"Asioita salaillaan edelleenkin, moni juttu on tämän päivän nuorille ihan uutta, ei puhuta koulukirjoissa. Jos yritetään puhua niin vastameteli on korviahuumaavaa."
Tuo väite uusitaan palstalla jatkuvasti. Kuitenkaan mitään salailua ei kyetä todistamaan.
Sekä vuodesta 1918 että sotien välisestä ajasta on tarkat tutkimukset. Samoin viime sodista. Jos jotain olikin aiemmin yksipuolisesti käsitelty, niin viimeistään 1960-luvulla alkoi tulla korjausta.
Koulukirjoissa yritetään antaa kohderyhmälle kokonaiskuva kustakin ajankohdasta.
Siihen eivät yksinkertaisesti mahdu kaikki mielenkiintoisetkaan yksityiskohdat.
Kiinnostunut löytää kyllä asiat historiankirjoista. Niitä on jokaisessa kirjastossa. Lisäksi googlaamalla saa perustietoa kaikesta mahdollisesta.
Tällä palstalla nimenomaan äärivasemmisto yrittää tuoda omaa propagandaansa muka historiatietona ja väittää milloin minkäkin asia olevan salattu ja tutkimisen kielletty. Kyse on kuitenkin aina asiantuntemattomuudesta ja tahallisesta valehtelusta.
Totta kai se nostaa vastalauseita.

Vastaukset 3
Vanhimmat
että väitteitä tutkimuskielloista ja salailusta tulee juuri äärivasemmalta. Väitteet osoitetaan aina perättömiksi.
Taitaa olla niin, että valehtelu on stallarien ja punikkien toinen luonto?
Tai sitten ne ei vaan tiedä mistään mitään ja luulevat että muutkaan ei tiedä. Heille historia on iltapäivälehtien linkkejä ja kauhean ihmeellisiä ja yllättäviä "löytöjä" netistä. Wikipediaa käyttävät päätietolähteenä, mutta kaikki ei osaa edes sitä.
koulukirjoihin. Kuka niistä mitään muistaa enää muutaman vuoden kuluttua.
Historiasta kiinnostuneelle on tietoa tarjolla rajattomiin. Monilla historioitsijoilla on hyvä hoksnokka siitä, mikä voisi mennä kaupaksi. Sitten vain mainostamaan, että aihe on aiemmin tutkimatta ja lisäksi vielä salattu tai kielletty.
Myynti kasvaa ja palstan hölmöt vakuuttavat, ettei aihetta ole ennen tutkittu, vaan se on salattu ja kielletty ja lisäksi käsittely yritetään estää..