Voinko noin vain mennä kaatamaan moottorisahalla mitä tahansa metsää ja myydä puut?
S.Kosken mielestä metsissä on tekemätöntä työtä
sdfghj
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ensin pitää tarkistaa että kokoomukselainen omistaa metsäpalstan. Sitten saa kaataa. Rajojen kanssa pitää olla tarkkana. Naapurin sarkaan ei saa mennä kaatamaan ellei sitäkin omista kokoomukselainen.
Valtiolla niitä metsiä on paljon. Luulisi sieltä löytyvän metsätöitä työttömillekin. Ainakin metsän harvennus ja muutenkin siistiminen olisi hyvä työ. Oksien ja kaatuneitten puitten korjaaminen, turhien puskien hakkaaminen yms.
Raittiissa ilmassa työskentely kohottaa kuntoa ja eikä joka flunssapöpö iske heti!
Melkein kaikki valtion metsät on jonkinlaisessa suojelussa. Ei sinne ole sahan kanssa asiaa.
Ja palkka kai TES:n mukainen? Vai menetkö sinäkin huomisesta alkaen töihin sosiaaliturvalla? Ei ole kauheasti vapaita metsätyöpaikkoja mol.fi:n sivuilla näkynyt, joihin työttömät voisivat hakea, toisen metsään kun ei omin päin voi lähteä savottaan, mitä arvon porvari ei taida tietää.
Voihan sitä Susanna Kosken opeilla metsään lähteä töihin, mutta marjoja ja sieniä lukuunottamatta metsistä ei juuri muuta voi ottaa ilman omistajan lupaa, ei edes käpyjä alkaa järjestelemään. Ja kun moni 15 tuntista päivää tekevä Thaimarjastajakin jää 20 euron/päivä sovittuun minimitulotasoon ammattimaisesta toiminnasta huolimatta niin ei siellä metsässäkään paljon rahaa tule 20 euroa jaettuna 15 tunnilla tarkoittaa jo orjatyöpalkkaa, kun sillä pitää vielä kustantaa välineet ja paikasta toiseen siirtyminen.
Kirveellä on kyllä töitä näiden kokoomuslaisten kanssa...