Sinne tukiais-Suomeen. Ja laittakaa ne traktoreiden ajovalot kuntoon kun tulen käymään siellä seuraavan kerran. Aion myös käydä kunnantalolla vähän "keskustelemassa".
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vai meinaat Helsingin Kaupungintalolla poiketa?
Muista kertoa nämä faktat kun menet sinne keskustelemaan
Asumisen tukimenot ovat yhteensä yli kaksi miljardia euroa, osa asumismenoista maksetaan toimeentulotuen kautta. THL.n mukaan viime vuonna toimeentulotukia maksettiin yhteensä 745,5 miljoonaa euroa, josta puolet Uudellemaalle. Valtio ja kunnat maksavat toimeentulotuen tasan.
Suorista asumistukimenoista yli 80 prosenttia eli 1,43 miljardia euroa maksettiin viime vuonna kaupunkeihin. Taajaan asuttujen kuntien ja maaseutumaisten kuntien yhteenlaskettu osuus asumistuista oli 289 miljoonaa euroa.
Helsingin kaupunginjohtajilta voit tiedustella, onko valtion tehtävänä tukea verovaroin ihmisten asumista pääkaupunkiseudulla?
Eikä tuossa kaikki
Suomen suurimmista maataloustuen saajista iso osa on Helsingissä toimivia.
Valio, liki 2 miljoonaa
Maaseudun sivistysliitto ja työtehoseura, kumpikin noin miljoona
Helsingin Yliopisto, kaikkineen noin miljoona (jakautuu eri osastoille)
Lihateollisuusyhdistys, 650 000
Famifarm, 600 000
Helsingin Kaupunkikin saa 300 000
Semmoinen city, hohhohooooooo
Pysy nyt vaan siellä Brasiliassa laittamassa "asioita kuntoon". Hahahaaaa
Vai oletko "palannut" virtuaalimatkaltasi?
Tukias-Suomi = Helsinki
M.O.T