Suomessa on nyt maailman hitaiten kulkeva liikennevirta. Rajoitukset ovat nyt noin 20-30 km/h alempana kuin Keski-Euroopassa ja 10-20km/h alempana kuin Ruotsissa. Korotettujen sakkomaksujen pelossa 95 % liikennevirrasta kulkee nykyisin aika tismalleen rajoituksen mukaan. Ja todella hiljaa, koska rajoituksemme on laskettu 20km/h liian alas. Esim. ennen kehä I:llä ajettiin 90Km/h ja nykyisin jopa vain 60km/h (ennen Itäkeskusta.) Tästähän pitäisi seurata, että onnettomuuden vähenisivät, mutta ne ovatkin nousset viimeisen vuoden aikana. Liian alhaisilla rajoituksilla alisätään nopeuksien keskihajontaa, joka vaarantaa liikennettä.
Ennen vanhaa oli noloa joutua poliisin pysäyttämäksi. Nykyään sakko tulee postissa. Tolppien välillä voi oikeasti ajaa miten tahtoo. Ei Poliisi valvo. Nopeus määräytyy sen mukaan miten pihi tai kiireellinen ihminen on. Eli ollaan palaamassa menneisyyteen. 60-luvulla 90% ajoi hiljaa kun auto ei kulkenut ja jos kulki niin kulutii liikaa, mutta jos kulki ja rahasta ei ollut puutetta niin silloin mentiin.
Ennen vanhaa oli noloa joutua poliisin pysäyttämäksi. Nykyään sakko tulee postissa. Tolppien välillä voi oikeasti ajaa miten tahtoo. Ei Poliisi valvo. Nopeus määräytyy sen mukaan miten pihi tai kiireellinen ihminen on. Eli ollaan palaamassa menneisyyteen. 60-luvulla 90% ajoi hiljaa kun auto ei kulkenut ja jos kulki niin kulutii liikaa, mutta jos kulki ja rahasta ei ollut puutetta niin silloin mentiin.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Suomessa on nyt maailman hitaiten kulkeva liikennevirta.
Viikon paras! Ei tarvitse mennä kuin itänaapuriin niin keskimääräinen liikennevirran nopeus on alhaisempi kuin Suomessa, puhumattakaan Kiinasta, Intiasta, muista kaukoidän maista ja tietysti kehitysmaista.
Faktoidi on väitteessä esitetty "tulos" tai "totuus", jolla ei ole tuekseen mitään muuta kuin esittäjänsä sanat. Jos tuossa aloittajan väitteessä olisi totta edes tueksi, siinä olisi linkki tulokset tuottaneeseen tutkimukseen.
Suomessa EI OLE ruuhkia. Maailman mittakaavoissa meillä on joskus vähän hidastunutta liikennettä.
Jännää, että aloittajaa haittaa KehäI:n liikenteen nopeus 60km/h ennen Itäkeskusta. Johtuisiko siitä, että siellä on 60km/h-rajoitus viimeisen kaksi kilometriä..? Aika monet kuitenkin ajavat rajoitusten mukaan.
Heikkopäisimmillä ei pääse kestä ja tulee ylilyöntejä ja muilla menee näihin taas hermot ja soppa on valmista.
Fysiikan lait ovat edelleen samat kuin vapaiden nopeusrajoitusten aikaan.
Tukkoisuus lisää ilmansaastetta, mulkut jurnuttaa isoilla pykälillä!
Kyllä me tiedetään, mitä "jurnuttamista" ja "isoa pykälää" tarkoitat...
mistähän olet moisen tilaston löytänyt ettet vaan ole stubbi joka löytää kaikken omasta päästään
Kirjoitat valheita. Esim. ruotsissa on perusnopeusrajoitukset 50 km/h taajamissa ja 70 km/h taajamien ulkopuolella (vertauksen vuoksi suomessa 80 km/h taajamien ulkopuolella).
http://www.trafiksakerhet.se/hastighet.htm
Vuonna 1955 otettiin Ruotsissa käyttöön yleinen 50 km/h rajoitus taajamissa. Vuonna 1971 otettiin käyttöön nopeusrajoitus myös taajamien ulkopuolella, ensin kokeiluna ja vuodesta 1980 vakinaisena. Tuolloisen järjestelmän nopeusportaat olivat 50, 70, 90 ja 110 km/h. Perusnopeudet olivat samat kuin nykyisinkin: 50 km/h taajamassa ja 70 km/h taajaman ulkopuolella.
Vasta vuosina 2008-2009 otettiin vanhojen rajoitusten lisäksi käyttöön 40, 60, 80, 100 ja 120 km/h rajoitukset. Sitä ennen oli esim. moottoritiellä 110 km/h maksimi nopeus. Rajoitukset ovat nyt aika lailla samaa tasoa kuin suomessa, joten on turha väittää että olisivat Ruotsissa suuremmat.
Sitäpaitsi Ruotsissa on suunniteltu, että 50, 70 ja 90 km/h rajoituksista luovuttaisiin kokonaan. Uudeksi perusnopeudeksi määrättäisiin 40 km/h taajamassa ja 60 km/h taajaman ulkopuolella.
http://www.svmc.se/smc_filer/SMC centralt/Rapporter/2012/2012_135_utvardering_av_nya_hastighetsgranser.pdf
Muuta aiheeseen liittyvää.
http://www.trafikverket.se/resa-och-trafik/vag/Hastighetsgranser-pa-vag/Nya-hastighetsgranser/
http://www.svt.se/nyheter/lokalt/uppsala/uppsala-sanker-hastigheterna
https://fi.wikipedia.org/wiki/Nopeusrajoitus
Ruåtsissa on monessa paikkaa 90 ja 110 rajoitukset perus maanteillä, jälkimmäinen edellyttää yleensä keskikaidetta (mallia munaleikkuri).
Kun nopeuksia vielä lasketaan, niin pian saa rakentaa rinnalle toisen maantieverkoson, jotta kaikki autot mahtuvat matelemaan maanteille. Tai ainahan voidaan tinkiä turvaväleistä.
Suomi on maailman typerin kansa, se tiedetään jopa Norjassa, siellä ei anneta hiihtäjien tehdä itsaria doupping käryn jälkeen.
" Suomi on maailman typerin kansa, se tiedetään jopa Norjassa, siellä ei anneta hiihtäjien tehdä itsaria doupping käryn jälkeen. "
Miten douppaaminen liittyy liikenteeseen?
Norjassa tiedetään. Että rattijuopomuksen jälkeen saa mennä taksilla töihin ja tiedetään, että rattijuopomuksesta saa 10 0o0 sakot jos promillet riittää työssä käyvällä.Norjassa myös uusijat saavat helpommin vankilaa, ei ehdollista. Ja silti norjassa on rattijuoppoja vaikka kuinka syyttäisi huulirasvaa.
Työnnä se huulirasva perseeseesi hinttari homo!
Mitäpä vammainen hintti sitä kyselee.
Ja taas löytyi Suoli24:lle tyypillinen nero jonka argumentit ei riitä itse keskusteluun mutta koska ääneen on päästävä on lyötävä pöytään kaikki mitä löytyy eli homo-kortti. Näiden kanssa ei tämän enempää jaksa eikä kannata nähdä vaivaa. Juo se tenupullo vaan tyhjäksi ja jätä tämä keskustelupalsta rauhaan. Tämänkin taso on sinulle liian korkea.