oliko ne vaateavustuksen tarpeellisia pakolaisille

mites kävi näille vaateavustuksille joita silloin vuosi sitten haalittiin isot määrät pakolaisille, tulivatko tarpeeseen?
onko näkynyt omia neulomia/lahjoituksia heidän päällä suojaamassa vilulta ja kylmyydeltä?
joku taisi kerran sanoa että ei olisi villasukat kelvanneet? tarua??
1993
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

"Onko näkynyt omia neulomia/lahjoituksia heidän päällä suojaamassa vilulta ja kylmyydeltä?"

Kuten tässäki jälleen kerran nähtiin niin ns. "suvakkihuoruus" perustuu lähinnä pelkiin valheisiin:
"He antoivat meille paljon lupauksia, enemmän, kuin voin muistaa. Mutta he pitivät lupauksistaan vain yhden - he veivät rahamme!"

Ei kelpaa näille suvakkien hyysäämille nykypäivien ns. "pakolaisille" kuin kylmä käteinen ja taikaseinän lumo.

Kylpylähotellit ovat perseestä, holhoojat ilkeitä ja ruoka on pahaa, miksi ette anna meille lisää rahaa!
Siinäpä se on se myrkkysuvakkien matujen motto, piste.

1Äänestä

Suvakit keräsi innoissaan lastenvaatteita sitten kun näkivät ensimmäiset "lapsukaiset",niin tajusivat että olisi pitänyt keräillä pikkuisen isompia kledjuja.Suvakkien tyhmyys on huvittavaa.

1Äänestä
  • Ei ne ihan sopineet.. Roskiin menivät lelut ja lastenvaatteet. Ois pitänyt kerätä partakoneita ja pornolehtiä näille lapsukaisille. Kummallista, kun vieläkin kaikissa pakolaisia käsittelevissä jutuissa on aina lapsia.. Montakohan lasta on tullut? Kymmenen vai peräti yksitoista..

    1Äänestä

Ne myytiin kontissa..mitä odotit?

1Äänestä

Suvakit kävi itse ostamassa kuteet takaisin itsellensä Second Hand myymälöistä.

1Äänestä

No " unelmissaan elävät " eivät tajua todellisuutta. Lasten vaatteet ei sovi aikuisille miehille. Että silleen.

1Äänestä

Joo kyllä sinne paljon naisten vaatteita tuli ja miehet veteli niitä päälle ja sano et hyvin sopii vieläkin näkee monella niitä päällä.

1Äänestä

Ne menivät myyntiin avustuskärjestöjen kautta.

Äänestä
  • Eli täydellinen vedätys SPR:ltä jälleen kerran...

    Äänestä

  • Joo. Mitä sitten?

    Äänestä

Virkatut munansuojukset oli hitti ne meni ku kuumille kiveksille talvipakkasella.....

Äänestä

Tukat ja vaatteet tiukasti muodin mukaan lapsukaisilla kun pilli chinoa kiskottu jalkaan eli mitään risusavottaa on turha tarjota tyyliin.

Äänestä
  • Muslimeille ei kelpaa vääräuskoisten vaatteet, patjat ja kaikki pitää olla uusia, kumma että talot kelpaa mutta syy siihen taitaa olla vaihtoehtojen puute,
    pakkasessa kun palelee.

    Äänestä

Heittivät metsään mätänemään kun eivät olleet uusia ja oikeaa brändyä.

Äänestä

Olihan tästä (ehkä nyt suljettua?) keskustelua jo vuosi sitten,
kun turvapaikanhakijat olivat käyttäneet lahjoitettuja vaatteita vessapaperina ja jättäneet ne joko vessan lattialle tai heitelleet pihalle. Ne eivät olleet nuorten miesten suosimia vaatemerkkejä.
Myöskään vapaaehtoisten avustustyöntekijöiden ahdisteluista ei saa edelleenkään puhua.
Myös ruokailusta oli valituksia; Toivottavasti nyt turvapaikanhakijoille tarjoillaan vain basmatiriisiä ja halal-teurastuttua kanaa & lammasta! Täysihoitoa kylpylässä!
(katsokaa vähän videoita, miten he kotimaassaan elävät!)

Äänestä

EI varmasti kelvanneet. Näkyvät Trendivaatteissa iPhonet ojossa askeltavan Kelalle. Kaupungissa kuin kaupungissa. Pääministerin suojatit.

Äänestä

Ainakin vokkien piha-alueella niitä poltettiin en tiedä oliko niillä tarkoitus lähettää kotiin terveisiä savumerkkien kera..........

Äänestä
  • pitäs iltasanomiin laitta tästäkin juttua...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


villasukkajalapanen kirjoitti:

mites kävi näille vaateavustuksille joita silloin vuosi sitten haalittiin isot määrät pakolaisille, tulivatko tarpeeseen?
onko näkynyt omia neulomia/lahjoituksia heidän päällä suojaamassa vilulta ja kylmyydeltä?
joku taisi kerran sanoa että ei olisi villasukat kelvanneet? tarua??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu