Yksityisillä bussiosakeyhtiöillä on nyt kova tuska. Palsta pitää trollata täyteen ratikanvastaista propagandaa voittojen menettämisen pelossa.
Tutkimusten lukeminen ei kuitenkaan kiinnosta. Vastaukset väitteisiin löytyisivät osoitteesta: http://www.tampere.fi/liikenne-ja-kadut/liikenne-ja-katusuunnittelu/raitiotie.html
Tutkimusten lukeminen ei kuitenkaan kiinnosta. Vastaukset väitteisiin löytyisivät osoitteesta: http://www.tampere.fi/liikenne-ja-kadut/liikenne-ja-katusuunnittelu/raitiotie.html
Vastaukset 82
Vanhimmat
Tuo tutkimus ei kestä tieteellistä tarkastelua. Ensin on kirjoitettu toivottu lopputulos, jonka päälle on alettu kehittelemään satuja.
Parinkymmenen miljoonan euron arvoinen systeemi, jonka hinta on miljardi. Joku hieman mättää.
Ratikka on konkkaratikka.
Minkähänlainen pätevyys tarvitaan arvioimaan tieteellistä tarkastelunäkökohtaa.
Ratikan tapauksessa riittää historian osaaminen. Nämä suuruudenhullut hankkeet ovat aina hyödyttäneet ainoastaan pientä jo valmiiksi vaurasta kansanosaa. Rahaa siirretään siis köyhien taskusta rikkaille.
Ratikan ymmärsi 1800-luvulla, jolloin ei hevoskyydin lisäksi ollut vielä muita vaihtoehtoja. Tsaarin aika on mennyttä ja tilalle ovat tulleet kapasiteetiltaan ratikkaa vastaavat bussit, jotka maksavat vain murto-osan, ja ovat joustavuudeltaan ylivoimaisia.
Mikä parasta, niin bussit toimivat nykyisellä tieverkolla. Kaupunkia ei tarvitse myllätä moneksi vuodeksi sekaisin.
Koska hanke kaikkinensa on todella epämääräinen jatkuvasti nousevine kustannusarvioineen, niin kansanäänestys on tästä kysymyksestä enemmän kuin paikallaan.
"Tuo tutkimus ei kestä tieteellistä tarkastelua."
Vastaväitteeksi älämölöä? Yksityisten bussifirmojen ratikkatrollit kuvittelevat meidän olevan torikokouksessa. Kovimmin huutava ei kuitenkaan voita. Tulevaisuudesta päätetään tutkitun tiedon pohjalta.
Trolleilla ei ole esittää linkkejä omiin tutkimuksiinsa. Vain älämölöä.
Johonkin bussifirmoihin ei olla laittamassa puolta miljardia. Vaan konkkaratikkaan.
Missä on mainittu puoli miljardia, paitsi kirjoituksessasi?
Olet oikeassa. Eihän se puoli mirjardia voi riittää.
Riippuu mitä kaikkea lasketaan mukaan. Esim liityntäliikenne pysäkkien kustannuksia ei näy missään.
Kyllä ne ovat ratikkakonsortion trollit jotka täällä palkattuna päivystävät. Ratikkavastaisia kommentteja ei tarvitse minkään bussifirman trollata, niitä tulee yksityisiltä ihmisiltä spontaanisti koko ajan enemmän kuin riittävästi. Ja aivan aiheesta!
Juuji näin!
Ööölö
Kyllä nuo on ihan yksityisiä ihmisiä, jotka pelkäävät kaikkea muutosta koska eivät kykene sopeutumaan siihen. Ihan sama ilmiö oli tunnelin kanssa. Heidän henkinen kapasiteettinsa on melko heikko, joten mitään srlvityksiä tai muita totuuksia heille on turha esittää - he eivät yksinkertaisesti ymmärrä niitä. He luovat peloissaan mielissään kaikenlaisia kauhukuvia ja salaliittoja, joista tulee heille todellisuutta. Menepä pyytämään lisätietoja tai tietolähteitä... Vastauksena on raivoamista ja kiukuttelua. Nyt on selvästi havaittavissa vainoharhaiseksi yltyvän paniikin voimakas ja nopea lisääntyminen. Äänestys on kohta, ja siihen asti meno vain yltyy.
Ärsyttävää ratikan vastajien väitteet, jotka eivät perustu toteen. Väite saattaa esim. olla, että ratikka metelöi tai ei kulje talvella. Kuitenkaan se ei metelöi, vaan bussi metelöi paljon enemmän. Ratikka nitisee ainoastaan jyrkissä kurveissa Hki:ssä. Tampereella rata on keskustassa suora. Se ääni ei edes ole kova Hkissä. Sen sijaan se on korkeataajuuksinen, joka ei tarkoita äänen lujuutta.
Ratika kulkee myös monissa talvikaupungeissa loistavasti. Hkissä suurempi ongelma talvella ja muulloinkin ovat väärin pysäköidyt autot. Jos talvi olis kauhea ongelma, oltais ratikat jo lopetettu.
H:gissä ratikka aiheuttaa vähän väliä ongelmia kesälläkin. Talvella enemmän. Ei siellä ratikkaa sen takia pidetä, että olisi hyvä ratkaisu. Muita syitä.
Katsokaa mikä on ratikan luotettavuus julkisista tiedoista! Metrolla on teknisiä vikoja, itsemurhia kiskoilla yms ja toipuminen niistä on todella hidasta. Busseilla on ruuhkaa, tulipaloja, kone- ja rengasrikkoja, Jos ratikkaliikenteessä on jokin keskeytys, niin se johtuu yleensä mielenosoituksesta joita ei pitäisi ollenkaan edes päästää marssimaan ratikkakiskoille! Talvella raitiovaunu toimii käytännössä paremmin kuin bussi.
Ratikkaliikenteeseen ollaan tyytyväisiä, eikä busseja todellakaan haluta ratikoiden tilalle. HSL:n tyytyväisyysselvityksissä ratikkalinjat saa jatkuvasti paremmat asiakastyytyväisyyslukemat kuin bussilinjat. Joukkoliikenne onnistuu tehtävässään, jos kansa käyttää sitä, ja tässä raitioliikenne onnistuu vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.
Ole vahva uskossasi, älä anna tosiasioiden horjuttaa sitä!
Helsingissä on paljon lauhempi ilmasto, kuin Tampereella. Lähes 200 km on matkaa. Ratikka pysäkille kannattaisi kaupungin laittaa megafonit jotka ilmottaisivat sitten--Ratikkavuorot peruttu, korvaava bussivuoro tulee hetken kuluttua.--
No, saamme joskus toivottavasti tietää, miten kävi.
Helsingissä on vähemmän kovan pakkasen jaksoja ja pakkasöitä kuin Treella. Toisaalta mereltä voi Helsingissä tulla tosi tujuja lumisateita, jos Itämeri höyryää avoimena ja pilvet satavat rantaviivalle.
Sähkö antaa voiman välittömästi vaunun moottoreille ja lämmitykselle. Busseissa on monenlaisia nesteitä ja kiertovesiä tiivisteineen ja liittimineen, jotka voivat jäätyä tai tahmautua. Arvokkaat ratikat pidetään kunnollisissa lämpimissä varikkotiloissa. Bussit ovat joskus pihalla, mistä niitä sitten aamuisin sulatellaan hereille.
Ratikkakiskot putsataan päivittäin ja vaihteet on lämmityksessä. Ja mikäli joku vaihde vikuroi, niin sen saa käännettyä manuaalisesti. Helsinkiläisen raitiovaunun talvenkesto on kokemuksen tulos. Kaduilla hiekoitus ja auraus toimivat miten toimivat. Busseista osa tulee lämpimämmistä oloista missä ei tarvitse pahemmin etsiä pakkasen ja lumen mentäviä ongelmakohtia.
Käsittele myös niitä syöttöliikenteeseen liittyviä väittämiä, mm kustannukset ja ajanhukka pysäkeillä
Syöttöliikennebusseissa ei sitten näitä ongelmia ole?
Vai että bussiyhtiöt täällä trollaavat. Aika moista vainoharhaisuutta. Kyllä ne ovat huolestuneita veronmaksajia, jotka kyseenalaistavat ratikan perustelut. Se kun on ideologisista syistä päätetty toteuttaa, maksoi mitä maksoi.
Taidat olla itse grynderi, joka kieli pitkällä odottaa asuntojen arvon nousua...
Jos+ratikka+on+jokapuolella+eurooppaa+todettu+järkeväksi+ratkaisuksi,+niin+miksi+Tampere+on+silloin+poikkeus+ja+Tre+tekee+konkurssin+suurinpiitein?
Entä+miten+todistat+VTT:n+tekemät+laskelmat+vääriksi,+että+ratikka+onkin+oikeasti+rahaa+vievä?
Entä+miten+on+mahdollista,+että+se+ei+säästä,+jos+vaatii+vähemmän+kalustoa,+vähemmän+kuskeja,+itse+ratikka+on+40+vuotta+kestävä+laite+(harvoin+on+ostettava+uusia=säästöä,+HKL:n+nettisivuilta+käy+ilmi+Hkin+vanhimpien+vaunujen+iäksi+43v.).+
Entä+miten+todistat+vääräksi+väitteen,+että+kaupungin+kiinteistöverotulot+kasvavat,+kun+se+rakentaa+reitin+varrelle?
Entä+miten+todistat+vääräksi,+että+kun+Tre+rakentaa+radan+varrelle,+eli+kaupunkimaiseen+ympäristöön+metsään+kauas+rakentamisen+sijaan,+niin+kaupunki+säästää+rakentamisen+infrakustannuksissa+noin+80%+verrattuna+siihen,+että+rakennetaan+esim.+uusia+alueita+kauas?
Entä+eikö+tosiaan+ole+mitään+etua+siitä,+että+Hämeenkatu+olisi+hiljaisempi+paikka,+kun+bussien+jatkuva+tauoton+liikenne+vähenee+huomattavasti?
Miten+todistat+vääräksi,+että+matkustajamäärät+kasvavat?+Nääinhän+on+käynyt+kaikissa+ratikkakaupungeissa.+Käykö+Treella+nyt+tässäåkin+niin,+että+matkustajamäärät+itseasiassa+laskevatkin+päinvastoin+kaikkien+muiden+kaupunkien+esimerkkiä+ja+kokemusta?
Ratikoita+on+Euroopas+rakennettu+tällä+vuosituhannella+tamperetta+jopa+puolet+pienempiin+kaupunkeihin.
Ne on kaikki konsulttien väsäämiä väitteitä. Ennustajeukon kristallipallosta revittyjä. Eli jos niitä ei pysty todistamaan vääräksi, niin ei niitä myöskään kukaan voi todistaa oikeiksi.
Puudeli on tässä se, että käynnissä on suuri kusetus. Nyt ei olla päättämässä 300 miljoonan hankinnasta, vaan miljoonan miljoonan hankinnasta. Jos yksi reitti päätetään rakentaa, se ei auta vielä mitään. Linjastot täytyy rakentaa kaikkiin lähiöihin. Onko kaupungissa riittävästi veronmaksajia kyseiseen manööveriin lähivuosina?
Bussit ovat kyllä huomattavasti yleisempiä kuin ratikat, koska ovat nykyaikaisempia, joustavampia ja ennen kaikkea edullisempia kokonaiskuluiltaan.
Ratikka ns. "kiva", jos sille löydettäisiin maksaja. Jos Suomella olisi norjalaisten öljytulot, niin olisihan ratikka kiva maksattaa amerikkalaisella V8 pick-up kuskilla.
Vaan kun ei ole, niin sen vuoksi pitää pysytellä järkiratkaisuissa. Tällä hetkellä kehityksen kärjessä joustavan joukkoliikenteen saralla ovat suuret megabussit, joihin mahtuu ratikan verran väkeä. Hinta on luokkaa 1 miljoona kappale, eli koko ratikan hyödyt saadaan investoimalla ainoastaan 20-30 miljoonaa, koska infraa ei tarvitse erikseen rakentaa.
"Nyt ei olla päättämässä 300 miljoonan hankinnasta, vaan miljoonan miljoonan hankinnasta"
Pitäisikö sinun mennä peruskouluun uudestaan? Ainakin matikan tunnille. Suomen valtion budjetti on noin 55000 miljoonaa. Suhteuta juttusi siihen.
Mitennii? Jos ratikkaa aletaan tekemään, se ruokkii itse itseään ja laajentaminen ja ylläpito vaatii aina vaan lisää ja lisää rahaa. Ei kukaan ole väittänytkään, että kaikki investonnit tehdään saman vuoden aikana, vaan ne tietenkin jakautuvat seuraavalle sadalle vuodelle.
Pointti oli se, että nyt ei todellakaan päätetä vain ensimmäisen vaiheen vajaasta 300 miljoonasta, van päätös on samalla avoin valtakirja jatkuvaan ratikkaverkon laajentamiseen.
Menkää Malmöhön! Sieltä löydätte kumipyöraratikan.https://www.youtube.com/watch?v=0IFAnhtj1mE
Tuossa ilmeisesti lisää:https://www.youtube.com/watch?v=WcdhrJ7dtsw
täysin vanhanaikainen ja typerä laite, muka ratikka. Ei ole matkustusmukavuudeltaan läheskään täysin tasaisesti kulkevan ratikan tasoa. Tuon kokoinen bussi hytkyy ja notkuu nivelienkin kohdalta joka ikisessä vähänkään suuremmassa painaumassa. Porukka lisäksi tungetaan sisään edelleenkin siitä yhdestä etuovesta. Ratikassa ovia kolme sisäänkäynnille.
Ei pysy myöskään aikatauluissa ilman, että rakennetaan omia täydellisiä kaistoja. Nykyisetkään eivät pysy. Edellyttää mm. uusia siltoja ja katuja Hervantaankin. Omien kulkuväyllien rakentaminen maksaakin sitten Treen raitiotien yleisselvityksen mukaan 134-204 miljoonaa euroa. Selvityksessä oli viisi vertaiöuvaihtoehtoa ratikalle.
Ja eikö ratikkaa varten sitten muka tarvita siltoja ja ratakäytäviä?
Tarvitaan. Bussien omat vastaavat väylät maksavat sen 134-204 miljoonaa yleisselvityksen mukaan. Sivu 90.
http://www.tampere.fi/liitteet/t/Rlz1dsMYe/tampereenraitiotieyleissuunnitelma.pdf
Aika tyhmä saa olla että uskoo
Ratikkafiaskoa veronmaksajien maksettavaksi väkisin ajavat tahot koettavat vakituisesti esittää, että bussivaihtoehdossa tai kumipyöräratikkavaihtoehdossa tarvitsisi tehdä kiskoratikalle verrannollisia väyläratkaisuja. Väärin. Vain kiskoratikka tarvitsee satojen miljoonien eurojen toteutuksia. Muut vaihtoehdot voivat käyttää olemassaolevia väyliä, melko pienin muutoksin. Sujuvuuden vuoksi tarvitaan hieman uusiakin toteutuksia, mutta kustannuksiltaan miniatyyrinä, kiskoratikkaan verrattuna.
Eihän tässä kukaan mitään ratikkaa oikeesti kaipaa. Vaan ratikkakiskoja. Niissä se raha!!!!!
"yleisselvityksen mukaan. Sivu 90."
Uusi raamattu on syntynyt, tai ainakin kolmas Tampere testamentti.
Kuka uskoo väitettäsi ilman perusteluja?
Kaikki tietävät, että puolta miljardia ollaan tuhlaamassa väenväkisin.
Mistä ne sen tietävät? Väitteen toistaminen ei tee siitä todempaa. Hinta on 283M€ suunnitelman mukaan.
Sehän oli valtion osuuden saamiseksi ilmoitettu tavoite. Sotkeudutte omiin valheisiinne
Ratikkauskovaisilta tulee taas uskomatonta schaibaa ratikan luulotelluista hyvistä puolista. He syyttävät vastustajia muutospelkoisiksi vaikka kyseessä on vain ja ainoastaan raha. Se järkyttävän suuri rahamäärä minkä ratikka nielee ei tipahda mistään taivaasta vaan se revitään meidän jokaisen veroa maksavan selkänahasta! Tätä nämä viherhippiloiset eivät voi ymmärtää, hehän eivät mitään veroja maksa vaan elävät meidän verorahoillamme.
Kyllä meille Malmö-taso riittää. Se takaa joustavuutensa vuoksi kaupungin tasaisen kehittämisen. Eikä tule rumia ja talvella kipinöiviä ajojohtoja maisemia pilaamaan. Pidetään vain kadut hyvässä kunnossa.
Juu, tuossa vielä se Malmö-taso:https://www.youtube.com/watch?v=WcdhrJ7dtsw
Silti Malmön kaksinivelbussit ovat enemmän välivaihe kohti ratikkaa. 2021 Malmössä olisi tarkoitus avata raitiotieliikenne uudelleen.
Vievät paljon polttoainetta ja ovat kalliita ylläpitää. Siksihän haitaribusseista luovuttiin.
Sähköähän niihin näjöjään tankataan eli ladataan. Kumipyörät turvallisemmat, varsinkin talvella.
Kiskoratikka on idioottien touhuja. Menneisyyden rojua.
Ja tilalle tulee haitariratikoita. Aamulehden kuvassa ratikassa on peräti 2 haitaria! Selittäkääs nyt uskovaiset miten haitari ratikassa kestää kun se bussissa ei teidän mukaanne kestä? Tai antaa olla, schaibaa tulee taas kumminkin...
Kiskoissa ei ole kuoppia.
Ratikkauskiksen puheissa se haitari lakkaa heti kestämästä kun se on jossakin muualla kuin ratikassa. Ratikkauskiksen mukaan muusikotkin ovat vaihtamassa haitarinsa kiskoilla varustettuihin malleihin. Näin mm. Malmössä ja Pieksämäellä. Mikämikämaassa soitetaan haitaria nykyään jo pelkillä kiskoilla, ilman varsinaista haitaria ollenkaan.
Ei nykyhaitaristi mitään haitaria tarvitse. Hervannasta vedetään kalliilla ratikkakiskot tanssilavalle ja takaisin. Soittaja soittelee niillä. Ja joka euro, mikä ratikkakiskoihin laitetaan, tulee ainaskin kahtena takaisin. Vaikkei soittaja soittelis yhtään. Niin ihmeellinne kapine on ratikkakisko.
Tampereella ei kestä minkäänlainen haitari. Ratikassa voi kuunnella omassa rauhassa iPodin korvanapeista Spotifyn kautta haluamaansa haitarimusiikkia.
Teräspyörät turvallisemmat, varsinkin talvella. Erinomainen pito kulkusuunnassa, sivuluisu mahdoton. Jarrutuksissa tukena magneetilla toimiva kiskojarru.
Tervetuloa tutustumaan Helsingin komeimpaan ratikkamäkeen, Porthaninkatuun.
Konkkaratikkaa ei tarvitse erikseen mainostella. Tolkun ihmiset tietävät sen tekeleen muutenkin.
Puolisen miljardia sellaiseen saakelin kiiltokuvaan? Ei kiitos!
Asuin aikoinani norrköpingissä ja kiva tulla duunista yöllä kotiin "ratikalla" mutta aamulla puoliviisi alkoi kilkutus. Siinä heräsi mukavasti ja väsyneenä. Tehkää niistä hiljaisia, please.
Kiskoratikkaan verrattuna satojen miljoonien hintaedulla saa kumipyöräratikan. Joka on hiljainen.
Maailma muuttuu Eskoseni, totesi jo Aleksis Kivi aikanaan. Kyllä kiskoratikka on mennyttä aikaa. Kilisee ja kolisee ja ajojohtimissa lyö tulta, varsinkin talvella. Ja kulkureitti on sitä yhtä ja samaa - tosi kaavamaista hommaa. Kehitä siinä sitten kaupunkia laaja-alaisesti. Taisi joku vielä mainita, että niitä korjaillaan ja pidetään käyttökuntoisina vuosikymmeniä. Eipä ole kovinkaan trendikästä. Sama juttu kuin Kuuban nykyinen autokanta. Vuosikymmeniä vanhoilla autoilla ajellaan.
Olet aivan oikeassa. Uudessa joukkoliikenneratkaisussa ei tule käyttää mitään vanhaa keksintöä, kuten kiskoja, sähköä tai pyörää. Ratikka tosiaan on vanhanaikainen koska Kuubassa on vanhoja autoja.
Ja Tampereella köröteltäisiin vuonna 2060 nykytyylisillä ratikoilla.
Vihdoinkin joku teknoloogian asijantuntia sen kertoo.
Pyörä on jo aivan liian vanha keksintö, kuten teräs ja kisko. Jo muinaisessa Roomassa, ja ennen sitäkin, oli kivikaduissa rakennettuna urat hevoskärryjä varten, raidevälikin lähes tasan 1435 mm!! Näin saatiin kärryt kaduilla tehokkaaseen jonoon ja vältettiin vanhemmille lukijoille armeijasta tuttu avosekapulju hämmentämästä ja hidastamasta liikkuvia kansalaisia. Sähkökin alkaa olla eilisen uutisia.
Nyt on parempi vain levätä laakereilla ja odottaa uusia parempia keksintöjä!
Tarjollahan on kumipyöräratikka, joka toisi kiskoratikan edut, muttei haittoja.
Bussi ei ole raitiotie. Ei ole. Ei ole huomennakaan. Eikä sitäseuraavana.
Aivan. Jätetään ratikka hautumaan. Onhan tässä jo luxusta rakennettu, kun on panostettu satoja miljoonia euroja tunneliin. Nyt vain odotellaan niitä rikkaiden ihmisten kortteleita sinne Näsijärven rantaan.
Ottakaamme nyt rauhallisesti, koska elämme huonoja aikoja. Melkeinpä kaikkialla maassamme on ylivelkaantumista havaittavissa (kotitaloudet, valtio, kunnat). Velkaa otetaan, kun huokeilla koroilla saadaan. Siinä huumassa ei huomata, että velat pitää maksaa takaisinkin. Tavallista kansaa kuritetaan jatkuvilla julkisten palvelujen leikkauksilla. Tämä johtaa epäinhimillisyyteen, koska julkiset palvelut on säädetty välttämättömyydestä ihmisarvoista elämää varten. Niinpä velaksi eläminen tulisikin lopettaa ja korottaa veroprogressiota eli ottaa rahat investointeihin niiltä, joilla sitä on. Mutta tämähän ei käy päinsä, koska maan hallitus on määrännyt verokaton. Sitten yritetään leikata nylkyttää julkisista palveluista, jotta lainanlyhennyksiin ei tarvitse ottaa niin paljon uutta lainaa. Hyviä aikoja odotetaan kuin kuuta nousevaa. Mutta maailmalla ei ole vieläkään oikein mitään hyvää näkyvissä - päinvastoin:sekamelskaa ja jännitystä Amerikassa, pankkisektorilla, Lähi-Idässä, Venäjällä, EU:ssa, jne. Aikansa odotellessa käy kuin kurjelle, että kuolee ennen kuin suo sulaa.
Ehkä Tamperetta tällä hetkellä kehitettäessä tuo Viinikan jätevedenpuhdistamon siirto voisi olla järkevää. Sehän sijaitsee keskikaupungilla ja joskus se on kuitenkin siirrettävä.
Onneksi saamme raitiotien tavallisen kansan hyödyksi. Sillä kaikki voivat matkustaa samalla hinnalla tasapuolisesti, nopeasti ja mukavasti.
Jaa, että tasapuolisesti. Joku on laskenut, että ratikkalinjan lähellä asuvat hyötyvät enemmän. Ratikan nopeus on noin 15 km/t. Ja matkaa hidastavat lisäksi hyppyyttämiset kulkuvälineestä toiseen. Esimerkiksi Hervanta - Lialahti väli sujuu autolla tunnelin kautta nopeasti. Harva ihminen haluaa kierrellä keskustan kautta. Sama juttu on, kun tullaan em. paikoista Taysiin.
Ratikka hyödyttää tasapuolisesti vain niitä firmoja, jotka saavat sen rakentamisesta laskuttaa.
Rakentamisesta saavat laskuttaa kaupungin virkamisten kanssa yhteenliittymässä (allianssissa) olevat firmat. Onko tässä jotakin outoa, kun virkamiehet ovat julkisuuslain alaisia, mutta firmat eivät ole? Onko olemassa rakenteellisen korruption vaara?
Sehän nyt on jo kaikille selvää, että se ratikka tulee aivan pakolla. Mutta jotkut ajattelevat, että loppuupahan sitten se liikenteen pätkiminen ja muu pakkohäirintä kun ei sillä tarvitse enää mainostaa ratikan muka erinomaisuutta. Mutta ei lopu. Tulee ratikan takia ennennäkemätön liikenneyhteyksien remontti. Ja lopulta se ratikka, joka jää pysyvästi tukkimaan liikennevirtaa.
mikä estää ettei pätkästäis kanssa Hämpin länsipäätä. että ei muka saada millään liikennettä toimimaan paitti ratikalla
Ammutaan itseä jalkaan ja haetaan hoitoa ja korvauksia?
viksu jo huomaa että treella pissitään äänestäjien silmille korkealta ja suurella nestemäärällä
"Aivan. Jätetään ratikka hautumaan. Onhan tässä jo luxusta rakennettu"
Kummolahan näki ratikkajupakan paremmalla perpektiivillä kuin useimmat. Hänellä on väkisinkin arvostelukykyä, muutoinhan ei olisi ollut pääsyä niihin asemiin, sanotaanko maalinpaikkoihin, mihin hän on päässyt. Kummola esitti aiheellista kritiikkiä ratikasta. Ja kuten huomaamme, ratikkauskiksien puolella on hiljaisuus. Eihän uskonrauhaa sovi häiritä. Kummolankaan.
Ratikkaa ei kaipaa kukaan muu kuin Hervantalaiset ja Lielahden asukit. Muut ovat maksumiehiä.
Hervanta ja Lialahtihan ovat jo sen verran itsenäisiä kaupunginosia (tytärkaupunkeja), että eipä niillä keskustorin tienoille paljon asiaa ole. Valtatietäkin pääsee pyyhkäseen keskustan ohi.
Pispala - Kaleva välillä vois olla ratikka niitä varten, jotka eivät jaksa kävellä tai pyöräillä.
Mikä on siunattu asia
Aika erikoista ehdottaa pätkäratikkaa, josta olisi pätkähyöty.
Kumipyörät saastuttaa.
Kumipyörät eivät saastuta yhtään mitään. Vanhanaikaiset dieselmoottorit toki saastuttavat, mutta on olemassa nykyaikaisiakin ratkaisuja.
Heräsin ja lehden luin.
Kohta helpottaa. Enää kaksi viikkoa myönteiseen ratikkapäätökseen.
Onnibussia ei tuntunut harmittavan yhtään. Ai niin, se juippi on hieman jäävi, kun on ensin käynyt tahallaan laittamassa kaupuloita kilpailijoiden rattaisiin.