VENÄJÄN ILMATILALOUKKAUSTEN HYÖTY
Se, että Venäjä loukkaa Suomen ilmatilaa uutisodaan meillä pelkästään nagatiivisena puhumatta ollenkaan niiden hyödystä. Venäjän ilmatilaluokkaksista on hyötyä Suomelle, ei Venäjälle.
Suomen Horneteille ne antavat käytännön harjoituksta venäläisten koneiden kanssa, jota muuten ei olisi.
Ne muokkaavat suomalaisten mielialoja puolustusmyönteisemmiksi.
Ja ne aktivoivat suomalaisia yhteistyöhön muun lännen kanssa ja etsimään Naton varsinaisen jäsenyyden korvaavia yhteistyön vaihtoehtoja ja tapoja samojen etujen saavuttamniseksi ilman Naton jäsenyyttä.
Tämä on tappio Venäjälle. Imatilaloukkaukset pilaavat myös Venäjän yleistä kansainvälistä imagoa ja mainetta, jota Venäjä itse tällä tavalla pilaa.
VENÄJÄN ASETTAMIEN RUOKAPAKOTTEIDEN HYÖTY
Putinin ja Venäjän propaganda luuli, että Suomi on riippuvainen Venäjästä. Kuten Suomessa suomalaisille on kerrottu, tämä ei pidä paikaansa. Venäjästä huolimatta Suomen talous kasvaa.
Tämä tukee suomalaisten itsetuntoa, jota on jo tarpeeksi kauan suomettumisen kautta alennettu.
Suomen sisämarkkinoiden kasvu on korvannut Venäjän viennin oleellista vähenemistä. Ja pakotteet ovat malta osaltaan edistäneet elintarvikkeiden hitojen laskua Suomessa.
Ja Venäjän pakotteet edelleen pakottavat suomalaisia etsimään markkinoita muualta, monipuolistamaan ja kehittämään tuotteitaan muille maille kelpaaviksi kuten Neuvostoliiton päättymisen jälkeen oli pakko.
Ja Venäjän energialla painostaminen ajaa pyrkimään pois Suomen energiarippuvuudesta Venäjästä ympristö ystävällisemmän energian käyttöön.
Ja Venäjän asettamista elintavike pakotteista kärsivät enemmän venäläiset itse.
Myös ne ylläpitävät mielikuvaa Venäjästä epäluotettavana kauppakumppanina, joka voi hetkessä tuhota vuosia rakennetun ja jatkuneen yhteistyön oman suruudenhullun patriotisminsa takia.
NYT SUOMESSA TARVITAAN POSITIIVISTA AJATTELUA, EIKÄ "VENÄJÄ SYNKISTELYÄ".

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.