Buk ohjuksista ulkopoliittinen pommi !

Suomi on aikoinaan kyseiset ohjukset hankkiessaan antanut venäläiselle myyjälle loppukäyttäjäsitoumuksen. Loppukäyttäjäsitoumuksessa ostaja tavallisesti lupaa, ettei se anna asetta tai sen teknologiaa koskaan toiselle valtiolle ilman myyjän lupaa..
2890
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Muun muassa Iltalehtihan uutisoi jo vuosi sitten elokuussa, että Hollanti on saanut ohjuksen tutkinnassa asiantuntija-apua Suomelta. Tuolloin Suomen pääesikunta ja puolustusministeriö kieltäytyivät vahvistamasta asiaa. Tosin kumpikaan ei kyllä kiistänytkään.

Äänestä

Tää on pommi joka on jo kuivunut kokoon. Unohda typeryytesi. Kukaan ole kiinnostunut tästä p*skasta.

Äänestä
  • Ja kumminkin sinä nyt vastasit tähän viestiin jostain kumman syystä.

    Äänestä

Suomen hallitukselta ehkä korvaamaton munaus, veikattiin Stubiloa jo syypääksi....mikä ei olisi yllätys?
Tämä sitoutumisen lisäksi....siis loppukäyttäjä.... on tehty munaus suostumalla koko projektiin?
Olisihan Hollanti saanut vastaava kalustoa suoraan Venäjältäkin.
Suomen on joku tai jotkut ajaneet tahallaan välikäteen, joka vaurioittaa kahden välisiä suhteita.

Äänestä
  • 9plus5 = Rommel? Sama tyyli?

    Äänestä

  • EpäilyttääTuoNickki kirjoitti:

    9plus5 = Rommel? Sama tyyli?

    Mitä todennäköisimmin ERommel.

    Äänestä

  • Selvää ERommel -tuotantoa.
    - Suomen haukkuminen on aina pääasia

    Äänestä

  • tiltulle-kenkää kirjoitti:

    Selvää ERommel -tuotantoa.
    - Suomen haukkuminen on aina pääasia

    Miten tässä nyt haukutaan Suomea?

    Äänestä

  • Epäilen eurocracia, sillä on kokemusta minulla ei?

    Äänestä

  • Kyllä se rommelin sivupersoona on.

    Äänestä

  • Juurikin noin. "Käsiala" ei valehtele. Palstan kestospede ja Valtakunnan Valehtelija on asialla taas ... valitettavasti.
    IMHO.

    Äänestä

  • 44.Div kirjoitti:

    Juurikin noin. "Käsiala" ei valehtele. Palstan kestospede ja Valtakunnan Valehtelija on asialla taas ... valitettavasti.
    IMHO.

    Sinun juttusi ovat pelkkää paskan lotinaa veteen....olet palsta häirikkö ja muuhun et pysty.

    Äänestä

Venäjä ei siis ehkä myy meille enää romuaseitaan.

Erinomaista!

Äänestä

YKSI HAILEE!

Mikä on tärkeää ovat ne liki 300 matkustajaa jotka ryssä MURHASI!!

Äänestä
  • Pitävät todisteet nyt oikein loistavat poissaolollaan tuossa lausunnossasi.

    Äänestä

  • en_usko_sinua kirjoitti:

    Pitävät todisteet nyt oikein loistavat poissaolollaan tuossa lausunnossasi.

    Ryssän mielestä, EI MUIDEN!

    Tutkintaryhmä teki hyvää ja tarkkaa työtä ja heihin uskotaan.

    Murhaajaryssien höpinät ovat vailla substanssia - pelkkiä HÖPINÖITÄ.

    Äänestä

  • 7plus20 kirjoitti:

    Ryssän mielestä, EI MUIDEN!

    Tutkintaryhmä teki hyvää ja tarkkaa työtä ja heihin uskotaan.

    Murhaajaryssien höpinät ovat vailla substanssia - pelkkiä HÖPINÖITÄ.

    No minkälaisen tuomion Venäjä nyt sitten sai tuosta sinun mainitsemastasi teosta?

    Äänestä

  • ihanko_tosi kirjoitti:

    No minkälaisen tuomion Venäjä nyt sitten sai tuosta sinun mainitsemastasi teosta?

    Ei vielä mitään koska oikeudenkäyntiä vasta valmistellaan.

    Aivan selvä on että massamurhaajaryssät joutuvat vastaamaan teoistaan.

    Äänestä

Ne Buk-ohjuksetko sitten sitoo niin paljon, ettei Suomi voisi liittyä Natoon!? Ammutkoon Puolustusvoimat sitten ne kaaressa takaisin Venäjälle, jos niikseen on että: "täältä pesee" -toivottavasti otatte vain tämä ohjusten palautuksena Degards, Sauli Niinistö!! :D
Mitä muuta käyttöä varten ne ohjukset ylipäätänsä on suomelle myyty kuin että niillä saataisi eniten tuhoa aikaiseksi nimenomaa Venäjän suunnalle. Vihollinenhan tulee nimenomaa sen myyjän maasta, jos tulee vaikka Perussuomalaisten mukaan vihollinen tulisikin EU:sta ja Euroopan Natomaista, heh! :D

Äänestä
  • "Ne Buk-ohjuksetko sitten sitoo niin paljon, ettei Suomi voisi liittyä Natoon!?"

    Ei todellakaan.

    Vain se sitoo Suomea liittymästä natoon kun Suomen kansan suuri enemmistö vastustaa sitä Suomen natojäsenyyttä

    Äänestä

Totta. On järjetöntä ostaa venäläisiä aseita.palautetaan ne sinne ja ostetaan airondome ohjuspuolustusjärjestelmä usa:sta ja Israelista...ei tarvitsi jatkuvasti miettiä ryssien temppuja..

Äänestä
  • Suomihan on jo kymmenen vuotta sitten vaihtanut ilmatorjuntajärjestelmänsä venäläisestä järjestelmästä jenkkien tuotteisiin.

    Kyseinen buk-ohjustorjuntajärjestelmä jota Suomessa nyt testattiin oli jo vanhentunutta kalustoa mitä ei käytetä enää mitenkään aktiivisesti.

    Äänestä

Tyhmääkin tyhmempi Suomi saa itsensä sekaantumaan tuohonkin episodiin , Veikkaan muutamaa rajanylittäjää itärajalla .

Äänestä
  • Suomen toiminta oli MORAALISESTI oikein.

    Toki massamurhaajaryssä ei edes tiedä että mikä sellainen moraali edes on!

    Äänestä

No eikös se Venäjäkin ole sitoutunut kansainvälisiin sopimuksiin jotka kieltävät muun muassa ampumasta siviilikoneita ohjuksilla, niin että kumpikohan tuossa nyt on pahempi rikollinen, Suomi vai Venäjä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuka_vastuussa kirjoitti:

Suomi on aikoinaan kyseiset ohjukset hankkiessaan antanut venäläiselle myyjälle loppukäyttäjäsitoumuksen. Loppukäyttäjäsitoumuksessa ostaja tavallisesti lupaa, ettei se anna asetta tai sen teknologiaa koskaan toiselle valtiolle ilman myyjän lupaa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu