Levyraati laittaa miehet paremmuus järjestykseen

Ensimäiselle sijalle pääsi mies rehellisyydessään yli kaiken piisillään Naiset rikkaimmat mulle rakkaimmat. Oli laihialla asti käynyt jo todennut että pornotähden ominaisuudet ulkomuotoineen ei kiinostaneet eikä muutkaan markkinarakoaan ja omaa napaansa tuijottelevat selfieineen. Mies älysi oleelisen ottamalla vastuun itsestään ei tarvitse nojata muihin eikä anella klikkajia. Toiselle sijalle melkein tasapistein herrat jotka eilen kuulin vetäiseen laulun kaikille rumille naisille jotka omaksi onnettomuudekseen eivät koskaan mene ruman naisen kanssa sängyyn mutta kuitenkin aamulla heräävät ruman naisen vierestä ( toivikaamma heille sydämmen sivistystä ja herrojen myös vilkaisevan itseään peilistä ) Kolmannelle sijalle myös tasapistein pääsivät pussikalja pojat jotka ovat aivan omaa luokkaansa kuin keski-ikää lähentelevät miehiksi itseään luulevat vaikka jutut on kuin polvihousu pojilla ja käytös sen mukaista. Pussikalja pojissa näkyy heidän lahjakkuus, yrittämisen halu menestyä vaikka se ei näy niille tahoille jotka heitä ovat sortamassa ja vaatimassa ilmaiseen melkeinpä hanttihommiin. Vaatimuksillaan ovat pussikaljapoikia työntämässä matalapalkka alalle ja kiireesti töihin vieläpä haukkuvat vätykseiksi kun eivät suostu orjailemaan heidän matalapalkkaisuudesta hyödyn itselleen keräten vaan lahjakkaat nuoret ovat siivoamassa kortistosta pois pelkillä tykityöllisyydellä ja muilla vippaskonsteilla kun on kiire saada matalapalkkaisista kaikki hyöty .
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


yuijog kirjoitti:

Ensimäiselle sijalle pääsi mies rehellisyydessään yli kaiken piisillään Naiset rikkaimmat mulle rakkaimmat. Oli laihialla asti käynyt jo todennut että pornotähden ominaisuudet ulkomuotoineen ei kiinostaneet eikä muutkaan markkinarakoaan ja omaa napaansa tuijottelevat selfieineen. Mies älysi oleelisen ottamalla vastuun itsestään ei tarvitse nojata muihin eikä anella klikkajia. Toiselle sijalle melkein tasapistein herrat jotka eilen kuulin vetäiseen laulun kaikille rumille naisille jotka omaksi onnettomuudekseen eivät koskaan mene ruman naisen kanssa sängyyn mutta kuitenkin aamulla heräävät ruman naisen vierestä ( toivikaamma heille sydämmen sivistystä ja herrojen myös vilkaisevan itseään peilistä ) Kolmannelle sijalle myös tasapistein pääsivät pussikalja pojat jotka ovat aivan omaa luokkaansa kuin keski-ikää lähentelevät miehiksi itseään luulevat vaikka jutut on kuin polvihousu pojilla ja käytös sen mukaista. Pussikalja pojissa näkyy heidän lahjakkuus, yrittämisen halu menestyä vaikka se ei näy niille tahoille jotka heitä ovat sortamassa ja vaatimassa ilmaiseen melkeinpä hanttihommiin. Vaatimuksillaan ovat pussikaljapoikia työntämässä matalapalkka alalle ja kiireesti töihin vieläpä haukkuvat vätykseiksi kun eivät suostu orjailemaan heidän matalapalkkaisuudesta hyödyn itselleen keräten vaan lahjakkaat nuoret ovat siivoamassa kortistosta pois pelkillä tykityöllisyydellä ja muilla vippaskonsteilla kun on kiire saada matalapalkkaisista kaikki hyöty .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu