Ihminen on halunnut selvyyttä kautta aikojen niin henkilökohtaisesta kuin koko maailmaa koskevasta tulevaisuudesta. Raamatussa on vastaus tähän etsintään. Raamatussa on perusvastaus tähän etsintään. Sen mukaan maailman syntyminen on Kolmiyhteisen Jumalan luomistyötä. Jeesuksen Kristuksen ensimmäinen tuleminen, hänen sovitustyönsä ja ylösnousemuksensa on maailmanhistorian keskipiste. Tämä Jeesus Kristus on palaava takaisin ja ottava Jumalan Poikana julkisen vallan tässä maailmassa. Se on maailman tapahtumien pääpiste, maailmantäyttymys ja uuden taivaan ja maan alku.
Viimeiset tapahtumat
O.Peltola
88145
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 88
Vanhimmat
Tämän vastauksen mukaan maailmaa ei hallitse ikuinen kiertokulku kuten intialaisessa ajattelussa väitetään. Kaikella näkyvällä on alkunsa ja loppunsa. Tulevaisuus paljastaa aikanaan vastaansanomattomasti myös sen onko Raamatun ilmoitukseen sitoutunut usko vain ihmisen omaa kuvittelua vai onko siinä totuus elämästä, maailmasta ja ikuisuudesta. Tulevaisuudessa tiedämme, nyt vasta uskomme.
Raamatun keskeisin tulevaisuutta koskeva sanoma liittyy siis Kristuksen paluuseen, parusiaan. Siihen sidotaan niin yksityisen ihmisen kuin koko maailman tulevaisuus ja kohtalo. Siksi kristityn elämään kuuluu toivo. Hän odottaa Kristuksen paluuta. Hän tietää kenen kädessä on tulevaisuus, vaikka hän ei tiedäkään tulevaisuuden yksityiskohtia eikä aikamääriä.
Pohdimme ensin ihmisen henkilökohtaista tulevaisuutta (2) ja sitten koko maailman tulevaisuutta (3). Lopuksi on opetus yleisestä ylösnousemuksesta, viimeisestä tuomiosta, uudesta taivaasta ja uudesta maasta (4-6). Tämä jako on siksi tarpeen, koska uskovien parissa nähdään varsin eri tavoin nimenomaan maailman tulevaisuuteen liittyvät Raamatun profetiat.
. IHMISEN HENKILÖKOHTAINEN TULEVAISUUS
Kuolema
Ihminen oli alunperin luotu ikuiseen yhteyteen Jumalan kanssa. Ihminen oli tullut Jumalan luomissanan välityksellä osalliseksi jumaluudesta ja kuolemattomuudesta. Jumala ei luonut ihmistä kuolemaan. "Sillä ihminen on parempi luomus kuin taivas ja maa ja kaikki, mitä niissä on" (Luther). Jos ihminen olisi pysynyt viattomuudessa hänet olisi aikanaan temmattu ja siirretty iankaikkiseen elämään ilman kuolemaa. Ehkä jotain siitä saatamme aavistaa, lukiessamme Raamatusta kuinka Henok (1 Moos 5:24) ja Elia (2 Kun 2:11) otettiin pois maan päältä näkemättä kuolemaa.
Katoavaisuus ja kuolema tulivat elämään tottelemattomuuden ja epäuskon synnin tuomana kirouksena (1 Moos 2:17, Room 3:23). Nyt ihmisen elämä on elämää kohti kuolemaa. Kuolema on ehdoton, se tulee kohti niin, ettei yksikään pysty väistämään. Kuolema on olemukseltaan jotain vierasta ja pahaa, se on vihollisista viimeinen (1 Kor 15:26). Mutta "ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen" (Hepr 9:27).
Raamatun selvä sanoma on, että kuolema ei ole kaiken loppu. "Mutta sen jälkeen tulee tuomio" (Hepr 9:27). Ihmisen persoonallinen olemassaolo jatkuu kuoleman rajan takana. Tulee tilinteko ja siksi "Herra, opeta minua ajattelemaan loppuani...Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että me saisimme viisaan sydämen" (Ps 39:5, 90:12).
Kristus on kuolemallaan kuoleman voittanut. "Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?" (1 Kor 15:56). Siksi kristitylle kuolema on Kristuksen tähden voitto (Fil 1:21). Se on lopullinen ero synnistä ja siihen päättyy synnin kiusaukset. Kuolemassa uskova antaa itsensä Isän käsiin kuten Jeesuskin antoi itsensä (Luuk 23:46). Stefanos rukoili kivityksen keskellä: "Herra Jeesus, ota minun henkeni" (Apt 7:59). Jeesuksen vertauksessa vanhan liiton hurskas siirtyi Aabrahamin helmaan, syliin. Uuden liiton uskova ajattelee siirtyvänsä Vapahtajansa syliin. Kuolema merkitsee hänelle, että hän saa aina olla Herran kanssa (Fil 1:23). Kuolema on aivankuin hetkisen kestävä ja kevyt ahdistus, se tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti (2 Kor 4:17). Alkukirkossa kuolinpäivää pidettiin ihmisen syntymäpäivänä ja hautakirjoituksissa on usein sanat "vivit" (hän elää).
Välitila
Jeesuksen vertaus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta antaa meille kuvan siitä, mitä ihmiselle tapahtuu välittömästi kuoleman jälkeen (Luuk 16:22-31). Tietoinen elämä jatkuu nyt eräänlaisessa välitilassa, odotuksessa. Rikas mies oli tuonelassa (kreik. haades, hepr.sheool).
On monia kristittyjä, jotka kiistävät opetuksen välitilasta. Heidän mukaansa ihminen kuolee täysin ja vasta yleisessä ylösnousemuksessa ihminen herätetään. Vanhastaan on kuitenkin edelläoleva Jeesuksen vertaus nähty samalla luotettavaksi kuvaukseksi kuoleman jälkeisestä todellisuudesta. "Jumalalle kaikki elävät" (Luuk 20:38). Raamattu kertoo myös, että kuolemansa jälkeen Jeesus meni ja saarnasi "vankeudessa oleville hengille" (1 Piet 3:19).
Emme voi ymmärtää Jeesuksen sanoja ryövärille muuten kuin välittömästi tämän kuoleman jälkeistä tilaa koskevaksi (Luuk 23:43). Paavalin sanoi, että hänellä olisi halu täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa (Fil 1:23). Hän halusi muuttaa pois ruumiista ja päästä kotiin Herran tykö (2 Kor 5:1-8). Sama mielikuva vahvistuu Paavalin opettaessa, ettei mikään, ei edes kuolema voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta (Room 8:38-39). Ilmestyskirjassa kerrotaan myös Jumalan sanan tähden surmatuista sieluista, jotka odottavat alttarin alla (Ilm 6:9-11).
Kuoleman jälkeen ihmisten olemassaolo jatkuu kuitenkin Jeesuksen vertauksen kuvaamana aivankuin kahdessa eri paikassa. Vanhurskas on paratiisissa (Luuk 23:43) ja epävanhurskas vaivan paikassa. Lasarukselle se oli lepoa, sapatin lepo oli alkanut (Hepr 4:10). Rikkaalle miehelle olotila oli tuskaa. Välitilassa odotetaan lopullista tilintekoa, joka tuo toisille toisen kuolema ja toisille taas iankaikkisen autuuden.
Kipeä ja varmaa vastausta vaille jäävä on kysymys kääntymisen mahdollisuudesta kuoleman jälkeen. Jotain voimme aavistaa sanoista, että kuolleillekin on julistettu evankeliumia (1 Piet 4:6) ainakin jos yhdistämme sen tietoon, että Jeesus saarnasi vankeudessa oleville hengille (1 Piet 3:19). Mutta toisaalta Lasarus ei voinut tulla rikkaan miehen luo tai päinvastoin. Välille on vahvistettu suuri juopa (Luuk 16:26).
Raamattu kieltää jyrkästi kaiken yhteyden vainajahenkiin (3 Moos 19:31, 5 Moos 18:11, 2 Kun 21:6, Jes 8:19). Mutta Raamattu kertoo kuinka Saul oli meedionaisen avulla yhteydessä Samuelina esiintyvään vainajahenkeen. Se oli tuomioksi Saulille (1 Sam 28, 1 Aik 10:13). Raamattu ei kiistä, etteikö tällaista yhteyttä voisi olla, mutta se kieltää sellaisen yrittämisen.
3. MAAILMAN KOHTALO
Voimme erottaa lähinnä kolme koulukuntaa. Erottavaksi opinkohdaksi tulee kysymys messiaanisesta eli tuhatvuotisesta valtakunnasta, milleniumista. Luterilaisuudessa on tunnustuskirjoihin vedoton vallalla varsin laajasti ns. amillinistinen näkemys. Sen mukaan ei ole olemassa mitään tuhatvuotista valtakuntaa. Tulevaisuudessa meitä odottaa vain Jeesuksen tulo viimeiselle tuomiolla ja sen jälkeen uudet taivaat ja uusi maa. Koska kuitenkin premillenistinen opetus on saanut laajalti sijaa uskovien parissa kaikkialla maailmassa, seuraamme sen opetuksen antamaa kaavaa maailman tulevaa kohtaloa koskevassa jaksossa. Kolmatta koulukuntaa nimitetään promillenistiseksi ja sen mukaan nykyisin elettävä kirkon aika on tuhatvuotista valtakuntaa.
Lopputapahtumien merkit
Tämän maailman kohtalon ratkaiseva lopputapahtuma on Kristuksen tulemus (parusia). Sen ajankohta jää salaisuudeksi (Matt 13:32). Se tulee kuin varas yöllä ja yllättää kuin synnytyskipu raskaan vaimon (1 Tess 5:2-3). Mutta Herra on antanut kuitenkin omillensa eräitä merkkejä, joiden avulla voi päätellä, että hänen tulemuksensa hetki on lähellä (Matt 24:3).
1. Jeesuksella oli erityinen huoli seuraajistaan. Siksi ensimmäinen merkki on eksytykset (Matt 24:4,5,11,23,24,26,). Kaikkina aikoina Kristuksen seurakuntaa ovat hämmentäneet monenlaiset harhaopit. Mutta lopun aikoina ne saavat erityisen voiman ja eksyttävät, jos mahdollista valitutkin (24:24). Eksytys on petollisella tavalla oikean opetuksen kaltaista. Eksytys hallitsee kristikuntaa, oikea opetus on vähemmistönä. Väkevin tähänastisista eksytyksistä on islam. Ks. 2 Tim 3:1-9, 2 Piet 3:3, 1 Joh 2:18-23.
2. Sodat ja luonnonmullistukset ovat aina olleet ihmisen kohtalokas osa. Jeesus kuitenkin mainitsee myös nämä merkkinä (24:6- 7, 29). Kenties sodan rajuus ja laajuus on merkki. Tänäänhän sota tulee satojen miljoonien ihmisten kodin nurkkaan. Mutta siihen liittyy aivan vastakkainen merkki: "Söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti...eivätkä tienneet" (24:38-39). Siis kuitenkin monilla on samaan aikaan rauha. Voinemme Jeesuksen luontoa koskevat merkit tulkita luonnon ekologisen tasapainon järkkymiseksi (Luuk 21:25- 26).
3. Jeesus mainitsee merkkinä myös evankeliumin julistamisen (Matt 24:14). Lähetystyö on Jumalan kansan tärkein tehtävä. Se ratkaisee uskomme mukaan lopulta maailman kohtalon (2 Piet 3:12). Tänään evankeliumia julistetaan useammalla kielellä kuin koskaan, julistajia on liikkeellä enemmän kuin koskaan, mutta yhä vielä on monia ryhmiä, joita ei ole tavoitettu. Emme tiedä kuinka kaukana on "pakanain täysin luku" (Room 11:25).
4. Israel on tärkeä merkki. Kautta aikojen Jeesuksen vertauksen viikunapuu (Matt 24:32) on tulkittu viittaukseksi Israeliin (vrt Matt 21:18-21). Israel on valittu kansa "ennen kaikkia muita kansoja" (5 Moos 7:6). Sen suuri tehtävä oli olla Jeesuksen syntymäkansa (Matt 1:1-17). Se on ollut Jumalan ilmoituksen välikappale. Herra ei ole hyljännyt kansaansa (Room 11:1-2,28-29). Sillä on paikkansa tulevaisuudessa (vrt Luuk 21:24, Room 11:25, Dan 12:7). Sen kokoontuminen omaan maahansa, oman valtion syntyminen ja hengellinen uudistus ovat asioita, joista monet kohdat Raamatussa puhuvat (5 Moos 30:4-6, Hes 37:1-14, Jes 2:2-4, 49:8-13, Hoos 2:18-23). Tämän päivän maailmassa on ollut olemassa vuodesta 1948 lähtien Israelin valtio. Sen niminen valtio hävisi vuonna 722 eKr. Nykyistä israelilaista yhteiskuntaa hallitsee vielä Jeesuksen Kristuksen kieltävä ilmapiiri ja monenlaiset yhteiskunnan rappeutumisilmiöt ovat nähtävänä.
5. Kristittyjen vainot ja antikristuksen ilmestyminen ovat myös merkkejä lopun läheisyydestä (Matt 24:9-10, 12-13). Pelottavimman kristittyjen vainon toteuttaja on antikristus. Antikristuksen henkeen ja persoonaan viittaavia tyyppejä on ollut olemassa läpi kirkon historian (2 Tess 2:3, Dan 7:25, 1 Joh 2:18, 4:3, 2 Joh 7). Mutta tämän hengen täydellinen ruumiillistuma on tuleva. Antikristus esiintyy käsittämättömällä voimalla tehden tunnustekoja ja ihmeitä (2 Tess 2:9) ja korottaa itsensä jumalaksi (2:4). "Kuka on pedon vertainen" ihailee koko maailma (Ilm 13:4). Vain Kristuksen omat ovat toista mieltä. Siksi antikristus käy taisteluun Jeesukseen uskovia vastaan ja voittaa (Ilm 13:7).
Uskovien ylöstempaaminen ja Kristuksen tulemus pilvissä
1800-luvun alkupuolelta lähtien on protestanttisten kristittyjen keskuudessa saanut yhä laajemmin sijaa opetus, jossa keskeisimmäksi uskovien odotuksen aiheeksi tuleekin ylöstempaaminen ja Kristuksen maailmalle näkymätön tulemus. Sitä pidetään Darbyn kehittelemänä oppina ja se on ollut kaikille aikaisemmille kristittyjen sukupolville tuntematon. Se rakentuu keskeisesti 1 Tess 4:ssä olevan Paavalin opetuksen tulkintaan.
Amen.
ok.
ok---
ok---
ok.
Oisko nukkuminen kova sana? :D
Vastahan minä heräsin.
Amerikkalainen Hall Lindsey on muokannut tämän teorian mukaisen tulevaisuuden kuvan seuraavanlaiseksi: Edessämme on seitsemän vuoden pituinen mullistusten kausi, joka päättyy Kristuksen näkyvään paluuseen. Ennen murroskautta juutalaiset ovat palanneet maahansa, saaneet Jerusalemin haltuunsa ja rakentaneet uuden temppelin. Uskovat temmataan ylös, tapahtuu "katoamisoperaatio". Tämän jälkeen tapahtumat keskittyvät Israelin ympärille. Sen pohjoispuolelle muodostuu sille vihamielinen suuri valtioliitto. Eteläpuolelle syntyy toinen vihamielinen valtioliitto. Kolmas valtioliittoutuma vyöryy Aasiasta Eufratin takaa yli 200 miljoonan sotilaan armeijalla. Eurooppaan syntyy kymmenen valtion liitto, jossa USA on mukana. Sen johtoon nousee mies, josta tulee Antikristus. Taatakseen rauhan hän solmii Israelin kanssa sopimuksen, mutta asettuukin röyhkeästi Jerusalemin temppeliin ja julistautuu Jumalaksi. Pohjoinen valtioliitto hyökkää Israeliin ja siihen yhtyy Eteläinen liittoutuma. Nyt Euroopan johtaja yhtyy sotaan ja tuhoaa kenties ydinhyökkäyksellä niiden armeijat ja samalla myös niiden maat. Jäljellä on enää Eurooppa liittolaisineen ja idän armeijat. Alkaa Harmageddon. Ainakin kolmasosa ihmiskunnasta tuhoutuu ja siinä yhteydessä kaikki suurkaupungit. Elämä on tuhoutumaisillaan ja juuri silloin tulee Jeesus ja pelastaa ihmiskunnan itsetuholta ja perustaa messiaanisen valtakuntansa. Hän hallitsee Jerusalemista käsin koko maailmaa.
Myös Suomessa tämä opetus on levinnyt laajalti. Lainaan esimerkkinä tästä käsityksestä vaasalaista opettajaa Kilpi Kylälää. Hän kierteli paljon seurakunnissamme aina 70-luvun lopulle asti. Hän on muokannut laajalti kirkkomme seurakuntaväen näkemyksiä tässä asiassa. Samaa on tehnyt Kuva ja Sana ensin Ensio Lehtosen ja sitten Leo Mellerin johdolla. Kylälän erikoisselityksenä oli Danielin kuvapatsas. Näin Kylälä:" Noin juhannuksena 1987 kuvapatsas on täysin valmis ja silloin se ryhtyy tekemään hirvittävän paljon pahaa. Viimeistään näihin aikoihin kymmenen varvasta, kymmenen valtakuntaa, luovuttavat itsemääräämisoikeutensa nousevalle Ilmestykirjan ennustamalle ihmispedolle. Silloin EEC:stä muodostuu Ilmestyskirjan valtiopeto, joka tekee pahaa todennäköisesti kolme ja puoli vuotta ennen kuin se tuhotaan. Tätä ennen tulevat herätykset ja ne ovat jo alkaneet, sillä mitä Herra on luvannut, se myös toteutuu. Pedon noustua Jeesus ilmestyy pilvissä ja tempaa omansa pois maan päältä. Emme kuitenkaan tiedä aikaa emmekä hetkeä. Sen jälkeen maan päällä on kolme ja puoli vuotta vihan aikaa, minkä jälkeen saatana sidotaan ja peto tuhotaan. Alkaa tuhatvuotinen valtakunta" (Kipinä).
Tempaamisopetuksen arviointia
Edellä kuvatun kaltainen opetus uskovien äkillisestä ja "salaisesta" ylöstempaamisesta ennen suurta vaivanaikaa ja ennen Kristuksen julkista takaisinpaluuta sisältää ongelmia:
1. Pidämme kiinni siitä ilmoitustotuudesta, että Jeesus Kristus on luvannut tulla takaisin. Kerran hän astuu salattuna olemisestaan näkyvällä tavalla tähän maailmaan ja puuttuu maailmanhistorian kulkuun aivan toisin kuin koskaan ennen sitä. Tähän hänen tulemukseensa liittyy myös kaikkien häneen uskovien erottaminen ja muuttuminen. Morsiusseurakunta otetaan Herran luo. Tapahtuu uskovien ylösnousemus ja lopuksi kaikkien ylösnousemus.
2. Sen sijaan Hal Lindseyn yksityiskohtaisesti kuvaamaa tempaamistulkintaa ei ole esiintynyt ennen viime vuosisataa. Se puuttuu kaikilta aikaisemmin eläneiltä Kristuksen seurakunnan huomattavimmilta opettajilta. Kristuksen seurakunnan vuosituhantinen Raamatun tulkinta on meille mitä tärkein. Liian usein ovat uudet löydöt ja uudet tulkinnat vääristäneet todellisen Kristuksen tuntemisen ja uskon kokonaisnäkemyksen ja johtaneet seurakuntaa ensin yksipuolisuuteen ja sitten harhapoluille.
3. UT:n lopunaikaa koskevassa ilmoituksessa meille annetaan vain kuin välähdyksen omaisesti tietoja suurista Jumalan teoista. Pyhä Henki ei ole halunnut antaa selvää karttaa tai aikataulua eikä yksityiskohtaista kuvausta tapahtumista. Tähän meidän on tyydyttävä. Kaikki yritykset kaavailla tarkasti lopputapahtumia ovat osoittautuneet ihmisen omaksi yritykseksi tulkita ilmoitusta. "Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin" (Matt 24:36). Uskomme tämän Jeesuksen sanan koskevan myös tapahtumien yksityiskohtaista kaavailua. Isä pitää salaisuuden käsissään. Raamattu ei avaa meille tulevaisuutta tyydyttääkseen meidän uteliaisuutemme, vaan lujittaakseen luottamustamme siihen Jumalaan, joka hallitsee maailmankaikkeutta.
http://rovasti.fi/node/191
ok.
ok.
ok.
ok.
Voi elämänkevät...mistähän tään huban sais kuuntelukasettina?
2. Sen sijaan Hal Lindseyn yksityiskohtaisesti kuvaamaa tempaamistulkintaa ei ole esiintynyt ennen viime vuosisataa. Se puuttuu kaikilta aikaisemmin eläneiltä Kristuksen seurakunnan huomattavimmilta opettajilta. Kristuksen seurakunnan vuosituhantinen Raamatun tulkinta on meille mitä tärkein. Liian usein ovat uudet löydöt ja uudet tulkinnat vääristäneet todellisen Kristuksen tuntemisen ja uskon kokonaisnäkemyksen ja johtaneet seurakuntaa ensin yksipuolisuuteen ja sitten harhapoluille.
3. UT:n lopunaikaa koskevassa ilmoituksessa meille annetaan vain kuin välähdyksen omaisesti tietoja suurista Jumalan teoista. Pyhä Henki ei ole halunnut antaa selvää karttaa tai aikataulua eikä yksityiskohtaista kuvausta tapahtumista. Tähän meidän on tyydyttävä. Kaikki yritykset kaavailla tarkasti lopputapahtumia ovat osoittautuneet ihmisen omaksi yritykseksi tulkita ilmoitusta. "Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin" (Matt 24:36). Uskomme tämän Jeesuksen sanan koskevan myös tapahtumien yksityiskohtaista kaavailua. Isä pitää salaisuuden käsissään. Raamattu ei avaa meille tulevaisuutta tyydyttääkseen meidän uteliaisuutemme, vaan lujittaakseen luottamustamme siihen Jumalaan, joka hallitsee maailmankaikkeutta.
4. Edellä kuvatun kaltainen tempaamisteoria liitännäisineen houkuttelee mielikuvituksen käyttöön. Onkin kirjoitettu suuri joukko romaaneja, jotka keskittyvät uskovien ylöstempaamiseen kesken heidän arkisen elämänsä. Mielikuvitus ei koskaan saa sivuuttaa ilmoitusta, vaikka ilmoitus onkin niukkaa. Vain ilmoitus on luotettavaa. Muu on ihmisen omaa kuvittelua siitä, mitä ehkä saattaisi tapahtua. Sellaiselle ei voi antaa arvoa. Se on ajanvietettä. Se saattaa sumentaa asian pyhyyden. Edellä kuvattuihin kaavailuihin soveltuu vakava Raamatun sana: "Jos se, mitä profeetta puhuu Herran nimissä, ei toteudu, se ei ole Herran sanaa vaan väärän profeetan röyhkeää puhetta. Älkää kuulko häntä" (5 Moos 18:22, KR 92).
5. Yleensä edellä kuvatun kaltaisessa tempaamisopetuksessa korostetaan sitä, että uskovat otetaan pois kärsimästä lopun ajan ahdistuksia tämän maailman keskellä. Tällainen opetus viehättää. Kuitenkin jokainen Jumalan lapsen sukupolvi ennen Kristuksen paluuta on joutunut käymään monen ahdistuksen kautta sisälle Jumalan valtakuntaan (Apt 14:22). Miksi viimeisen sukupolven tie olisi toisenlainen? "En minä rukoile, että sinä ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että sinä varjelisit heidät pahasta" (Joh 17:15). Perille päässeet ovat tulleet "siitä suuresta ahdistuksesta" ja "Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistään" (Ilm 7:14,17).
6. Tähän teoriaan liittyy yleensä opetus kahdenlaisista uskovista. Vain ne pääsevät mukaan, jotka täyttävät määrätyt uskovaisuuden laatuvaatimukset. Kukaan ei voi olla varmaa omasta laadukkuudestaan. Enää ei olekaan perustana yksin Kristus, yksin armo ja yksin usko. Uskonvanhurskaus ei riitä, tarvitaan jotain enemmän. Se enempi syrjäyttää Kristuksen sovitusuhrin täydellisen riittävyyden ja uskon sen ainoana vastaanottajana. Ja niin ajaudutaan lainomaiseen kristillisyyteen ja loputtomaan epävarmuuteen ja pelkoon. Valvova kristitty on sellainen, jolle Kristuksen uhri ja sovitusveri on jatkuvasti se hyvä uutinen, jota ilman hän ei jaksa elää (1 Kor 2:2; Gal 6:14).
7. Kristuksen paluun valtavuus ja mullistavuus himmenee ja sijaan uskova keskittyy ulkonaisiin tapahtumiin, omaan itseensä ja siihen ihmeelliseen muutoksen, minkä hän tulee kokemaan hetken kuluttua. Tempaamisesta tulee tärkeämpi ja koskettavampi totuus kuin itse Vapahtajasta. Emme kuitenkaan odota tempaamista, vaan odotamme Kristusta. Hän saa toimittaa asiansa niin kuin hyväksi näkee. Meille riittää yksin hän: "Halu minulla on täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi monin verroin parempi!" (Fil 1:23). "Mutta minun onneni on olla Jumalaa lähellä, minä panen turvani Herraan, Herraan, kertoakseni kaikkia sinun tekojasi" (Ps 73:28).
8. Osmo Tiililä pohtiessaan tätä yksityiskohtaa kirjoittaa: "Herran tulo kaikkien pyhien kanssa taas voitaneen olla selitettävissä siten, että heidän tempaamisensa ja paluunsa välillä ei tarvitse olla pitkää aikaa. Heidät temmataan ikään kuin maailman portille Herraa vastaan, sille salatulle rajalle, missä näkyvä ja näkymätön kohtaavat toisensa, mutta kaikki tämähän voi tapahtua juuri vainojen ollessa vaikeimmillaan". "Herra tempaa omansa vastaan - mutta tulee jo samalla ja tuhoaa antikristuksen". "Me jäämme tässä lopultakin jokainen kysymään ja odottamaan".
Messiaaninen valtakunta
Opetusta messiaanisesta eli tuhatvuotisesta valtakunnasta (millenium, kiliakismi) liittyy mitä kiinteimmin opetukseen uskovien ylöstempaamisesta. Mutta eivät uskonpuhdistajat hyväksyneet opetusta tuhatvuotisesta valtakunnasta. Augsburgin tunnustuksessa hylätään "erinäiset juutalaiset opit...että ennen kuolleitten ylösnousemusta muka pelkästään pyhät ja hurskaat tulevat saamaan ajallisen valtakunnan ja hävittämään jumalattomat".
ok.
ok.
ok.
Emme voi tehdä tyhjäksi, että Raamatussa puhutaan tuhannen vuoden jaksosta, jolloin Kristus hallitsee kuolleista herätettyjen pyhiensä kanssa (Ilm 20:1-6). "Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa" (20:6). Tähän opetukseen voidaan liittää monia VT:n kohtia, jotka kuvaavat vielä täyttymätöntä aikaa maailmassa (Jes 11:1-9). Se olisi ihmeellisen maailmanuudistuksen aikaa. Silloin täyttyy luomakunnan harras ikävöiminen (Room 8:19). Se on rauhan (Miik 4:3-4) ja vanhurskauden (Jes 9:6, 32:17) valtakunta ja elämä kukoistaa (Jes 35:1-2, 5-6, 65:19-25). Tämä valtakunta on vielä välitila, ei lopullinen täyttymys. Se on kuin esimakua lopullisesta kirkkaudesta. .
Ihmiskunnan viimeinen kapina ja Kristuksen paluu.
Messiaanisen valtakunnan lopulla saatana päästetään jälleen irti ja se villitsee kansat viimeiseen kapinaan Kristusta vastaan (Ilm 20:7-9). Vielä tämänkin sukupolven oli altistuttava kiusaukseen ja tultava koetelluksi. Vielä kerran ihminen saa hylätä Jumalan kutsun ja tehdä ratkaisunsa häntä vastaan. Kun ihmiskunta sai mahdollisuuden valita ja se valitsi saatanan uudeksi johtajakseen. Nyt Jeesus Kristus tulee niinkuin salama, joka välähtää idästä hamaan länteen. Ja kaikki saavat nähdä Kristuksen kirkkauden. Vasta nyt Jumala tuhoaa lopullisesti perkeleen (20:9-10). Silloin myös alkuaineet kuumuudesta sulavat (2 Piet 3:10) ja tämän maailman muoto katoaa (1 Kor 7:21).
4. YLEINEN YLÖSNOUSEMUS
Ajan lopulla tulee hetki, jolloin kaikki haudoissa olevat kuulevat Ihmisen Pojan äänen ja tulevat esiin (Joh 5:28-29). Tapahtuu kaikkien ihmisten ruumiillinen ylösnousemus: "Minä uskon ruumiin ylösnousemukseen". Tämä jokaista ihmistä ehdottomasti koskeva ilmoitus on mitä keskeisintä kristillisessä uskossa. Vakuutena siitä on Jeesuksen ylösnousemus.
Usko ruumiin ylösnousemiseen tekee kristitylle täysin mahdottomaksi uskoa laajalle levinneeseen ajatukseen sielunvaelluksesta, jonka mukaan ihminen syntyy uudelleen ja uudelleen ihmiseksi. Jokainen ihminen on ainutkertainen ja ainutlaatuinen persoona.
Uudella ylösnousemusruumiilla on tietty yhteys vanhaan (1 Kor 15:35-44) ja kuitenkin se on aivan toisenlainen. Siinä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja kuolevainen kuolemattomuuteen (1 Kor 15:53). Ihmisen persoona säilyy. Hän tunnistaa itse itsensä ja on muiden tunnistettavissa. Jeesuksen ylösnousemusruumis ja hänen ilmestymisensä kertovat meille tästä jotakin.
"Jos ylösnousemusta ei ole, niin syökäämme ja juokamme, viettäkäämme hekumallista ja nautinnollista elämää... Jos ylösnousemusta ei ole, niin ei ole Jumalaakaan eikä kaitselmusta, vaan kaikki tapahtuu sattumalta" (Johannes Damaskolainen).
5. VIIMEINEN TUOMIO
Kuolleista herätetty ihminen kohtaa persoonallisen Jumalan. Hän joutuu nyt Jumalan edessä tekemään tiliä elämästään. "Jokaisen ihmisen osana on kerran kuolla ja sitten joutua tuomiolle" (Hepr 9:27, KR 92). Nyt vääryys saa palkkansa, asiat selvitetään. Jumalan tuomio on täydellinen ja ehdottoman oikea. Hän ei tee kenellekään vääryyttä, mutta mikään vääryys ei myöskään jää piiloon. Nyt totuus ja vanhurskaus voittaa, nyt toteutuu ehdottomana sekä Jumalan oikeudenmukaisuus että hänen rakkautensa.
Jumala on Jumala ja lopulta kaikki häntä vastustava on muserrettuna hänen jalkojensa juuressa. Herra hävittää kuoleman ainiaaksi (Jes 25:8). Hän tuhoaa sekä persoonallisen pahan, saatanan, että ruumiillisen pahan, turmeluksen ja kärsimyksen.
Raamatun mukaan pahaa ei tehdä tyhjäksi, vaan se suljetaan ikuiseen rangaistukseen, kadotukseen. Luomistyön turmellut paha sidotaan lopullisesti. Emme voi kiistää Raamatun selvää opetusta kadotuksesta eli helvetistä. Nimenomaan Jeesus on paljon puhunut ja varoittanut itkusta ja hammastenkiristyksestä. Kadotus on Jumalan hylkäämäksi tulemista ja sen aiheuttamaa piinaa. "Se, joka on menettänyt autuuden, ei valita helvetin vaivoja niin paljon kuin taivaan menetystä, sillä tämä on sinänsä pahin piina" (Johannes Krysostomos). Ihmiskunnan kahtiajako on Raamatun mukaan selvä ja lopullinen. Voimme kuitenkin olla varmoja siitä, ettei kenellekään tapahdu vääryyttä (Job 34:10-12).
Tosin kadotus on haluttu tulkita milloin kaiken pahan tyhjäksi tekemiseksi ( = annihilatio) tai kaikkien pelastumiseksi lopulta (apokastasis = ennalleen asettaminen). Kristillinen kirkko on torjunut aina nämä tulkinnat. Ne ovat jääneet yksityisten kristittyjen mietiskelyiksi.
6. UUDET TAIVAAT JA UUSI MAA
Elämä ruumiin ylösnousemuksen jälkeen "uudessa taivaassa ja uudessa maassa" on jotain täysin toista kuin mitä ihminen pystyy ajattelemaan tai kuvittelemaan. Siihen soveltuvat sanat: "Mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa" (1 Kor 2:9). Silloin ihminen on päässyt siihen, mistä hän syntiin lankeemuksessa joutui pois. Jumala loi ihmisen kaltaisekseen; tuolloin ihminen on todella Jumalan kaltainen ja hän elää kokonaan jumalallista elämää. Hän on "täynnä Jumalaa".
Enää ihminen ei voi langeta, hän elää "lopullisessa tilassa". Jumalan armossa on kaikki, mitä hän tarvitsee. Ihmisellä on ruumis, mutta paljon parempi ja jalompi kuin se, mikä oli luomisen jälkeen paratiisissa. Jeesus sanoo: "He ovat niinkuin enkelit taivaassa" (Matt 22:30). "Jokainen tulee siis nousemaan ylös samanlaisena luonnoltaan ja laadultaan kuin hänet on kylvetty maahan, vaikkakin paljon kauniimmassa ja kirkkaammassa muodossa. Sillä silloin meille annetaan niin tarkasti näkevät silmät, että voimme nähdä vuorienkin läpi ja niin herkästi kuulevat korvat, että voimme kuulla maailman äärestä toiseen" (Luther).
Raamattu päättyy Ilmestyskirjan näkyyn uudesta taivaasta ja uudesta maasta (Ilm 21-22). "He näkevät hänen kasvonsa... sillä Herra Jumala on valaiseva heitä" (Ilm 22:4-5). "Kuinka suuri onkaan oleva tuo onnellisuus, jossa ei ole mitään pahaa eikä mikään hyvä ole kätkössä. Siellä on pelkkää Jumalan ylistystä - häntä rakastetaan kyllästymättä, häntä ylistetään väsymättä" (Augustinus).
"Mutta vaikka pyhyys on saanut alkunsa ja joka päivä kasvaa, me kuitenkin toistaiseksi odotamme sitä hetkeä, jolloin lihamme surmataan ja haudataan kaikkine saastoineen, mutta saakin sitten astua ihanana esiin ja nousta ylös uuden, iankaikkisen elämän ehjään ja täyteen pyhyyteen". "Silloin ihmiset ovat täysin puhtaita ja pyhiä, täynnä hurskautta ja vanhurskautta. He ovat päässeet vapaiksi synnistä, kuolemasta ja kaikesta onnettomuudesta ja elävät uudessa, kuolemattomassa ja kirkastetussa ruumiissa" (Tunnuskirjat).
RAAMATTU KRISTILLISEN USKON PERUSTANA
1. Johdanto
Vakuutumme kristillisen uskon totuudellisuudesta ja mielekkyydestä vasta sitten, kun kohtaamme henkilökohtaisesti tämän uskon keskushenkilön Jeesuksen Kristuksen. Kristillinen usko on täysin sidottu tähän yhteen henkilöön ja siihen, että hän on noussut ylös kuolleista ja elää tänäänkin.
Jo ensimmäisen sukupolven kristityt tunnustivat sydämestään, että he olivat Jeesuksen kohdatessaan löytäneet jotain aivan ratkaisevaa Jumalasta (Joh1:45; Matt 16:16). He kiteyttivät uskonsa Jeesukseen sanoiksi: "Jeesus on Herra" (Apt 2:36; 7:55; 1 Kor 8:6; 12:3; Fil 2:10,11; Ilm 22:20). ”Herra” tarkoittaa samaa kuin Jumala. Tämän tunnustajat olivat valmiit kuolemaan marttyyreina uskonsa puolesta. Monia heistä surmattiinkin Jeesus-uskonsa takia.
Nykyään kristinuskosta ei olisi mitään jäljellä, jollei tämä sama Jeesuksen kohtaaminen ja vakuuttuminen hänestä olisi jatkunut sukupolvesta toiseen. Edelleenkin miljoonat ihmiset eri puolilla maailmaa kertovat kohdanneensa Jeesuksen ja todistavat olevansa yhteydessä häneen päivittäin.
Eräät viime vuosina Lähetysyhdistys Kylväjän lähetyskentillä kristityiksi kääntyneet paikalliset ihmiset kertovat omasta kohtaamisestaan Jeesuksen kanssa seuraavasti (lainaukset ovat kenttien esittelylehtisistä 1990-luvulta):
"Hindujen elämässä on monenlaisia pelkoja. Vuosittain tulee määrättyinä aikoina uhrata ja palvoa jumalaa, joka itse asiassa on saatana. Jollei määräyksiä noudateta, pelätään, että jotain pahaa tapahtuu: lapsi voi kuolla tai tulee jokin muu onnettomuus. Palvontamenot pitää suorittaa, vaikka täytyisi myydä ainoa vuohi, lehmä tai peltotilkku. Luettuani Raamattua ja kuultuani evankeliumin ymmärsin tämän olevan väärin. Ymmärsin, että Jeesuksessa meillä on vapautus peloista ja syntien anteeksiantamus. Siksi uskoin häneen ja mieleeni tuli rauha ja ilo." (Bangladesh)
"Tehdessäni päätöstä jättää islam ratkaiseva asia minulle oli se lohdutus, että Jumala on persoonallinen Jumala, ikuinen Sana, joka tuli lihaksi osoittaakseen rakkautensa meitä ihmisiä kohtaan. Minun ei tarvitse pelätä Jumalaa, kuten muslimit tekevät. Hän on itse kantanut rangaistuksemme. Meillä ei ole enää pelkäämistä! Jumala ei tahdo, että kuolisimme. Hän tahtoo antaa meille elämän. Jeesus sanoo: "Katso minä seison ovella ja kolkutan". Minä sanon aina, että kaikki pakistanilaiset uskovat Jeesukseen, mutta eivät ole kristittyjä. He uskovat kyllä, että Jeesus oli suuri profeetta, mutta eivät usko, että hän on Kristus, joka avaa omalla verellään ja uhrillaan meille tien pelastukseen. Heille Jumala on pohjimmiltaan vihan Jumala, ei rakkauden.” (Keski-Aasia)
"Ollessani matkalla ystäväni kanssa poikkesimme luostariin. Paikka antoi aiheen uskonnolliselle keskustelulle: minä puolustin isieni uskoa, islamia, ja ystäväni omaa vakaumustaan, ateismia. Matkan jälkeen ostin ystävälleni Koraanin ja hän osti minulle Uuden testamentin. Aluksi Uusi testamentti ei minua kiinnostanut, ja se jäi kirjahyllyyn, mutta jonkin ajan kuluttua otin sen esille ja aloin lukea. Kiinnostukseni heräsi ja aloin käydä kirkossa. Jumala synnytti minussa uskon Sanan kautta, ja nyt haluan jakaa sitä maanmiehilleni.” (Etu-Aasia)
”Ollessani lukion ensimmäisellä luokalla sain junassa traktaatin suomalaiselta lähetystyöntekijältä. Lukioajoista lähtien tajuisin, että sisimpäni on saastainen, mutta ajattelin, että kun sen kätkee, eivät muut ihmiset tule sitä tietämään. Ollessani yliopistossa luin Sananlaskuista (16:2): "Kaikki miehen tiet ovat hänen omissa silmissään puhtaat, mutta Herra tutkii henget". Silloin ymmärsin, että Raamatun Jumala tuntee ja tietää minun syntini. Samalla hetkellä kun tajusin, että Jeesus Kristus kuoli ristillä minun takiani, sain kokea suuren anteeksiannon. Nyt työskentelen itse evankelistana”. (Japani)
Kaikissa näissä kuvauksissa ratkaisevana apuna Jeesuksen tuntemiseen on ollut Raamattu. Kristityt ovatkin "kirjan kansaa". Kaikkialla maailmassa, mihin kristillistä uskoa on levitetty, ensimmäisiä tehtäviä onkin ollut Raamatun tai ainakin joittenkin sen osien kääntäminen kunkin kansan omalle äidinkielelle. Usein on jouduttu myös opettamaan lukutaitoa. Näin on haluttu auttaa ihmisiä pääsemään henkilökohtaisesti Jeesuksen tuntemisen alkuläheteille. On luotettu siihen, että jokainen Raamatun lukija voi itse lukemalla vakuuttua Jeesuksen todellisuudesta. Raamattu vaikuttaa omalla arvovallallaan: ”Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana” (Room. 10:17).
Voimme ihmetellä, mikä kirja tämä Raamattu oikein onkaan, kun se auttaa ihmisiä kohtaamaan Jeesuksen ja hänen välityksellään Jumalan! Kristitty väittää, että Raamattu on kirja, jonka kautta Jumala puhuu.
Jumala on puhunut
Kristillinen uskomme lähtökohtana on, että Jumala on salattu (Jes 45:15; 1 Tim 6:16). Uskomme sisältö ei ole syntynyt ihmisten mietiskelyistä tai oivalluksista, ei ihmisten pyrkimyksistä eikä tieteen tutkimuksista löytää totuus olemassaolostamme. Kristitty väittää, että Jumala itse on ottanut tuonpuoleisuudesta, salattuna olemisestaan, yhteyttä ihmisiin. Siksi uskomme perustuu keskeisesti Jumalan omaan toimintaan, joka on tullut näkyviin ainutkertaisissa historiallisissa tapahtumissa ja määrättyjen henkilöitten elämässä.
Kristillisen kirkon piirissä tätä Jumalan toimintaa on kutsuttu "erityiseksi ilmoitukseksi". Sen keskeisin alkuvaihe on lähes neljätuhatta vuotta sitten tapahtunut Abrahamin kutsuminen (1 Moos. 12:1). Jumalan kutsuvan ja itsensä ilmoittavan toiminnan lopputuloksena on syntynyt nykyinen Raamattumme. Erityinen ilmoitus rajoittuu vain Raamattuun ja keskittyy Jeesukseen Kristukseen.
Jo
Jotain Jumalan puheesta voi jokainen ihminen kuulla omassatunnossaan ja aavistellen nähdä Jumalan toimintaa luonnon tapahtumissa ja historiankin kulussa. "Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan" (Room. 1:20; Apt 14:17; 17:24-28).
Tämä niin sanottu ”yleinen ilmoitus” ei kuitenkaan johda ainoan ja oikean Jumalan tuntemiseen eikä pelastuksen osallisuuteen. Se on vain jonkinlaista aavistelua Jumalasta. Usein se johtaa vain pelkoon ja jopa epätoivoon, sillä ihminen näkee maailman tapahtumien kulussa paljon epäoikeudenmukaisuutta ja mielettömyyttä. Silloin tulee sellainen tunne, että Jumala on liian vaativa tai pelottavan käsittämätön.
Emme opi tuntemaan hyvää ja armollista Jumalaa luonnon emmekä järjen avulla. Jumala on kyllä kaiken historian ja koko luonnon Herra, mutta hän ei ole ilmoittanut itseään kaikissa historian tapahtumissa ja koko luonnossa. Siksi ei myöskään muista uskonnoista voi löytyä mitään todellisen Jumalan tuntemista, ei mitään aitoa tuonpuoleista. Niissä voi kylläkin olla järkevää tämänpuoleista ihmisen pohdintaa hänen itsensä kuvittelemasta jumalasta. Uskontojen maailmassa esiintyy tosin monenlaisia uskonnollisia kokemuksia ja ilmestyksiä, mutta ne eivät johda aitoon yhteyteen elävän Jumalan kanssa.
Jos yleensä tunnustamme, että persoonallinen Jumala on olemassa, silloin meille pitäisi olla selvää myös sen, ettei hän ole voinut vaieta ihmiskunnan tähänastisen historian aikana. Kyllä Jumala on puhunut. Hän on ottanut yhteyttä tuonpuoleisuudesta tämänpuoleisuudessa eläviin ihmisiin. Se on suunnaton ihme. Sen edessä ihminen joko vain nöyrästi ottaa vastaan Jumalan puheen tai sitten hylkää sen.
Itseään ilmoittaessaan Jumala ei ole kuitenkaan toiminut ja puhunut minkä tahansa kansan tai yksilön kautta. Hän on ilmoittanut itsensä vain Israelin kansan vaiheissa ja sen keskuudessa eläneiden henkilöiden kautta. Nämä Israelin kansan muinaiset vaiheet ja Jumalan puhe kansalleen tuona aikana on tallennettu Vanhaan testamenttiin.
Heprealaiskirjeen todistuksen mukaan "Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta" (1:1). Apostoli Paavali puolestaan vakuuttaa juutalaisilla olevan paljonkin ”etuja” muihin kansoihin verrattuna, ennen kaikkea se etu, että ”Jumala on ensiksikin uskonut sanansa juuri heille” (Room 3:1; KR 92; Apt 7:38).
Jeesus Kristus on siis Raamatun varsinainen sisältö. "Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta" (Apt 10:43). "Nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessään" (Joh 20:31).
Raamattu Jumalan sanana ei ole vain historiallinen asiakirjakokoelma, vielä vähemmän ihmisten sepittämä tarukokoelma. Se on syntynyt Pyhän Hengen vaikutuksesta. Pyhä Henki on myös ohjannut pitkän ajan kuluessa Raamatun kirjoitusten muotoutumista nykyiseksi kokoelmaksi.
Raamattu on luonteeltaan yliluonnollinen ja ihmeenomainen. Kuitenkin Jumalan puhe ja toiminta sekä ihmisten suorittama kirjoittaminen ja tallentaminen ovat Raamatussa yhdistyneet ainutlaatuisella tavalla. Raamattu onkin samaan aikaan jumalallinen ja inhimillinen, ei vain jumalallinen tai vain inhimillinen. Jumalallista ja inhimillistä Raamatussa ei voi irrottaa eikä erottaa toisistaan. Niiden välille jää aina jännitys.
Jumala on siis toiminut inhimillisessä historiassa ja antanut ilmoituksensa inhimillisellä kielellä. Siksi Raamatussa näkyy kirjoittajien persoonallisuus ja kirjoittamisajankohdan historiallinen tilanne. Raamattu on ymmärrettävä sen kirjoittamisajan taustasta käsin. Siksi tarvitaan myös Raamatun historiallista tutkimusta.
Raamattu on Jumalan sanallinen ja varsinainen ilmoitus koko ihmiskunnalle. Jumalan itsensä antamana sanana se on side, jolla Jumala liittää ihmisen itseensä. Raamatun sana on rikkoutuneen Jumala-yhteyden korjaamisen edellytys. Jumala itse on sitoutunut tähän sanaansa ja siksi myös täyttää siinä olevat lupauksensa.
Pyhä Henki puhuu ihmiselle tämän sanan kautta. Hän synnyttää uskon. Henki käyttää siis välikappaleenaan kielen muotoja, tekstejä ja lausumia. Näin sana on armonväline, uskonelämän synnyttäjä ja ylläpitäjä. Raamattu ei ole siis vain jumalallinen tiedonanto, vaan nimenomaan armonväline, jonka kautta Pyhä Henki välittää ihmiselle pelastuksen osallisuuden. "Sanalla opetamme, sanalla pyhitämme, sanalla sidomme, sanalla päästämme, sanalla kastamme, sanalla uhraamme, sanan avulla lausumme arviomme kaikesta" (Luther).
Raamatussa on kaikki se, mitä Jumala on halunnut ilmoittaa itsestään ja ihmisen pelastumisesta. Sen sijaan Raamatussa ei ole kaikkea, mitä ihminen haluaa tietää Jumalasta ja maailmasta.
Vanha ja Uuden testamentin asiakirjat ovat kristityn uskon ehdoton auktoriteetti. Uskonpuhdistuksen suuria perusoivalluksia oli juuri se, että yksityisen kristityn kuten kirkonkin uskon ja elämän ehdoton ja lopullinen auktoriteetti on YKSIN RAAMATTU. Vain se antaa luotettavaa tietoa Jumalasta ja pelastumisesta. Tämän kirjan armolupausten varaan kristitty jättäytyy elämässä ja kuolemassa. "Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että Vanhan ja Uuden testamentin profeetalliset ja apostoliset kirjoitukset ovat ainoa sääntö ja ohje, jonka mukaan kaikki opit ja opettajat on koeteltava ja arvioitava" (Tunnustuskirjat).
Minkään erillisen kirkon tai hengellisen liikkeen perimätieto ei saa olla uskon ehdottomana auktoriteettina. Ei myöskään yhdenkään uuden profeetan puhe, ilmestys tai hengen puhe ja vaikutus ole kristitylle ehdotonta totuutta. Meidän aikamme seurakunnissa profetian lahja on ainoassa oikeassa käyttötarkoituksessaan silloin, kun se palvelee Raamatun sanan tekemistä eläväksi ja läheiseksi. Vain Raamatun sanassa on ehdoton totuus. Jokaista profetiaa on siksi joka kerta arvosteltava Raamatun sanan valossa. Totuus on meille kokonaisena ja lopullisena Raamatussa. Emme tarvitse enää lisäilmoituksia. Ennen Kristuksen takaisinpaluuta emme saa Jumalalta uutta ilmoitusta. Meidän on tyydyttävä yksin Raamatussa talletettuun ilmoitukseen (Ilm 22:18,19).
Todelliselle uskonelämälle on aina tuhoisaa, jos irtaannumme Raamatun sanasta. ”Ei yli sen, mikä kirjoitettu on” (1 Kor 4:6). "Se vanha Perkele, vanha käärme... teki jo Adamista ja Eevasta hurmahenkiä, kun johdatti heidät Jumalan ulkonaisesta sanasta hurmahenkisyyteen ja omiin mielipiteisiin. Samoin sekin vaikutti ulkonaisin sanoin, aivan samoin kuin meidän hurmahenkemme kyllä hylkäävät ulkonaisen sanan mutta eivät kumminkaan itse vaikene vaan lavertelevat ja kynäilevät omia sanojaan maailman täyteen .... Jumala ei tahdo olla tekemisissä ihmisten kanssa millään muulla tavalla kuin sanan ja sakramenttien välityksellä. Kaikki se mitä ilman sanaa ja sakramentteja Henkenä ylistetään, on itse Perkeleestä" (Luther).
ok.
ok.
ok.
Jumala on puhunut
ok-