tuomioja jatkaa siitä, mihin hän jäi kaksi vuotta sitten julkistettujen päiväkirjojensa ensimmäisessä osassa (Siitä syntyy vielä rumihia – poliittiset päiväkirjat 1991–1994). Linja on erittäin kriittinen.
Ahtisaaren uudenvuodenpuhe 1.1. 1995 on Tuomiojasta lattea esitys.
”Ahtisaari puhuu tv:ssä. Huomaan seuraavani sitä lähinnä negatiivisin odotuksin: mitä hän nyt taas möhlii. Siihen nähden suoritus on kohtuullinen, vaikka sisältö on etupäässä banaaleja latteuksia.”
Vajaat neljä kuukautta myöhemmin vuorossa ovat valtiopäivien avajaiset.
”Sen enempää Ahtisaaren kuin Lipposen puhekaan ei sisällä mieleenpainuvia uusia oivalluksia tai linjauksia.”
Ahtisaaren seuraavan uudenvuodenpuheen (1.1.1996) kritiikki toistaa tuttua kaavaa.
”Ahtisaaren uudenvuodenpuhe valaa optimismia työllisyyden suhteen, mutta ilman mitään erityistä katetta. Puheeseen on myös sijoitettu kritiikitön EMU:n markkinointikappale.”
Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta käy 20.12.1996 tapaamassa Ahtisaarta presidentinlinnassa.
”Hän selostaa matkojaan, tapaamisiaan ja puheitaan itseensä hyvin tyytyväisenä. Ahtisaaren tyyliin ei kuulu toki ylimielisyys tai edes omahyväisyys, pikemminkin sitä leimaa vähän naivinoloinen optimismi.”
Ehkä syvällisimmän arvionsa Ahtisaaresta Tuomioja esittää, kun hän vertaa häntä kahteen edelliseen presidenttiin Urho Kekkoseen ja Mauno Koivistoon. Tämä tapahtuu 25.11.2017.
”Presidentti Ahtisaari on Lontoossa esitelmöinyt Euroopan asioista todeten otsikoiden mukaan, miten Eurooppa on yhtenäisempi kuin koskaan ennen. Varmaan Rusi (Ahtisaaren neuvonantaja) on tarkoittanut tämän(kin) joksikin tärkeäksi linjapuheeksi, mutta Ahtisaaren ongelma on, ettei mitään hänen sanomaansa oikein osata noteerata muuta kuin siltä osin, kun puheeseen liittyy jotain välittömän operationaalista. Yksi syy on se, että kaikki tietävät ettei Ahtisaari itse kirjoita puheitaan eikä ole muutoinkaan sellainen syväaattelija joka sisäistäisi asioita, joten se mitä Rusi tai kuka milloinkin hänen nimissään kirjoittaa ei ole sillä tavoin kiinnostavaa että siitä kannattaisi jatkaa Ahtisaaren kanssa dialogia – jos nyt presidentin kanssa koskaan voi dialogia käydä.”
”Tässä suhteessa Kekkonen ennen dementoitumistaan ja Koivisto olivat aivan erilaisia presidenttejä, koska he itse kirjoittivat tai ainakin olivat itse sisäistäneet kaiken oleellisen, mitä puhuivat tai kirjoittivat.”
Päiväkirjaan tehtyjen merkintöjen aikaan Tuomiojalle ei löytynyt sijaa Lipposen hallituksesta.
Kansanedustaja Erkki Tuomiojan (sd) päiväkirjojen toinen osa Luulin olevani aika piruileva – Poliittiset päiväkirjat 1995–1997 (Tammi) osuu kuohuvaan ajanjaksoon. Suomi oli jo hyvää vauhtia toipumassa 90-luvun alun lamasta, ja sosiaalidemokraatit olivat vuonna 1995 saaneet Paavo Lipposen johdolla vaalivoiton.
Tuomiojan parikymmentä vuotta sitten kirjaamissa päiväkirjamerkinnöissä korostuu syvä juopa hänen ja Lipposen välillä. Armoa eivät saa presidentitkään – ei silloinen tai tuleva.
Sauli Niinistö seuraa Erkki Tuomiojan puhetta eduskunnassa vuonna 1998. Taustalla myös ministerit Suvi-Anne Siimes ja Jouko Skinnari. (KUVA: Kimmo Mäntylä / Lehtikuva)
Tuomioja oli tuskastunut silloiseen valtiovarainministeriin Sauli Niinistöön hallituksen iltakoulussa ja kuvaili tuntojaan 4. syyskuuta 1996 kirjatussa päiväkirjamerkinnässään näin:
”Tämä on oikeastaan ensimmäinen kerta kun seuraan Niinistön työskentelyä tällaisessa kokouksessa ja hän jättää uskomattoman vastenmielisen vaikutuksen alkaen siitä, että hän koko ajan pelehtii ja vääntelee naamaansa kuin pahanilkinen koulupoika, mutta ilman tätäkin – asianomaisen tv:ssä ja julkisuudessa kontrolloimaa piirrettä – on hänen suhtautumisensa asioihin sekä substanssin että tapojen osalta hyvin vastenmielinen. Hän on pohjimmiltaan hyvin oikeistolaisia arvoja edustava, pikkupoliittiseen näppäröintiin taipumusta tunteva karkeakäytöksinen jätkä.”
Presidentti Martti Ahtisaarta koskevissa luonnehdinnoissa Tuomioja jatkaa siitä, mihin hän jäi kaksi vuotta sitten julkistettujen päiväkirjojensa ensimmäisessä osassa (Siitä syntyy vielä rumihia – poliittiset päiväkirjat 1991–1994). Linja on erittäin kriittinen.
Ahtisaaren uudenvuodenpuhe 1.1. 1995 on Tuomiojasta lattea esitys.
”Ahtisaari puhuu tv:ssä. Huomaan seuraavani sitä lähinnä negatiivisin odotuksin: mitä hän nyt taas möhlii. Siihen nähden suoritus on kohtuullinen, vaikka sisältö on etupäässä banaaleja latteuksia.”
Vajaat neljä kuukautta myöhemmin vuorossa ovat valtiopäivien avajaiset.
”Sen enempää Ahtisaaren kuin Lipposen puhekaan ei sisällä mieleenpainuvia uusia oivalluksia tai linjauksia.”
Ahtisaaren seuraavan uudenvuodenpuheen (1.1.1996) kritiikki toistaa tuttua kaavaa.
”Ahtisaaren uudenvuodenpuhe valaa optimismia työllisyyden suhteen, mutta ilman mitään erityistä katetta. Puheeseen on myös sijoitettu kritiikitön EMU:n markkinointikappale.”
Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta käy 20.12.1996 tapaamassa Ahtisaarta presidentinlinnassa.
”Hän selostaa matkojaan, tapaamisiaan ja puheitaan itseensä hyvin tyytyväisenä. Ahtisaaren tyyliin ei kuulu toki ylimielisyys tai edes omahyväisyys, pikemminkin sitä leimaa vähän naivinoloinen optimismi.”
Ehkä syvällisimmän arvionsa Ahtisaaresta Tuomioja esittää, kun hän vertaa häntä kahteen edelliseen presidenttiin Urho Kekkoseen ja Mauno Koivistoon. Tämä tapahtuu 25.11.2017.
”Presidentti Ahtisaari on Lontoossa esitelmöinyt Euroopan asioista todeten otsikoiden mukaan, miten Eurooppa on yhtenäisempi kuin koskaan ennen. Varmaan Rusi (Ahtisaaren neuvonantaja) on tarkoittanut tämän(kin) joksikin tärkeäksi linjapuheeksi, mutta Ahtisaaren ongelma on, ettei mitään hänen sanomaansa oikein osata noteerata muuta kuin siltä osin, kun puheeseen liittyy jotain välittömän operationaalista. Yksi syy on se, että kaikki tietävät ettei Ahtisaari itse kirjoita puheitaan eikä ole muutoinkaan sellainen syväaattelija joka sisäistäisi asioita, joten se mitä Rusi tai kuka milloinkin hänen nimissään kirjoittaa ei ole sillä tavoin kiinnostavaa että siitä kannattaisi jatkaa Ahtisaaren kanssa dialogia – jos nyt presidentin kanssa koskaan voi dialogia käydä.”
”Tässä suhteessa Kekkonen ennen dementoitumistaan ja Koivisto olivat aivan erilaisia presidenttejä, koska he itse kirjoittivat tai ainakin olivat itse sisäistäneet kaiken oleellisen, mitä puhuivat tai kirjoittivat.”
Päiväkirjaan tehtyjen merkintöjen aikaan Tuomiojalle ei löytynyt sijaa Lipposen hallituksesta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
neljästi sdp:n puheenjohtajuuden. Katkeruus näkyy päiväkirjoissa. Tappio Lipposelle oli erityisen raskas. Tämä kun oli oikeistodemari, EU:n kannattaja ja otti kaiken lisäksi Erkin entisen seksikumppanin Tarja Halosen ulkoministeriksi.
ulkoministeri mm. 2011-2015. Kuka mahtoi olla presidentti 2012 alkaen?
täysin Saulin määrittämän ulkopoliittisen linjan.
että kyseessä on vuosien 1995-1997 tunnelmat.
Saulista on noiden aikojen jälkeen tullut suuri kansansuosikki ja presidentti. On mahtanut Erkkiä riepoa.