Työttömät tulisi olla isäntuen hyödynnettävissä

Työttömät saavat jo tukia joten vastikkeeksi pitäisi isäntien voida käyttää heitä työvoimana tiluksilla ja metsissä mm. Risusavotassa. Jos määrättyihin töihin ei isännälle menisi niin rapsahtaisi karenssia. Näin saataisiin lorvijat vihdoin tekemään edes jotain ilmaisen rahansa eteen.
2594
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Ei tule onnistumaan. Puolet työttömistä ovat olleet niin pitkään työttöminä, että ovat henkisesti ja fyysisesti täysin työkyvyttömiä ja kuuluisivat oikeasti työkyvyttömyyseläkkeelle. Minullakin on B-lausunto lääkäriltä ja suositus hakeutua eläkkeelle.

Äänestä
  • Kokoomusloisten+maataloustuet+eli+siis+sosiaalituet+Ainakin+4+miljardia+euroa+vuodessa+++ympäristöhaitat+Maataloustuet+ovat+Suomessa+4+miljardia+euroa+vuodessa+eli+tuhansia+euroja+perhettä+kohden[1].+Toisen+laskelman+mukaan+ne+ovat+noin+5+miljardia+euroa+vuodessa.+Kummassakin+luvussa+olivat+mukana+vain+EU:n+tullimuurein+sääntelemä+ylihinta+sekä+veronmaksajien+valtion+ja+EU:n+kautta+maksamat+suorat+ja+epäsuorat+maataloustuet+Suomeen.+Päälle+on+siis+laskettava+tueksi+mm.+vesistöjen+saastuttamisen+maksuttomuus.Maataloustuet+olivat+4+miljardia+euroa++++ympäristöhaitat.++++ehkä+miljardi+euroa+epäsuoraa+hintatukea:++++Suomen+maksamat+maataloustuet+1100+miljoonaa+euroa+(suora+maataloustuki+555,+ympäristötuki+265,+luonnonhaittakorvaus+304+miljoonaa).++++EU:n+maksamat+tuet+766+miljoonaa+(541+++107+++118+miljoonaa+vast.).++++Luopumis-+ym.+tuet+260+miljoonaa,+maatalouden+kehittäminen+116+miljoonaa+euroa.++++STM:n+osuudet+maatalouseläkkeistä+531+ja+lomituksista+219+miljoonaa.+++++Maataloustuotteiden+hintatuki+(eli+tuontisuojalla+korotetut+hinnat)+maksaa+kuluttajille+ehkä+miljardi+euroa,+tästä+ei+ole+edes+olemassa+kunnon+selvitystä+[2].++++Näiden+4+miljardin+euron+päälle+tulevat+ympäristöhaitat+eli+puuttuvat+ympäristöhaittaverot+kuten+1990-luvulla+lakkautetut+lannoitehaittaverot.+Virossa+ruoka+oli+paljon+halvempaa+kuin+SuomessaRuotsissa+kansallista+maataloustukea+ei+makseta+lainkaan+Maatalousperheet+ovat+muita+rikkaampia!!!!!!!!!Tilastokeskuksen+mukaan+maanviljelijöiden+käytettävissä+olevat+tulot+olivat++jopa+49+prosenttia+korkeammat+kuin+keskivertokotitalouden.+Henkeä+kohti+laskettuna+tulot+olivat+17+prosenttia+korkeammat.++maatalousyrittäjäkotitalouden+käytettävissä+oleva+mediaanitulo+oli+51+753+euroa,+palkansaajaperheen+41+127+euroa,+ero+26+%+(työntekijäperheeseen+38+%).+Tulot+henkeä+kohden+ovat+samansuuntaisia.++Koska+maatiloja+on+63+000],+4+miljardin+tuki+tekee+tilaa+kohden+on+64+000+euroa,+siis+enemmän+kuin+tuo+tilan+mediaaninettotulo.+Maataloustyön+arvo+on+siis+negatiivista+kuten+eräiden+Neuvostoliiton+teollisuuskombinaattien.++Esimerkkejäviljatilan+tulos+on+hyvän+satovuoden+jälkeen+136+000+euroa,+mistä+suoria+tukia+106+000+euroa,+epäsuoria+tukia+ehkä+puolet+lisää.+Liikevaihdosta+maataloustukien+eli+tilatuen,+ympäristötuen+ja+LFA-tuen+osuus+oli+viime+vuonna+Taruman+laskelmien+mukaan+noin+55+%+eli+106+000+euroa"[6].+Päälle+tulevat+mm.+protektionistinen+hintatuki+(tullit,+tuontirajoitukset,+vientituet+ym.),+lomituskustannukset+(jotka+muiden+alojen+yrittäjät+ja+työntekijät+maksavat+työpanoksellaan)+jne.+sekä+puuttuvat+ympäristöhaittaverot,+lisäksi+maataloudella+on+verotuksellisia+etuoikeuksia+muiden+alojen+kustannuksella.++Niiden+tuotanto+johtuu+"ympäristöpolitiikasta"+(tässä+maataloustuen+piilomuoto),+vaikka+biopolttoaineiden+on+todettu+olevan+ympäristölle+perinteisiä+pahempia.+Tulisi+paljon+halvemmaksi+maksaa+nykyisille+maanviljelijöille+suoraa+sosiaaliturvaa+heidän+lopun+elämäänsä+ja+ostaa+säästyneillä+rahoilla+kaupasta+vaikka+paljon+kalliimpaa+ruokaa.+Silloin+viljelijät+tuottaisivat+sitä,+mistä+ihmiset+oikeasti+haluavat+maksaa,+siellä,+missä+mikin+tuote+olisi+järkevintä+tuottaa.Maanviljelijöiden+tulot+ovat+puolta+suuremmat+kuin+muiden+kotitalouksien,+ja+ero+on+kasvanut.+Lisäksi+tiedot+heidän+työtunneistaan+eivät+vaikuta+luotettavilta.+Jos+maataloustukiin+käytettävät+rahat+(4+miljardia+euroa+vuodessa)+jaettaisiin+veronalennuksina+suomalaisille+palkansaajille,+nousisi+keskivertopalkansaajan+nettotulotaso+n.+2000+euroa+vuodessa.+Haluatko+todella+ylläpitää+maataloustukea+vai+ottaisitko+mieluummin+2000+euron+veronalennuksen?+Tällä+rahalla+ihmiset+voisivat+esim.+käydä+useammin+ravintolassa+ja+elokuvissa,+ostaa+kirjoja,+matkustella+jne.http://liberalismi.net/wiki/Maataloustuet

    Äänestä

KOKloinen Korhola 8500 €/kk:Olen ansainnut työttömyystukeni tuhansiksi vuosiksi eteenpäin!!


KOKloinen Korhola tyrmistyi 8500 €/kk -kohusta:Olen ansainnut työttömyystukeni tuhansiksi vuosiksi eteenpäin!!

Europarlamentista pudonnut Eija-Riitta Korhola avautui blogissaan hänen kuukausikorvauksestaan aiheutuneesta kohusta.
Korhola kertoi perjantain Helsingin Sanomissa, että hän on etuoikeutettu voidessaan makoilla sohvalla tekemättä mitään


tehdä väitöskirjaansa EU:n ilmastopolitiikasta aikana,
jolloin Euroopan parlamentti maksaa hänelle niin sanottua siirtymäsossukorvausta 8500 euroa kuukaudessa 15 kuukauden ajan.

http://www.iltasanomat.fi/tyoelama/art-1288771652851.html

Äänestä

Aloitus on palstan vakio kokoomusTROLLin AIVOPIERU.

1Äänestä
  • "Työttömät tulisi olla isäntuen hyödynnettävissä
    Työttömät saavat jo tukia joten vastikkeeksi pitäisi isäntien voida käyttää heitä työvoimana tiluksilla ja metsissä mm. Risusavotassa. Jos määrättyihin töihin ei isännälle menisi niin rapsahtaisi karenssia. Näin saataisiin lorvijat vihdoin tekemään edes jotain ilmaisen rahansa eteen".

    Tähänhän PersKeKo-porvarihallitus EKokoomuspolitiikallaan pyrkii. Pian kotitalousvähennyksen yläraja poistetaan ja rikkaat porvarit saavat pakko-orjapalkkatyöllistettyjä piika- ja renki-palvelusväkeä 1-2€:n tuntipalkalla itseään palvelemaan. Palkkakulut voi vähentää verotuksessa eikä työnantajamaksuja tarvitse maksaa.

    Äänestä

  • IsännänKotitalousorjat kirjoitti:

    "Työttömät tulisi olla isäntuen hyödynnettävissä
    Työttömät saavat jo tukia joten vastikkeeksi pitäisi isäntien voida käyttää heitä työvoimana tiluksilla ja metsissä mm. Risusavotassa. Jos määrättyihin töihin ei isännälle menisi niin rapsahtaisi karenssia. Näin saataisiin lorvijat vihdoin tekemään edes jotain ilmaisen rahansa eteen".

    Tähänhän PersKeKo-porvarihallitus EKokoomuspolitiikallaan pyrkii. Pian kotitalousvähennyksen yläraja poistetaan ja rikkaat porvarit saavat pakko-orjapalkkatyöllistettyjä piika- ja renki-palvelusväkeä 1-2€:n tuntipalkalla itseään palvelemaan. Palkkakulut voi vähentää verotuksessa eikä työnantajamaksuja tarvitse maksaa.

    Orjapalkkatyötä kutsutaan "osallistuvaksi sosiaaliturvaksi".

    Muista äänestää jos haluat tämän kehityksen kääntyvän. Äänestämättömyys on ääni näille orjaisännille!

    Äänestä

Haluaisin Emäntien hyövynnettäväksi koska tuntuu se ala kiinnostavan.

Äänestä
  • Niin, emännät ovat puutteessa kun isännät heiluvat navetassa orineen

    1Äänestä

  • Isännnät tykkää vehdata lampaitte ja lehmien kanssa, sillon voivat työttömät mennä hoiteleen emännän.

    1Äänestä

  • Emännät valitsee leikkikalunsa mieluummin maahanmuuttokeskuksista, jossa malli on muuta kuin tuppi ja lerppa.

    1Äänestä

Orjuus otettava käyttöön Suomessa jotta loisiminen sosiaalituilla saadaan loppumaan.

Äänestä

Hyvä alotus ! Samaa mieltä. Työttömien suurta reserviä on hyödynnettävä. Ei mitään järkeä että lorvivat sohvilla kun voisivat olla navetassa, tiluksilla tai metsissä isäntien renkinä ! Myös kaupunkilaiset isontalon isännät voisivat hyödyntää lorvijoita mm. kotitöissä siivous ja ruoanlaittohommiin vaan ! Jäisi rnemmän äärimmäisen tärkeää aikaa yrittäjille pyörittää yritystä !

Äänestä

Tässä kohdin on hyvä vähän vertailla: n.380 000 työtöntä, työttömyyskorvauksiin käytetty raha n.5miljardia. 50 000 maatilaa, 2 työikäistä per maatila, 100 000 maanviljelijää, maataloustukiin käytetty raha n.5miljardia. Voisiko joku, kertoa mitä eroa on työttömän ja maajussin vastaanottamalla veronmaksajien rahalla, muuta kuin maajussi ottaa sitä helvetin paljon enemmän?

Olis se poikaa kun maajussit laitettas ITSE ansaitsemaan valtransa ja mersunsa ja etelänlomansa, niinkuin me tavalliset palkansaajat. Vois siinä monen rehupuntin naama venähtää ja uus mersu vaihtua käytettyyn avensikseen ja uus valtra vanhaan zetoriin.

Äänestä
  • Eipä kukaan ilennyt vastata, aivan kuten arvasin. Rehupuntit on kovia arvostelemaan työttömiä, vaikka itse ovat pakolaisten ohella suurimpia sosiaalitukien käyttäjiä suomessa.

    Äänestä

Mitä tarkoittaa aloittajan mainitsema 'risusavotta', onko se jotain mielipuolista puitten hakkaamista vai mitä?Myydäänkö niitä risuja johonkin vai onko kysymys jostain polttopuunteosta vai mistä? Tuon tyyppiset työthän on tehty koneilla jo vuosikymmenet.
Vai onko se vain tietyn tyyppisten ihmisten sairas alistamis ja orjuuttamis fantasia?
Luulen vähän että se kuuluu näihin jälkimmäisiin,eikä niillä ole mitään tekemistä tervejärkisten työpaikkojen kanssa.

Äänestä

Saisiko isäntä käyttää seksuaalisesti hyväksi?

Äänestä

Tukijussille en tekisi muuta kuin vahinkoa.

Äänestä
  • Eläimistä+kun+tykkään+niin+ihmisiin+pitää+kohdistaa+vitutus+jos+sellaista+liikaa+ilmenee.+Tuollainen+aloittajan+kaltainen+tarvisi+vähän+opetusta+vaikka+on+95%+varmasti+provoilija.+Landepaukulle+jos+joudun+orjaksi+niin+siinä+tulee+vain+vahinkoja.+Eihän+sitä+tyhmänä+osaa+eikä+oikein+ymmärrä+mitään.+Mikä+puolikaasu+traktorissa?+Kytkin?+Aivan+hämäriä+juttuja.+Ruohoa+laittaisin+kasvamaan+ja+panisin+puutteessa+olevat+naiset.+Siinä+olisi+panokseni+landelle.

    Äänestä

Siis isännille pitäisi antaa ilmaista työvoimaa valtion piikkiin? Kerää itte risus helvetin kyrvänsyylä hupiukko!

Äänestä
  • Jäis isännille enemmän aikaa istua Shellin baarin parlamentissa haukkumassa työttömiä. Samanlaisia valtion elättejä molemmat. Toiset vaan saa paljon enemmän.

    Äänestä

Maanviljelijät ovat kaikki sosiaalitukien varassa eläviä pummeja. He saavat kansalaispalkkaa, jota kutsutaan maataloustueksi.
Työttömät eivät eroa heistä mitenkään. Kumpikin ryhmä loisii ja elää tukien varassa.

Äänestä

sittehän kaikkien tukia ottavien laidasta laitaan pitäisi osallistua ilmaistyöhön yhdistys yritys kulttuuri järjestöt olisi samalla viivalla.

Äänestä

Sitä nämä kepulaiset on ajaneet siitä lähtien kun torpparilaki laadittiin. Poistettiin orjuus köyhiltä isäntien alaisilta. Tätä ne ikuisesti halajaa, ilmaisia orjia piiskattavaksi ja pilkattavaksi. Kaikki menee läpi nykyhallituksen aikana. Milloin kansa ryntää kadulle vai puristellaanko edelleen nyrkkiä taskussa?

Äänestä

Kannatettava ehdotus.

Äänestä

Isähän tukee, et sinä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ratkaisu.ongelmiin kirjoitti:

Työttömät saavat jo tukia joten vastikkeeksi pitäisi isäntien voida käyttää heitä työvoimana tiluksilla ja metsissä mm. Risusavotassa. Jos määrättyihin töihin ei isännälle menisi niin rapsahtaisi karenssia. Näin saataisiin lorvijat vihdoin tekemään edes jotain ilmaisen rahansa eteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu