Huijarit lobbaa

http://yle.fi/uutiset/3-6858116
Kun ei osata tehdä vähäpäästöisiä autoja eikä viitsitä saasteista välittää.
Nämä jäärät vähät välittää päästöistä, johan tuo jo nähtiin vw:n huijauksen yhteydessä, kun ei osata tehdä vähäpäästöisiä autoja sorrutaan vilppiin ja valtio suojelee huijareitaan, on aikoihin eletty juu.
Kuinka muut valmistajat osaa mutta ei saksalainen?
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jospa jossain vaiheessa testattaisiin hybridien todelliset kulutuksen arkisessa ajossa, voisi tulla uusi päästö-gate.

Äänestä
  • Tuossa ylen jutussa oli että 4.1 litraa/100km tekee päästöinä 95g, eli ei mitään ongelmaa hybridillä päästä tuohon.
    Saksalaisilla tuli vetelät kintuille millä niitten kyrvänjatkeitten päästöt saada sallittuun rajaan, 100g olis oikein hyvä päästöarvon yläraja johon pääsee aika moni kohtuukokoinen auto jo nyt.
    Saksalaistenkin kannataisia aikuisenoikeasti keskittyä autojensa kehittämiseen vähäpäästöisiksi, nyt keskittyvät huijasmiseen ja sen peittelemiseen valtojohtoa myöden.

    Äänestä

Voi dorkaa, oli hieman vanha juttu jälleen kerran.
Kannattaa katsoa koska artikkeli on julkaistu ja käyttää hieman päätään sen jälkeen, jos pystyy.

Äänestä
  • Mutta ajankohtainen edelleen ja vielä vuosia tästä eteenpäinkin.
    Pitäiskö piilottaa juttu ettei natseilta maine mene?

    Äänestä

  • Pitäisi sinukin päivittää tietosi ettet nolaisi itseäsi enempää.

    Äänestä

  • uudetRajatUudetMosat kirjoitti:

    Pitäisi sinukin päivittää tietosi ettet nolaisi itseäsi enempää.

    Niitä uusiakin rajoja viilattu roimasti ylöspäin että saksanromut ylärajaa hipoen täyttää vaatimukset.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuisimus kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/3-6858116
Kun ei osata tehdä vähäpäästöisiä autoja eikä viitsitä saasteista välittää.
Nämä jäärät vähät välittää päästöistä, johan tuo jo nähtiin vw:n huijauksen yhteydessä, kun ei osata tehdä vähäpäästöisiä autoja sorrutaan vilppiin ja valtio suojelee huijareitaan, on aikoihin eletty juu.
Kuinka muut valmistajat osaa mutta ei saksalainen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu