Ympäristö, vähemmistöt ja rahaliitosta eroaminen

Vasemmistoliitto pyysi ajatuspaja Vasemmistofoorumia toteuttamaan jäsenkyselyn eurooppapolitiikasta.

Tulos on mielenkiintoinen, erityisesti koskien ympäristöpolitiikkaa, vähemmistöjen asemaa ja rahaliitosta eroamista.

Esitettyjä kysymyksiä oli 11. Jäsenistö on yksimielinen (yli 50 % kannattaa) seuraavista 8 kysymyksestä:

1. EU sitoo Suomea uusliberaaliin talouspolitiikkaan ja ylikansalliseen finanssikapitalismiin (88 % tätä mieltä).
2. Tavoitteena tulisi olla palkkatason nousu ja julkisen sektorin toimintakyvyn vahvistaminen kriisimaissa nykyisen leikkauspolitiikan sijaan (87 %).
3. Euroopan keskuspankin mandaattia tulisi muuttaa niin, että se voisi rahoittaa suoraan jäsenvaltioita kierrättämättä rahoja liikepankkien kautta (87 %).
4. Myös uudemmat pelastuspaketit, joihin on neuvoteltu sijoittajavastuita, ovat hyödyttäneet lähinnä pankkeja (83 %).
5. 2011 hyväksyttiin ns. talouskurisopimus, jonka mukaan valtioiden tulee pitää julkinen velkansa alle 60 % bruttokansantuotteesta sanktioiden uhalla. Ei olisi pitänyt hyväksyä tätä sopimusta (73 %).
6. Koen Vasemmistoliiton olevan osa Euroopan laajuista vasemmistoliikettä, jolla on yhtenäiset tavoitteet (72 %).
7. Tulee puolustaa työvoiman vapaata liikkuvuutta (69 %).
8. Tulisi ajaa eurooppalaisten työläisten etua myös silloin, kun se tapahtuu Suomen kansallisen edun kustannuksella (67 %).

Mutta:

Kolmesta seuraavasta hyvin keskeisestä kysymyksestä yksimielisyyttä ei ole:

1. EU on vahvistanut ympäristöpolitiikkaa enemmän kuin jäsenvaltiot ovat tehneet (49 % kyllä).
2. EU on vahvistanut vähemmistöjen asemaa enemmän kuin jäsenvaltiot ovat tehneet (40 % kyllä).
3. Tulisi tavoitella Suomen eroa Euroopan rahaliitosta (37 % kyllä, 15 % ei osaa sanoa, 48 % ei).

Lukujen sijasta osa aineistoa ilmaistiin kuvina. Mahdolliset virheet minun. Koetin lukea tarkkaavaisesti.

Koko kysely: http://vasemmistofoorumi.fi/uusi/wp-content/uploads/2016/08/eurooppakysely.pdf
20101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Euroopan unionin ympäristöpolitiikka ja vähemmistöpolitiikka koettu riittämättömiksi tai epäonnistuneiksi tai molempia. Yhteinen valuutta ei saa tukea.

Tasapainoillaan sillä rajalla, uskalletaanko edellyttää valuuttaunionin purkamista. Vai pyritäänkö sen demokratisoimiseen. Liike 2025 jota Varoufakisin nimellä ollaan luomassa ottaisi 10 vuoden koeajan valuuttaunionin demokratisoimiseksi.

Vasemmistossa katsotaan mihin mennään. Peesaaminen voikin olla viisasta vähän aikaa, mutta ilman irtiottokykyä ei koskaan voiteta isojen kisojen kalkkiviivoilla.

Äänestä

Kolmesta seuraavasta hyvin keskeisestä kysymyksestä yksimielisyyttä ei ole:

1. EU on vahvistanut ympäristöpolitiikkaa enemmän kuin jäsenvaltiot ovat tehneet.
2. EU on vahvistanut vähemmistöjen asemaa enemmän kuin jäsenvaltiot ovat tehneet.
3. Tulisi tavoitella Suomen eroa Euroopan rahaliitosta.

Keskustelu kaikista kolmesta ns. vaiheessa.

Äänestä
  • Kauanko vaihe kestää? Ei tiedä vielä.

    Äänestä

Euroopan unionin ympäristöpolitiikka ja vähemmistöpolitiikka koettu riittämättömiksi tai epäonnistuneiksi tai molempia. Yhteinen valuutta ei saa tukea.

Tasapainoillaan sillä rajalla, uskalletaanko edellyttää valuuttaunionin purkamista. Vai pyritäänkö sen demokratisoimiseen. Liike 2025 jota Varoufakisin nimellä ollaan luomassa ottaisi 10 vuoden koeajan valuuttaunionin demokratisoimiseksi.

Vasemmistossa katsotaan mihin mennään. Peesaaminen voikin olla viisasta vähän aikaa, mutta ilman irtiottokykyä ei koskaan voiteta isojen kisojen kalkkiviivoilla.

Äänestä

Siis kuka ihmeessä on tuollaisen "kyselyn" laatinut, ja mihin tarkoitukseen.

Missä olivat kysymykset? Tuossahan oli väitteitä joita Vasemmistoliitto viljelee, ja joista osa on silkkaa soopaa, ja osa taas suuren osaamattomuuden tulosta ("idea" keskuspankkien suorasta tuesta valtioille osoittaa vain että joillakin on valtava aukko sivistyksessä, joka tilkitään ideologisella vihalla pankkeja kohtaam).

Tuo tutkimus ei metodologoisesti läpäisi alkeellisintakaan akateemista tarkastelua. Pelkkiä asenteellisia julistuksia, eli valmiiksi annettuha vastauksia. Se on kuin persuille kerrottaisiin että "Suomen maahanmuuttopolitiikka on tolkuton". Voitte vain arvata millaisia prosenttilukuja saisimme "kyselyyn" vaikka jokainen tietää ettei maahanmuuttopolitiikkamme kovin ihmeellinen ole ja vaikka kukaan ei tiedä miten tolkuttomuus mitataan.

Mikäköhän tuo vasemmistofoorumi oikein on? Toivottavasti kukaan ei maksanut tuosta.

Äänestä

Vastaukset kysymyksiisi sisältyivät aloituksen ensimmäiseen virkkeeseen:

Vasemmistoliitto pyysi ajatuspaja Vasemmistofoorumia toteuttamaan jäsenkyselyn eurooppapolitiikasta.

Äänestä
  • Joojoo,+mutta+kyselyissä+annetaan+yleensä+asteikot,+esim+1-5+siitä+ollaanko+samaa+mieltä.+Sillä+saadaan+hoiukan+tietoa+siitä+miten+tärkeitä+nämöä+ovat.Lisäksi+kysymykset+ovat+asenteellisia,+eli+toivotut+vastaukset+sisältyy+jo+väitteeseen.Kolmanneksi+ne+ovat+epätarkkoja:+mitä+esimerkiksi+tarkoitetaan+sanalla+"uusliberalismi"+(paitsi+yleistä+haukkumasanaa+kaikesta+joka+ei+ole+sosialismiä+(valtion+omistuksessa+tapahtuvaa).+Ilman+järkevää+määritelmää+väite+joka+sisältää+tuollaisen+sanan+on+täysin+järjestön.Se+on+sama+kun+perussuomalaiset+tutkisi+kenttäänsä+väitteellä+"Suomen+maahanmuuttopolitiikka+on+holtiton:+Kyllä+/+Ei".+(Kyllä:+100%)."Eliitti+on+perseestä:+Kyllä+/+Ei".+(Kyllä:+100%)"Rajat+kiinni:+Kyllä+/+Ei".+(Kyllä:+100%)Olisko+tuossakaan+mitään+järkeä?

    Äänestä

  • olkaammeihmisiksi kirjoitti:

    Joojoo,+mutta+kyselyissä+annetaan+yleensä+asteikot,+esim+1-5+siitä+ollaanko+samaa+mieltä.+Sillä+saadaan+hoiukan+tietoa+siitä+miten+tärkeitä+nämöä+ovat.Lisäksi+kysymykset+ovat+asenteellisia,+eli+toivotut+vastaukset+sisältyy+jo+väitteeseen.Kolmanneksi+ne+ovat+epätarkkoja:+mitä+esimerkiksi+tarkoitetaan+sanalla+"uusliberalismi"+(paitsi+yleistä+haukkumasanaa+kaikesta+joka+ei+ole+sosialismiä+(valtion+omistuksessa+tapahtuvaa).+Ilman+järkevää+määritelmää+väite+joka+sisältää+tuollaisen+sanan+on+täysin+järjestön.Se+on+sama+kun+perussuomalaiset+tutkisi+kenttäänsä+väitteellä+"Suomen+maahanmuuttopolitiikka+on+holtiton:+Kyllä+/+Ei".+(Kyllä:+100%)."Eliitti+on+perseestä:+Kyllä+/+Ei".+(Kyllä:+100%)"Rajat+kiinni:+Kyllä+/+Ei".+(Kyllä:+100%)Olisko+tuossakaan+mitään+järkeä?

    Linkki kyselyyn on edellä Sieltä näet että käytettiin asteikkoja 1-5 siitä ollaanko samaa mieltä. Näistä on graafit kyseisessä linkissä. Ylläolevassa luvuin ilmoitetussa tulkinnassa on kohdat samaa mieltä melko samaa mieltä yhdistetty, samoin kohdat eri mieltä melko eri mieltä. Selkeyttää mielestäni.

    Äänestä

Otsikossa kiteytetty kolme tärkeää teemaa koko Euroopan tulevaisuuden kannalta. Ei yksinomaan Euroopan unionin kannalta.

Äänestä
  • Kiitos tämän laajemman merkityksen esiintuomisesta.

    Ymmärrämmekö tulevaisuudessa Venäjän vai Turkin vai molemmat vai emme kumpaakaan osaksi Eurooppaa? Siinäpä monelle pulma jota ei ole tullut pohdituksi.

    Äänestä

Kysyjälle edellä:

Professori Markus Jäntti valittiin viime viikolla Vasemmistofoorumin puheenjohtajaksi.

Johtokuntaan kuuluvat lisäksi Teija Asara-Laaksonen, Minna Kelhä, Joonas Leppänen, Jukka Peltokoski ja Sinikka Torkkola.

Äänestä
  • "Professori Markus Jäntti valittiin viime viikolla Vasemmistofoorumin puheenjohtajaksi."

    Sääli ettei hän hiukan opastanut kyselyn tekijöitä. Jätkä näet oikeasti osaa tutkimusmenetelmät, eikä ikinä suostuisi tällaisella "menetelmällä" tehtyyn tutkimukseen.

    Hänellä on myös oikeaa tietoa siitä mitä uusliberalismi tarkoittaa ja mitä ei. EU-poliitiikka on suurin piirtein kaikkea PAITSI uusliberalöismiä. EU laattii sääntöä säännön perään markkinoiden toiminnan säätelyyn.

    Uusliberalismi:
    1) Altistetaan kaikki markkinavoimille, ja markkinavoimia ei säännellä.
    2) Minimoidaan verot ja tulonsiirrot

    Kaikki jotka kannattavat hyvinvointivaltiota ovat kohta 2) mukaan uusliberalismin vastustajia. Suomessa tuolla linjalla on likipitäen kaikki. Jopa Wahlroos.

    Kaikki jotka kannattavat esim. pankkisääntelyä ovat kohta 1) mukaan uusliberalismin vastustajia. Suomessa tuolla linjalla on likipitäen kaikki. Jopa Wahlroos.

    Mutta kakki suomalaiset eivät äänestä vasemmistoliittoa vaikka vastustavat uusliberalismia

    Äänestä

Kolmesta+seuraavasta+hyvin+keskeisestä+kysymyksestä+yksimielisyyttä+ei+ole:1.+EU+on+vahvistanut+ympäristöpolitiikkaa+enemmän+kuin+jäsenvaltiot+ovat+tehneet+(49+%+kyllä).2.+EU+on+vahvistanut+vähemmistöjen+asemaa+enemmän+kuin+jäsenvaltiot+ovat+tehneet+(40+%+kyllä).3.+Tulisi+tavoitella+Suomen+eroa+Euroopan+rahaliitosta+(37+%+kyllä,+15+%+ei+osaa+sanoa,+48+%+ei).Kaikki+kolme+ovat+strategisia+valintoja.+Strategiset+valinnat+edellyttävät+tutkimusta+ja+aloitteellisuutta.+Onko+tutkimusta+jo/vielä+tarpeeksi?+Onko+aloitteellisuutta/rohkeutta+strategisen+valinnan+tekemiseen?+Mikä+on+etenemisaikataulu+näissä+valinnoissa?

Äänestä

10 vuoden projekti. Ensimmäinen vuosi kohta mennyt.

https://diem25.org

Äänestä

EU+sitoo+Suomea+uusliberaaliin+talouspolitiikkaan+ja+ylikansalliseen+finanssikapitalismiin.+88+%+on+tätä+mieltä.

Äänestä

Euroopan unionin ympäristöpolitiikka ja vähemmistöpolitiikka koettu riittämättömiksi tai epäonnistuneiksi tai molempia. Yhteinen valuutta ei saa tukea.

Tasapainoillaan sillä rajalla, uskalletaanko edellyttää valuuttaunionin purkamista. Vai pyritäänkö sen demokratisoimiseen. Liike 2025 jota Varoufakisin nimellä ollaan luomassa ottaisi 10 vuoden koeajan valuuttaunionin demokratisoimiseksi.

Vasemmistossa katsotaan mihin mennään. Peesaaminen voikin olla viisasta vähän aikaa, mutta ilman irtiottokykyä ei koskaan voiteta isojen kisojen kalkkiviivoilla.

Äänestä

Liian myöhäinen reagointi on tavallista kaikissa institutionalisoituneissa liikkeissä. Tämä korostuu mitä hierakkisempi ja hidasliikkeisempi liike on.

Äänestä
  • Uusimmassa Kansan Uutisissa tästä ajankohtaisesta aiheesta mm.

    - Peter Lodeniuksen koko sivun kirjoitus: Onko demokraattisempi ja fiksumpi EU mahdollinen?

    Lodenius mm. lainaa Markku Kuismaa: "Yhteinen raha sopii yhdentyneen, yhdenmukaistuneen ja keskitetysti hallitun suuralueen yhdistäväksi instrumentiksi. Kulttuureiltaan, talouksiltaan ja valtiokehitykseltään vahvasti eriparisten maiden yhteisvaluutan synnytys lähestyy sen sijaan rikollista ihmiskoetta."

    - Erkki Laukkasen koko sivun kirjoitus: "Miksi kauppaa pitäisi käydä lännen ehdoilla?"

    Laukkanen mm. kirjoittaa: "Vapaakauppasopimusten taloudellinen merkitys on politisoitunut kaikkialla siitä yksinkertaisesta syystä, että niitä pidetään elitistisinä, ympäristö- ja sosiaalivaikutukset sivuuttavina herruusjärjestelyinä. Ja sellaisiahan ne ovatkin."

    Äänestä

Rahaliiton sääntöjen uusimisesta lähdetään, mutta riittääkö se.

Äänestä

Tasapainoillaan sillä rajalla, uskalletaanko edellyttää valuuttaunionin purkamista. Vai pyritäänkö sen demokratisoimiseen. Liike 2025 jota Varoufakisin nimellä ollaan luomassa ottaisi 10 vuoden koeajan valuuttaunionin demokratisoimiseksi. Onko aikaa?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Järkkäri kirjoitti:

Vasemmistoliitto pyysi ajatuspaja Vasemmistofoorumia toteuttamaan jäsenkyselyn eurooppapolitiikasta.

Tulos on mielenkiintoinen, erityisesti koskien ympäristöpolitiikkaa, vähemmistöjen asemaa ja rahaliitosta eroamista.

Esitettyjä kysymyksiä oli 11. Jäsenistö on yksimielinen (yli 50 % kannattaa) seuraavista 8 kysymyksestä:

1. EU sitoo Suomea uusliberaaliin talouspolitiikkaan ja ylikansalliseen finanssikapitalismiin (88 % tätä mieltä).
2. Tavoitteena tulisi olla palkkatason nousu ja julkisen sektorin toimintakyvyn vahvistaminen kriisimaissa nykyisen leikkauspolitiikan sijaan (87 %).
3. Euroopan keskuspankin mandaattia tulisi muuttaa niin, että se voisi rahoittaa suoraan jäsenvaltioita kierrättämättä rahoja liikepankkien kautta (87 %).
4. Myös uudemmat pelastuspaketit, joihin on neuvoteltu sijoittajavastuita, ovat hyödyttäneet lähinnä pankkeja (83 %).
5. 2011 hyväksyttiin ns. talouskurisopimus, jonka mukaan valtioiden tulee pitää julkinen velkansa alle 60 % bruttokansantuotteesta sanktioiden uhalla. Ei olisi pitänyt hyväksyä tätä sopimusta (73 %).
6. Koen Vasemmistoliiton olevan osa Euroopan laajuista vasemmistoliikettä, jolla on yhtenäiset tavoitteet (72 %).
7. Tulee puolustaa työvoiman vapaata liikkuvuutta (69 %).
8. Tulisi ajaa eurooppalaisten työläisten etua myös silloin, kun se tapahtuu Suomen kansallisen edun kustannuksella (67 %).

Mutta:

Kolmesta seuraavasta hyvin keskeisestä kysymyksestä yksimielisyyttä ei ole:

1. EU on vahvistanut ympäristöpolitiikkaa enemmän kuin jäsenvaltiot ovat tehneet (49 % kyllä).
2. EU on vahvistanut vähemmistöjen asemaa enemmän kuin jäsenvaltiot ovat tehneet (40 % kyllä).
3. Tulisi tavoitella Suomen eroa Euroopan rahaliitosta (37 % kyllä, 15 % ei osaa sanoa, 48 % ei).

Lukujen sijasta osa aineistoa ilmaistiin kuvina. Mahdolliset virheet minun. Koetin lukea tarkkaavaisesti.

Koko kysely: http://vasemmistofoorumi.fi/uusi/wp-content/uploads/2016/08/eurooppakysely.pdf

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu