Elämässä tarvitaan kokonaisuuksien ymmärtämistä. Tämä koskee niin filosofiaa, taloutta, yhteiskuntaa, tiedotusta, ihmissuhteita, kasvatusta kuin teologiaakin. Asioitten pilkkominen pieniin osiin on välillä hauskaa ja auttaa ymmärtämään yksityiskohtia. Toisinaan keskusteluissa, tiedotuksessa ja puheissa kuitenkin asetetaan osasia väärällä tavalla toistensa vastakohdiksi.
Ottakaamme muutama esimerkki hengellisen elämän ja kristinopin alueelta. Ristiriitaan ja vastakohdiksi toistensa kanssa joutuvat, vaikka ne eivät sitä ole totuus ja rakkaus, lepääminen ja ahertaminen, hiljaa oleminen ja puhuminen, kuunteleminen ja tiedon julki saattaminen, kysyminen ja vastaaminen, luottamuksellisten asioitta salaaminen ja kaiken avoimesti kuuluttaminen. Ei ole kysymys toistensa vastakohdista, joko–tai-asioista, vaan siitä, että kullakin on oma aikansa ja oma tehtävänsä.
Miten olisi oppi ja elämä? Ovatko ne molemmat tarpeellisia vai keskityttäisiinkö nyt toiseen? Onko saarnassa etsittävä pelkästään uusia tulkintoja vai selitettävä Raamattua? Onko pääpainon oltava ihmisen ymmärtämisessä vai oikean ja luotettavan opin tarjoamisessa?
Usein raamatulliselle opille osoitetaan romukoppaa. Vanhoja kristinuskon varhaiskehitykseen ja Raamattuun perustuvia dogmeja ei muka enää tarvita. Pitää löytää uutta tulkintaa ja uusia asioita, sanotaan. Erityisesti luterilaisia Tunnustuskirjoja, mitä suurinta apupakettia papeille ja kaikille kristityille, kohdellaan kaltoin. Saman kohtelun saavat kirkkoisien ja Martti Lutherin kirjat. ”Ei tuollaista pölyttynyttä ja vanhentunutta kristillisyyttä enää tarvita! Nyt on uuden, avaran kristillisyyden aika.”
Samaan aikaa uusissa vaatteissa, versioissa ja mutaatioissa leviävät vanhat harhaopit, jotka tunnettiin jo varhaiskristillisellä ajalla. Kolminaisuusoppia epäillään. Kristuksen kaksiluonto-oppi, hänen inhimillinen ja jumalallinen luontonsa sotketaan. Väitetään, että Kristus ei ollut Jumalan Poika tai että hänen ihmisyytensä oli jotain epätodellista. Pyhästä ehtoollisesta tehdään pelkkä muistoateria ja vertauskuva. Pyhän kasteen sakramentti saa alentua uskonnolliseksi juhlahetkeksi, jossa emme saisi Kristuksen lahjoja ja osallisuutta Häneen itseensä. Joulun ja pääsiäisen ihmeitä epäillään. Jumalan sana ei monelle ole enää Jumalan itsensä puhetta vaan alkuajan ihmisten muisteloita. Näin kristillinen usko alkaa murentua, kun absoluuttiseksi tavoitteeksi tehdään nykyaikaisuus ja ihmisen järki otetaan mittapuuksi. Mutta älkäämme tehkö vääriä vastakohtia. Kristinusko on armon uskonto, se on avara ja uusia reittejä avaava Pyhän Hengen johdatuksessa. Mutta vain Jumalan sanan perustalla.
Mitä nyt tarvitaan? Tarvitaan kristillisen uskon perusteitten kertaamista ja uskon aarteitten uudelleen omistamista. Epäilyksiä ei tarvitse kieltää, niistähän, omista ja toisten epäilyksistä, nähdään, missä vaikeudet ovat. Kristillisen opin hahmottamisessa Tunnustuskirjat ovat oiva apuväline. Tosissani ehdotan, että luetaan niitä usein, vaikka sivu päivässä tai viikossa. Myös Tunnustuskirjojen ”Yksimielisyyden ohjeeseen” sisältyvät harhojen ja tuomittavien ajatussuuntien lukeminen on tarpeellista. Silloin kirkastuu se, kuinka paljon me omistamme Kristuksessa, Kristuksen pelastusteossa ja kalliissa evankeliumissa.
Seppo Suokunnas
Kirjoittaja on Sleyn entinen toiminnanjohtaja
Ottakaamme muutama esimerkki hengellisen elämän ja kristinopin alueelta. Ristiriitaan ja vastakohdiksi toistensa kanssa joutuvat, vaikka ne eivät sitä ole totuus ja rakkaus, lepääminen ja ahertaminen, hiljaa oleminen ja puhuminen, kuunteleminen ja tiedon julki saattaminen, kysyminen ja vastaaminen, luottamuksellisten asioitta salaaminen ja kaiken avoimesti kuuluttaminen. Ei ole kysymys toistensa vastakohdista, joko–tai-asioista, vaan siitä, että kullakin on oma aikansa ja oma tehtävänsä.
Miten olisi oppi ja elämä? Ovatko ne molemmat tarpeellisia vai keskityttäisiinkö nyt toiseen? Onko saarnassa etsittävä pelkästään uusia tulkintoja vai selitettävä Raamattua? Onko pääpainon oltava ihmisen ymmärtämisessä vai oikean ja luotettavan opin tarjoamisessa?
Usein raamatulliselle opille osoitetaan romukoppaa. Vanhoja kristinuskon varhaiskehitykseen ja Raamattuun perustuvia dogmeja ei muka enää tarvita. Pitää löytää uutta tulkintaa ja uusia asioita, sanotaan. Erityisesti luterilaisia Tunnustuskirjoja, mitä suurinta apupakettia papeille ja kaikille kristityille, kohdellaan kaltoin. Saman kohtelun saavat kirkkoisien ja Martti Lutherin kirjat. ”Ei tuollaista pölyttynyttä ja vanhentunutta kristillisyyttä enää tarvita! Nyt on uuden, avaran kristillisyyden aika.”
Samaan aikaa uusissa vaatteissa, versioissa ja mutaatioissa leviävät vanhat harhaopit, jotka tunnettiin jo varhaiskristillisellä ajalla. Kolminaisuusoppia epäillään. Kristuksen kaksiluonto-oppi, hänen inhimillinen ja jumalallinen luontonsa sotketaan. Väitetään, että Kristus ei ollut Jumalan Poika tai että hänen ihmisyytensä oli jotain epätodellista. Pyhästä ehtoollisesta tehdään pelkkä muistoateria ja vertauskuva. Pyhän kasteen sakramentti saa alentua uskonnolliseksi juhlahetkeksi, jossa emme saisi Kristuksen lahjoja ja osallisuutta Häneen itseensä. Joulun ja pääsiäisen ihmeitä epäillään. Jumalan sana ei monelle ole enää Jumalan itsensä puhetta vaan alkuajan ihmisten muisteloita. Näin kristillinen usko alkaa murentua, kun absoluuttiseksi tavoitteeksi tehdään nykyaikaisuus ja ihmisen järki otetaan mittapuuksi. Mutta älkäämme tehkö vääriä vastakohtia. Kristinusko on armon uskonto, se on avara ja uusia reittejä avaava Pyhän Hengen johdatuksessa. Mutta vain Jumalan sanan perustalla.
Mitä nyt tarvitaan? Tarvitaan kristillisen uskon perusteitten kertaamista ja uskon aarteitten uudelleen omistamista. Epäilyksiä ei tarvitse kieltää, niistähän, omista ja toisten epäilyksistä, nähdään, missä vaikeudet ovat. Kristillisen opin hahmottamisessa Tunnustuskirjat ovat oiva apuväline. Tosissani ehdotan, että luetaan niitä usein, vaikka sivu päivässä tai viikossa. Myös Tunnustuskirjojen ”Yksimielisyyden ohjeeseen” sisältyvät harhojen ja tuomittavien ajatussuuntien lukeminen on tarpeellista. Silloin kirkastuu se, kuinka paljon me omistamme Kristuksessa, Kristuksen pelastusteossa ja kalliissa evankeliumissa.
Seppo Suokunnas
Kirjoittaja on Sleyn entinen toiminnanjohtaja
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kandee lukaista teksti ihan omaksi sivistyksekseen.
Ihminen oman järkensä mittapuuksi valitessaan on kovin haavoittuvainen, jopa harhainen jos korvat ovat lukossa. Palaute lähimmäisiltä tuppaa helposti jäämään kuulematta.