"Silkkaa kuluttajien huijausta"

Nokian Renkaiden pääluottamusmies uudesta rengaskohusta: "Silkkaa kuluttajien huijausta"
Yle: Talous ja politiikka -
Mistä on kyse?
Torstaina paljastui, että Nokian Renkaat on myynyt samaa rengasta kahdella eri hinnalla
Suomessa renkaat myytiin Keski-Eurooppaan verrattuna satoja euroja kalliimmalla
Pääluottamusmiestä hävettää yhtiön toiminta
Nokian Renkaiden uudessa rengaskohussa on kyse huijauksesta, mikäli väitteet pitävät paikkansa, lataa Nokian Renkaiden pääluottamusmies Petri Sorvali.
Sorvali on pettynyt ja pöyristynyt yhtiön puolesta.
– Kyllä tässä on kyse pohjimmiltaan kysymys kuluttajien huijaamisesta, mikäli väitteet pitävät paikkansa. Hävettää taas kerran yhtiön puolesta.
Tämän aamun uutista on jo ehditty pureskella tehtaalla – kahvipöydissä rengaskohua on ihmetelty ja pohdittu mikä tulee olemaan seuraava yhtiöön liitettävä sotku.
Sorvalin mukaan yhtiön ympärillä vellovat rengaskohut ovat nakertaneet työntekijöiden intoa työn tekemiseen. Myös hänen oma uskonsa yhtiön toimintaan on kovalla koetuksella.
Työntekijöiden selkänahasta revitään kaikki ja samaan aikaan kunnia menee johdon toiminnan ansiosta. Ei hyvä. Petri Sorvali
– Nämä kohut eivät luo mitään hakkapeliittahenkeä ihmisten ja työntekijöiden keskuudessa. Suoraan sanoen menee maku tulla aamulla töihin tällaiseen tehtaaseen, jos jatkuvasti kohutaan johtajien ja tuotekehityksen tiimoilta.
– Ei tämä ole enää samalla tavalla houkutteleva työpaikka kuin ennen. Työntekijöiden selkänahasta revitään kaikki ja samaan aikaan kunnia menee johdon toiminnan ansiosta. Ei hyvä, Sorvali toteaa.
Aamulehti kertoi torstaina, että Nokian Renkaat on myynyt samoja renkaita kahdella eri hinnalla. Lehden haltuun saamat tiedot paljastavat, että yhtiö on valmistanut Pohjoismaihin ja Keski-Eurooppaan renkaita samoilla resepteillä vuosina 2010-2013.
Renkaita on markkinoitu erilaisia ominaisuuksia omaavina ja Suomessa rengassarjasta on pyydetty satoja euroja enemmän kuin Keski-Euroopassa.
Kategoriat: Suomenkieliset uutiset
254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Heiketjun aloittaja. Tämä on taksi keskustelu. mene keskustelemaan renkaista jonnekkin muualle.

Äänestä
  • AJATTEKO ILMAN RENKAITA ? VAI KIINALAISILLA ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


MAANTAPA kirjoitti:

Nokian Renkaiden pääluottamusmies uudesta rengaskohusta: "Silkkaa kuluttajien huijausta"
Yle: Talous ja politiikka -
Mistä on kyse?
Torstaina paljastui, että Nokian Renkaat on myynyt samaa rengasta kahdella eri hinnalla
Suomessa renkaat myytiin Keski-Eurooppaan verrattuna satoja euroja kalliimmalla
Pääluottamusmiestä hävettää yhtiön toiminta
Nokian Renkaiden uudessa rengaskohussa on kyse huijauksesta, mikäli väitteet pitävät paikkansa, lataa Nokian Renkaiden pääluottamusmies Petri Sorvali.
Sorvali on pettynyt ja pöyristynyt yhtiön puolesta.
– Kyllä tässä on kyse pohjimmiltaan kysymys kuluttajien huijaamisesta, mikäli väitteet pitävät paikkansa. Hävettää taas kerran yhtiön puolesta.
Tämän aamun uutista on jo ehditty pureskella tehtaalla – kahvipöydissä rengaskohua on ihmetelty ja pohdittu mikä tulee olemaan seuraava yhtiöön liitettävä sotku.
Sorvalin mukaan yhtiön ympärillä vellovat rengaskohut ovat nakertaneet työntekijöiden intoa työn tekemiseen. Myös hänen oma uskonsa yhtiön toimintaan on kovalla koetuksella.
Työntekijöiden selkänahasta revitään kaikki ja samaan aikaan kunnia menee johdon toiminnan ansiosta. Ei hyvä. Petri Sorvali
– Nämä kohut eivät luo mitään hakkapeliittahenkeä ihmisten ja työntekijöiden keskuudessa. Suoraan sanoen menee maku tulla aamulla töihin tällaiseen tehtaaseen, jos jatkuvasti kohutaan johtajien ja tuotekehityksen tiimoilta.
– Ei tämä ole enää samalla tavalla houkutteleva työpaikka kuin ennen. Työntekijöiden selkänahasta revitään kaikki ja samaan aikaan kunnia menee johdon toiminnan ansiosta. Ei hyvä, Sorvali toteaa.
Aamulehti kertoi torstaina, että Nokian Renkaat on myynyt samoja renkaita kahdella eri hinnalla. Lehden haltuun saamat tiedot paljastavat, että yhtiö on valmistanut Pohjoismaihin ja Keski-Eurooppaan renkaita samoilla resepteillä vuosina 2010-2013.
Renkaita on markkinoitu erilaisia ominaisuuksia omaavina ja Suomessa rengassarjasta on pyydetty satoja euroja enemmän kuin Keski-Euroopassa.
Kategoriat: Suomenkieliset uutiset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu