Aamulehden päätoimittaja on sanonut lehden kannattavan ratikkaa ihan samoin kuin se kannatti Rantaväylän hukkaputkeakin. Niinpä lehden toimittajat kirjoittavat kilvan positiivisia juttuja ratikasta, jotta saisivat päätoimittajalta päänsilitystä tai jopa kehuja. Pirkanmaan päälehti yrittää jyrätä ratikan vastustajien mielipiteen sillä, ettei heidän mielipidettään tuoda esiin. Toki muutama ratikkaa vastustava kirjoituskin on Aamulehdessä nähty, mutta pääosin Aamulehden toimittajien kirjoittamat jutut ovat olleet ratikkamyönteisiä.
Aamulehti kampeaa kaikki ratikan kannattajiksi
topakkatäti
73206
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 73
Vanhimmat
Huomattu on
Miksi moista paskaa pitää lukea, mokoma tilaus on lopetettu jo vuosia sitten, niin asiaton on AL:n linja monessa asiassa.
Toimittajien omien mielipiteiden lukemisesta ei kannata maksaa yhtään mitään.
Yksityinen sektori on innoissaan ratikkahankkeesta, koska sen ei tarvitse uhrata näin kannattavaan investointiin euron latia.
Miksi esimerkiksi Länsilinjaa ja Paunua ei saada mukaan kustantamaan ratikkaa? Heille voitaisiin myöntää ratikan liikennöintilupa ja suurin osuus lipputuloistakin.
Luulisi hyvän ja kannattavan hankkeen kiinnostavan myös kokoomuslaista elinkeinoelämääkin.
Luonnollisesti Almamedia myös rahoittamaan ratikkaa
Jos ratikka olisi kannattava hanke, sitä kinuaisivat yksityiset tahot busineksekseen. Mutta kukaan ei halua siihen koskea. Paitsi rakentajapuolella, tietty. Rakentajan kannattaa rakentaa.
Ai niinkö ,kuka omistaa kaluston?
Ei kaupunki anna omaa kalustoaan muiden operaattoreiden liikennöitäväksi ,eikä kukaan muukaan anna ,toisaalta ei ole kannattavaa kouluttaa ratikkakuljettajaa pelkän muutaman mahdollisen vuoron takia.
Miksi siis L-linjat ja Paunu moista paskaa kustantaisivat kun he eivät sillä koskaan operoi?
Onko noin yksinkertaista ratikkafanien ymmärrys, voi hyvää päivää!
Älä ota enää tänään
Kaluston omistaa niiden rahoittaja. Ts se joka uskoo hankkeeseen niin, että lyö rahat (omansa) tiskiin. Aamulehti uskoo niin vankasti, että lähtee ilman muuta sijoittajaksi
Ratikan penkkien selkänojiin pitää asentaa taulutietokoneet, joilla matkustajat voivat lukea Aamulehden digipainosta maksuttomasti. Matkalipun hintaan kuuluu siis lukuoikeus.
Tarttis nähdä Mustanaamio
On hienoa, että lehti julkaisee myös vastustajien kirjoituksia. Niistä huomaa, että vastustaminen perustuu tietämättömyydelle.
Kovin ovat epätasapainossa mielipiteet vastaan/puolesta. Ettei vaan sensuuri olisi leikanut pois pitävimmät väittämät ratikkaa vastaan
Onneksi voit kirjoittaa ne tänne. Anna palaa!
Lue aikaisempia keskusteluja, pöngi sieltä jotakin helppotajuista
En minä tiedä, mitkä on ne pitävimmät väittämät jotka siinä tiedät sensuroidun pois.
Tai siis ethän sinäkään tiedä, vaan valehtelit ja jäit kiinni.
Mitä sitte?
Onkohan dildosi nyt oikein makeimmillaan? Käy korjaamassa
Tunnelin erinomaisuutta Aamulehti jaksaa jatkuvasti hokea ja ratikan hehkutusta on ihan riittämiin. Koska viimeksi Tampereella on ollut puolueeton valtalehti?
Pitää ruveta suosimaan Tamperelaisen mainostajia. Euro puhuu
Vastustaminen on helppoa.Ei tarvi edes perustella. Riittää vaaan jankutus ,en haluu.
Lisää siihen kolme oleellista sanaa: En halua maksaa isosta virheestä
Ei ole pelkoa, kunhat et osta autoa.
Pitänee ostaa yksi auto lisää
Jatka jankutustasi.
Edelleenkin. Ratikka on kiva niille, jotka asuvat pysäkkien läheisyydessä.
Eik se kitise ja kolise enää.
Ratikka kolisee, rämisee, jymisee.
Ja lopulta ratikka ketuttaa kun ilmenee, että se on silkkaa konkkaa koko ratikka.
ratikka kolisee, rämisee, jymisee ja konkkaa.
Täähän on helppoo. Minä en halua tukea urheilua. En halua uutta Tammela stadionia,en halua uutta jääkiekkopyhättöä. Kalliita ja turhia.
Kaikkeen kivaan ei ole varaa.
Ratikka on siis kiva,kateusko puhuttaa sinua.
Vastustan typeryyttä. Myös Särkänniemessä on kivaa
Mut onko typeryys kivaa,vaastaathan.Kerro meille.
Vastustaa saa vaan kivaa.
Jos kiva maksaa liikaa tai sillä on väärät maksajat. Ei ole silloin kivaa
Vastustan.
Rantatunneli tulee sulkea kannattamattomana. Ratikkarahoilla Kekkonen-Paasikivelle pari lisäkaistaa ja uusi asvaltti.
Kannatan ja kirjoitin niistä kahdesta lisäkaistasta jo 10v sitten,ei sopinut YIT:lle ja pyrkyrisukulaiselle,YIT maksoi vaalit. Nyt samat naiset haluaa ratikkapäätöksen äkkiä,ennenkuin kaupunkilaiset äänestää pois korruptoituneet valtuutetut ja pormestarit
Siis,kannatan "liikenne sujuvammaksi"kirjoittajan mielipidettä .JTK-TAMPERE
Onko sinulla todisteita tuosta korruptiosta?
On käytännön tietoa ja se kaikki oli täällä,mutta jollain on näköjään suhteita,että koko kirjoitukseni on poistettu,ja jokuhan kommentoi sitä,että onpas hyvä rikosdekkari korruptiosta. Ja nyt ei ole aikaa kirjoittaa sitä uudestaan,kun ja toistan vieläkin,se poistettiin,kun siihen on sotkeentuneet pormestarit,valtuutetut,yit,lemminkäinen,a-insinöörit,kaikki jotka saa urakan tai uran,sukulaisille ja golf ystäville on jo kabineteissa sovittu,että aloitetaan tekeminen ja kun on puolet tehty,niin voidaan laskuttaa lisää,niinkuin länsimetrossakin
LUE TOISELTA SIVULTA,OTSIKKONA" TARVITAAN KANSANÄÄNESTYS RATIKKAHANKKEESTA" JA NIMIMERKKINÄ SAMA: JTK-TAMPERE--
Luin. Nyt on pakko kysyä, että miten sinä ymmärrät käsitteen "todisteet"?
Paskalehti Paavo Pönttö
Malmössä on Kumipyöräratikka. Tamperelaisessa oli lukijalta että 15 kpl kaasu sähkö ratikat maksoit 20 milj euroa . Youtubissa on videokin. Äkkiä katsottuna voisi sen kulkevankin molempiin suuntiin. https://www.youtube.com/watch?v=0IFAnhtj1mE
Kulkuneuvo jolla pääsee lähtöpisteestä takaisin lähtöpisteeseen kulkee todennäköisesti molempiin suuntiin. Lähtöpisteen voi nimetä myös varikoksi, mutta ratikan tapauksessa vararikoksi.
Kyllä niissä on molemmissa päissä ohjaamo, kätevää kun ei tarvii päättärillä vekslailla pitkällä yhdistelmällä, kyllä Ruotsalaiset osaa tuon joukkoliikenteenkin meitä paremmin.
Lisäksi vielä että onhan Malmössä ratikkakin, tosin se on museoitu ja liikkuu lyhyellä pätkällään vain muutamana päivänä vuodessa nostalgian takia, ei sillä sen enempää käyttöä ole, siellä kun bussireitit yhdistettynä keskusasemaan ovat niin loistavasti suunniteltuja että nillä pärjää loistavasti, miksi siis tuhlata rahojaan sellaiseen turhakkeeseen kuin ratikka.
Jos samaa junaa ajetaan molempiin suuntiin, sillä täytyy olla ovetkin molemmissa kyljissä. Ratikassa ne ovat suuret ja niitä on monta. Istuimille ei paljon tilaa jää. Köyhien kuuluukin seistä
On siellä varmaan valmius ohjaamoon. mutta otetaan käyttöön vasemmanpuoleisissa liikenteen maissa.
Alehti lykkää näppinsä ja tyrkyttää erinomaisia mielipiteitään asioissa, jotka eivät medialle kuulu. Lukijat haluavat värittämätöntä uutisten välittämistä.
Kyllä nyt olisi viisainta puhaltaa peli poikki. Tunnelilla varustetun valtatien 12 vaikutuksista Tampereen liikenteeseen ei ole vielä kokemuksia. Ei myöskään tulevasta taksiliikennesysteemistä. Lisäksi tuo Malmön kehitys kiskoratikasta kumipyöräratikkaan kiinnostaa kovasti. Siellä kannattaisi käydä perehtymässä.
Kannattaa käydä ,se on muutenkin tosi viihtyisä kaupunki, tosi hyviä kalaravintoloita satamassa joihin kalastajat myyvät saaliitaan ,kansainvälisen tason hotelleja-esiintyjiä kulttuuritalolla , hyviä saunoja rannalla,pohjoismaiden korkein asuinrakennus ym. ym.
http://www.sibbarpssaltsjobad.se/
http://limhamnsfiskrokeri.se/
http://www.turningtorso.se/
http://malmolive.se/
Malmössä ja Lundissa on periaatepäätös siirtyä oikeaan kiskoratikkaan. Valtio (Sverigeförhandlingen) maksaa osan. Esim wiki tietää lisää. Sama prosessi jossa Lidingön kunta Tukholman vieressä päätti pitää oman ratikkansa eikä siirtyä Tunnelbanaan.
Eli sielläkin on puliveivattu päättäjät uskomaan, että rahaa haaskaamalla saisi jotain parempaa.
Vaihda raidetta.Sinun ajastusmaailmasi perustuu samaan sloganiin;VÄÄRIN SAMMUTETTU.
Lidingön ratikka on uusittu juuri vastikään. Uudet kiskot ja uudet vaunut. Lähtee Tukholman Ropstenin t-banapysäkiltä läheltä Värtanin satamaa ja ajaa saaristokaupungin läpi meren rantaan. Kiva tutustumiskohde. Se tulee saamaan uuden sillan ja raideyhteyden Skansenille sekä Tukholman Keskusasemalle. Lidingöläiset eivät halua busseja eikä tunnelbaanaa vaan oman ratikan. Fiksua väkeä.
Mutta miksi se raha on haaskattu?
Siellä on ymmärtämättömiä päättäjiä uunotettu kustantamaan verovaroista joutava koriste. Siinäpähän makselevat.
On vähän ratikan näköä, mutta se on juna ja kulkee junanraiteita pitkin.
Baana on muuttanut korjauksen ja kaluston vaihdon yhteydessä kategoriaansa rautatiestä raitiotieksi. Erohan ei välttämättä ole iso. Huom. Sekä rautatiellä että raitiotiellä voidaan liikkuvasta kalustosta käyttää nimeä "juna", varsinkin yhdistelmästä jossa on moottoriton perävaunu. Niitä oli aiemmin monilla raitioteillä.
Lidingön asukkaat käyttävät ratikkaansa mielellään. Saaren sisäosien tieverkko on ratikan palvelemalla alueella voitu pitää minimissä. Lidingössä on noin 47.000 asukasta.
Tampereellahan on kramppiin asti kieltäydytty keskustelemasta olemassaolevan rataverkon käyttämisestä lähikiskoliikenteeseen. Lielahteenkin menee valmis rata. Tesomalle, Nokialle jne. jne. Rataverkoston kautta saataisiin tehokas lähiliikenne ilman, että rakennetaan kallis uusi liikennemuoto muiden keskelle. Lue: muita haittaamaan. Olemassaolevan kiskoverkoston käyttämisessä tarvittaisiin lisäraiteita vain lähinnä Hervannan suuntaan. Sopivalla linjauksella tulisi siinä kiskot samalla Multisiltaan ja Vuorekseenkin. Ja haluttaessa myös Ruskon teollisuusaluelle. Mutta tämähän ei käy. Olisi liian halpaa ja tehokasta.
Pitää olla äveriäät otteet. Ostetaan mieluummin kallista ja tehotonta.
Tampere ja lähikunnat sekä -kaupungit olisivat kiinnostuneita kehittämään lähijunaliikennettä, ja jopa VR suhtautuu siihen suopeasti. Kantona kaskessa on Ratahallintokeskus, joka on päättänyt, että lisäliikenne ei raiteille mahdu. Harmi, sillä ratikka ja lähijunaliikenne muodostaisivat seudulle hyvin tehokkaan liikenteen rungon.
Mitähän järkeä tuossakin on, että täällä verrataan Tamperetta Suur-Tukholman (asukkaita yli 2 miljoonaa) Lidingön ratikkakorjauksiin? Tampere nyt on kuitenkin pieni asukasluvultaan, eikä ole mitään merisatamiakaan täällä. Suuret taajamathan rakentavat nykyään metroja, jossa voi kesät talvet päästellä 80 km/t. Se kai Lidingössäkin on tähtäimessä.
Kun ratikkaketkuilta alkaa olla faktat loppu. Ammuttu alas typerinä
Artic-vaunujen hankintakustannus on 2 500 000 euroa kappaleelta, eli noin 2,5 kertaa suurempi kuin Malmön superbussin. Raitiovaunun odotettu käyttöikä on kuitenkin luokkaa 30…40 vuotta, kun bussin odotettu käyttöikä on 12…15 vuotta. Tällöin hankintakustannus vuotta kohden tasoittuu suunnilleen samalle tasolle sekä bussien että raitiovaunujen kohdalla.
Bussit voivat kuitenkin käyttää olemassaolevia teitä. Ratikalle pitää aina vetää raiteet ja pitää ne sulina talvellakin. Lisäksi ratikka tarvitsee sähköpiuhat tien päälle. Tienosat joihin kiskot vedellään pitäisi pystyä pitämään stabiileina pitkään, koska remontointi tulee kalliimmaksi jos ratikka pitää huomioida - niin ja ratikalle tulee suurten tieremonttien vuoksi helposti useamman päivän, jopa viikkojenkin käyttökatkoksia, jolloin mennään taas bussilla.
Kyllähän se tiedetään, että kiskoratikka on logistisesti joka suhteessa huonompi kuin keskeisimmät vaihtoehtonsa. Siitä huolimatta ratikkaa vängätään väkisin.
http://d17md65w07h7d0.cloudfront.net/aamulehti/content/uploads/2016/10/08125146/23985471.jpg Äläs nyt tuon on ainakin oltava sarkasmia. Pinkki ratikka voiko olla oksetavampaa?
Vai onko se sitä sateenkaari ideaa? Nysset sini-valkoisia, Vaakuna puna-kulta, Ja ratikka pinkki.
No median sananvapaus oikeus ei ole mielipiteistä kiinni toimittaja vain päättä näin sanoo kansa. ;)
Kannatan kulkumuotoa joka tuo puhtaan ilman.
Siispä sähköbussi ja/tai kiskoton ratikka. Ympäristöystävälliset sekä tuhlailemattomat vaihtoehdot.
Eihän lehti voi ottaa kantaa, tai päätoimittaja on ymmärtänyt journalismin täysin väärin. Sen tehtävä on tiedon välitys, ei edes väritys tai valikointi
Lehti haluaa ihmisten keskustelevan. Ei se ole Pravda.
Ihmiset osaavat keskustella ilman sinun Pravdaasikin. Katsoppa Suomi24. Löydätkö keskustelua? Tarvittiinko siihen näkemyksiään tuputtava lehti? Eikä maksa 400€/v.
Tartteeko meidän kannattaa Alehteä?