Israel - Jumalan valittu kansa

Totuuontämä

Israel oli Jumalan valittu kansa, joka ei tuntenut Messiasta, vaan ristiinnaulitsi Hänet. "Jos te Mooseksen olisitte tunteneet, tuntisitte myös minut, josta Mooses ennusti." sanoo Jeesus. Kaikkitietävän Jeesuksen ennustus israelista on toteutunut, jota ateistikaan ei voi väittää tapahtumien jälkeen kirjoitetuksi."Ja heidän pitää lankeeman miekan terään, ja he viedään vangiksi kaikkinaisen kansan sekaan, ja Jerusalen pitää tallattaman pakanoilta siihen asti kuin pakanain aika täytetään. Ennustus näin Israelin jälleen tulemisesta on totetunut. Luuk. 21:24
Danielin kirjassa ennustetaan aikain lopusta,Daniel 12:7 "Ja kuin pyhän kansan hajoitus saa lopun, silloin kaikki nänät tapahtuvat. Evankeljumi on kaikille tarkoitettu, ettei yksikään hukkuisi. Evankeljumi vapauttaa vihollisuuden Jumalaa vastaan.
(Pauli Pitkänen)

16

213

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • offi10001

      Mitä sitä tyhjää, joskus on Israelin vuoro olla raunioina kuin nyt on Syyria ! Dan.12:7. tarkoittaa kaukaista aikaa Babylonian ja Assurian pakkosirtolaisuuden jälkeen , muuten ( n, 40 000 palasi takaisin). Ja historia kertoo aika tarkasti nuo tapahtumat , mutta kun ette tunne juutalaisten historiaa niin teitä juutalaiset saavat erehdytettyä ja nyt tuo erehdyttäminen on kristillinen sionismi.

    • Israel on vain maa muiden joukossa. Ajatuksen siitä, että juutalaiset olisivat jokin "valittu kansa" ovat kehittäneet juutalaiset itse. Ei herätä mitään ajatuksia?

      • Ateismilahkolaisille

        Israel oli Jumalan valittu kansa, joka ei tuntenut Messiasta, vaan ristiinnaulitsi Hänet. "Jos te Mooseksen olisitte tunteneet, tuntisitte myös minut, josta Mooses ennusti." sanoo Jeesus. Kaikkitietävän Jeesuksen ennustus israelista on toteutunut, jota ateistikaan ei voi väittää tapahtumien jälkeen kirjoitetuksi."Ja heidän pitää lankeeman miekan terään, ja he viedään vangiksi kaikkinaisen kansan sekaan, ja Jerusalen pitää tallattaman pakanoilta siihen asti kuin pakanain aika täytetään. Ennustus näin Israelin jälleen tulemisesta on totetunut. Luuk. 21:24
        Danielin kirjassa ennustetaan aikain lopusta,Daniel 12:7 "Ja kuin pyhän kansan hajoitus saa lopun, silloin kaikki nänät tapahtuvat. Evankeljumi on kaikille tarkoitettu, ettei yksikään hukkuisi. Evankeljumi vapauttaa vihollisuuden Jumalaa vastaan.
        (Pauli Pitkänen)

      • Ateismilahkolaisille kirjoitti:

        Juutalaiset ovat täysin itse kehittäneet idean omasta erikoisasemastaan. Tosiasiat eivät muuksi muutu.

        Raamatun kohtien jankuttaminen ei ole keskustelua.

      • ProfetiaaKylläkin

      • ArvosteluVapaaksi

        Näin se on. Omahyväistä touhua. Ei kukaan ole valittu, se on täysin naurettava juttu.
        Se olisi sellaista apartheidiin verrattavaa touhua, että joku on parempi kuin toinen. Sotii kaikkia lakeja vastaan, mutta arvostelepa juutalaisia, saat heti vihat päällesi.

      • Idiootille
        Ja.taaskin.asialinjalle kirjoitti:

        Juutalaiset ovat täysin itse kehittäneet idean omasta erikoisasemastaan. Tosiasiat eivät muuksi muutu.

        Raamatun kohtien jankuttaminen ei ole keskustelua.

        Sinä olet itse itsellesi jumala.
        Kaikkivaltias, taivaallinen Isä on ilmoittanut tahtonsa Raamatussa, joka on Jumalan sanaa.
        Suomi on perinteisesti kristitty maa, eikä ateismi ja vapaa.ajattelijoiden törkeydet asiaa muuta.

      • Idiootille kirjoitti:

        Sinä olet itse itsellesi jumala.
        Kaikkivaltias, taivaallinen Isä on ilmoittanut tahtonsa Raamatussa, joka on Jumalan sanaa.
        Suomi on perinteisesti kristitty maa, eikä ateismi ja vapaa.ajattelijoiden törkeydet asiaa muuta.

        Sen sijaan, että kitiset joutavia, voisit yrittää joskus keskustella. Et siihen pysty?

      • Väärävastaus
        Ja.taaskin.asialinjalle kirjoitti:

        Sen sijaan, että kitiset joutavia, voisit yrittää joskus keskustella. Et siihen pysty?

        Kyllä keskustelen palstan aiheesta, profetioista. Ateismista ei keskusteltavaa kun atella ei ole profetiaa.
        googleta sana psykopatia ja opistele sitä bannauksen jatkoa odotellessasi.

      • Väärävastaus kirjoitti:

        Kyllä keskustelen palstan aiheesta, profetioista. Ateismista ei keskusteltavaa kun atella ei ole profetiaa.
        googleta sana psykopatia ja opistele sitä bannauksen jatkoa odotellessasi.

        En ole ikinä nähnyt yhtäkään sellaista kohtaa sinun teksteissäsi, jonka voisi määritellä keskusteluksi.

        Bannausta taas ei ole osakseni vielä osunut. Miten on sinun laitasi?

    • AivoPesu

      Eiköhän tämän saman toisto jo riitä. Meillä oli ystävällä papukaija, joka toisti 100 vuotta samaa jorinaa.
      Pidä tietosi, mutta älä häiritse näillä muita. Jokainen tulee autuaaksi omillaan, ei siinä tuputtajia tarvita ja aivopesua.
      Heikkoina hetkinä tälläiset aivopesijät iskevät toki hanakkaasti ja rokottavat rahat ja nauttivat vallasta, vaikka pienestäkin.
      Raamatunlauseita on turha toistella. Kerran kun lukee läpi, luulisi riittävän.

      • Profetianolemus

        Valitan syvästi.
        Profetiat ovat oltava raamatullisia, siis raamatunmukaisia.
        Raamatussa on 735 profetiaa, joista atte ja punavihreä ei tunne, ei ymmärrä empää kuin sika hopealusikasta.
        Koska hän ei ymmärrä itse, ei suvaitsemattomana saisi ymmärtää kukaan muukaan muuta kuin aten riidanhalun profetioissa.

      • Jeesuskinjuutalainen

        Ei auta valitus.
        Jumala on valinnut itse kansansa, juutalaiset.

      • xcvcvx

        Raamatussa on 735 profetiaa. Kerro joku niistä?

      • dfsggs

        aamen, aamen.

      • Anonyymi
        dfsggs kirjoitti:

        aamen, aamen.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18265694/onko-totta-etta-jos-juutalaisia-ei-olisi-kaikki-ihmiset-joutuisivat-ikuiseen-helvettiin

        Onko totta, että jos juutalaisia ei olisi, kaikki ihmiset joutuisivat ikuiseen helvettiin

        Niin oudolta kuin se kuulostaakin, jotkut jopa uskovat, että jos juutalaisia ei olisi olemassa (ovathan he Jumalan ”valittu kansa”), kaikkien ihmisten kohtalona olisi ikuinen helvetti. Tällaista on kuulunut monta vuotta, eivätkä ne koskaan lakkaa hämmästyttämästä minua. Ymmärtäkää, että juutalaiset ovat kuin mikä tahansa muu kansa: Kaikkien kansojen keskuudessa on hyviä ja pahoja ihmisiä. Eikä voi olla olemassa sellaista asiaa kuin "valittu kansa". Jumalalla ei voi olla suosikkikansaa. Jos joku sanoo niin, se ei voi olla Jumala, vaan ihan joku muu. Joku, joka väittää olevansa jumala mutta ei ole sitä. Se on jotenkin sensuroitu tai muutettu tai jotakin lisätty, mutta se ei voi olla totta.

        Todellisen Jumalan edessä kaikki sielut tai elävät olennot ovat tasa-arvoisia, koska kaikki ovat Hänen lapsiaan.

        Mutta heti kun sekoitetaan toisiin uskontoihin kuuluvia, jotka ovat dogmaattisia näkemyksissään, syntyy ongelmia. Syynä on se, että tällaisissa ihmisissä ei ole tilaa ajatusten moninaisuudelle. He ajattelevat, että Jumalan silmissä kukaan muu ei ole pelastunut. He ajattelevat, että heidän on "pelastettava" kaikki TEKEMÄLLÄ KAIKISTA MUISTA SAMANLAISIA KUIN HE.

        Ja se tapahtuu PAKKOKÄÄNNYTTÄMÄLLÄ KAIKKI MUUT OMIIN DOGMAATTISIIN USKOMUKSIINSA. Siten he eivät anna mitään uskoa tai ymmärrystä millekään muulle uskonnolle KUIN OMALLA USKONNOLLEEN.

        Maailma voisi olla rauhallinen paikka, jos eri ryhmät eivät jatkuvasti yrittäisi HALLITA ja käännyttää MUITA ihmisiä. Tästä syystä on niin PALJON VUOSIA VUODATETTU VERTA, TEURASTETTU, KIDUTETTU, JOTTA KAIKKI MUUTA SAATAISIIN PAKOTETTUA NOUDATTAMAAN VAIN YHTÄ USKONTOA.

        Tällaiset uskonnot aiheuttavat sen, ETTEIVÄT NE YHDISTY JUMALAN KANSSA, VAAN OVAT EROSSA JUMALATA, koska ne eivät tarjoa tietä nähdä kaikkien olentojen henkistä luonnetta ja jumaluutta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9059
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      385
      3750
    3. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2785
    4. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      86
      2635
    5. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      175
      2485
    6. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2484
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      151
      1767
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      68
      1592
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1550
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1393
    Aihe