eläinten viikko alkaa kohta. Eri puolilla Suomea on tapahtumia eläinten hyväksi ja asian julki tuomiseksi. Nyt kaikki joukolla mukaan tapahtumiin, asiaa kannattamaan ja eläinten puolesta toimimaan. pelkkä netissä naputtelu ei asioita miksikään muuta. Euronkin lahjoitus löytöeläintalolle on parmepi kuin tuhat nimetöntä viestiä
kaikki joukolla mukaan
omallatavaalln
1
82
Vastaukset
- Ajatust
Ehdottomasti kertomaan ,ettei kesäkissaa kannata ottaa klapsille kesäksi. Syksyn tullen kissa jätetään sitten luontoon, vaikka kaikki tietävät ettei kissa selviä ulkona olla monta kuukautta kovilla pakkasilla. Ruokaa saa vähemmän ja tosi kylmä. Keväästä lähtien kissa kyllä sitten selviää pyydystämällä hiiriä.
Eläinten hoitolat ovat pullollaan näitä hylättyjä kissanpentuja ja kissoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2102793
Yh:n pihalla aina eri auto
Ompa jännä seurata ohiajaessa, että millainen auto on nyt erään yksinhuoltajan pihassa. Näyttääpä siellä taaskin olevan1252659En vittujakaan enää välitä sinusta nainen
Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.771743Exän käytös hämmentää (taas)
Osaisivatko palstan herrat kenties helpottaa tulkitsemista? Toki naispuolisetkit saavat antaa tulkinta-apua, mutta nyt k2331305Olet minua
vanhempi, mutta se ei vaikuta tunteisiini. Tunnen enemmän kuin ystävyyttä. Olo on avuton. Ikävöin koko ajan. Yhtäkkiä va631288- 471098
- 991001
- 108841
Susanna Laine paljastaa - Tästä farmilaiset yllättyvät joka kaudella: "Ettei olekaan niin paljon..."
Farmi Suomi vie Pieksämäelle maaseudulle ja suosikkirealityn juontajan puikoissa on Susanna Laine. Uudella kaudella muka6823- 46823