Huipputason historioitsija Martti Turtola on julkaissut tuoreen tutkimuksen Mannerheimista. Sitä on mainostettu "totuutena", joka ilmeisesti siis olisi tähän asti salattu. Epäilemättä Turtola aiheen perusteellisesti tuntevana ja sitä vuosikymmenet tutkineena on "totuuden" jälleen kerran kertonutkin.
Mannerheimin elämää on kuitenkin "todenmukaisesti" kuvattu aina 1918 ilmestyneestä Hannes Ignatiuksen pikaelämäkerrasta lähtien.
Kirjoja M:sta on ainakin 500 ja tietysti hyvin eri tasoisia. Niissä on epämiellyttäviä asioita ja kritiikkiäkin, mutta usein kohteliaassa muodossa ja kohdetta arvostaen. Siksi on syntynyt käsitys, että M:a ei ole kunnolla kritisoitu, eikä hänen tekemiään virheitä tuotu esille.
Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Jo 1970-luvulla sotahistorioitsija Helge Seppäjä kritisoi voimakkaasti Mannerheimin toimia jatkosodan alla ja sen aikana.
Virheellisiä ja epämiellyttäviä ratkaisuja on muutenkin tuotu kirjallisuudessa esille niin M:n elämäkerroissa, kuin aikalaisten muistelmissa ja elämäkerroissa. Kritiikki on ajan myötä vain tiukentunut.
Juhani Suomi julkaisi muutama vuosi sitten erittäin kriittisen tutkimuksen M:n toiminnasta sodan loppuvaiheissa ja presidenttikautena. Se on enimmäkseen suorastaan häijy.
Erityisesti kesän -44 suurhyökkäystä on käsitelty loputtomiin, usein hyvin heikoin tiedoin. Kuitenkin pari vuotta sitten evp-upseerit kenraali Koskelo ja eversti Visuri kritisoivat ankarasti M:n johtamistapaa. Mitään uutta ei kuitenkaan tullut esille.
Turtola on käsitellyt Mannerheimia mm. ansiokkaissa Airoon, Heinrichsin ja Paasosen elämäkerroissa. On vaikea käsittää, tuleeko uusimmassa kirjassa mitään uutta. Aikanaan kirja tulee luettua, jolloin asia selvenee.
Kritiikin sävy vaikuttaa kiristyneen. Sehän tarjoaa pohjaa markkinoinnille.
Turtolaan voi kyllä luottaa.
Mannerheimin elämää on kuitenkin "todenmukaisesti" kuvattu aina 1918 ilmestyneestä Hannes Ignatiuksen pikaelämäkerrasta lähtien.
Kirjoja M:sta on ainakin 500 ja tietysti hyvin eri tasoisia. Niissä on epämiellyttäviä asioita ja kritiikkiäkin, mutta usein kohteliaassa muodossa ja kohdetta arvostaen. Siksi on syntynyt käsitys, että M:a ei ole kunnolla kritisoitu, eikä hänen tekemiään virheitä tuotu esille.
Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Jo 1970-luvulla sotahistorioitsija Helge Seppäjä kritisoi voimakkaasti Mannerheimin toimia jatkosodan alla ja sen aikana.
Virheellisiä ja epämiellyttäviä ratkaisuja on muutenkin tuotu kirjallisuudessa esille niin M:n elämäkerroissa, kuin aikalaisten muistelmissa ja elämäkerroissa. Kritiikki on ajan myötä vain tiukentunut.
Juhani Suomi julkaisi muutama vuosi sitten erittäin kriittisen tutkimuksen M:n toiminnasta sodan loppuvaiheissa ja presidenttikautena. Se on enimmäkseen suorastaan häijy.
Erityisesti kesän -44 suurhyökkäystä on käsitelty loputtomiin, usein hyvin heikoin tiedoin. Kuitenkin pari vuotta sitten evp-upseerit kenraali Koskelo ja eversti Visuri kritisoivat ankarasti M:n johtamistapaa. Mitään uutta ei kuitenkaan tullut esille.
Turtola on käsitellyt Mannerheimia mm. ansiokkaissa Airoon, Heinrichsin ja Paasosen elämäkerroissa. On vaikea käsittää, tuleeko uusimmassa kirjassa mitään uutta. Aikanaan kirja tulee luettua, jolloin asia selvenee.
Kritiikin sävy vaikuttaa kiristyneen. Sehän tarjoaa pohjaa markkinoinnille.
Turtolaan voi kyllä luottaa.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Noinhan asia on. Mannerheimia on arvosteltu maailman sivu. Erityisesti vuodesta 1918 lähtien ja erityisesti äärivasemmalla. Valettakin on piisannut.
Tietysti on riittänyt ylistystäkin, aiheesta tai aiheetta.
Itä-Karjalan keskitysleirit olivat suoraan Suomen puolustusvoimain ylipäällikkö Carl Gustaf Emil Mannerheimin alaisen Itä-Karjalan sotilashallintoesikunnan, ylipäällikön itsensä käskystä muodostamia internointileirejä, joihin sotilashallinto eristi Suomen Neuvostoliitolta jatkosodassa (1941–1944) valtaaman Itä-Karjalan osan:
”epäkansallista” eli syntyperältään ei-suomensukuista väestöä, ”niiltä alueilta, joilla heidän oleskeluaan sotatoimia silmällä pitäen ei voitu sallia”;
”poliittisesti epäluotettavia sotilashallintoalueen kansalliseen [eli syntyperältään suomensukuiseen] ja epäkansalliseen väestöön kuuluvia henkilöitä”;
”poikkeustapauksissa muitakin sotilashallintoalueen väestöön kuuluvia henkilöitä, joiden vapaana oloa ei pidetty suotavana”.
Osmo Hyytiä osoittaa tutkimuksessaan (2008), että Itä-Karjalan venäläinen väestö siirrettiin syksyllä 1941 keskitysleireille ylipäällikkö Mannerheimin käskystä.
Jatkosodan alkaessa Suomi aloitti hyökkäyksen edeten Laatokan pohjois- ja itäpuolitse Itä-Karjalaan. Suomalaisten joukkojen edetessä, alueen väestö jaoteltiin kansallisuuden perusteella. Ylipäällikkö oli ennen Itä-Karjalan sotilashallinnon perustamista 8. heinäkuuta 1941 antanut käskyn määräten vallatun alueen väestön käsittelystä.
Kansalliseen väestöön kuulunut sai vihreän oleskeluluvan, epäkansalliseen punaisen kortin. Tarkoituksena oli ”Suomen kansaan elimellisesti liittyvän ja rodullisesti puhtaan kantaväestön luominen Itä-Karjalaan”. Näin vallatun alueen väestö eroteltiin suomensukuisiin yhteistyökumppaneihin ja vihollismaan väestöön, joka siirrettiin keskitysleireihin.
Vallattujen alueiden väestö koostui lähes kokonaan naisista, alle 15-vuotiaista lapsista ja vanhoista miehistä. Korkeimmillaan kuolleisuus keskitysleireillä oli kesällä 1942, jolloin leirien vahvuudesta väheni 500–600 asukasta kuukaudessa. Näistä suurin osa oli lapsia ja vanhuksia.
Ryti teki pohjatyötä Mannerheimin keskitysleireille ja etniselle puhdistukselle:
Finnlands Lebensraum (”Suomen elintila”) on vuonna 1941 julkaistu Suur-Suomi-aatetta tukeva propagandateos, jonka kirjoittajina toimivat maantieteilijä Väinö Auer, historioitsija Eino Jutikkala ja kansatieteilijä Kustaa Vilkuna.
Teoksen tarkoituksena oli osoittaa tieteellisesti, että Itä-Karjala ja Inkerinmaa kuuluivat maantieteellisesti, historiallisesti ja kulttuurillisesti Suomeen ja ne pitäisi voitetun sodan jälkeen liittää muodostettavan Suur-Suomen osaksi. Tutkija Ohto Mannisen mukaan aloite kirjaan tuli presidentti Risto Rytiltä ja kirjoittajat valitsi Valtion tiedoituslaitoksessa työskennelleiden tutkijoiden joukosta pääministeri Jukka Rangell yhdessä poliittisen sihteerinsä L. A. Puntilan kanssa.
Samaan aikaan Finnlands Lebensraumin kanssa presidentti Ryti tilasi myös historioitsija Jalmari Jaakkolalta kirjan Suomen idänkysymys, jossa perusteltiin niin ikään Suomen vaatimuksia Itä-Karjalaan ja Kuolan niemimaahan. Teos käännettiin saksaksi nimellä Die Ostfrage Finnlands, ja se käännettiin myös ruotsiksi, englanniksi ja ranskaksi.
Presidentti Risto Ryti totesi keväällä 1943 keskustellessaan Väestöliiton edustajien kanssa, että väestön lisäämisen ohella liiton tulisi kiinnittää huomiota myös sen laadun parantamiseen. Hän piti perusteltuna estää fyysisesti ja psyykkisesti alaarvoisten ihmisten lisääntyminen steriloimalla heidät.
Ryti ja Mannerheim kunnon natsi-duo.
"Ryti ja Mannerheim kunnon natsi-duo. "
Molemmat olivat anglofiilejä ja Mannerheim ei ollut olleekaan innostunut natsiaatteesta.
Älä nyt vittu viitsi valehdella.
"Älä nyt vittu viitsi valehdella. "
Mitä tuossa oli nyt väärin, senkin änkyrä kommunisti?
Tuore tutkimus kertoo, että Suomi päätyi Hitlerin Saksan vaikutuspiiriin jo 1930-luvulla ja marsalkka C. G. E. Mannerheim oli salaisen aseveljeyden keskeinen rakentaja. Suomen Kuvalehti on julkaissut otteen Markku Jokisipilän ja Janne Könösen lokakuussa ilmestyvästä kirjasta Kolmannen valtakunnan vieraat: Suomi Hitlerin Saksan vaikutuspiirissä 1933-1944.
Jutussa kerrotaan muun muassa Mannerheimin Saksaan suuntautuneista matkoista vuosina 1934 ja 1935. Ensimmäisellä vierailulla Mannerheim tutustui Saksan lentokoneteollisuuteen. Tekstinäytteen mukaan Mannerheim sai suorastaan kuninkaallisen vastaanoton ja hänelle kerrottiin avoimesti asioita, jotka muilta ulkomaalaisilta pidetttiin salassa.
Syyskuussa 1935 Mannerheim teki ”yksityisen metsästysmatkan” Itä-Preussiin alueelle, jossa sijaitsi myös Hermann Göringin metsästyslinna. Mannerheim myöntää tavanneensa Göringin, mutta ainoa maininta keskustelun sisällöstä löytyy T. M. Kivimäen kirjeestä ulkoministeri Rolf Wittingille kesäkuulta 1941.
"Mannerheim ja Göring puhuivat Euroopan tulevasta sodasta konkreettisin termein jo syyskuussa 1935."
http://demokraatti.fi/sk-mannerheim-ja-goring-puhuivat-euroopan-tulevasta-sodasta-jo-syyskuussa-1935/
Tuossa kirjassa ei kerrota mistään sopimuksista tai salaisesta aseveljeydestä.
Mannerheimin Saksan matkat on kerrottu monissa yhteyksissä aiemmin.
Hän ei tehnyt mitään sopimuksia, ei edes hankkinut aseita.
Sodasta puhuminen ei tarkoita mitään sopimuksien tekoa. Mannerheimilla ei ollut sellaisen edes valtuuksia.
Näkyy olevan ihmisiä, joilla on patologinen tarve valehdella Mannerheimista ja Suomen 1930-luvun politiikasta, vaikka tutkimustulokset kertovat aivan muuta.,
Patologisena valehtelijana yrität pimittää sen faktan, että Mannerheim loi yhteydet natsien korkeimpiin tahoihin jo ennen 1930-luvun puoliväliä. Lisäksi yrität uskotella tietäväsi mitä sovittiin, vaikka et todellisuudessa tiedä mitään. Tulevasta sodasta siis kuitenkin jo puhuttiin, ja Suomi oli tältäkin osin hakeutumassa Saksan kelkkaan jo varhaisessa vaiheessa. Tässä lähentymisessä Mannerheim siis oli etunenässä.
Näihin aikoihin Suomi aloitti myös turvallisuuspoliisien välisen yhteistyön, joka kulminoitui kun nk. "jatkosodan" aikaan natsien tuhoojapartiot toimivat Suomessa (kuten muuallakin natsien itärintamalla).
Kansallissosialistisen Saksan tiedustelujärjestö Gestapon kanssa aloitettiin yhteistyö jo 1930-luvun puolivälissä: Suomi oli ensimmäinen demokratia, joka solmi poliisiyhteistyösopimuksen Saksan kanssa.
Einsatzkommando Finnland, viralliselta nimeltään Einsatzkommando der Sicherheitspolizei und des SD beim AOK Norwegen, Befehlsstelle Finnland, oli toisen maailmansodan aikana natsi-Saksan Pääturvallisuusvirasto RSHA:n alainen turvallisuuspoliisin erikoisyksikkö, joka toimi Pohjois-Norjassa ja Pohjois-Suomessa jatkosodan aikana.
Samanlaisia Einsatzgruppen-komennuskuntia toimi myös muualla Saksan itärintamalla. Suomessa yksikön tehtävänä oli etsiä "yhteiset ideologiset ja rodulliset viholliset" ja sellaisiksi katsotut henkilöt sotavankien keskuudesta ja surmata nämä. Yksikköä komensi aluksi SS-Obersturmbannführer Gustav vom Felde, sekä kevättalvesta 1942 lähtien SS-Untersturmführer Wilhelm Laqua. Yksikkö käsitteli vankejaan kahdella saksalaisella sotavankileirillä, nämä olivat Stalag 322, Norjan Elvenesissa ja toinen, Stalag 309 Sallassa, alueella joka on nykyisin osa Venäjää."
"Patologisena valehtelijana yrität pimittää sen faktan, että Mannerheim loi yhteydet natsien korkeimpiin tahoihin jo ennen 1930-luvun puoliväliä."
Mannerheim tapasi siis Göringin 1935 tutustuessaan Saksan lentokoneteollisuuteen ja ehkä pari kertaa sen jälkeen. Mitään sopimuksia ei solmittu. Ne olisi kyllä tuotu myöhemmin esille.
Mannerheim inhosi natseja, minkä toi esille. Hän arvosteli kitkerästi Tshekkoslovakian miehitystä ja Puolan valloitusta. Hän varoitti Englantia jo 1936 Saksan ja NL:n varustelusta. Natsien kommunisminvastaisuuden hän kyllä näki hyvänä.
Mannerheimilla oli Englantiin paljon enemmän yhteyksiä kuin Saksaan, mutta kukaan ei väitä mitään sopimuksia tehdyn. Sieltä aseita ostettiin, ei Saksasta.
Saksan suhteet olivat kylmät. Saksa vaati ulkoministeri Holstin eroa. Suomi kieltäytyi hyökkäämättömyyssopimuksesta keväällä 1939.
Poliisiyhteistyön kanssa Marskilla ei ollut mitään tekemistä, Tuskin hän edes tiesi siitä ennen sotaa. Valpo pelasi omia pelejään lähinnä apulaispäällikkö Bruno Aaltosen toimin.
Gestapo ei ollut tiedusteluorganisaatio, vaan valtionpoliisi. Se oli yhteistyössä muiden eurooppalaisten poliisiorganisaatioiden kanssa.
Saksa jätti Suomen NL:n etupiiriin 23.8. 1939. Aika outoa, jos kerran oli sopimuksia?
Miksi niistä tietävät vain sinun kaltaisesi valehtelijat?
Keväästä 1941 alkaen tilanne oli toinen.
Mannerheimhan oli valmis jopa äärimmäiseen maanpetokseen ja vallankaappaukseen Suomesssa toteuttaakseen imperialistiset unelmansa:
"Alkuvuonna 1919, ollessaan valtionhoitajana, Mannerheim keskusteli Britannian Suomeen lähettämän sotilasvaltuuskunnan kanssa hyökkäyksestä Pietariin. Mannerheim oli jo aiemmin Lontoon-matkallaan esittänyt Britannian sotaministerille Winston Churchillille, että Suomi on valmis hyökkäämään Neuvosto-Venäjälle.
Brittiraporttien mukaan Mannerheim oli innokas hyökkäämään, mutta asetti ehtoja Suomen osallistumiselle: Britannian piti tukea hyökkäystä poliittisesti, valkoisen Venäjän tunnustaa Suomen itsenäisyys, ja Petsamo sekä Itä-Karjala piti liittää Suomeen. Liittoutuneiden olisi pitänyt myös kustantaa sotaretki ja myöntää Suomelle viidentoista miljoonan punnan laina. Hyökkäyssuunnitelmat kariutuivat kesällä 1919 vahvistettuun uuteen hallitusmuotoon, jossa presidentti ei enää voinut julistaa sotaa yksin.
Syksyllä 1919 Mannerheim jatkoi Churchillin kanssa kaavailuja hyökkäyksestä Pietariin. Mannerheim vakuutti, että operaatio olisi mahdollinen ja se voitaisiin toteuttaa ilman vallankaappausta Suomessa, taivuttelemalla presidentti Ståhlberg sodan kannalle. Tarvittaessa Mannerheim olisi ollut myös valmis vallankaappaukseen."
Mannerheim oli kyllä valmis hyökkäämään Pietariin, mutta vain tiettyjen edellytysten täyttyessä.
Nyt niin ei käynyt. Hän ei saanut edes omaa hallitustaan taakseen, ei myöskään länsimaita. Hän hävisi presidentin vaalin selvin luvuin.
Vallankaappausväitteet ovat samaa höpinää. Mannerheim olisi valtionhoitajana voinut kaapata vallan, jos niin olisi halunnut. Hänelle jopa ehdotettiin sitä, mutta M. ei halunnut kaataa itse luomaansa demokratiaa. Hän halusi aina vallan tarjottavan itselleen "kultalautasella". Hän oli säilyttäjä, ei vallankumouksellinen.
Mannerheim oli hyökkäyskiimassa 1919, mutta vielä tuolloin hän ei saanut sotaretkeään aikaan.
Mannerheim siis todellakin oli valmis vallankaappaukseen Suomessa saadakseen aikaan valloitusretkensä, ja tämä on tunnettu historiallinen fakta. Todisteita aikeista ei ole pystytty tuhoamaan suomalaisten toimesta, sillä Mannerheimin ja Churchillin kirjeenvaihto on brittien sotamuseossa tallessa. Einsatzkommando Finnlandia koskevat todisteet yritettiin tuhota Suomessa jo sodan aikana, mutta niitä löytyi hiljattain mm. saksalaisista dokumenteista.
Sinun on aika turha enää yrittää valehdella, totuus Mannerheimista on jo tullut julki, eikä suomalaisten harjoittama asiakirjojen tuhoaminen ja historianvääristely enää toimi uskottavalla tavalla.
Mistään vallankaappaushankkeesta 1919 ei ole todisteita. Mannerheim oli itse esitellyt perustuslain, eikä ryhtynyt hankkeisiin sitä vastaan. Hän yritti kirjeellään presidentille saada Suomen sotaan bolsevikkeja vastaan. Ståhlberg kuitenkin oli hankkimassa rauhaa.
Einsatzkommando Finnland oli saksalaisten hanke. Marskilla ei ollut mitään tekemistä sen kanssa.
Noin heikoilla tiedoilla ei edes valehtelu onnistu. Mikään toistelu ei tee siitä totta.
Turhaan valehtelet onneton. Mannerheim oli valmis vallankaappaukseenkin 1919 saadakseen valloitusretkensä aikaan. Tämä käy ilmi brittien kanssa käydystä kirjeenvaihdosta. Asiasta on mustaa valkoisella, eikä veltto ininäsi sitä miksikään muuta.
Einsatzkommando Finnland liittyy suomalaisten jo heti natsien valtaannousua seuranneeseen omaehtoiseen hakeutumiseen natsi-Saksan vaikutuspiiriin. Kansallissosialistisen Saksan tiedustelujärjestö Gestapon kanssa aloitettiin yhteistyö jo 1930-luvun puolivälissä: Suomi oli ensimmäinen demokratia, joka solmi poliisiyhteistyösopimuksen Saksan kanssa. Tästä yhteistyöstä alkanut jatkumo johti lopulta Einsatzkommandon toimintaan Suomessa. Tässä lähentymisessä oli siis mukana aktiivisesti myös Mannerheim jo vuosina 1934-35.
Olet selvästi havaittavasti liian tyhmä edes ymmärtämään selkeästi kirjoitettua tekstiä, millä kompetenssilla oikein kuvittelet voivasi kieltää nämä yleisesti tunnetut historialliset faktat?
"eikä+suomalaisten+harjoittama+asiakirjojen+tuhoaminen+ja+historianvääristely+enää+toimi"
18-vuotiaan kadetin opinnot katkesivat pääsiäisenä 1886, kun hän sai rangaistuksen kosteasta illanvietosta homofiilin kanssa.
Mannerheim oli puikahtanut kiirastorstaina puntikselle, mennyt läheiseen krouviin ja muistelmiensa mukaan päätynyt yöksi tutun henkikirjurin, 35-vuotiaan varatuomari Hugo Elfgrenin luo, jonka veli oli Kadettikoulussa opettajana. Sieltä hänet herätti seuraavana aamuna koulun vääpeli.
Nuori kadetti sai rangaistuksekseen yöllisestä reissustaan käskyn erota, joka oli erottamista astetta lievempi rangaistus. Pelkästä puntikselle lähdöstä ja kievariin menosta se olisi ollut kohtuuton rangaistus.
Kadettikunnan kasvatuskomitean pöytäkirjoissa mainittiin, että Mannerheim oli "myöhemmin yöllä lähtenyt pahamaineisen henkilön kanssa tämän asuinpaikkaan maalle".
Tämä pahamaineinen henkilö oli mahdollisesti lennätinaseman päällikkö Agathon Lindholm, 35, joka oli "homofiili".
Kasvatuskomitea viittasi vielä myöhemmin Mannerheimiin mainiten pöytäkirjassaan moraalittomat hairahdukset ja alentavat irstailut.
Näin ollen lähtöpassien taustalla oli melko suurella varmuudella epäilykset homoseksuaalisuudesta.
Suomalaisten suurin sankari olikin ryssähomonatsi. Mahtaa joitakin juilia tämän paljastuminen.
Homonatseja asia saattaa vain innostaa.
On jo aika saada totuudenmukainen kuva tuostakin pönöttäjästä.
Aikalailla amatööri sotilasjohtajana, mutta osasi rakentaa itselleen melkoisen henkilökultin huonon itsetunnon pikkumaassa.
itsestään kansallista suurmiestä ja luokkien yhdistäjää 1933 alkaen todettuaan oikeistosuuntauksen menettäneen voimansa.
Hän alkoi puhua kansallisesta yhtenäisyydestä, kielirauhasta ja ryhtyi pohjoismaisen suuntauksen ajajaksi.
Elintason nousu ja keskustavoimien vahvistuminen tukivat hänen toimiaan.
Talvisota nosti Mannerheimin kansallissankariksi. Hänen arvovaltansa oli kiistaton ja hän oli maan vaikutusvaltaisin mies.