.. ata
ristinuskossa, juutalaisuudessa ja islamilaisuudessa (Iblis) Jumalan vastustajan nimi. Tulee heprean sanasta satan, syyttäjä, vastustaja. Ensimmäinen langennut enkeli, demonien, pahojen henkien kuningas, helvetin herra, "tämän maailman ruhtinas". Saatana hyökkää jatkuvasti Jumalaa vastaan yrittämällä viekoitella ihmisen pahaan ja pois Jumalan luota. Saatana joukkoineen on jatkuvasti sotajalalla hyvyyden enkeleitä vastaan. Saatana on persoonalliselle pahalle annettu nimi, myös kuvainnollisesti. Jobin kirjassa alussa Saatana esiintyy yhtenä Jumalan pojista, eräänlaisena murrosikäisenä, joka syyttää isäänsä ja asettaa hänen tekonsa (ihminen ja tämän Jumala-suhde) kyseenalaisiksi. Myöhemmin Raamatussa Saatanan asema on itsenäisempi ja hänestä tulee todellinen lainsuojataon, joka joukkoineen temmeltää ihmiskunnan kimpussa ja esittää näkyvää roolia Ilmestyskirjan lopunajallisissa tapahtumissa. Vaikka Saatana esiintyy Raamatussa varsin itsenäisenä, on sen valta silti kristinuskon tulkinnan mukaan vain rajallista, sillä Kristus on voittanut kuoleman ja pahuuden vallan. Saatanan ja Jumalan vastakkainasettelu on kuitenkin kristinuskoon sisältyvä dualistinen piirre, jonka vahvuus on riippuvainen kulloisistakin teologisista tulkinnoista. Teoriassa kristinusko on kuitenkin monoteistinen, yksijumalainen uskonto, joten Saatana on jollain salatulla tavalla hyvän ja rakastavan, kaiken luoneen ja kaikkivaltiaan Jumalan palveluksessa. Kysymys hyvän ja pahan suhteesta, kärsimyksestä ja oikeudenmukaisuudesta on ikuinen kysymys, johon jokaisen yksilön ja aikakauden on etsittävä omia vastauksiaan. Saatanaa ei voi selittää pois kristinuksosta, vaikka sellaistakin on yritetty, mainitaanhan se nimeltä jo pelkästään Uudessa testamentissa puolensataa kertaa. Saatanaan tarkoittavia nimiä Raamatussa ovat myös Paholainen sekä Abaddon, Apollyon ja Beliar. Eri raamatunkohtien perusteella Saatanan synnystä voidaan esittää seuraavanlainen yhdistelma: Saatana oli alunperin yksi enkeli muiden joukossa, korkearavoinen enkeliruhtinas tosin, ehkäpä peräti kerubi, mutta se nousi Jumalaa vastaan ylpeydestä ja halusi olla Luojansa veroinen. Lankeamisen syinä on ylpeyden lisäksi pidetty tottelemattomuutta, vapaata tahtoa ja lihallista himoa. Enkelien lankeamisen jälkeen paha oli tullut maailmaan jäädäkseen, ja käärmeen hahmossa Saatana sai myös ihmisen lankeamaan. Saatana-hahmon ympärille on syntynyt omia kultteja, saatananpalvontaa, joka on kristinuskon varjo, sen vääritynyt peilikuva ja perustuu yli-ihmisajatuksille (moraali ei koske Saatanaa ja hänen omiaan) ja dualistiselle (pimeys-valo, paha-hyvä, musta-valkoinen) maailmankuvalle. Saatananpalvonnan filosofisempaa ja "sivistyneempää" muotoa kutsutaan satanismiksi. Taiteessa Saatana, Paholainen, demonit ja pirut kuvataan synkkinä ihmisen ja eläimen sekasikiöinä.
ristinuskossa, juutalaisuudessa ja islamilaisuudessa (Iblis) Jumalan vastustajan nimi. Tulee heprean sanasta satan, syyttäjä, vastustaja. Ensimmäinen langennut enkeli, demonien, pahojen henkien kuningas, helvetin herra, "tämän maailman ruhtinas". Saatana hyökkää jatkuvasti Jumalaa vastaan yrittämällä viekoitella ihmisen pahaan ja pois Jumalan luota. Saatana joukkoineen on jatkuvasti sotajalalla hyvyyden enkeleitä vastaan. Saatana on persoonalliselle pahalle annettu nimi, myös kuvainnollisesti. Jobin kirjassa alussa Saatana esiintyy yhtenä Jumalan pojista, eräänlaisena murrosikäisenä, joka syyttää isäänsä ja asettaa hänen tekonsa (ihminen ja tämän Jumala-suhde) kyseenalaisiksi. Myöhemmin Raamatussa Saatanan asema on itsenäisempi ja hänestä tulee todellinen lainsuojataon, joka joukkoineen temmeltää ihmiskunnan kimpussa ja esittää näkyvää roolia Ilmestyskirjan lopunajallisissa tapahtumissa. Vaikka Saatana esiintyy Raamatussa varsin itsenäisenä, on sen valta silti kristinuskon tulkinnan mukaan vain rajallista, sillä Kristus on voittanut kuoleman ja pahuuden vallan. Saatanan ja Jumalan vastakkainasettelu on kuitenkin kristinuskoon sisältyvä dualistinen piirre, jonka vahvuus on riippuvainen kulloisistakin teologisista tulkinnoista. Teoriassa kristinusko on kuitenkin monoteistinen, yksijumalainen uskonto, joten Saatana on jollain salatulla tavalla hyvän ja rakastavan, kaiken luoneen ja kaikkivaltiaan Jumalan palveluksessa. Kysymys hyvän ja pahan suhteesta, kärsimyksestä ja oikeudenmukaisuudesta on ikuinen kysymys, johon jokaisen yksilön ja aikakauden on etsittävä omia vastauksiaan. Saatanaa ei voi selittää pois kristinuksosta, vaikka sellaistakin on yritetty, mainitaanhan se nimeltä jo pelkästään Uudessa testamentissa puolensataa kertaa. Saatanaan tarkoittavia nimiä Raamatussa ovat myös Paholainen sekä Abaddon, Apollyon ja Beliar. Eri raamatunkohtien perusteella Saatanan synnystä voidaan esittää seuraavanlainen yhdistelma: Saatana oli alunperin yksi enkeli muiden joukossa, korkearavoinen enkeliruhtinas tosin, ehkäpä peräti kerubi, mutta se nousi Jumalaa vastaan ylpeydestä ja halusi olla Luojansa veroinen. Lankeamisen syinä on ylpeyden lisäksi pidetty tottelemattomuutta, vapaata tahtoa ja lihallista himoa. Enkelien lankeamisen jälkeen paha oli tullut maailmaan jäädäkseen, ja käärmeen hahmossa Saatana sai myös ihmisen lankeamaan. Saatana-hahmon ympärille on syntynyt omia kultteja, saatananpalvontaa, joka on kristinuskon varjo, sen vääritynyt peilikuva ja perustuu yli-ihmisajatuksille (moraali ei koske Saatanaa ja hänen omiaan) ja dualistiselle (pimeys-valo, paha-hyvä, musta-valkoinen) maailmankuvalle. Saatananpalvonnan filosofisempaa ja "sivistyneempää" muotoa kutsutaan satanismiksi. Taiteessa Saatana, Paholainen, demonit ja pirut kuvataan synkkinä ihmisen ja eläimen sekasikiöinä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.