Kuinka uskovia vainotaan suomessa?

Usein täällä viitataan uskovien vainoon. Mitä se konkreettisesti tarkoittaa on jäänyt monelle varmasti epäselväksi. Vainotut voisivatkin nyt avata tätä asiaa omakohtaisten kokemustensa kautta.

Entä millaisia uhkia näette tulevaisuudessa

Pysytään kuitenkin järjellisyyden rajoissa eli unohdetaan utopistiset uhkakuvat siitä kuinka uskovia irtisanotaan joukoittain, heitä teljetään vankityrmiin, heidän lapsensa otetaan huostaan ja annetaan sateenkaariperheille 'leluiksi' jne. vaikka näitä uhkakuvia on kaiketi melko tosissaankin maalailtu. Tällaista ei tapahdu selulaarissa länsimaisessa yhteiskunnassa.
56179
6Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

>> Kuinka uskovia vainotaan Suomessa? <<

Eihän niitä vainota. Tuota vainoa kertoo kokevansa vain pieni ja marginaalinen fundamentalistinen porukka. Tuo aitoa avioliittoa komppaava empaatiton, vainoharhainen ja narsistinen fundisporukka näkee kyllä vainoa joka paikassa.

Jos niiden juttu ei pääse lehtien etusivulle, niin se on niistä sensuuria ja jos olet eri mieltä niiden kanssa niin se on niistä ainakin vainoa tai jopa terroria.

Ei niistä tarvitse välittää, ne ei ole ansainneet edes sitä.

1Äänestä
  • Noh, ei tietenkään vainota mutta fundisten äärilaita haluavaa uskoa niin. Niin kutsutun oikean kristitynhän tuntee siitä, että hän on matkalla marttyyriuteen ja vainottuna olo onkin oikein hengellinen, suunta oikea ja päämäärä näkyvissä :)

    Paskaako siitä onko vaino kuviteltua vaiko totta, uskostahan siinäkin on kyse onko vainottu vaiko ei.

    Äänestä

  • voi.noita.vainottuja kirjoitti:

    Noh, ei tietenkään vainota mutta fundisten äärilaita haluavaa uskoa niin. Niin kutsutun oikean kristitynhän tuntee siitä, että hän on matkalla marttyyriuteen ja vainottuna olo onkin oikein hengellinen, suunta oikea ja päämäärä näkyvissä :)

    Paskaako siitä onko vaino kuviteltua vaiko totta, uskostahan siinäkin on kyse onko vainottu vaiko ei.

    Ne uskoo niin, koska niiden raamatuntulkinnan mukaan on tulossa maailmanloppu jossa heitä sorretaan.
    Nuo elämän päähänpotkimat ressukat toivookin lopunajan koittavan, että voisivat lopultakin kokea olevansa ihmisiä.

    1Äänestä

  • qwertyilija kirjoitti:

    Joo noita lopun aikoja tuntuu moni odottavan yhtä innoissaan kuin ennen sivukylien mummut kauppa-autoa.

    Itselläni on tuosta ihan konkreettista näyttöä. Erään pohjalaiskylän keskellä on talo jossa on lukenut kissankorkuisilla kirjaimmilla 45 vuotta "Jeesus tulee pian" nyt taannoin huomasin, että se oli saannut uuden muodon "Jeesus tule pian".
    Tajusin tuolla hetkellä, että siihen mikä muutoksen aiheutti on tasan kaksi vaihtoehtoa. A) siellä on lopulta ymmärretty sanan "pian" käsite B) siellä todellakin odotellaan maailmanloppua . Itse kyllä olisin taipuvainen lukitsemaan B-vaihtoehdon.

    Äänestä

  • Apartheidin.hedelmiä kirjoitti:

    Puolimatka sanoi, että kuluu 100-200 vuotta, ennen kuin spn-lain yhteiskunnallliset vaikutukset tuee esiin.
    Niinpä pian (koittava maailmanloppu) tarkoittaa aikaisintaan 100-200 vuoden kuluttua.

    Äänestä

2 x näin;

1.Korinttolaiskirje:
15:9 Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhä_Stefanos

2 Korinttolaiskirje 12:
7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta.

Paavali ei raamatun mukaan saanut eroa saatanasta ja se sama saatana on pääpiru edelleen kristittyjen yli 3500 lahkossa maailmalla kuten historia todistaa.

---------------
herra Luder/Lutherin katekismus; epäjumalan ensimmäinen käsky:
"Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."

herra epäjumalanne rikollisilleen antama käsky:
Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
"Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."

Lainattua tekstiä:
"Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallaan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukomurhasta. " (IL)

Äänestä

Suomi24 chatissa luotsi kuiskaili sanoen että ei sa achatata uskonasioista. Sabnoin ettei säännöt sitä kiellä. Hän snaoi siihen että on toivottu näin. Jatkoin keskustelua toisen chattaajan kanssa ja sitten luotsi oli vaientanut chatmahdollisuuteeni.

Ei ilmennyt kuka tai ketkä olivat toivoneet, sitä luotsi ei minulle kertonut. Laitoin Suomi24:lle palautetta mutta en saanut koskaan vastausta ylläpidolta.

Samaan aikaan karkeat puheet menivät täysin luotsin niihin puuttumatta. Eli ilmaisunvapauttani koen tulleeni luotsin toimesta vainoamaksi, ylläpitokaan ei asialle mitään tehnyt. Sääntörikkomukseen en syyllistynyt.

Äänestä
  • VAi olikohan vähän väärä paikka? Onko niitä uskonnollisiakin chatteja, ehkä niissä voit kirjoitella?

    Äänestä

  • Näkemykseni on, että moderointi kun on inhimillistä ja tulkinnanvaraista, niin se ei voi koskaan olla absoluuttisen reilua. Vaikka olen mummomuorin kannalla tässä esimerkissä, niin on kyllä nähty täällä selkeästi asiallisten kommenttienkin poistoja. Teknistä ja käytännöllistä pätevyyttä saati sisäpiirin tietoa arvioida asiaa minulla ei sinänsä ole, ja tämä onkin siksi vähän foliohattuosastoa:

    Välillä näyttää siltä, että riittävän sinnikäs valittaminen saa moden deletoimaan viestejä ilman, että mode viitsisi oikeasti katsoa sisältöä ja harkita asiaa itse. Tätä mieltä olen havaitsemani perusteella siitä huolimatta, että eräässä Hesarin artikkelissa väitettiin, että S24:ssä esim. viestien poistot pitää olla perusteltavissa viestin sisällön perusteella, siitäkin huolimatta, että näitä perusteluita ei viestien poistosta valittaville paljastetakaan.

    Kun esim. profetiat-palstalle jokunen vuosi sitten tuotiin törkeästi tiedettä vääristelevää kreationismia ja tämä vyyhti tuli hyvinkin yksityiskohtaisesti, faktapohjaisesti ja uskonnollisuuden kannalta neutraalisti kriittisesti kommentoitua, niin paikallinen Palstakeisari sai muistaakseni 3 kertaa poistatettua itse aloittamansa ketjun, joka siis oli täyttynyt hänen agendaansa kritisoivalla asiatekstillä. Tätä ei mielestäni voine selittää muulla kuin sillä, että on sinnikkäästi mussutettu kuinka muka uskovia herjataan ja vainotaan.

    Näin siis tuossa tapauksessa. Olen myös huomannut, että samanlaisissa aihepiireissä viestejä on poistettu ihan selkeästi bulkkina (vain IP-osoitteen perusteella?) eikä tasan varmasti viestien sisällöt tarkastaen ja sen perusteella harkiten. Moderaattoreilla on varmasti työkalunsa jyrätä keskustelut miten haluavat, ja tästä varmaan tietää teknisesti joku muu paremmin.

    Mutta ei, ei se ole uskovien vainoamista, että toivotaan esim. tietyistä chat-alueista uskonnollinen keskustelu pois. Tällä koko foorumillahan esiintyy sitä, että pelkästään uskonnollisista tai poliittisista näkökulmista käsin spammataan jotain juttua joka paikkaan, eikä se ole asiallista. Onhan uskonnoille omat alueensa. Se olisi kyllä uskonnollista syrjintää jos uskonnollista keskustelua varten ei tarjota omaa chattialuettaan ja samalla kielletään kyseinen keskustelu yleisesti.

    Äänestä

  • old_profile_98356 kirjoitti:

    Näkemykseni on, että moderointi kun on inhimillistä ja tulkinnanvaraista, niin se ei voi koskaan olla absoluuttisen reilua. Vaikka olen mummomuorin kannalla tässä esimerkissä, niin on kyllä nähty täällä selkeästi asiallisten kommenttienkin poistoja. Teknistä ja käytännöllistä pätevyyttä saati sisäpiirin tietoa arvioida asiaa minulla ei sinänsä ole, ja tämä onkin siksi vähän foliohattuosastoa:

    Välillä näyttää siltä, että riittävän sinnikäs valittaminen saa moden deletoimaan viestejä ilman, että mode viitsisi oikeasti katsoa sisältöä ja harkita asiaa itse. Tätä mieltä olen havaitsemani perusteella siitä huolimatta, että eräässä Hesarin artikkelissa väitettiin, että S24:ssä esim. viestien poistot pitää olla perusteltavissa viestin sisällön perusteella, siitäkin huolimatta, että näitä perusteluita ei viestien poistosta valittaville paljastetakaan.

    Kun esim. profetiat-palstalle jokunen vuosi sitten tuotiin törkeästi tiedettä vääristelevää kreationismia ja tämä vyyhti tuli hyvinkin yksityiskohtaisesti, faktapohjaisesti ja uskonnollisuuden kannalta neutraalisti kriittisesti kommentoitua, niin paikallinen Palstakeisari sai muistaakseni 3 kertaa poistatettua itse aloittamansa ketjun, joka siis oli täyttynyt hänen agendaansa kritisoivalla asiatekstillä. Tätä ei mielestäni voine selittää muulla kuin sillä, että on sinnikkäästi mussutettu kuinka muka uskovia herjataan ja vainotaan.

    Näin siis tuossa tapauksessa. Olen myös huomannut, että samanlaisissa aihepiireissä viestejä on poistettu ihan selkeästi bulkkina (vain IP-osoitteen perusteella?) eikä tasan varmasti viestien sisällöt tarkastaen ja sen perusteella harkiten. Moderaattoreilla on varmasti työkalunsa jyrätä keskustelut miten haluavat, ja tästä varmaan tietää teknisesti joku muu paremmin.

    Mutta ei, ei se ole uskovien vainoamista, että toivotaan esim. tietyistä chat-alueista uskonnollinen keskustelu pois. Tällä koko foorumillahan esiintyy sitä, että pelkästään uskonnollisista tai poliittisista näkökulmista käsin spammataan jotain juttua joka paikkaan, eikä se ole asiallista. Onhan uskonnoille omat alueensa. Se olisi kyllä uskonnollista syrjintää jos uskonnollista keskustelua varten ei tarjota omaa chattialuettaan ja samalla kielletään kyseinen keskustelu yleisesti.

    "Olen myös huomannut, että samanlaisissa aihepiireissä viestejä on poistettu ihan selkeästi bulkkina (vain IP-osoitteen perusteella?) eikä tasan varmasti viestien sisällöt tarkastaen ja sen perusteella harkiten."

    Olen kuullut vastaavista tapauksista. Mielenkiintosta olis saada tuohon jotain vahvistusta.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Veikkaan, että ainakaan itse ylläpito ei vaivaudu asiaa kommentoimaan, joten tämä varmaan jää ikuisesti mutuilujemme arvoiseksi. Luulen, että kasvoton moderaattori vain tekee valintansa ja hässäkän välttämiseksi painaa tarvittaessa "täystuhonappia". Täytyy vain tottua siihen, että jos haluaa toitottaa jotakin asiaa, niin varmuuskopio pitää olla :D

    Monet asiat ovat niin monimutkaisia, että kun ei niitä näköjään jaksa täällä kyseisestä aihepiiristä kiinnostuneet keskustelijatkaan lukea ajatuksella, niin tuskin jaksavat modetkaan. Jos mietitään mikä määrä heillä voi olla kauhottavanaan tekstisisältöä ja linkkejä erilaisiin aineistoihin, niin ei se varmaan mitään helppoa työtä ole tasapuolisuuden kannalta.

    Ihmeen kauan täällä kyllä välillä näkyy kaikenlainen silkka panettelu, kun samalla asiallista kritiikkiä yritetään väittää sellaiseksi. Se on näiden vapaampien medioiden "ongelma".

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    VAi olikohan vähän väärä paikka? Onko niitä uskonnollisiakin chatteja, ehkä niissä voit kirjoitella?

    En siinä jutellut uskonasioista juurikaan. Menin huoneesen, olin siellä jonkin aikaa ja luotsi tuli paikalle tämän vakioistujan kanss,a joka istuu chatissa suunnilleen kaiken elinaikansa.Tapauksesta on aikaa puolisen vuotta ja luotsin paikalle kutsunut on uskovia vihaava atreisti/saatnanapalvoja ja luotsi halusi poista aminut siksi että olen uskova, ei siksi mitä siinä' chattasin.Kysyin olenko tehnyt sääntörikkomusta ja hän ei siihen vastannut mitään. Säännöt olen lukenut ja tiedän että ilman sääntörikkomusta chatttaamiseen ei tule puuttua.

    Alatyylistä puhumista chateissa on paljon ja siihen suhtaudutana normaalina asiana, se toimii viihteenä jumalattomilla ilmeisestikin.

    Väärä paikka chat ei chattailemiseen ole, mielivaltaisesti toimivia luotseja joukossa sen sijaan on, jotka toimivat kaveripaineen mukaan, kuten oli tässä tapauksessa. Olen muuten chateissa kuullut tämän saman kertomuksen sattumoisin muutamilt amuiltakin uskovilta. Luotsi kuiskaa, jotta todisteita ei näkyisi kaikille, että toimii itse laittomasti väittäen toisen toimivan eisääntöjen vastaisesti vaan epätoivotusti. Esim. uskovna läsnäoloriittää kiusanteon syyksi, koska luotseissa on paljon ateisteja ja he esittävät mukavia mutta ovat pahantahtoisia. Riivaajahenkisyys tulee esiin kun Jeesuksen mainitsee, allahin kun mainitsee niin se on sitten enemmän ok, kenties niin.

    Uudessa Maassa mä haluaisinkin jo olla tai tuhatvuotisessa valtkunnassa niin ei oliis vääryydenluotseja vainoamassa uskovia.

    1Äänestä

Tosiasioiden sanominen ainakin pyritään monen toimesta tekemään lainvastaiseksi?

En ole varma mutta välillä huomaan, että vihapuheeksi kutsutaan sellaisia asioita, joista tulisi saada puhua, koska uhkatekijä on aina hengelle ja terveydelle vaarallinen.

Mistäkö puhun? Minareetistapa hyvinkin, jos sinne ylös kiipeää ja sieltä sattuu putoamaan tai alasheityksi niin kylllä siinä joko vammautuu tai kuolee jo pudotessa. Itse olen tehnyt päätöksen puhua totuuden ja jos muutkin uskovat sen tekevät niin ateistivaltiolle tulee kalliiksi laitta auskovat vankilaan.

Lakimuutos, joka Suomesa aiotana homostelunsynnin lainsalimaksi, on aikaansaanut suuria heikennyksiä uskovien oikeusturvaan saatanallisen syntihyväksyvässä USA:ssa. Nimimerkkini muuttunee 1.3.2017 alkaen gaysatanicalFINLANDIKSI.

Äänestä
  • >> Lakimuutos... on aikaansaanut suuria heikennyksiä uskovien oikeusturvaan saatanallisen syntihyväksyvässä USA:ssa. <<

    Mitä muuta voisikaan odottaa maasta, jossa on kreationisteja ihan vilisemällä ja jossa kansan älykkyys, sivistystaso ja ajattelun tasokin on keskimäärin selvästi Suomea alempi.

    Eli ole ihan rauhassa, emme elä apinoiden valtakunnassa.

    Äänestä

  • "...vihapuheeksi kutsutaan sellaisia asioita, joista tulisi saada puhua, koska uhkatekijä on aina hengelle ja terveydelle vaarallinen."

    Ei suinkaan. Vihapuhe on ”ilmaisua, jolla levitetään, yllytetään, edistetään tai oikeutetaan rotuvihaa, muukalaisvihaa, antisemitismiä tai muunlaista vihaa, joka perustuu suvaitsemattomuuteen.”.

    Kritiikki ja arvostelun ei tarvitse sisältää yllyttämistä tai ylipäätään vihantunteisen nostattamista noita ryhmiä kohtaan.

    Äänestä

  • Mistä sinä noin päättelit? Ei tuossa uutisessa mitään tuollaista ollut.

    Äänestä

Jos sanot tulevaisuudessa jonkun asian joka on Raamatullinen, sinut voidaan viedä oikeuteen. Nyt viedään oikeuteen jos erehtyy sanomaan väärät sanat joistain, esimerkiksi maahanmuuttoon liittyvistä asioista ja voi saada kovemman tuomion kuin raiskauksesta. Tässä jos missä kansan oikeustaju on koetuksella. Toisinajattelijoiden suut yksinkertaisesti tukitaan kun kriminalisoidaan lähes kaikki "mikä liikkuu". Tämä palvelee vain islamia ja sen nousua.

1Äänestä
  • Kristittyjä kohtaan tehdään vihapuhetta, herjataan heitä, haukutaan vaikka ja miksi, kiihotetaan kansaryhmää vastaan eli kristittyjä vastaan, osoitetaan rasismia heitä kohtaan. Ei kukaan syytä näitä vihapuhujia rasismista kristittyjä kohtaan. Tätä on nykyajan vaino.

    1Äänestä

  • Simelius1 kirjoitti:

    Kristittyjä kohtaan tehdään vihapuhetta, herjataan heitä, haukutaan vaikka ja miksi, kiihotetaan kansaryhmää vastaan eli kristittyjä vastaan, osoitetaan rasismia heitä kohtaan. Ei kukaan syytä näitä vihapuhujia rasismista kristittyjä kohtaan. Tätä on nykyajan vaino.

    Tuo ei ole mitään nykyajan vainoa, vaan se on ihan sitä samaa wanhaa kunnon vainoa mitä on aina ollut ja tulee aina olemaan. Lisäksi se ei suinkaan kohdistu vain kristittyihin, eikä kaikki kristittyjen kritisoiminen ole tuollaista vainoa. Ketkä sitä muuten yleensä tekevät? Näyttää hyvin usein siltä, että kristityt lahkolaiset riitelevät lahkoittain keskenään!

    Asiayhteyshän nyt on tämä kristittyjen vainoaminen tässä ketjussa, mutta kommentoin sen verran vähän sivuunkin, koska tiedän mielipiteesi ja ne asiayhteydet, joissa niitä yleensä esittelet, ja miten niillä on merkitystä tämänkin asian kannalta yleensä:

    Siis vihapuhuminen itsessään ei välttämättä ole rasismia. Rasismin määritelmähän voi olla suppeampi tai laveampi, mutta se ei sinänsä tätä edellistä miksikään muuta. Ihminen voi myös olla rasisti esittämättä asiaansa mitenkään, esim. vihapuheen muodossa. Ne eivät ole siis mitään synonyymeja (rasismi ja vihapuhe) keskenään.

    Onkin siis aivan syystä näin, että pitää erotella onko kristittyihin kohdistuva vihapuhe rasistista vai jotain muuta vihapuhetta. Esim. rasistista antikristillisyyttä taitaa esiintyä tuolla jossain ISIS:in hallitsemilla alueilla, missä etnisesti yhtenäisiä kristittyjä todella vainotaan. Siellä tosin vainotaan muitakin ihan samalla tavalla - siis ennen kaikkea muslimit vainoavat toisiaan.

    Lisäksi haluan painottaa tätä, että pitää myös rehdisti ja marttyyrinviittaan kääriytymättä pystyä näkemään se tosiasia, että aina se mitä vihapuheeksi sanotaan, ei ole edes mitään vihapuhetta ylipäätään. Vihapuheestahan syytellään aina puolin ja toisin, mutta usko nyt pois vaan, että kyllä se asia on ihan määritelmien valossa ja tarkasteltavissa olevan keskustelun mukaan katsottavissa, että miten on.

    On täällä nimittäin ihan oikeasti nähty niin monia esimerkkejä siitä, että äärioikeistolaisuuteen ja jopa natsismiin kallellaan olevat "tosikristityt" haukkuvat vähän kaikenlaista porukkaa (yleensä muslimeja, homoja, homouden hyväksyviä heteroita, naisia, "puna-virheitä" jne.) hyvinkin törkeästi ja minkä kerkiävät mutta jos tähän joku näpäyttää takaisin, niin "yhyy, tuo on sitä oikeaa vihapuhetta, kristittyjen vainoamista!"

    Katson vainoksi sen kun tulevaisuudessa kristityt esimerkiksi sanovat homoudesta Raamatullisen kantansa ja siitä joutuu oikeuteen. Samaan tapaan kuin inkvisitio vaimosi kristittyjä. Eikö vainonnutkin?

    1Äänestä

  • Simelius1 kirjoitti:

    Katson vainoksi sen kun tulevaisuudessa kristityt esimerkiksi sanovat homoudesta Raamatullisen kantansa ja siitä joutuu oikeuteen. Samaan tapaan kuin inkvisitio vaimosi kristittyjä. Eikö vainonnutkin?

    Vainosi. Esimerkiksi Lutherin kirkko vainosi oikeita kristittyjä niin että tuhansia kuoli. Tämä Lutherin suostumuksella. Katolinen kirkko vainosi niin että puhuvat miljoonista kuolleista toisinajattelijoista.

    1Äänestä

  • Simelius1 kirjoitti:

    Katson vainoksi sen kun tulevaisuudessa kristityt esimerkiksi sanovat homoudesta Raamatullisen kantansa ja siitä joutuu oikeuteen. Samaan tapaan kuin inkvisitio vaimosi kristittyjä. Eikö vainonnutkin?

    Vankilaan joutuu rikoksista. Puheista ei kovin helposti vankilaan joudu.

    Tässä ketjussa on kai kysymys siitä, miten kristittyjä Suomessa nykyisin vainotaan. KONKRETIAA siis kehiin vain!

    Äänestä

  • Simelius1 kirjoitti:

    Katson vainoksi sen kun tulevaisuudessa kristityt esimerkiksi sanovat homoudesta Raamatullisen kantansa ja siitä joutuu oikeuteen. Samaan tapaan kuin inkvisitio vaimosi kristittyjä. Eikö vainonnutkin?

    No minun puolestani voimme toki keskustella siitäkin, että mitä mahdollisesti tulevaisuudessa tulee tapahtumaan, mutta ei se sentään ole vastaus kysymykseen "Kuinka uskovia vainotaan Suomessa?" koska tulevaisuus ei ole vielä tapahtunut.

    Mikä tahansa on mahdollista sen valossa, että oletetaan mitä tahansa. Mihin perustuu oletus, että kertomalla mitä Raamatussa sanotaan, säädettäisiin rikokseksi? On sekin varmasti mahdollista esim. samalla tavalla kuin se, että joissain maissa natsistinen tai fasistinen symboliikka ja esineistö on kiellettyä. Onhan varmaankin maita, joissa Raamattu on laiton.

    Mutta kuinka todennäköistä on tämän tapahtuminen Raamattu ja homoseksuaalisuus -tapauksessa, sekulaarissa Suomessa, missä jatkuvasti kehoitetaan suvaitsevaisuuteen, tasa-arvoon ja uskonnonvapauteen, mikä fundiksia itse asiassa näemmä pännii aivan hirveästi? Voisiko synniksi asian ilmoittaminen tulla rikokseksi? En usko, nimittäin:

    Ottamatta kantaa nyt siihen tämänkin palstan ikuiseen riitelyn aiheeseen, että mitä Raamattu tarkalleen ilmoittaa synniksi homoseksuaalisuuden kohdalla tai mitä ei, niin eihän sillä synnin käsitteellä ylipäätään ole mitään laillista merkitystä, koska emme elä emmekä toivottavasti tule elämään missään teokratiassa. On mielestäni epäuskottavaa, että lakikirjoihimme enää yhtään lisättäisiin uskonnollisiin näkemyksiin perustuvia kohtia kun linja on ollut se, että laista ennemmin poistetaan uskonnollisia viittauksia sekularismin kannalta vanhentuneina juttuina.

    Mielestäni on selvää, että koko tuo kuumotuksesi on fundamentalistien omasta homoagendapropagandasta kumpuavaa foliohattuilua eikä mitään realistista tulevan vainon uhan aistimista.

    Äänestä

  • Ehkä vaino on huono termi näissä vielä mutta Jeesus ennusti että Hänen seuraajiaan tullaan vainoamaan. Tätä tapahtuu maailmalla ainakin ja miksei meilläkin jos ei nyt, niin tulevaisuudessa kunhan eräs systeemi saa täälläkin valtaa.

    Suomessa vallitsee kuitenkin ääretön epäoikeudenmukaisuus. Kristittyjä ja kristinuskoa vihapuhutaan ja haukutaan mennen tullen eikä Raamatun telkussa heittelystä tule juuri muuta kuin ihailua. Teeppä sama esimerkiksi koraanille? Mitä tapahtuu silloin? Tuleeko päänsilitystä?

    1Äänestä

  • Simelius1 kirjoitti:

    Ehkä vaino on huono termi näissä vielä mutta Jeesus ennusti että Hänen seuraajiaan tullaan vainoamaan. Tätä tapahtuu maailmalla ainakin ja miksei meilläkin jos ei nyt, niin tulevaisuudessa kunhan eräs systeemi saa täälläkin valtaa.

    VAikka noita on pilvin pimein???

    Taitaa olla niin, että kun jotkut eivät koe olevansa "oikeita" kristittyjä koska heitä ei kylliksi vainota, he alkavat ärsyttämään ja riitelmään aggressivisesti, että edes joku loukkaantuisi tai suuttuisi heille.

    Äänestä

  • Simelius1 kirjoitti:

    Ehkä vaino on huono termi näissä vielä mutta Jeesus ennusti että Hänen seuraajiaan tullaan vainoamaan. Tätä tapahtuu maailmalla ainakin ja miksei meilläkin jos ei nyt, niin tulevaisuudessa kunhan eräs systeemi saa täälläkin valtaa.

    Suomessa vallitsee kuitenkin ääretön epäoikeudenmukaisuus. Kristittyjä ja kristinuskoa vihapuhutaan ja haukutaan mennen tullen eikä Raamatun telkussa heittelystä tule juuri muuta kuin ihailua. Teeppä sama esimerkiksi koraanille? Mitä tapahtuu silloin? Tuleeko päänsilitystä?

    Eiköhän Islamkin kuitenkin saane osansa kuittailusta varsinkin somemaailmassa? Oletko eri mieltä? Lisäksi Suomessa kuitenkin taitaa edelleenkin kristinusko vaikuttaa useampien elämään kuin Islam?

    Mihin se raja muuten sitten pitäisi vetää, jottei kristittyjä "vainottaisi"? Onko jo kriittinen arvioiminen "vainoa"? Onko perustelujen vaatiminen vainoamista? Onko puuttuminen uskon nimissä tehtyihin kyseenalaisiin asioihin vainoamista? Onko uskominen ilmiö, jota ei saa eikä voi arvostella?

    Entä vaikkapa tämä luterilaisuus-aihe? Kykenetkö näkemään vainoa niissä kommenteissa, joita uskon nimissä täällä sanotaan homoseksuaaleista? Onko kaikki uskovaisten toiminta täällä asiallista? Onko meidän ajateltava niin, että uskomista ei missään tapauksessa saa ulkopuolinen kriittisesti pohtia?

    Kaipaisin sinulta Simelius KONKRETIAA.

    »Suomessa vallitsee kuitenkin ääretön epäoikeudenmukaisuus.»

    Suhteessa muuhun maailman, tuo on aikamoinen overstatement. Muualla maailmassa kristityt sekä vainoavat sekä tulevat vainotuiksi. Kaikki on siis hyvin suhteellista, eikä sitä voi kuitata No True Scotsmanilla eli tässä tapauksessa myöskään Sillä Oikealla Kristityllä, joka ei kuulemma tee mitään pahaa koskaan. Toistaiseksi Suomi on verraten rauhallinen maa.

    »Kristittyjä ja kristinuskoa vihapuhutaan ja haukutaan mennen tullen eikä Raamatun telkussa heittelystä tule juuri muuta kuin ihailua.»

    Vainoaminen on yleensä jotenkin systemaattista. Suomessa sekularisaatio itsessään on johtanut siihen, että kristityillekin voi näyttää härskilläkin tavalla, että aikanne moraalinvartijoina ja kaiken sanelijoina on ohi. Ei voi enää mikään pappi käskeä laittamaan ketään jalkapuuhun. Lain ja minkään hyvän tavan mukaan tämä ei tietenkään oikeuta uskonrauhan häiritsemiseen tai uskonnonvapauden loukkaamiseen, mutta onko Raamatun nakkaaminen jonnekin sitä?

    Siis tähän maailmaan hyvin suurella kapasiteetilla massatuotetun paperi- ja muoviobjektin palvontaanko pitäisi konkreettisesti lähteä nykypäivänä? Ei tuollainen asia ole enää mikään tabu, eikä pidäkään olla. On toinen asia, että kannattako ottaa maineelleen moisella tavalla pilkkaaminen, kun asiansa voi esittää asiallisestikin.

    En itse ymmärrä kuitenkaan ymmärrä sitä, että miten voi uskovan sydäntä jotenkin uskonnollisella vakavuudella riipaista yhden kirjan häpäiseminen. Ei minuakaan hetkauta, vaikka polttaisit Darwinin lajien synnyn (tähänhän uskikset aina itse vertaavat, joten menköön nyt sitten) ja ajaisit traktorilla päälle - toisaalta minulla ei ole mitään raamattuja. Eivät minun arvoni ole painettu kirjoihin, vaan minä olen miettinyt ne asiat itse, joskin ne vastaavat monia, joita on painettu kirjoihin, myös Raamattuun.

    Tuohan on siis ihan peruskiusaamista ja vittuilua eikä mitään muuta - enkä tietenkään puolustele kiusaamista. Jos sen sijaan aletaan etsimään vastaavia esimerkkejä siitä, miten kristityt ovat astuneet muiden varpaille historiassa, niin aika paljon rajumpaan suuntaan mennään kuin nyky-Suomen "kristittyjen vainoihin" eli herjaanheittoon (jota tekevät aivan kaikki aivan kaikkia kohtaan) ja johonkin kirjannakkeluun. Sitten on tosiaan asia erikseen vielä, että on asiallistakin kritiikkiä, mitä pidetään herjanheittona, kun ei siihen kritiikkin osata vastata muutakaan.

    »Teeppä sama esimerkiksi koraanille? Mitä tapahtuu silloin? Tuleeko päänsilitystä?»

    En uskaltaisi tehdä omalla naamalla, nimellä ja kotiosoitteella. Onhan se nähty, että kosto tulee. Kyllä minä silti odottaisin turpaan saavani joltain paikalliselta hakkaraiseltakin, jos samoin häpäisisin Raamatun jossain. Mutta ei minulla onneksi ole mitään tarvetta tehdä tuollaista. Ne ovat vain kirjoja. En vihaa kirjoja vaikka niissä sanottaisiin mitä, eikä minulla ole tarvetta loukata kirjoja palvovia ihmisiä, vaikka pidänkin heitä vähintään outoina. En ole myöskään mikään taitelija, jonka vain pitää kusta sen päälle mikä muille on pyhää - eikä tämä usein kritisoiva sävyni ihmisten pyhiä asioita kohtaan täällä netissä ole sellaista, että älkää edes yrittäkö.

    Näissä asioissa on oikeasti kyse kuitenkin siitä vapaudesta, uskonnon- ja sananvapaudesta. Vaikka jotkut muslimit suhtautuvat näihin juttuihin aivan sairaalla kiihkolla, niin se mitenkään poista sitä, että monet kristityt mielummin rajoittaisivat uskonnon- ja sananvapautta ja muunkinlaista vapautta mieleisekseen, jos vain voisivat. Se on näillä palstoilla nähty ihan kommenteista.

    Jotenkin tuntuu, että uskovaiset haluavat aina vain sen oman uskonsa olevan kritiikin ulkopuolella. Muilla ei väliä ole?

    Äänestä

  • UPDATE_11537285 kirjoitti:

    Jotenkin tuntuu, että uskovaiset haluavat aina vain sen oman uskonsa olevan kritiikin ulkopuolella. Muilla ei väliä ole?

    En+tiedä+koskeeko+tuo+kaikkia+uskovaisia,+mutta+mielestäni+se+ainakin+koskee+täysin+kaikkia+fundamentalistisia+uskovaisia.+Vaikka+heidän+kanssaan+keskusteltaessa+olisi+välillä+vastavuoroinen,+maltillinen+ja+perustavanlaatuisetkin+näkemyserot+hyväksyvä+tunnelma,+niin+kyllähän+se+kirjaimellinen+raamatullisuus+sieltä+aina+otetaan+esille+kritiikin+ulkopuolisena+voittajana.+Jumalan+sanaan+vetoaminen+tämän+sanan+oikean+tulkinnan+omaaminen+on+aina+"voittava+kortti".+Sen+tulkinnan+kyseenalaistamista+ei+pidetä+yksinkertaisesti+mahdollisena.+Ei+ole+reilua,+että+yksi+asia+vain+on+kaiken+kritiikin+ulkopuolella,+ja+tästä+ei+pääse+mihinkään.Kristillistä+elämistä+sinänsä+Suomessa+ei+rajoiteta+mitenkään+(siis+sellaisella+tavalla+kuin+fundikset+antavat+ymmärtää).+Nämä+lakimuutosasiat+ja+maahanmuuttokin+ovat+sellaisia+asioita,+että+korkeintaan+joitain+instituutioita+ja+käytäntöä+neutralisoidaan+uskonnosta+tai+muista+perinteisistä+käsityksistä,+jotta+ne+sopisivat+kaikille+yhtä+lailla+eikä+vain+tietylle+porukalle.+Kristityillä+esim.+ei+ole+mitään+järkiperusteista+erityisoikeutta+vain+perinteen+vuoksi+vaikkapa+vaatia,+että+koulussa+pitäisi+laulaa+virsiä+yms.+Ihan+turhaa+myös+mussuttaa,+että+muslimilapset+vievät+virtemme,+kun+on+aika+paljon+suurempi+porukkamäärä+muutenkin+jo+olemassa,+keitä+ne+virret+koulussa+ei+kiinnosta+pätkääkään.+Veisattakoot+virret+kirkoissa+ja+seuroilla,+heidän+alaansahan+se+on.+Vastavuoroisesti+valtio+varmaan+saisi+ottaa+kirkolta+muutamia+toimia+hoteisiinsa+(hautaustoimi+jne.).Uskovia+kristittyjä+Suomessa+taitaa+olla+se+~+30+%,+ja+fundiksia+noista+on+edelleen+vain+jokin+osa.+Silti+fundikset+vauhkoavat,+että+kristittyjä+sorretaan,+kun+yleinen+sekularisaatio+vain+johtaa+siihen,+että+fundikset+eivät+päätäkään+joka+asiasta+kuten+joskus+-+aivan+kuten+eivät+ole+enää+vuosisatoihin+päättäneet,+viime+vuosikymmenistä+puhumattakaan.Se+on+sellaista+unholaan+käpristyvän+kansanosan+porua,+yleistä+muutosvastarintaa.+Jos+vertaillaan+miten+paljon+täällä+on+oikeasti+muita+ihmisiä+sorrettu+ja+herjattu,+ja+miten+vieläkin+sorretaan+ja+herjataan,+niin+kyllä+siinä+jää+kristittyjen+sortaminen+kauas+jollekin+muulle+sijalle.+Ja+tosiaan+kun+noita+fundiksia+ei+kukaan+ole+pakottamassa+homonaimisiin+yms.+Fundisten+kirkkokerhoihin+ja+seuroille+ei+tuoda+pakollista+tiedeständiä,+että+tulkaa+ostamaan+täältä+evoluutiokirjoja.+Silti+fundisten+mielestä+heidän+uskontoansa+pitäisi+tuoda+koulun+tiedetunnille.+Epäreilua+ja+järjetöntä!Riippuu+aina+kuitenkin+myös+itse+tilanteesta,+että+ovatko+tosikristityt+se+oikea+päättävä+maamme+ihmisluokka.+Määrästään+huolimatta+fundikset+yrittävät+tehdä+vaikutelmaa,+että+tavallinen+suomalainen+olisi+samaa+mieltä+kuin+he,+vaikka+yleisötapahtumista+näemmekin+miten+asia+on.+Jos+tekeytyminen+valtavirraksi+ei+toimi,+niin+sitten+sovitetaan+marttyyrinviittaa+lopunaikojen+sorrettuna+väestönä.+Tuo+jatkuva+vatuloiminen+noiden+kahden+asian+välillä+muuten+jonkin+verran+syljettää.+Epärehtiä+edelleen!

    Äänestä

  • UPDATE_11537285 kirjoitti:

    Eiköhän Islamkin kuitenkin saane osansa kuittailusta varsinkin somemaailmassa? Oletko eri mieltä? Lisäksi Suomessa kuitenkin taitaa edelleenkin kristinusko vaikuttaa useampien elämään kuin Islam?

    Mihin se raja muuten sitten pitäisi vetää, jottei kristittyjä "vainottaisi"? Onko jo kriittinen arvioiminen "vainoa"? Onko perustelujen vaatiminen vainoamista? Onko puuttuminen uskon nimissä tehtyihin kyseenalaisiin asioihin vainoamista? Onko uskominen ilmiö, jota ei saa eikä voi arvostella?

    Entä vaikkapa tämä luterilaisuus-aihe? Kykenetkö näkemään vainoa niissä kommenteissa, joita uskon nimissä täällä sanotaan homoseksuaaleista? Onko kaikki uskovaisten toiminta täällä asiallista? Onko meidän ajateltava niin, että uskomista ei missään tapauksessa saa ulkopuolinen kriittisesti pohtia?

    Kaipaisin sinulta Simelius KONKRETIAA.

    Kuten sanoin, vaino on väärä ilmaisu. Tulevaisuus näyttää mikä on tilanne vaikkapa parinkymmenen vuoden päästä kun islam on saanut valtaa Suomessa. Ei näytä hyvältä siinä suhteessa. Kristinuskoa karsitaan ja islamia suositaan yhä enemmän eliitin piirissä. Eliitti ja mediahan ne valtaa pitävät maassa.

    Nykyaikana kristityt ovat saaneet olla kuitenkin ilman pelkoa että heitä kohtaan olisi väkivallan uhkaa. Joitain tapauksia on ollut ja näistä viimeisin kun maahantullut tappoi vanhuksen. Itse en sano syytä tähän tapahtumaan mutta epäillään että se olisi ollut tietoinen juttu kristittyä kohtaan. Ainakin ulkomailla näitä kristittyihin kohdistuvia hyökkäyksiä on ollut. Ranskassa pappi tapettiin puukolla juuri kristillisyyden takia. Tuhoisia hyökkäyksiä heitä kohtaan on ollut. Nämä tulevat lisääntymään kun jihadismi lisääntyy.

    "Ranskassa pappi tapettiin puukolla juuri kristillisyyden takia. Tuhoisia hyökkäyksiä heitä kohtaan on ollut. Nämä tulevat lisääntymään kun jihadismi lisääntyy"

    Täytyy asian tunteita kohauttavasta luonteesta huolimatta muistaa, että mielisairaita piirteitä omaava brutaali terrori ei välttämättä ole niin loppuun asti mietittyä, kuin miltä se näyttää. Onhan jo tiedossa, että jihadistien listalla ateistit esim. ovat paljon paskempaa sakkia kuin kristityt ja muut "kirjan kansat". Kohteita on ollut muunkinlaisia, ja enemmänhän uhreja on tullut sekulaarin menon piirissä länsimaihin osuneessa terrorissa.

    Luulenpa, että itse kristillisyys jonkinlaisena vastavoimana islamille, jihadistienkaan näkökulmasta ei olisi se varsinainen syy. Uskoisin, että rauhan ja pyhyyden tyyssijoina usein pidetyt uskonnolliset temppelit tai muut vastaavat paikat terroriteon teattereina ovat vain voimakas viesti siitä, että "me tulemme ja tuhoamme jotain mikä on teille arvokasta ja pyhää, koska meille se on paskaa, ettekä ole turvassa missään" jne.

    Vastaavastihan nuo jihadistit ovat maailmalla kohdelleet minkä tahansa uskontojen edustajia ja näiden uskontojen pyhättöjä siis siinä missä ovat hyökänneet sekularisminkin kimppuun. Tarkoitan siis sitä, että nimenomaisesti kristillisyys vainon kohteena on tässä yhteydessä vain mukaan luetuksi joutumista vain yhtenä vääräuskoisuuden esiintymismuotona jihadistisekopäiden näkökulmasta.

    Isku Ranskassa rock-keikalle ja yökerhoihin, ja pyrkimykset tehdä samaa siellä futisstadionilla olivat vastaava esimerkki maallisten "palvontamenojen" terrorisoinnista. Suorittavat kansanmurhaa muutoin uskovia kohtaan vaikutusalueillaan jne. Kristityt ovat siis vain "listalla" siinä missä muutkin vääräuskoiset.

    Kyllä näin on että jokainen vääräuskoinen on listalla jihadisteilla mutta mitä Jeesus mielestäsi tarkoitti sillä että Hänen seuraajiaan tullaan vainoamaan? Näin on totisesti käynyt ainakin pimeänä keskiaikana jolloin kahden kirkon toimesta Hänen seuraajia on tapettu pilvin pimein.

    No minähän patamustana ateistina ja kristillis-apologeettisen historioinnin suhteen skeptikkona sanoisin, että Jeesuksen myytin kirjoittajilta tuo oli vain juoniveto jatko-osia ajatellen :D

    Tätä minä olen aina ihmetellyt profetioissa, että kun ne ovat niin joko ne ovat niin ympäripyöreitä tai kahtiajakoja ilmiselvyyksien kanssa, että toteutuvat väkisinkin, jos vain halua on asia niin nähdä. Tämä tapaushan on kuitenkin äärimmäisen helppo:

    Jos muhitaan kristittyjen historian kontekstissa niin ensimmäiset merkittävät kristittyjen vainot tapahtuivat heti roomalaisaikana, ennen kuin kristinuskoon käännyttiin oikein johtoporraslähtöisesti Roomassakin. Sitten on vainoja tapahtunut vielä lisää myöhemmin. Lähtökohta siis oli vanhat uskomukset mullistava kultti, joka oli omiaan ärsyttämään aikansa valtaapitäviä. Sitähän se oli juutalaisten keskuudessakin aivan ensimmäisistä päivistään lähtien, eiköstä?

    Vaihtoehdot kun ovat, että joko vainoja joskus tulee tapahtumaan tai ei koskaan tule tapahtumaan, niin kyllähän kirjoittaja on pelannut varman päälle, ja ihmisen väkivaltaisen ja toisia sortamaan vähän väliä pyrkivän luonteen tajutessaan, että kannattaa varmasti kirjoittaa näin, että joskus kristittyjä tullaan vainoamaan. Sen vaihtoehto olisi täysin vastakohta, joka puolestaan edellyttäisi hyvin nopeaa kristillistä maailmanvalloitusta ja ikuista hegemoniaa. Tilannehan alussa oli aivan päinvastainen.

    Puolestaan itse tarinan mukaan tietysti Jeesus jumalallisen kaikkitietävyyden ominaisuudessaan tiesi mitä tuleman pitää. Itse en Raamattua niinkään tämän kummemmin tunne enkä sen tulkinnan suuntauksia, että osaisin ollenkaan arvella mitä kenties tiettyä vainoa vaiko kaikkia tulevia vainoja ehkä tarkoitettiin. Se on kuitenkin selvää, että vainon olettaminen on varma valinta; sitä todennäköisesti tapahtuu joskus, ja myös mitä tahansa eripuraa ja aggressiota voidaan tarvittaessa pitää vainona, jotta sitten saataisiin sympatiaa, oikeutusta jollekin tai täyttymystä profetioille kirjattua.

    Äänestä

  • Simelius1 kirjoitti:

    Kuten sanoin, vaino on väärä ilmaisu. Tulevaisuus näyttää mikä on tilanne vaikkapa parinkymmenen vuoden päästä kun islam on saanut valtaa Suomessa. Ei näytä hyvältä siinä suhteessa. Kristinuskoa karsitaan ja islamia suositaan yhä enemmän eliitin piirissä. Eliitti ja mediahan ne valtaa pitävät maassa.

    Nykyaikana kristityt ovat saaneet olla kuitenkin ilman pelkoa että heitä kohtaan olisi väkivallan uhkaa. Joitain tapauksia on ollut ja näistä viimeisin kun maahantullut tappoi vanhuksen. Itse en sano syytä tähän tapahtumaan mutta epäillään että se olisi ollut tietoinen juttu kristittyä kohtaan. Ainakin ulkomailla näitä kristittyihin kohdistuvia hyökkäyksiä on ollut. Ranskassa pappi tapettiin puukolla juuri kristillisyyden takia. Tuhoisia hyökkäyksiä heitä kohtaan on ollut. Nämä tulevat lisääntymään kun jihadismi lisääntyy.

    "Kuten sanoin, vaino on väärä ilmaisu. Tulevaisuus näyttää mikä on tilanne vaikkapa parinkymmenen vuoden päästä kun islam on saanut valtaa Suomessa. Ei näytä hyvältä siinä suhteessa. Kristinuskoa karsitaan ja islamia suositaan yhä enemmän eliitin piirissä. Eliitti ja mediahan ne valtaa pitävät maassa.

    Nykyaikana kristityt ovat saaneet olla kuitenkin ilman pelkoa että heitä kohtaan olisi väkivallan uhkaa. Joitain tapauksia on ollut ja näistä viimeisin kun maahantullut tappoi vanhuksen. Itse en sano syytä tähän tapahtumaan mutta epäillään että se olisi ollut tietoinen juttu kristittyä kohtaan. Ainakin ulkomailla näitä kristittyihin kohdistuvia hyökkäyksiä on ollut. Ranskassa pappi tapettiin puukolla juuri kristillisyyden takia. Tuhoisia hyökkäyksiä heitä kohtaan on ollut. Nämä tulevat lisääntymään kun jihadismi lisääntyy."

    Äl puhu lööperiä. Tässä maassa ei "suosita" Islamia. Tässä maassa vain suvaitaan ihmisiä, jotka ovat erilaisia kuin me. Siä varmaankin kerrot, mitä pitäisi tehdä tilanteessa, jossa maahan kuitenkin myös "oikeita" pakolaisia tulee? Kaikki kotiin? Pakollinen käännytys kristityksi?

    On täysin selvää, että enemmistö meistä uskontokriittisistä ihmisistä ei tosiaankaan halua kristinuskon tilalle fundamentalisti-Islamilaisia! Teidän pelottelijoiden propaganda vain ei uppoa otolliseen maaperään, koska väitteidenne typeryys on niin päivänselvää!

    Ainoa asia, mikä länsimaissa lisääntyy on maallistuminen. Kun muutama sukupolvi on mennyt, myös länsimaihin tulevat arabit maallistuvat. On todella lapsellista väittää, että ainoat vaihtoehdot elää olisivat joko kristitty tai Islamilainen fundamentalismi!

    1Äänestä

  • Simelius1 kirjoitti:

    Kyllä näin on että jokainen vääräuskoinen on listalla jihadisteilla mutta mitä Jeesus mielestäsi tarkoitti sillä että Hänen seuraajiaan tullaan vainoamaan? Näin on totisesti käynyt ainakin pimeänä keskiaikana jolloin kahden kirkon toimesta Hänen seuraajia on tapettu pilvin pimein.

    "Kyllä näin on että jokainen vääräuskoinen on listalla jihadisteilla mutta mitä Jeesus mielestäsi tarkoitti sillä että Hänen seuraajiaan tullaan vainoamaan? Näin on totisesti käynyt ainakin pimeänä keskiaikana jolloin kahden kirkon toimesta Hänen seuraajia on tapettu pilvin pimein."

    Millaisia asiapitoisia perusteluja sinulla on ajatuksellesi, että vain sinun laillasi uskovat ovat niitä OIKEITA kristittyjä, joita on vainottu?

    Oletko varma ettei teitä OIKEITA kristittyjä ollut vaikkapa niiden ihmisten joukossa, jotka tuhosivat surutta Amerikan intiaanikansat?

    Äänestä

>> Kuinka uskovia vainotaan Suomessa? <<
tai mielumminkin, miten Aa-kerhon fundamentalisteja vainotaan, kiusataan, kohdellaan epätasa-arvoisesti jne?

Ei mitenkään, vaikka he näin itse väittävät.

Aito avioliitto -yhdistyksen riveihin on kertynyt joukko fundamentalisteja, joiden uskonnollinen vakaumus tekee heidät kykenemättömiksi kokemaan empatiaa oman uskonlahkonsa ulkopuolisia kohtaan.

Tapio Puolimatka, Susanna Koivula, Sarah Rizzo ja muut ovat oman uskonnollisen vakaumuksensa vankeja ja siksi heillä ei ole varsinkaan uskontoa edes etäisesti sivuavissa asioissa kuten avioliittolaissa tai äitiyslaissa kykyä tai edes oikeutta omaan mielipiteeseen, ymmärrystä muiden mielipiteitä kohtaan tai kykyä kokea empatiaa eri tavalla ajattelevia kohtaan.

He käyttäytyvät kuin he olisivat ainoat joilla on ihmisoikeudet, kokevat jo eriävän mielipiteenkin vainoksi, vaativat vip-kohtelua, ovat aina mielestään oikeassa, he heittäytyvät marttyyreiksi ja valittavat kaikesta mahdollisesta eli käyttäytyvät kuin pilalle passattu uhmaikäinen kakaralauma.

Äänestä

Samalla tavalla kuin kaikkia muitakin eli pakottamalla ja painostamalla heitä muuttamaan uskomuksiaan ja ajatuksiaan. Kristityt ei siis ole mikään erityinen ja ainoa ryhmä vaan tätä tapahtuu kaikille jotka tunnustuvat jotain uskoa tai tai aatesuuntausta. Yksi uskonto näyttää olevan usko valtioon ja siihen että valtio saa päättää kaikesta ja valtion se jota tulee palvoa. Jos et sitä tee niin olet jotenkin viallinen. Toinen on tiede. Jos tiedostat sen että tiedekin on tietynlainen uskonto niin saat osaksesi tiettyjen ihmisten vihan ja pilkan. Kaikki ihmiset uskoo johonkin! Kyse on vain siitä että hyväksytkö ja tiedostatko sen. Osa väittää etteivät he usko mihinkään vaikka uskovat tieteeseen ja siihen mikä ns. virallinen totuus on eli siihen mitä vallassa olevat meille uskottelevat. Se vasta typerää on.

Äänestä
  • "Yksi uskonto näyttää olevan usko valtioon ja siihen että valtio saa päättää kaikesta ja valtion se jota tulee palvoa. "

    Ei vaan se puolepoliittista talousteoriaa.

    "...jos tiedostat sen että tiedekin on tietynlainen uskonto niin saat osaksesi..."

    Toivon mukaan ei kenelekkään tiedo muodostu tuollaiseksi. Uskonto on aivan jotain muuta.

    1Äänestä

  • >> Osa väittää etteivät he usko mihinkään vaikka uskovat tieteeseen ja siihen mikä ns. virallinen totuus on eli siihen mitä vallassa olevat meille uskottelevat. <<
    Tutkittu ja vertaisarvioitu tieto on parhaiten tutkittua ja varmistettua ja pidän sitä parempana kuin intuitiivista mutua. Mutta ei se tarkoita, että allekirjoittaa kaiken, mitä tieteen nimissä on päätelty.

    >> Se vasta typerää on. <<
    Ei, vaan se se vasta typerää on, että luottaa vaikkapa navigaattorinsa näyttämään osoitteeseen, mutta pitää samalla yleistä suhteellisuusteoriaa huuhaana, vaikka se navigaattori ei toimi ilman, että otetaan yleinen suhteellisuusteoria huomioon.

    Meillä on selkeästi eri näkemys siitä, mikä on typerää ja mikä ei.

    Äänestä

  • qwertyilija kirjoitti:

    >> Osa väittää etteivät he usko mihinkään vaikka uskovat tieteeseen ja siihen mikä ns. virallinen totuus on eli siihen mitä vallassa olevat meille uskottelevat. <<
    Tutkittu ja vertaisarvioitu tieto on parhaiten tutkittua ja varmistettua ja pidän sitä parempana kuin intuitiivista mutua. Mutta ei se tarkoita, että allekirjoittaa kaiken, mitä tieteen nimissä on päätelty.

    >> Se vasta typerää on. <<
    Ei, vaan se se vasta typerää on, että luottaa vaikkapa navigaattorinsa näyttämään osoitteeseen, mutta pitää samalla yleistä suhteellisuusteoriaa huuhaana, vaikka se navigaattori ei toimi ilman, että otetaan yleinen suhteellisuusteoria huomioon.

    Meillä on selkeästi eri näkemys siitä, mikä on typerää ja mikä ei.

    Tarkoitin sitä että on typerää että osa ihmisistä väittää etteivät he usko mihinkään vaikka uskovat tieteeseen ja esim. siihen mitä koulussa opetetaan. En tarkoittanut että tieteeseen uskominen on typerää, uskonhan minäkin siihen kun lääkärissä käyn jne.

    Äänestä

  • »Toinen on tiede. Jos tiedostat sen että tiedekin on tietynlainen uskonto niin saat osaksesi tiettyjen ihmisten vihan ja pilkan.»

    Tiede ei ole tietynlainen eikä minkäänlainen uskonto. Tiede on menetelmä. Tämä on yleistietoa, jota käsitellään varsinkin nykypäivänä jatkuvasti, ja asiaan liittyen on saatava valtavasti esimerkkejä, joilla juttu tulee ymmärrettäväksi myös sille peräkylien mökin paapparaiselle.

    On käsittämätöntä, että joku ei vielä tuollaista eroa tajua. Olisi aivan yhtä älytöntä väittää vasaraa musiikiksi, koska marakassikin on soitin. Noin pihalla olevat ihmiset vain ikään kuin vetävät pilkkaa puoleensa.

    »Kaikki ihmiset uskoo johonkin!»

    Kaikki uskominen ei kuitenkaan ole perusteiltaan, laadultaan ja kontekstuaalisestikaan samanlaista uskomista. Ei ole uskonnollinen uskomus uskoa mitä sanotaan, kun naapuri ketoo, että osti eilen porkkanoita. Ei ole uskonnollinen uskomus, että gravitaatio päiväntasaajalla on mitattavissa. Ei ole uskonnollinen uskomus, että Joulupukki on tai ei ole olemassa. On uskonnollinen uskomus, että Jeesus nousi kolmantena päivänä kuolleista.

    »Kyse on vain siitä että hyväksytkö ja tiedostatko sen.»

    Kyse ei ole suinkaan vain siitä, vaan tarvetta olisi syvällisemmälle ymmärrykselle sen suhteen, että mitä erilaiset käsitteet tarkoittavat missäkin asiayhteyksissä.

    »Osa väittää etteivät he usko mihinkään vaikka uskovat tieteeseen ja siihen mikä ns. virallinen totuus on eli siihen mitä vallassa olevat meille uskottelevat. Se vasta typerää on.»

    On kyllä typerää väittää, että ei usko mihinkään. Mutta on myös yhtä typerää väittää, että kaikki uskominen olisi samanlaista uskomista. Lisäksi virallisesta totuudesta mussuttavat lähinnä yhteiskunnan kärryiltä tavalla tai toisella tipahtaneet. Kaikki tietävät sen, että poliitikot jauhavat paskaa - sitä minä en ole kiistämässä. En kiistä sitäkään, etteikö olisi olemassa oikeita salaliittoja.

    Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisi missään määrin järkevää uskoa esim. siihen, että tiede olisi jokin salaliitto, kaiken tämän valtavan tieteesen perustuvan sovellusmäärän jälkeen. Ongelma on vain siinä, että kun tavallinen tallaaja ei ymmärrä kvanttimekaniikasta ja suhteelisuusteoriasta yhtään mitään, mutta käyttää silti nykyään päivittäin niihin perustuvia härveleitä.

    Kai joidenkin on vain ajattelemattomuutensa vuoksi helppoa kehdata sanoa, että "tieteeseen ei voi luottaa, koska tiedemiehille maksetaan siitä mitä he tekevät". Ikään kuin ei olisi vain luonnollinen, asiallinen ja vääjäämätön asia, että tiede on tekijöidensä työtä eikä harrastus.

    Äänestä

Jahas, ”postataan” taas… :)

”Vaino on tilanne, jossa henkilö joutuu toistuvasti kärsimään sitkeää ja systemaattisesti toteutettua väkivaltaa ja häneltä kielletään tai uhataan kieltää perusihmisoikeudet vainotun ominaisuuksien perusteella, joita vainoaja ei hyväksy (uskonnon, kansallisuuden, poliittisen mielipiteen, kansallisuuden ja tietyn ryhmän jäsenyyden perusteella).”

Missä ja milloin on joltakulta uhattu kieltää perusihmisoikeudet?
Tai kuka on saanut selkeän päätöksen, jossa ne kielletään?

”Kristittyjen vainoaminen on mittakaavaltaan laajin ihmisoikeusrikkomus tänä
päivänä. Maailman Evankelisen Allianssin mukaan yli 200 miljoonalta kristityltä vähintään 60 maassa on kielletty heidän tärkeimmät ihmisoikeutensa pelkästään sen tähden, että he ovat kristittyjä.”
http://www.vastuuviikko.fi/2011/uskonnonvapaus/mita-on-vaino/

Koska suomessa krisityt ovat yhä valtaväestöä, niin tuskin täällä vainoa on.

Se on vain turhaa vääristelyä ja uhriutumista, kun tulee paha mieli siitä, ettei kaikki hyväksy mielipiteitä tai niitä tekoja, jotka ovat väärin ja vain pahatapaisia.

Äänestä
  • Juurikin näin. Tuskin se, että kokee esimerkiksi oman fundamenttalistisen kristillisen "mielipiteensä" vähemmistön mielipiteeksi ihan täyttää vielä vainoamisen merkkejä.

    p.s . mielipiteensä lainamerkeissä siksi, etteihän todellisuudessa noilla ihmisillä ole mielipiteitä.

    Äänestä

  • Ne jotka ovat joutuneet psykiatrisen järjestelemän uhriksi tietävät ettei siellä kunnioiteta potilaan perusihmisoikeuksia eli oikeutta uskoa siihen mihin uskoo ja ajatella niin kuin ajattelee. Jos potilas on uskovainen vaikkei sitä vielä olisikaan tiedostanut niin voi tällainen olla todella vaurioittavaa. Kannattaa tutustua psykiatrian kritiikkiin jota on kyllä netissä. Eli siis Suomessa psykiatrisen järjestelmän annetaan polkea ihmisten ihmisoikeuksia eikä monetkaan sitä tiedä tai halua uskoa. Sairaalassa voi olla jopa fyysistä väkivaltaa mutta hoitajan tai lääkärin vähättelevä, pilkkaava ja mitätöivä asenne potilaita kohtaan on aika yleistä julkisella puolella ainakin. Syy miksi asia ei ole yleisessä tiedossa on se että psykiatrian uhrit on niin lannistettuja ja väsyneitä etteivät he useinkaan jaksa taistella oikeuksiensa puolesta kuin korkeintaan sitten kun ovat päässeet tästä systeemistä irti ja olleet siitä irti jonkun aikaa. Minä en jaksa alkaa perustelemaan tätä asiaa viestitolkulla että osa uskoisi. Uskotte tai ette. Tällaista tapahtuu. Se on minun ja monen muunkin ihmisen kokemus. Psykiatriaa vastaan ollaan perustettu jopa antipsykiatria-liike.

    Äänestä

  • kultti kirjoitti:

    Ne jotka ovat joutuneet psykiatrisen järjestelemän uhriksi tietävät ettei siellä kunnioiteta potilaan perusihmisoikeuksia eli oikeutta uskoa siihen mihin uskoo ja ajatella niin kuin ajattelee. Jos potilas on uskovainen vaikkei sitä vielä olisikaan tiedostanut niin voi tällainen olla todella vaurioittavaa. Kannattaa tutustua psykiatrian kritiikkiin jota on kyllä netissä. Eli siis Suomessa psykiatrisen järjestelmän annetaan polkea ihmisten ihmisoikeuksia eikä monetkaan sitä tiedä tai halua uskoa. Sairaalassa voi olla jopa fyysistä väkivaltaa mutta hoitajan tai lääkärin vähättelevä, pilkkaava ja mitätöivä asenne potilaita kohtaan on aika yleistä julkisella puolella ainakin. Syy miksi asia ei ole yleisessä tiedossa on se että psykiatrian uhrit on niin lannistettuja ja väsyneitä etteivät he useinkaan jaksa taistella oikeuksiensa puolesta kuin korkeintaan sitten kun ovat päässeet tästä systeemistä irti ja olleet siitä irti jonkun aikaa. Minä en jaksa alkaa perustelemaan tätä asiaa viestitolkulla että osa uskoisi. Uskotte tai ette. Tällaista tapahtuu. Se on minun ja monen muunkin ihmisen kokemus. Psykiatriaa vastaan ollaan perustettu jopa antipsykiatria-liike.

    Eikä myöskään kunnioiteta itsemääräämisoikeutta tai sun omaa tahtoa jne. Hoitajien käytös voi olla jopa henkisesti väkivaltaista. Ovathan potilaat alisteisessa asemassa heihin nähden usein ja siellä missä on valtaa on myös vallanväärinkäyttäjiä. Ongelma on kuitenkin enemmän koko psykiatrisessa järjestelemässä joka sallii ihmisten ihmisoikeuksien polkemisen.

    Äänestä

  • kultti kirjoitti:

    Ne jotka ovat joutuneet psykiatrisen järjestelemän uhriksi tietävät ettei siellä kunnioiteta potilaan perusihmisoikeuksia eli oikeutta uskoa siihen mihin uskoo ja ajatella niin kuin ajattelee. Jos potilas on uskovainen vaikkei sitä vielä olisikaan tiedostanut niin voi tällainen olla todella vaurioittavaa. Kannattaa tutustua psykiatrian kritiikkiin jota on kyllä netissä. Eli siis Suomessa psykiatrisen järjestelmän annetaan polkea ihmisten ihmisoikeuksia eikä monetkaan sitä tiedä tai halua uskoa. Sairaalassa voi olla jopa fyysistä väkivaltaa mutta hoitajan tai lääkärin vähättelevä, pilkkaava ja mitätöivä asenne potilaita kohtaan on aika yleistä julkisella puolella ainakin. Syy miksi asia ei ole yleisessä tiedossa on se että psykiatrian uhrit on niin lannistettuja ja väsyneitä etteivät he useinkaan jaksa taistella oikeuksiensa puolesta kuin korkeintaan sitten kun ovat päässeet tästä systeemistä irti ja olleet siitä irti jonkun aikaa. Minä en jaksa alkaa perustelemaan tätä asiaa viestitolkulla että osa uskoisi. Uskotte tai ette. Tällaista tapahtuu. Se on minun ja monen muunkin ihmisen kokemus. Psykiatriaa vastaan ollaan perustettu jopa antipsykiatria-liike.

    Tämä meni ehkä vähän sivuraiteille siinä mielessä ettei siellä erityisesti kai kristittyjä vain olla kunnioittamatta mutta oma kokemus oli siinä mielessä kauhea kun en tajunnut olevani uskossa tai etsimässä uskoa ja sitten joudun tällaisen järjestelmän uhriksi jossa mua yritetään käännyttää uskomaan psykiatriseen ja tieteelliseen totuuteen eikä minua kuunnella, oteta vakavasti jne. Se tilanne on vain ihan kamala sellaiselle ihmiselle joka on kriisitilanteessa ja yrittää löytää uskoaan ja sitten samaan aikaan sua pommitetaan sillä että uskotellaan että tämä psykiatrinen totuus on se mihin sun pitää uskoa ja omaksua tieteellinen maailmankuva itsellesi. Se oltaisiin voitu välttää jos he olisivat vain KUNNIOITTANEET minua ihmisenä eivätkä olisi tuputtaneet niitä omia uskomuksiian absoluuttisena totuutena.

    No uskomukset on eri asia kuin psykiatrinen hoito, ne eroittaa ihan sekin, että tuolle jälkimmäiselle löytyy tieteellistä eli oikeasti kaikille olemassa olevia todisteita.

    Uskohan perustuu täysin subjektiiviiseen kokemukseen ja on toki jokaisen henkilökohtainen asia. Ja oikeassa suhteessa siitä voi myös saada voimia elämänkarikoissa.

    Tuolla uskomisella ei kuitenkaan paranneta ketään tai oikeastaan sillä voi sekoittaa todella pahasti herkän mielen ja noiden pyrkimysten taustalla niillä saarnamiehillä on ihan oikeasti se ns. oma lehmä ojassa kun taas psykiatrista hoitoa tarjoavilla tahoilla varmasti pääasiana se, että mahdollisemman hyvin pärjäisit arkielämässä ja , ettet enää tarvisi kyseisiä palveluita toisin kun taas nuo herätysliikkeiden saarnamiehet jotka toivovat sinun olevan heidän "asiakas" haamaan maailmaanloppuun.

    Äänestä

  • kultti kirjoitti:

    Ne jotka ovat joutuneet psykiatrisen järjestelemän uhriksi tietävät ettei siellä kunnioiteta potilaan perusihmisoikeuksia eli oikeutta uskoa siihen mihin uskoo ja ajatella niin kuin ajattelee. Jos potilas on uskovainen vaikkei sitä vielä olisikaan tiedostanut niin voi tällainen olla todella vaurioittavaa. Kannattaa tutustua psykiatrian kritiikkiin jota on kyllä netissä. Eli siis Suomessa psykiatrisen järjestelmän annetaan polkea ihmisten ihmisoikeuksia eikä monetkaan sitä tiedä tai halua uskoa. Sairaalassa voi olla jopa fyysistä väkivaltaa mutta hoitajan tai lääkärin vähättelevä, pilkkaava ja mitätöivä asenne potilaita kohtaan on aika yleistä julkisella puolella ainakin. Syy miksi asia ei ole yleisessä tiedossa on se että psykiatrian uhrit on niin lannistettuja ja väsyneitä etteivät he useinkaan jaksa taistella oikeuksiensa puolesta kuin korkeintaan sitten kun ovat päässeet tästä systeemistä irti ja olleet siitä irti jonkun aikaa. Minä en jaksa alkaa perustelemaan tätä asiaa viestitolkulla että osa uskoisi. Uskotte tai ette. Tällaista tapahtuu. Se on minun ja monen muunkin ihmisen kokemus. Psykiatriaa vastaan ollaan perustettu jopa antipsykiatria-liike.

    jep siinä järjestössä on parisuhdeterapian tarpeessa olevia ihmisiä- yhä uudelleen he epäonnistuvat ihmissuhteissaan(elikkä he narsistit hakevat uusia uhreja koska eivät itse kykene kohtaamaan sitä mitä uhreilleen aiheuttavat),mutta silti luulevat olevansa päteviä muita neuvomaan ja ilkeyttään seurailevat ihmisiä ja joukkoraiskaavat täältä netistä nimitelen uhrejaan narsisteiksi ja ne energiat missä nämä ihmiset ovat-kaatavat muihin negat energiansa saaden heidät sairastumaan.Tämän opin, mutta terveyteni menetin, mielettömät vatsakivut, eivätkä nämä terveydenhuollon joukkoraiskaavat ammattilaiset edes kustanna uhreilleen terveydenhuoltoa, vaan narsisteina odottavat varmaankin, että uhri kuolee vaivoihinsa. Omaa hauskaa pidetään, mut koskaan ei ole kyetty kuuntelemaan ja huomioimaan muita ihmisiä. Heidän narsistien, kun on niin helppoa kahmia lisää uhreja.

    Äänestä

  • losdiagnoos kirjoitti:

    Henkisen vapauden ne yrittävät potilailtaan viedä eli hallita potilaiden tunteita ja ajatuksia. Tätä kautta ne pääsevät muokkaamaan ihmisten asenteita ja käyttäytymistä joko heidän itsensä tai valtion tai valtaapitävien haluamaan muotoon ja suuntaan. Jos sitten joku kapinoi tätä vastaan leimataan hänet hankalaksi potilaaksi tai psykoottiseksi tms. Onneksi heräsin ennen kuin saivat mut täysin valtaansa, täydelliseksi robotiksi jolla ei ole omia ajatuksia tai mielipiteitä, eli täysin tahdottomaksi.. Tekivät nämä sairaat ihmiset tätä sitten tietoisesti tai tiedostamattomasti on lopputulos sama. Ihmiset kärsii ja pahimmassa tapauksessa menettävät elämänsä.

    Äänestä

Uskovien vainoa on mielestäni, että luterilaisille papeille, jotka eivät halua vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon, siunata sellaisia liittoja tai rukoilla sellaisen liiton puolesta, tarjotaan omantunnon ongelmaan ratkaisuksi kavion kuvaa takalistoon. Eli kun nuo papit haluavat noudattaa Jumalan Sanaa, heidät halutaan pois luterilaisesta kirkosta.

Äänestä
  • Puhut vainosta. jota ei ole edes näköpiirissä. Uskotaan jo että mitään uskovien vainoa ei Suomessa ole olemassakaan.

    Äänestä

  • Ehkä kuitenkin kiusaamista kohdistuu paljon enemmän niitä pappeja kohtaan jota puolestaan haluaa vihikiä samaa sukupuolta olevia?

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Ehkä kuitenkin kiusaamista kohdistuu paljon enemmän niitä pappeja kohtaan jota puolestaan haluaa vihikiä samaa sukupuolta olevia?

    Niinhän se sinusta varmaan vaikuttaa, mutta totuus, on, että uskossa olevat papit joutuvat - oikeastaan ovat jo - vaikeuksissa luterilaisessa kirkossa, koska esim. puhetta synnistä ei enää pidetä poliittisesti korrektina. Kirkko on politisoitunut, eikä Jumalan Sanalle enää anneta arvoa.

    Äänestä

  • kiiskivastarannalta kirjoitti:

    Syntiähän on ollut ja on ja tulee olemaankin. On makuasia pitääkö siitä lut. kirkossa paljonkin puhua.

    Äänestä

  • kiiskivastarannalta kirjoitti:

    Niinhän se sinusta varmaan vaikuttaa, mutta totuus, on, että uskossa olevat papit joutuvat - oikeastaan ovat jo - vaikeuksissa luterilaisessa kirkossa, koska esim. puhetta synnistä ei enää pidetä poliittisesti korrektina. Kirkko on politisoitunut, eikä Jumalan Sanalle enää anneta arvoa.

    Jospa se johtuu siitä, että he torppaavat kaikkien muiden näkemysket niin vahvasti, ettei heidän kanssaan yhteistyö suj`?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

uutispimennossako kirjoitti:

Usein täällä viitataan uskovien vainoon. Mitä se konkreettisesti tarkoittaa on jäänyt monelle varmasti epäselväksi. Vainotut voisivatkin nyt avata tätä asiaa omakohtaisten kokemustensa kautta.

Entä millaisia uhkia näette tulevaisuudessa

Pysytään kuitenkin järjellisyyden rajoissa eli unohdetaan utopistiset uhkakuvat siitä kuinka uskovia irtisanotaan joukoittain, heitä teljetään vankityrmiin, heidän lapsensa otetaan huostaan ja annetaan sateenkaariperheille 'leluiksi' jne. vaikka näitä uhkakuvia on kaiketi melko tosissaankin maalailtu. Tällaista ei tapahdu selulaarissa länsimaisessa yhteiskunnassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu