"Saksalaiset sen keksivät – tuulivoimalan energia säilöön jättimäiseen kiukaaseen"
ja Maakansa jatkaa:
"Siemens ja Hampurin teknillinen yliopisto ovat kehittäneet uutta tekniikkaa tuulivoiman varastointiin, yhtiö tiedottaa.
Ratkaisussa tuulivoiman tuottama ylijäämäenergia säilötään kivilohkareista koostuvaan lämpövarastoon – eräänlaiseen jättimäiseen kiukaaseen.
Nykyisessä testilaitoksessa kivet kuumennetaan 600 celsiusasteen lämpöisiksi. Kiviä lämmittää varastoon puhallettava kuuma ilma, jota sähkölämmittimet lämmittävät.
Kun varasto halutaan purkaa, laitetaan se puhaltamaan kuumaa ilmaa ulos. Lämpö muutetaan sähköenergiaksi höyryturbiinin avulla.
Vielä keskeneräisen testivaraston kapasiteetiksi tulee 35 megawattituntia ja nimellistehoksi 1,5 megawattia. Kiviainesta varastossa tulee olemaan 2 000 kuutiometriä.
Lopulliselle tuotteelle tavoitellaan 50 % hyötysuhdetta, testilaitoksessa tämä tulee olemaan 25 %.
Siemensin mukaan yksi tekniikan suurista hyödyistä on kustannustehokkuus – sen ottaminen käyttöön on halpaa ja nopeaa verrattuna muihin energiavarastotekniikoihin.
Yhtiön mukaan tuote on valmis markkinoille parissa vuodessa."
http://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/energia/saksalaiset-sen-keksivat-tuulivoimalan-energia-sailoon-jattimaiseen-kiukaaseen-6586740

Vastaukset 9
Vanhimmat
Jatketaampas+laskelmaa.+
Tuulimylly+tuottaa+parhaimmillaan+n.20%+hyötysuhteella+sähköä+tuulesta.+joten+kun+se+sitten+säilötään+kiveen+25%+hyötysuhteella+niin+saadaan+lopulliseksi+hyötysuhteeksi+huikea+5%.+Kyllä+saksalainen+tuulimylly/kiuas+insinööri+osaa....
On järkevää saada OL-kolmosesta JOTAIN hyötyä - siihen kupoliin mahtuu paljon kiviä?
"Tuulimylly+tuottaa+parhaimmillaan+n.20%+hyötysuhteella+sähköä+tuulesta."
Tuulimyllyn+kohdalla+ei+puhuta+hyötysuhteesta,+koska+"polttoaine"+on+ilmaista.+Myllyn+tuottoa+voidaan+verrata+nimellistehoon,+mutta+nimellisteho+on+tässä+vain+luku,+joka+kertoo,+kuinka+paljon+myllyn+kapasiteetti+voi+parhaimillaan+olla.+
Tuulen+varastointi+lämmöksi+tai+joksikin+muuksi+potentiaaliksi+on+kustannuskysymys,+ei+hyötysuhdekysymys.
Toki+hyötysuhteesta+voidaan+puhua+silloin+kun+sähkö+muutetaan+lämmöksi+ja+sitten+takaisin+sähköksi.+Jos+saksalaiset+pääsevät+50%:iin,+se+on+erittäin+hyvä+tulos(vrt+ydinvoima+30%,+hiilivoima+40-50%,+dieselmoottori+30%+jne.)
Täällähän+on+muuten+ollut+yksi+kommentoija,+joka+jo+vuosia+on+ehdottanut+tuulen+säilömistä+kallioon+lämmöksi.+Hänelle+tavallisesti+naurettiin+-+täällä+on+tietty+allergia+kehittymiselle.
Auringosta kiveen oli tyypin nikki. Omanlaisensa hänkin :)
googlaa auringostakiveen site:suomi24.fi
tai klikkaa
https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=auringostakiveen site:suomi24.fi
-+Porin+Suomen+virallinen+ainoa+määritelty+tuulivoiman+vuosituotto+ON+sitten+muuten+43%!+SUPO+20%+perustuu+siis+HARKITTUUN+JATKETTUUN+PETOKSEEN!
-+Asea+määrittelee+OL-1+ja+OL-2+voimalansa+katoksi+25%!!
-+ST1+voimalan+käyttöaste+taas+on+98%!
eli+4-kertaa+ydinvoimalaa+PAREMPI+EKOENERGIAMALLI!
Late tarkoittaa varmaan auringosta kiveen -kaveria. Hän tosiaankin ehdotti kallioon sijoitettua lämpövarastoa, tosin kausivarastoa joka kerätään kesällä talven varalle. Silloin kapasiteettitarve on suuri, kun kerätään lämpö noin sadan päivän aikana ja se puretaan toisen sadan päivän aikana.
Saksassa on kyseessä lyhytaikaisempi varasto, muutaman päivän tarpeita varten. Aika suuri kapasiteetti tarvitaan silti. Esim viime viikolla Saksassa tuuli aika reippaasti parin päivän ajan, tuulimyllyt tuottivat sähköä lähes 20 GW keskiteholla (sitä ennen oli ollut pari lähes tuuletonta päivää). Jos puolet noiden kahden päivän tuulivoimaenergiasta olisi otettu lämpövarastoon, olisi varastoitava energia ollut noin 40 GWh. Tuossa alkuviestissä kerrotaan 35 MWh kokeellisesta lämpövarastosta. Eli tarvittaisiin 1000 tuollaista varastoa jotta noiden kahden päivän tuulivoimasta saataisiin puolet talteen (josta puolet voitaisiin hyödyntää myöhemmin). Eli tarvittaisiin kaksi miljoonaa kuutiota kiveä. Joka luultavasti rapautuisi nopeasti lämpötilan vaihdellessa satoja asteita.
Suomessa tarvittava kausivarasto vaatisi vielä monikymmenkertaisen kivimäärän.
Sinähän se menit melkoisiin tehoihin. Jos nyt paria gigawattia tavoittelisi. Ja tosiaan, aurinko siihen vielä päälle.
Tämä on vasta kehitysasteella mutta se availee jo latuja sähkön varastoinnille lämpöakkujen muodossa. Muitakin vaihtoehtoja tulee varmasti putkahtaamaan, joten tuulimyllyt ja aurinkokennot tulevat tulevaisuudessa enstistä tärkeämmiksi, vaikka tuskin niillä on tarkoitus kaikkea sähköä tuottaa.
Melkein sama versio on esitetty muodossa 'tuulivoimaa tuulettomalla säällä'. Siinä tuulimylly painoi luolaan ilmaa paineella, siis paineilmaa, ilman että mylly tuotti sähköä. Tuulettomalla säällä olisi puhallettu ilmaa ulos - oisko ollut samaan myllyyn, joka sitten tuottikin sähköä.