BUK tuli Venäjältä - yksi ammuttiin

MitäMäSanoin

Hollantilaisten vetämä kansainvälinen tutkijaryhmä julkisti heinäkuussa 2014 alas ammutun MH17-lennon rikostutkinnan tuloksia keskiviikkona kello 14 Suomen aikaa alkaneessa tiedotustilaisuudessa.

Kuumimmat kysymykset olivat, mitä asetta käytettiin, mistä se laukaistiin ja ketkä ovat vastuussa. Diplomaattilähteet kertoivat brittilehti The Guardianille jo ennen tiedotustilaisuutta, että Malaysian Airlinesin Boeing 777 -matkustajakoneen pudottanut Buk-ilmatorjuntaohjus ammuttiin Itä-Ukrainan separatistien hallitsemalta alueelta.

Tiedotustilaisuudessa vahvistettiin, että Buk-ohjus ammuttiin pellolta noin kuusi kilometriä Snizhnen kylän eteläpuolelta. Paikallisten asukkaiden sanottiin kertoneen, että pellolla paloi onnettomuuspäivänä.

Puhelinkeskustelujen, sosiaalisessa mediassa julkaistujen kuvien ja silminnäkijähavaintojen perusteella tutkijat vahvistivat myös Guardianin ennakkoon saamat tiedot siitä, että koneen pudottanut Buk-ohjus toimitettiin Itä-Ukrainaan Venäjän puolelta.

Ohjusjärjestelmä, josta puuttui yksi ohjus, kuljetettiin Luhanskin kautta takaisin Venäjän puolelle seuraavana aamuna.

Diplomaatit paljastivat Guardianille ohjusjärjestelmän olleen peräisin Venäjän ilmatorjuntaprikaatista Kurskista. Se oli tuotu Snizhneen vain hetki ennen matkustajakoneen ampumista. Ampujat luulivat matkustajakonetta ukrainalaiseksi kuljetuskoneeksi.

Syyllisiä ei ole vielä saatu vastuuseen, ja se voi vielä kestää. Tutkijoiden mukaan tiedossa on noin sadan henkilön henkilöllisyys, jotka voivat liittyä iskuun ja ohjusjärjestelmän kuljetukseen laukaisupaikalle jollain tapaa. Tutkijat eivät kuitenkaan vielä paljastaneet sadan henkilön taustoja tai kansalaisuuksia tai sitä, kuka teki päätöksen ohjuksen laukaisusta.

Amsterdamista Kuala Lumpuriin matkalla olleen koneen kaikki 298 matkustajaa saivat surmansa. Heistä liki 200 oli hollantilaisia.

Kaksi vuotta kestäneeseen tutkintaan osallistui yli sata tutkijaa, jotka kävivät läpi muun muassa puoli miljoonaa kuvaa ja videota.

Venäjä yritti vielä tällä viikolla syyttää Ukrainaa malesialaiskoneen pudotuksesta julkaisemalla hämmentäviä tutkakuvia onnettomuuspäivältä.

Hollantilasilehti De Telegraaf kertoi tiistaina, että osa rikostutkintaan liittyvistä salaisista ohjuskokeista on tehty Suomen Buk-järjestelmällä. Lehden mukaan kokeissa selvisi, että koneen pudottaminen tapahtui odotusten mukaisesti Buk-ohjuksella.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) vahvisti tänään Ahvenanmaalla Ilta-Sanomille, että Suomen valtiojohto tiesi Buk-ohjuksiin liittyvästä oikeusapupyynnöstä

Katariina Karjalainen

35

364

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rikolliset-putkaan

      "Venäjä yritti vielä tällä viikolla syyttää Ukrainaa malesialaiskoneen pudotuksesta julkaisemalla hämmentäviä tutkakuvia onnettomuuspäivältä."

      Yrittävät häiritä rikostutkintaa !!!

      HÄVYTÖNTÄ !

    • mihin-se-meni-

      Neljä ohjusta tuli Venäjältä
      Kolme palasi takaisin.
      Mihin se yksi katosi, hukkasivat vai ???

      • ValehtelevaVenäjä

        Kyllä ne yritti varma myydä vodkanpulon hinnalla, kun eivät onnistuu, ampuivat MH-17 raivoissa.


    • Suomalainenpujotti

      Suomalaisilla pukeilla osuttiin valmistusmaa naapuri.

      • VoiVoiSentään

        Näköjään tiltut ja trollit ovat menettäneet järkensä lopullisesti ja pysyvästi.


    • Tavaroitamyydään

      Mistä muualta buk ohjus voi tulla kuin Venäjältä? Ei kai sitä muissa maissa rakenneta. Tää Ukrainan ohjus oli kai ollut joskus Suomen puolustusvoimienkin omaisuutta.

    • kalewi

      Onnettomuusalueelta halutaan kerätä kaikki matkustajiin ja ehkä koneeseen liittyvä pois.

      http://yle.fi/uutiset/3-9404416

      Toivottavasti saavat työskennellä rauhassa.

      • AeronKone

        Venäjä on aiemminkin kunnostautunut siviilejä kuljettaneiden lentokoneiden alasampumisessa. Siinä joukossa on suomalainenkin lentokone. Ei mene tämäkään trolleille perille, kun eivät tunne Suomen historiaa.


    • ei-niitä-löydy

      Joko Putin on eliminoinut nuo sata tiedossa olevaa syyllistä.

    • TrollitVankilaan

      Todistajat kuolivat kun liukuhihnalla. Ennustan kohta entinen Ukrainan presidentti Yanukovich "sairastuu vakavasti"

    • Qalewi

      Alkaa kohta olla kulunut kolme vuotta tästä murheellisesta tapauksesta. Tekoon osallistuneista elossa olevat ovat viettäneet tukalaa elämää syyllisyyden ja paljastumisen pelon vuoksi. Asia on varmaankin vaikuttanut myös suurvaltasuhteisiin, kaikkea ei vaan uutisissa kerrota aivan suoraan.

      • Abgertio

        Ei hätää. Venäjä suojelee omia rikollisiaan. Saavat jopa huippuvirat.


    • Ierika

      Tuo nyt on ollut pääpiirteissään selvää alusta lähtien. Putinistien kielto ja kehnot selitykset vain vahvistavat syyllisyyden.
      Hienoa että Suomi on voinut avustaa törkeän rikoksen selvittämisessä

      • LehtiKirjoittaa

        Myös Kainuun sanomat kiinnitti huomiota selitysten kehnouteen ja vaihtelevuuteen.

        http://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/paakirjoitukset/malesialaiskone-alas-venajan-ohjuksella/


        Tällä viikolla vain kaksi päivää ennen rikostutkinnan johtopäätöksiä, Venäjän puolustusministeriö kääntyi aivan toiselle kannalle pyrkien nyt todistamaan, että ohjus olisi ammuttu Ukrainan armeijan hallitsemalta alueelta eikä kapinallisalueelta. Näin Venäjä itse todisti aikaisemmat väitteensä ja ”todisteensa” valheiksi.


    • Mitenonon

      Jossain maassa voisi kuvitella että matkustajakoneen alas ampuminen olisi terroristi teko vai mitä sanoo itävinkujat?

    • murheen.aika

      Tämän tragedian siviiliuhrit ovat herättäneet voimakasta keskustelua mediassa.

      Murhetta ja jopa suuttumusta on aiheuttanut syyllisen tahon vastuun pakoilu ja väärien tietojen esiintuominen.

      Siviilikone ammuttiin brutaalisti alas, kun ampujat innoissaan ja hätiköimällä kuvittelivat ampuvansa An-26-kuljetuskoneen.

      • näinollen

        Lännessä ja varsinkin Ukrainassa ollaan erittäin tyytyväisiä ja onnellisia MH17 alas ampumisesta, se oli suorastaan toivottu ja tavoiteltu lopputulos propagandan kannalta. Jos olet Ukraina puolella, olet tietysti iloinen tapahtumasta. Meillä naton kannattajilla on ainakin "suut messingillä".


      • murheen.aika
        näinollen kirjoitti:

        Lännessä ja varsinkin Ukrainassa ollaan erittäin tyytyväisiä ja onnellisia MH17 alas ampumisesta, se oli suorastaan toivottu ja tavoiteltu lopputulos propagandan kannalta. Jos olet Ukraina puolella, olet tietysti iloinen tapahtumasta. Meillä naton kannattajilla on ainakin "suut messingillä".

        Tämmöisen karmean tragedian vuoksi ei kukaan voi olla tyytyväinen. Sotimiseen ja kahnaukseen täysin osattomia siviilejä tapettiin hirmuisella tavalla, se on järkyttävää, murheellista ja ahdistavaa. Tätä ei voi toivoa kenellekään:

        http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005295154.html

        MH17-lennon turmassa taivaalta satoi ruumiita: ”Avasin oven ja näin ihmisten putoavan”

        – Sitten kuului karjuntaa, minkä jälkeen naisen ruumis putosi keittiööni, hän jatkoi järkyttyneenä.


      • Igor33
        näinollen kirjoitti:

        Lännessä ja varsinkin Ukrainassa ollaan erittäin tyytyväisiä ja onnellisia MH17 alas ampumisesta, se oli suorastaan toivottu ja tavoiteltu lopputulos propagandan kannalta. Jos olet Ukraina puolella, olet tietysti iloinen tapahtumasta. Meillä naton kannattajilla on ainakin "suut messingillä".

        Putin on saatava tuomiolle. Putinin toimien takia on kuollut kymmeniätuhansia ihmisiä.


      • uteliasssss
        murheen.aika kirjoitti:

        Tämmöisen karmean tragedian vuoksi ei kukaan voi olla tyytyväinen. Sotimiseen ja kahnaukseen täysin osattomia siviilejä tapettiin hirmuisella tavalla, se on järkyttävää, murheellista ja ahdistavaa. Tätä ei voi toivoa kenellekään:

        http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005295154.html

        MH17-lennon turmassa taivaalta satoi ruumiita: ”Avasin oven ja näin ihmisten putoavan”

        – Sitten kuului karjuntaa, minkä jälkeen naisen ruumis putosi keittiööni, hän jatkoi järkyttyneenä.

        "Tämmöisen karmean tragedian vuoksi ei kukaan voi olla tyytyväinen. Sotimiseen ja kahnaukseen täysin osattomia siviilejä tapettiin hirmuisella tavalla, se on järkyttävää, murheellista ja ahdistavaa. Tätä ei voi toivoa kenellekään:"
        Irakin sodassa kuoli sata kertaa enemmän osattomia siviilejä hirmuisella tavalla, järkyttääkö se sinua satakertaisesti, ahdistaako, onko murheellista? Tekijänä USA. Pitäisikö GeorgeWBush hirttää useaan kertaan tekemistään törkeistä rikoksista ihmiskuntaa vastaan, mitä mieltä olet.


      • murheen.aika
        uteliasssss kirjoitti:

        "Tämmöisen karmean tragedian vuoksi ei kukaan voi olla tyytyväinen. Sotimiseen ja kahnaukseen täysin osattomia siviilejä tapettiin hirmuisella tavalla, se on järkyttävää, murheellista ja ahdistavaa. Tätä ei voi toivoa kenellekään:"
        Irakin sodassa kuoli sata kertaa enemmän osattomia siviilejä hirmuisella tavalla, järkyttääkö se sinua satakertaisesti, ahdistaako, onko murheellista? Tekijänä USA. Pitäisikö GeorgeWBush hirttää useaan kertaan tekemistään törkeistä rikoksista ihmiskuntaa vastaan, mitä mieltä olet.

        " ... ahdistaako, onko murheellista?"

        Irakin ym. siviilien tuho ja kärsimys on surullista ja ahdistavaa. Jokaiselle ihmiselle mielestäni pitäisi pyrkiä takaamaan ihmisarvoinen elämä.

        Täällä on monia keskustelijoita. Omissa kommenteissani en ole koskaan ehdottanut saatikka vaatinut hirttotuomiota kellekään.


    • SeAvarakatseinen

      Kaikki propagandahyöty on raavittu irti Ukrainassa ja ylipäätään lännessä ja Venäjää vastaan.
      Samalla kun yhtään uskottavaa todistetta ei ole esitetty syyllisyydestä, vieläpä niin että syyllinen osapuoli osallistui tutkintaan ja näin varmistettiin lopputulos.
      Venäläisiä tutkijoita ei uskallettu ottaa mukaan, koska asia olisi päivänselvänä paljastettu hyvin nopeasti, että näin uskottavaa touhua jonka 'eläkeukko' kyllä nielee ja ei näe mitään kummallista asiassa?

      • lännestä.leuhtoo

        Eihä siel osata kuulemma SINKKIÄMPÄREIT kummempii härpäkkei valmistoo, joten väittämä lie epätosi, ellei USA/CIA....


      • halpuutettu
        lännestä.leuhtoo kirjoitti:

        Eihä siel osata kuulemma SINKKIÄMPÄREIT kummempii härpäkkei valmistoo, joten väittämä lie epätosi, ellei USA/CIA....

        Olin kakruna suomalaisessa tehtaassa hommissa värkkäämässä mm. luxor, scandic, salora, asa merkkisii, buck:a en muista. Halvalla 6 päivästä. Ay:n vika?


    • ViimeVuodelta
      • Jenkkien olisi pitänyt lyödä pöytään vakuutavat todisteet, joita heillä piti olemaan, missä ne ovat?
        Kerry niistä erikseen mainitsi ja niitä on useammalta taholta pyydetty...turhaan, jotain outoa on myös siinä?


      • PietariSuuri kirjoitti:

        Jenkkien olisi pitänyt lyödä pöytään vakuutavat todisteet, joita heillä piti olemaan, missä ne ovat?
        Kerry niistä erikseen mainitsi ja niitä on useammalta taholta pyydetty...turhaan, jotain outoa on myös siinä?

        "Jenkkien olisi pitänyt lyödä pöytään vakuutavat todisteet, joita heillä piti olemaan, missä ne ovat?"

        Tarkoitat USA:n satelliittikuvia, jotka ovat kansainvälisellä rikostutkinaryhmällä? Ne todistavat, että ohjus ammuttiin kapinallisten hallitsemalta alueelta.

        "Kerry niistä erikseen mainitsi ja niitä on useammalta taholta pyydetty...turhaan, jotain outoa on myös siinä?"

        Ei siinä ole mitään outoa, että USA ei anna vakoilusatellittiensa kuvia kaiken kansan pällisteltäväksi, vaan kansainvälisen rikostutkinnan turvaluokitellulle rikostutkijalle.


      • Tuo oli hulluin noteeraus, mitä ei näe muualla kuin nato-palstalla, tai iltasanomien otsikoissa?
        Kun asiasta on kerran kiistelty ja ei tarvittavia ns. todisteita näytetty, sellaisia ei ole olemassa?
        Jutut on tekaistu ja kuten kaikissa asioissa, pitää olla todisteita syytöksille.....niitä ei ole?

        Kuten Venäjän informaatiovaikuttaminen, josta nyt metelöidään Suomen lisäksi jenkeissä...ilman yhtään näyttöä mistään....olisi edes siemeneksi?


      • PietariSuuri kirjoitti:

        Tuo oli hulluin noteeraus, mitä ei näe muualla kuin nato-palstalla, tai iltasanomien otsikoissa?
        Kun asiasta on kerran kiistelty ja ei tarvittavia ns. todisteita näytetty, sellaisia ei ole olemassa?
        Jutut on tekaistu ja kuten kaikissa asioissa, pitää olla todisteita syytöksille.....niitä ei ole?

        Kuten Venäjän informaatiovaikuttaminen, josta nyt metelöidään Suomen lisäksi jenkeissä...ilman yhtään näyttöä mistään....olisi edes siemeneksi?

        "Tuo oli hulluin noteeraus, mitä ei näe muualla kuin nato-palstalla, tai iltasanomien otsikoissa?"

        Kansainvälistä rikostutkintaa MH17-koneen pudottamisesta johtava hollantilainen syyttäjä Fred Westerbeke kertoo näin:

        "– Kyllä meillä on nämä kuvat. Eräs osastoni virkailija, jolla on turvaluokitus käsitellä ”huippusalainen”- ja ”kansallinen turvallisuus” -leimoilla varustetut asiakirjat näki ne ja tutki Yhdysvaltojen satelliittitiedot,"

        Tutkijan mukaan kuvilla ei ole ollut suurta roolia tutkinnassa, koska muu todistusaineisto on jo niin vahvaa. Hän ei voi kertoa kuvien sisällöstä. Hän vahvistaa, että niitä kuitenkin käytettiin.

        – Tämä pieni palanen vain lisäsi todisteita siitä, että ohjus laukaistiin Snizhnen alueelta, hän kuvaa

        "Kun asiasta on kerran kiistelty ja ei tarvittavia ns. todisteita näytetty, sellaisia ei ole olemassa?"

        Asiasta ei oikeasti ole kiistelty, todisteet ovat olemassa ja rikostutkijoiden käytössä. Ainoat, jotka väittävät, että asiasta muka olisi jotain kiistaa ovat kaltaisiasi venäläisiä trolleja, jotka pyrkivät sotkemaan asian kiistääksen Venäjän armeijan syyllisyyden.

        "Jutut on tekaistu ja kuten kaikissa asioissa, pitää olla todisteita syytöksille.....niitä ei ole?"

        Sinun juttusi ovat tekaistuja. Kansainvälisen rikostutkinnan johtajan mukaan todisteet ovat heidän hallussaan ja käytössään.


      • PietariSuuri kirjoitti:

        Tuo oli hulluin noteeraus, mitä ei näe muualla kuin nato-palstalla, tai iltasanomien otsikoissa?
        Kun asiasta on kerran kiistelty ja ei tarvittavia ns. todisteita näytetty, sellaisia ei ole olemassa?
        Jutut on tekaistu ja kuten kaikissa asioissa, pitää olla todisteita syytöksille.....niitä ei ole?

        Kuten Venäjän informaatiovaikuttaminen, josta nyt metelöidään Suomen lisäksi jenkeissä...ilman yhtään näyttöä mistään....olisi edes siemeneksi?

        "Kuten Venäjän informaatiovaikuttaminen, josta nyt metelöidään Suomen lisäksi jenkeissä...ilman yhtään näyttöä mistään....olisi edes siemeneksi?"

        Etkö lue vieläkään uutisia tai ylipäätään seuraa mediaa?


      • KalervoPieni

    • Venäjänrerroria

      Ryssät ampui buk ohjuksen vaikka tiltut yrittää kääntää mustan valkoiseksi mutta se ei totuutta muuta,tämä oli yksi syy miksi venäjä potkittiin ulos yk,n ihmisoikeusneuvostosta

    • Tiltuntrollaus

      Tässä asiassa tiltun trollaus aivan käsittämätöntä luokkaa,johtunee siitä että totuuden peittely vaatii sitä

      • hyvä.huomio

        Trollien levittämät tarinat ovat olleet todella runsaita ja mielikuvituksellisia.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      294
      4791
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3076
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      52
      2983
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1551
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1199
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      1016
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      991
    9. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      989
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    Aihe