Ainakin karismaattisimmassa muodossaan?
Ajatus tuli mieleeni lukiessani Markku Jokisipilän artikkelia Huippu-urheilu kieltäytymisten ketjuna:
"Ihailtu atleetti (lue äärikarismaatikko)
Vaikka huipulle pääsemisen todennäiköisyys onkin pieni, katsotaan mahdollisen onnistumisen olevan niin palkitsevaa, että riski kannattaa ottaa...
Urheilu (lue äärikarismaattisuus) tarjoaa menolipun pois keskinkertaisuudesta, mahdollisuuden nousta edes hetkeksi tavallisen kuolevaisuuden yläpuolelle. Huippu-urheilun keinotekoisessa ja sadunomaisessa maailmassa yksilö voi tehdä suuria urotekoja ja tulla niiden ansiosta yleisön eli keskinkertaisuuteen ja tavallisuuteen tuomittujen kanssaihmisten ihailemaksi ja jopa palvomaksi. Viime kädessä kysymys on jo kreikkalaisten (lue harhaoppisten) urheilutraditiossa keskeistä roolia näytelleestä halusta tulla jumalan kaltaiseksi: pyrkimyksestä vapautua inhimillisistä vajavaisuuksista, heikkoudesta ja horjuvaisuudesta."
"Moraalisen mustavalkoisuutensa vuoksi urheilussa (lue äärikarismaattisuudessa) on palvonnan ja sankaruuden ohella tarjolla myös dramaattista petturuutta ja konnuutta (lue saatanallisuutta). Jos urheilija (lue äärikarismaatikko) syystä tai toisesta putoaa median ja yleisön suosiosta ja joutuu kritiikin (lue koettelun) kohteeksi, saattaa kontrasti aiempaan kuvaan olla suorastaan valtava, kuten esimerkiksi Mika Myllylän tai Matti Nykäsen tapauksessa. Heidän julkisuuskuvastaan riisuttiin kaikki hyvä, kuten jalot motiivit ja idealismi. Sen sijaan alkoholisminsa ja muiden ongelmiensa kanssa painiskelevia ex-tähtiä ryhdyttiin kuvaamaan sosiaalipornahtavan tirkistelevästi ja inhorealistisesti. Aiemmista kansallissankareista ja idoleista tuli sylkykuppeja, varoittavia esimerkkejä ja säälinsekaisen mutta varsinkin Myllylän tapauksessa myös sarkastisen naureskelun kohteita."
(Kiitos ei! Kieltäytymisen kulttuurihistoriaa - s.247-249)
Miltäs tällainen rinnastus vaikuttaa?
Ajatus tuli mieleeni lukiessani Markku Jokisipilän artikkelia Huippu-urheilu kieltäytymisten ketjuna:
"Ihailtu atleetti (lue äärikarismaatikko)
Vaikka huipulle pääsemisen todennäiköisyys onkin pieni, katsotaan mahdollisen onnistumisen olevan niin palkitsevaa, että riski kannattaa ottaa...
Urheilu (lue äärikarismaattisuus) tarjoaa menolipun pois keskinkertaisuudesta, mahdollisuuden nousta edes hetkeksi tavallisen kuolevaisuuden yläpuolelle. Huippu-urheilun keinotekoisessa ja sadunomaisessa maailmassa yksilö voi tehdä suuria urotekoja ja tulla niiden ansiosta yleisön eli keskinkertaisuuteen ja tavallisuuteen tuomittujen kanssaihmisten ihailemaksi ja jopa palvomaksi. Viime kädessä kysymys on jo kreikkalaisten (lue harhaoppisten) urheilutraditiossa keskeistä roolia näytelleestä halusta tulla jumalan kaltaiseksi: pyrkimyksestä vapautua inhimillisistä vajavaisuuksista, heikkoudesta ja horjuvaisuudesta."
"Moraalisen mustavalkoisuutensa vuoksi urheilussa (lue äärikarismaattisuudessa) on palvonnan ja sankaruuden ohella tarjolla myös dramaattista petturuutta ja konnuutta (lue saatanallisuutta). Jos urheilija (lue äärikarismaatikko) syystä tai toisesta putoaa median ja yleisön suosiosta ja joutuu kritiikin (lue koettelun) kohteeksi, saattaa kontrasti aiempaan kuvaan olla suorastaan valtava, kuten esimerkiksi Mika Myllylän tai Matti Nykäsen tapauksessa. Heidän julkisuuskuvastaan riisuttiin kaikki hyvä, kuten jalot motiivit ja idealismi. Sen sijaan alkoholisminsa ja muiden ongelmiensa kanssa painiskelevia ex-tähtiä ryhdyttiin kuvaamaan sosiaalipornahtavan tirkistelevästi ja inhorealistisesti. Aiemmista kansallissankareista ja idoleista tuli sylkykuppeja, varoittavia esimerkkejä ja säälinsekaisen mutta varsinkin Myllylän tapauksessa myös sarkastisen naureskelun kohteita."
(Kiitos ei! Kieltäytymisen kulttuurihistoriaa - s.247-249)
Miltäs tällainen rinnastus vaikuttaa?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.