Miksi uskovilla on niin paljon kuolemanpelkoa? Olen ollut todistamassa monen uskovan kamppailua kuolinvuoteellaan. On tuntunut siltä ettei mikään auttanut tähän pelkoon ja ahdistukseen. Olisin luullut että uskoville kuolema olisi helppo, mutta näyttääkin toiselta. Osaako joku selittää?
Uskovien kuolemanpelko ihmetyttää
otan.osaa
83193
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 83
Vanhimmat
Oma kokemukseni sairasvuoteilla käydessäni on sama. Mitä fundamentalistisemmin uskoo, sen suurempi pelko.
Kuolemanpelko ja halu elää, on biologisessa evoluutiossa etulyöntiasemassa. Halu elää jättää jälkeläisille geenimuunnelmia, jotka johtavat haluun elää. Taipumus lienee monigeeninen. Toinen saa sattumoisin enemmän, toinen vähemmän näitä geenejä. Siten halu ja pelko ovat eri ihmisillä eri kokoisia.
Ilmeisesti kidutushelvetin pelko saa pelkäävimmät taipumaan fundamentalismiin. Näin he pyrkivät vähentämään pelkoaan, mutta pelkäävät kuitenkin sitä enemmän.
Kirkollinen oppi on rennompi. Kuolemaan voi käydä hyvillä mielin, sillä mitä kuoleman jälkeen tuleekin, meillä on viimeisellä tuomiolla hyvä tuomari, joka armahtaa meidät.
Ihminen on todennäköisesti ainoa eläin joka tietää kuolevansa, ja tietää myös ettei ole mitään kuoleman jälkeen. Oman rajallisuuden pelko, ja toisaalta pelko elämää kohtaan saa suuntautumaan fundamentalismiin. Tiukka yritys uskoa oikein ja noudattaa pykäliä ikuisen elämän toivossa antaa turvaa ja merkitystä elämälle. Pelko kuoleman edellä osoittaa, että sisimmässään fundamentalistikin tietää asioiden todellisen laidan, kaikki päättyy. Kuoleman pelko on luonnollista niin fundamentalistille, liberaalille, ateistille kuin kaikille välimuodoillekin. Kuolevaisuuden tiedostaminen on ihmisen tragedia.
Kidutushelvetti on kirkon sairas ja sadistinen tapa hallita ihmisiä ja pitää heitä nöyrinä ja kuuliaisina yheisön jäseninä. Toiminee hyvin myös eri lahkoissa ja muissa kuppikunnissa, mutta koska en ole asiantuntija en puutu niihin. Nykyisin ei valtaosalle ihmisiä mene enää läpi kidutushelvetilla pelottelu, joten kirkon on ollut kasvonsa pelastaakseen ja jäseniä kosiskellakseen pakko kehitellä letkeämpi versio hyvine tuomioineen armahduksineen. Silti kuolen pelko on osa ihmisyyttä, koska ihminen tietää totuuden, joko tietoisesti tai tietämättään.
>>Kidutushelvetti on kirkon sairas ja sadistinen tapa hallita ihmisiä ja pitää heitä nöyrinä ja kuuliaisina yheisön jäseninä.>>
Näin oli ennen. Valtiovalta käytti kirkkoa häikäilemättä ihmisten pelotteluun, jotta tulisivat kuuliaisiksi yläluokalle. Kirkko suostui tähän välineasemaan mukisematta, koska se toi kirkolle myös hyvät tulot. Helvetin tulia leiskuteltiin ja kidutuksella hekumoitiin. Häpeällistä.
Onneksi ei ole enää niin. Nyt kuuluu kirkossa Kristuksen tuoma armo kirkkaampana kuin koskaan. Lahkolaisten ja eriseuraisten pelotteluille ei tarvitse korvaansa lutkauttaa. Olemme todella vapaat. Elämme maailman parasta aikaa.
Hmmm. Mielenkiintoista, en ole tullut ajatelleeksi. Taidan olla sitten aika erikoinen kristitty, vaikka en nyt fundamentalisti olekaan, vaan paremminkin jonkinlainen maltillinen konservatiivi kenties käsityksiltäni. En minä pelkää kuolemaa, vaan sitä fyysistä kipua, mitä siihen liittyy. Olen itse asiassa toivottoman utelias näkemään, minkälaista siellä on ja olisi mielenkiintoista nähdä Jeesus Kristus. Salaa jopa toisinaan toivon (pidän tämän tietysti omana tietona, ei ole passelia kristitylle), että kuolema jo tulisi.
Olikohan nuo nyt sitten varmasti fundamentalisteja? Nimittäin kun tuli tsunami, eräs agnostikoksi itsensä nimittänyt oli sitä mieltä, että se oli "Jumalan rangaistus", ei sellainen ollut juolahtanut itselle edes mieleen. Ehkä he ovatkin joitakin, joilla on tuollainen käsitys koko asiasta tai muuta vastaavaa, se vain on tullut sitten esille viime metreillä.
Olen kuullut kyllä enemmän toisenlaisia kertomuksia .
Olet kuullut??!! Tarinoita kerrotaan tosiasioista välittämättä. Kun on itse ollut kuolevien vierellä tietää paremmin.
Kertojat ovat olleet luotettavia. Esim. oma tätini, joka meni kuolemaansa iloisena. Mutta tietysti hänellä oli jo ikääkin. Mutta sairaalakertomuksista myös, ei niinkään uskovien kertomana, vaan ihan tavallisten hoitajien. Sisareni ystävä kertoi, että hänen isänsä näki kaikenlaisia enkeleitä. Kampaaja kertoi että hänen äitinsä ihmetteli, miksi hänellä on kauniit vaatteet päällä . Siinä oli siis jonkinlainen juhlatunnelma. Eivät nämä olleet liberaaleja, mutta ei fundamentalistejakaan, vaikka esim. tätini saatettaisiin luokitella konservatiiviksi. Aika vaikea täällä on käsittää, mitä täällä tarkoitetaan fundamentalistilla. Näistä on siis kertoneet tavalliset ihmiset, ei mikään suuruskovien erityisjoukko.
Psyykkisten ja fyysisten voimien heiketessä myös manipuloitu uskonvarmuus heikkenee. On ollut surullista nähdä miten Jumalaansa koko ikänsä turvannut ihminen ei saakaan kuolemansa hetkellä sitä turvaa mitä hän juuri silloin kipeimmin tarvitsisi. Tämä tuo mieleen myös Jeesuksen huudon ristillä: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?"
Toit esille aivan uuden näkökulman Jeesuksen huudolle ristillä. Tuskin enää voin olla sitä ajattelematta tätä taustaa vasten.
Myös sekä sinun että oma havaintoni syvästi kristityn vaikeasta kuolemasta ja uskonvarmuuden heikkenemisestä tärkeällä hetkellä, herättää edelleen kysymyksiä biologisen selityksen lisäksi.
Järkyttävää.
En sano, etteikö tuollaista siis voisi olla, mutta nyt tuli mieleen sellainenkin, että miten ymmärretään, miten jotain sanotaan, kuulostaahan esim. epäuskovan mielestä varmaan kun sanotaan Pyhä Jumala, Pyhä Väkevä, Pyhä Kuolematon, armahda meitä, jonkinlaiselta kauhunsekaiselta epäuskolta, mitä se ei suinkaan ole. On siis erittäin miellyttävää pyytää Jumalalta armoa ja samalla kunnioittaa Häntä.
Ortodoksisessa liturgiassa (vaikka en ortodoksi olekaan) sanotaan myös jännittävästi : "Tulkaa, langetkaamme Kristuksen eteen. Pelasta meidät, kuolleista noussut Jumalan Poika, jotka sinulle veisaamme."
(Kenties vaatimaton tätini on vielä tunnustanut syntejään ja pappi on kuvitellut hänetkin kauhuissaan kuolemaa odottavaksi...)
Niin, että Dogmatikos ei varmaan ole kuolinvuoteellani, mutta joku toinen, niin ei sitten pidä pelästyä, jos sanon, että: Voi rakas Herrani Kristus, pelasta sinä minut, vaikka en ole vähääkään ansainnut tätä. Siinä pyydetään vain rakasta Herraa Kristusta matkalle siirtyessä toiseen ulottuvuuteen ja maailmaan.
Olin iloinen tätini hautajaisissa, vaikka itkinkin, sillä hän oli itsekin jo toivonut kuolemaansa.
Hmmm.. Ja tämäkin on hieman epäsopivaa sanoa kristitylle, mutta hieman kadehdin häntä, kun pääsi sinne.
Fundis on tottunut kulkemaan voittovoimassa ja sota-asussa, keihäs tanassa ja kilpi suojaamassa, muita moittien ja heikkouskoisia herjatenkin, mutta hän ei ole ehkä vielä kokenut, mitä on olla aivan tyhjä. Kuolinvuoteella ei enää lähetellä toisia kidutushelvettiin. Ei enää moitita toisia. Nyt tarvittaisiin Kristuksen lähettämää valoa, mutta sitä ei näy.
Ehkä Jumala antaa tämän tapahtua niille, jotka ovat elämässään liikaa turvanneet omaan voimaansa ja liian vähän Kristukseen. Vielä viimeisellä hetkellä Hän opettaa. Uskon horjuminen ei kuitenkaan vie pelastusta, vaan fundiksellekin aukeaa tie ikuiseen onneen Jumalan luona, lopultakin lepoon ja rauhaan.
Halleluja, siel riemuita voimme. / Halleluja, jo epäilys haihtuu.
Enää koskaan en horjuen kulje. / Olen saapunut Jumalan luo.
(Laulusta Olen kuullut on kaupunki tuolla)
Ortodoksinen usko on siunattua levollista uskoa. Ortodoksi ei koskaan elämässään lausu toista pelastuksen ulkopuolella olevaksi. Hän uskoo, että Jumala on hyvä, laupias ja armahtavainen.
Siksi hän itsekin voi pelkäämättä käydä iankaikkiseen elämään. Ortodoksi antaa itsensä, toinen toisensa ja koko maailman Kristuksen, elävän Jumalan haltuun. Myös kuolinvuoteellaan.
Ennen kaikkea sinne kaipaa sen vuoksi, että tietää sen paremmaksi paikaksi kuin tämän hankalan maailman. Minkähän tähden tällaiseen hankalaan paikkaan sitten laitetaan hetkeksi ikuisuuden rinnalla, ja tuntuu välillä ikuisuudelta. Tämä vaikuttaa jotenkin itselleni täysin sopimattomalta paikalta, eikä tietenkään saisi nurista, kai tällä jokin tarkoitus on. Jotkut vain syntyvät jo valmiiksi pää pilvissä, täysin kykenemättöminä ymmärtämään fyysistä maailmaa ja sen esteitä, saati mitä muuta täällä on sitten kestettävänä.
Eikä sielä ole tällaisia palstoja, missä ihmiset puhuvat toistensa ohi, siellä ihmiset ymmärtävät toisiaan. Kuten UT:ssa sanotaan, ihmiset tuntevat toisensa ja näkevät.
Osaan kuvitella miten ateisti näkee nuo kohdat. Pyydetään armoa hirmuvaltiaalta....
Meni väärään väliin, siis nuo mainitsemani ortodoksien kohdat. Vastaus oli siis dogmatikokselle. Varmaan ateisti tosiaan näkee ne niin,e ttä pyydetään armoa hirmuvaltiaalta.
Minullekin maailma on täysin vieras paikka. Olen katsellut sitä kuin muukalainen. On aivan käsittämätöntä, että meidän täytyy käydä täällä. Minua sitoo vain herttainen vaimoni ja poikani perhe. Toivon poispääsyä niin pian kuin mahdollista.
Haave poispääsystä ei ole harvinainen. Olin virassani paljon tekemisissä vanhojen kanssa. Moni, todella moni, sanoi, että kun pääsisi pian pois.
:,: Herran halvat matkamiehet ystäviksi valitsin.
Maksakoon se mitä vain, mä tahdon taivaan kotihin.
Maahan vieraaseen en jäädä voi. On kaipuu rinnassain.
Olen maailmassa muukalainen vain. :,:
Tuo on hegellisestä laulusta, jonka kaikkia sanoja en muista. Alkaa jotenkin silleen, että
Olen vieras outo muukalainen täällä päällä, maan.
Tuolla puolen tumman virran on mun kotimaani vaan.
Taivaan kirkkauden ja loiston kerran nähdäkseni sain.
Olen maailmassa muukalainen vain.
Tai jotain sinne päin, ja sitten tulee alussa mainitsemani kertosäe. En löytänyt laulua netistä. Jos joku tuntee koko sanat, olen hyvin kiitollinen. :)
Löysinpä sittenkin, kun muistin oikean alun ja hain sillä:
1. Täällä kuljen niinkuin vieras, muukalainen päällä maan.
Tuolla puolen tumman virran on mun kotimaani vaan.
Taivaan kirkkauden ja loiston kerran hengessä mä näin;
Häipyi maa, sen kauneuskin mielestäin.
:,: Herran halvat matka miehet ystäviksi valitsin,
Maksakoon se mitä vain, mä tahdon taivaan kotihin.
Maahan vieraaseen en jäädä voi, on kaipuu rinnassain,
Olen maailmassa muukalainen vain. :,:
2. Taivaan matkalainen tuntea niin monta kertaa saa,
Kuinka muukalaisuus maailmasta kauas eroitta.
Vain ken hengessä on nähnyt Herran Jerusalemin,
ymmärtää voi kaipuun taivaan kotihin.
KERTO
3. Vaikka maa tää kuinka kaunis oisi kukkaverhossan
Herran luona ihanampi on kuin täällä konsanaan.
Siksi kaipaan sinne aina, taivaan loistoon, autuuteen,
Kevään maahan, ihmeelliseen, iäiseen.
KERTO
Vähän epäilyttävää. Aloittajaa komppaa heti dogmatikos, molemmilla ihan sama agenda eli uskovien mollaaminen, lieneekö samasta henkilöstä kyse. Ei mitään muuta kuin "nuo fundamenttalistit ovat sitten surkimuksia" -agendaa toitotetaan. Mitä sinä/te siitä oikein saatte? Mitään rakentavaa ei ole dogmatikoksella koskaan, vaikka elämää on jo nähty ehtoopuolelle asti. Voisiko sitä yrittää kilvoitella toinen toistensa kunnioittamisessa eikä kaiken aikaa vain kaivella toisia, kun siellä taivaassa kuitenkin pitää sietää monenlaisia, omasta uskonnäkemyksestä poikkeavia kantoja.
Minkähänlainen kokemus aloittajalla mahtaa olla, kun on kuolinvuoteilla ollut ja yleistävästi sanoo uskovilla olevan paljon kuolemanpelkoa. Herää ajatus, että aika nuiva muutaman lauseen ilmaisuko on kaiken sen kokemuksen lopputulos, luulisi, että kuolevan vieressä olisi kartuttanut henkistä pääomaa enemmän ja saanut selville, mikä pelottaa kun/jos lohduttajan osassa on ollut. Sanoisin, että pikemminkin päinvastoin, sairaanhoitajilla olisi kerrottavaa luulenpa ihan päinvastaista: jumalattomat pelkää tutemattoman edessä, uskovat tietävät ettei elämä lopu kuolemaan eikä sitä tarvitse pelätä, Jeesushan on luvannut olla vastassa. Monihan on selvästi nähnyt kuolinhetkellään Lunastajansa.
Tästä samasta aiheesta muistaakseni on aiemminkin ollut aloituksia ja tuskinpa se tähän jää. Aina kun "fundamenttalisti" pakottaa hampaankolossa, pitää sitä helpottaa palstalla juoruilemalla. Ihmettelen miten jotkut on keskittyneet samoihin aloituksiin kun itse en ole samantyylisiä aloituksia tehnyt koskaan, en käsitä, itsekkyyttähän sellainen on, kun tarjoaa omia kaunojaan toisillle keskustelun aiheeksi.
Dogmatikos on jo oikean karvansa paljastanut , mutta luopumus etenee tietenkin siellä missä kerran on löytynyt uskoa.
Älkää antako tuolle roskaväelle periksi milliäkään vaan pitäkää uskonne.
No olitko nyt itse kunnioittava toisen uskoa kohtaan kun ed. juuri semmosta oli vaatimassa.
Sulle ainakin kaikki erilailla itsesi kanssa ajattelevat ovat "roskaväkeä". :(
Minun ajatteluni pohjautuu kirjoituksiin ja niitten pilkkaajia ei saa kunnioittaa
tipan tippaa.
Jos ihmisellä on kuolemanpelkoa, niin se johtunee siitä, että sittenkään voi luottaa siihen omaan vaellukseensa.
Ei uskovan tulisi pelätä, jos hän elää elämänsä, kuin Jumalan edessä.
Johanenes sanoo, että pelossa on rangaistus, jollei ole kasvanut rakkaudessaan täyteen mittaan.
Ei luulisi pelkäävän, jos todella uskoisi tuonpuoleiseen. Ihmisen osa on tietää kuoleman lopullisuus. Ei siinä uskonnolla puudutukset auta, jos ei oteta lukuun aivopestyjä fanaatikkoja, joita nykyisin lähinnä jonkin muun uskonnon piirissä.
Jeesuskin pelkäsi!
Minä muistan isäni joka oli uskova ja arvostettu puhuja hengellisissä tilaisuuksissa. Kuolinvuoteellaan hänellä oli hirvittäviä pelkotiloja eivätkä pappien vierailutkaan tuoneet hänelle lohtua. Olen vieläkin hyvin surullinen ja säälin tunteen vallassa kun muistelen hänen kamppailuaan. Pidin isästäni hyvin paljon.
Osanottoni.
Osanottoni.
"Kuolinvuoteellaan hänellä oli hirvittäviä pelkotiloja eivätkä pappien vierailutkaan tuoneet hänelle lohtua."
Hyvä huomio. Papit ovat ihan avuttomia kuolevan edessä, kun löyhän armon lupaukset eivät enää auta eikä lohduta yhtään mitään.
Niiden uskovien kohdalla asia on eri, jotka katsovat siinä jo Jeesukseen Kristukseen, joka siinä jo ojentelee käsiään, että eiköhän jo lähdetä, yhdessä.
Sinua en ainakaan haluaisi kuolinvuoteeni viereen.
"Sinua en ainakaan haluaisi kuolinvuoteeni viereen."
Palataan asiaan kun se on aktuelli.
Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon.
Jumala on rakkaus.
Kristitty ei pelkää kuolemaa, sillä kuolema on voitto ja Jeesus on voittanut kuoleman.
No mitä ajatuksia sulla on tuosta "isästä" joka pelkäsi, vaikka oli ollut arvostettu heng. puhuja - miksi hän pelkäsi.
Oma ajatukseni vois olla sen suuntainen, että me uskosta(kin) huolimatta ollaan yksöllisiä loppuun asti siinäkin suhteessa että on hyvinkin itsevarmoja ns. uskonsotureita, täynnä omaa varmuuttaan kelpaamisestaan ja sitten on niitä toisia jotka kaikesta huolimatta eivät saavuta määrättyä varmuutta, - joka sekin tuntuu olevan eräänlainen vaatimus jopa että täyttäisi jonkun stereotyyppisen uskovan "mitan".....
Siten se ei tarkoita että olisi sen "huononpi" jos pelkääkin, jotkut siis vain pelkäävät ja toiset eivät, ihmiset ovat yksilöitä.
Vaan säälihän se on toki jos aivan hirveän ahdistunyt on tuona hetkenä, joku on vaikuttanut kovasti pahoin silloin melkeempä vois ajatella traumaan asti..
Se on hirvittävä asia se kuoleman jälkeisellä peloittelu kyllä - se vaikuttaa eri tavoin eri ihmisiin vaikka mikä hyvänsä olisi.
Uskonnot ovat syntyneet lievittämään ihmisten kuolemanpelkoa. Jostakin syystä osa ihmisistä ei tunnu kestävän ajatusta, että kuolema olisi vain yksinkertainen loppu.
Osalle kyseessä on vallankäyttö.
Ei se ole sitä. Mielestäni sekin olisi ihan hyvä, että vain loppuisi ja lakkaisi olemasta. Mutta kun olen kuullut paremmasta. Oikeastaan ei olisi koskaan pitänytkään kuulla, sillä kuten Dogmatikoksen laulussa, ei riitä, vaikka täällä kuinka kaunista kukkaloistoa olisi. Silloin kun ihminen tosiaan on kristitty, hänen on jo annettu aavistaa taivaallinen Jerusalem ja lue erityisesti tosiaan tuo viimeinen säkeistö Dogmatikoksen laulusta.
"Mutta kun olen kuullut paremmasta."
Minäkin tiedän hyvän laulun tähän yhteyteen, muistaakseni Anita Hirvosen laulamana: "Usko puolet mitä näet, älä mitään mitä kuulet..."
Höpön höpön. Minkäänlaisia TODISTEITA sinulla juuri ei ole.
Hoh hoijaa...
KUULUISIEN MIESTEN VIIMEISET SANAT:
On hyvin mielenkiintoista ja opettavaista tutkia joskus,mitä kuuluisat miehet ovat sanoneet ja kokeneet vähän ennen kuolemaansa. Vilkaisu kuolinvuoteelle ilmaisee enemmän kuin suuret sanat ja teot heidän elinaikanaan.Sinä hetkenä kun katsot kuolemaa silmästä silmään, putoaa monilta naamio ja tullaan rehellisiksi.
VOLTAIRE,
joka oli kuuluisa pilkkaaja, koki kauhean lopun. Hänen hoitajattarensa sanoi:" Vaikka saisin kaikki maailma rahat, en haluaisi nähdä uskomattoman kolemaa! Kuoleva huusi koko yön anteeksiantamusta."
DAVID HUME,
ateisti,huusi:"Olen liekeissä!" Hänen epätoivonsa oli kauheaa katseltavaa.
HEINRICH HEIME
joka oli suuri pilkkaaja (Elämänsä lopupuolella hän vielä kirjoitti runon:)
"Särkynyt on vanha soitin
kallioon mi Kristus on!
Soitin jota pahaan menoon
paha henki viritti.
Se soitin kutsui kapinaan
soi epäilystä pilkkaa vaan.
Oi, Herra mä etees polvistun
anna anteeksi laulut mun!"
NAPOLEON
Hänen lääkkärinsä kirjoitti."Keisari kuolee yksin ja hyljättynä.Hänen kuolinkamppailunsa on kauhistuttava.!
CESERA BORGIA,
Olen elämäni aikana valmistautunut kaikkkeen edeltäkäsin, paitsi kuolemaanm ja nyt minun täytyy kuolla täysin valmistautumattomana.!
TALLEYRAND
"Minä kärsin kadotettujen tuskia."
KAARLE IX(Ranska
"Olen kadotettu voin todeta sen selvästi."
HOBBES,
Englantilainen ajattelija."Minulla on kauhea hyppy pimeyteen."
SIR THOMAS SCOTT;
ENglannin ylähuoneen presidentti:" Tähän hetkeen asti olen ajatellut ettei ole olemassa Jumalaa eikä helvettiä-Nyt tiedän ja tunnen, että molemmat ovat ,ja minä olen joutunut kadotukseen kaikkivaltiaan oikeudenmukaisen tuomion mukaan."
GOETHE:
"Enemmän valoa"
JEESUS KRISTUS
"SE on täytetty"
NIETSCHE
Kuoli mielipuolena.
LENIN
Kuoli henkisessä pimeydessä.Hän pyysi pöydiltä ja tuoleilta syntiensä anteeksiantausta.Kuinak erikoista miehelle, josta tuli miljoonien ihmisten esikuva ja johtaja
SINOWJEW
Kommunistisen Internationalin presidentti, joka stalinen toimesta ammuttiin:"Kuule,Israel Herra meidän Jumalamme on yksi."
CHURSCHILL:
Mikä narri minä olen ollutkaan
JAGODA,
Venäjän salaisen poliisinpäällikkö:"Täytyy olla olemassa Jumala ja hän rankaisee minua syntieni tähden."
JAROSLAWSKI
Kansaivälisen uskonnonvastaisen liikkeen johtaja"Polttakaa kaiki minun kirjani.KAtsokaa Pyhää!Hän on odottanut minua;Hän on täällä."
Kuinka sinä kuolet,sillä on kijoitettu on määrätty ,että kaikkien ihmisten on kerran kuoleminen,mutta sen jälkeen tulee tuomio(Hebr.9:27)
Ennen aikaan pantiin kuolevan viimeisille sanoille maagista painoa ja uskotiin, että niissä oli jotakin syvällistä. Arkkipiispa Salomies ei tätä arvostanut. Kertoi:
Mikkelin Lähemäellä vanha vaari oli kuollut, ja ihmiset taas kyselivät vainajan viimeisiä sanoja. Leskiemäntä oli kertonut tutisevalla äänellä: "Niinhän se vainaa sano, että viekää minut tuonne nurkan taakse paskalle."
Tässä ketjussa oli kyse siitä, että kuolevan vierellä olevien havainto on luulojen vastainen: Mitä uskovaisempi henkilö on, sitä vaikeampi on kuolema KESKIMÄÄRIN. Eivät poikkeusten keräämiset kumoa tätä havaintoa, ja sitäpaitsi poikkeukset useinkin ovat silkkaa folklorea, kuten muinaisjutut ja kaupunkitarinat, kuultu, ei tarkistettu, viety eteenpäin.
Kuolevia hoitaneitten havainto oli tämä. Kysymys oli: miksi? Oma arveluni oli, että geneettisesti pelokkaammat ihmiset helpommin tarttuvat uskooon ja kuolinvuoteella sitten voimien loppuessa pelko saa yliotteen. Alkujaankin ei-elokkaalle kuolema taas on KESKIMÄÄRIN helpompi, koska hän ei usko joutuvansa kidutettavaksi.
Toki uskovankaan ei TARVITSISI pelätä, sillä Kristuksen puoleen kääntyminen riittää, ja jos emme enää jaksa sitäkään, Pyhä Henki rukoilee puolestamme sanomattomin huokauksin.
Jeesuksen veren voima riittää myös kuolevalle.
Anteeksi: ei-elokkaalle > ei-pelokkaalle
Miten määrittelet ihmisten uskon uskovammaksi ja vähemmän uskovammaksi? Millä määrittelet ihmisen fundamentalistiksi ja toisen uskovan ei-fundamentaliksi? Miten oman elämäsi kokemukset voisivat korreloida kaikki maailman kuolevien keskimääräisen tavan kokea kuolema?
Arvelusi on silkkaa pahkasikaa, vailla todisteita geneettisestä yhteydestä pelon määrään. Pelkoa aiheuttaa se, onko kuolema kivulias, millainen se on, keuhkosyöpää sairastavalla tukehtumisen pelko varmasti päällimmäisenä. Mitä pahaa pelossa on? Ei sen määrä riipu ihmisen uskon asteesta, onko uskovampi tai vähemmän uskova. Luterilainen perusjamppa voi pelätä ihan siinä missä minkä muun seurakunnan jäsen, huolimatta Pyhän Hengen rukoilusta puolestamme. Miksi uskova kuvittelee joutuvansa kidutetuksi? Eiköhän se pelko ole uskosta osattomalla, onhan niistä kokemuksia.
Mihin sinä pyrit noilla jutuillasi?
Eikös Jeesuskin ollut niin kauhuissaan Getsemanessa, että hikoili verta?
"Mihin sinä pyrit noilla jutuillasi?"
Onkohan tämä dogmatikos ollut kuolevan uskovan vuoteen äärellä? Jos on, niin herää kyllä kysymys, että miten hän siinä käyttäytyy? Onko vahingoniloa ilmassa? Niin karmeat ovat tämän nikin puheet ainakin uskovista ja myös kuolevista uskovista. Itse olen kuullut aivan päinvastaisia omaisten kertomia miten uskova on kuollut. Niissä on ollut Kristus hyvin voimakkaana läsnä.
Tämä dogmatikos on pilkkaaja, herjaaja, kaikki tämänkin ketjun kirjoitukset ovat ristiriitaisia ja valheita krsitityistä ihmisistä.
Ei ole syytä antaa mitään arvoa tällaiselle pilkkaajalle, eikä ainakaan uskoa hänen harhojaan.
On eri asia olla kuuluisa ja pöyhkeä - on eri asia maata kuolinvuoteellaan ymmärtäen kuinka turhaa kaikki olikaan ja saavutukset ovat haihtuneet tuuleen ja tuiskuun, ja valmistautua kohtaamaan suuri Tuomari.
Yleensä ihmistä ei kuolemaa odottaessaan kuuleman mukaan harmita muu kuin elämättä jäänyt elämä. Ei ole ollut viiniä, laulua, seksuaalisia kontakteja, rakkautta.
Ei se niin mennyt, vaan ettei ollut ollut aikaa läheisille. Muistan lukeneeni tuon jostain.
Ei kukaan sitä katunut, ettei ollut tullut juoputeltua ankarasti ja vaihdettua seksipartneria.
Joko muistat väärin tai tulkitset väärin tuon tutkimuksen.
Eiköhän se läheisyyden ja rakkauden laiminlyönti ole asioita, joita kuoleva eniten katuu, kun huomaa ettei mammonalla loppupeleissä ollutkaan merkitystä.
Voinko kysyä tässä henkilökohtaista kysymystä, kun Dogmatikos on itse kertonut, että oli 10 vuotta alkoholistina ja oli sitten helluntailaisten toimesta saanut lopetettua tämän, tulitko siis siellä jotenkin uskoon (oletkin jo muuten selittänyt, että tietenkin olet vieläkin alkoholisti, mutta vain juomaton alkoholisti). Jäikö siitä sitten kuitenkin jonkinlainen fundmentalisti-peikko kaivamaan sinua? Laukaisevatko täällä olevat kirjoitukset joitakin muistoja, vai mistä on kyse?
Muutenkin kiinnostaa, miten siellä päästiin siitä, mitä siinä siis tapahtuu?
Jostain syystä en itse usko, että siinä tapahtuu muuta kuin että se on eräänlaista valkoista magiaa, nimittäin eräs luterilainen ystäväni, joka kävi helluntailaisissa lisäksi, hän ei edes miettinyt tupakanpolttonsa lopetusta, ja hän oli kaikin puolin hyväosaisempi ihminen kuin esim. minä, ja sitten siellä oltiin hänen tietämättään rukoiltu tupakapoltosta pääsyä, ja hänelle ei sitten enää yhtäkkiä maistunut. Miksi Jumala jättäisi vastaamatta minulle kysymykseen ja antaisi itseni jäädä tupakanpolton vangiksi? Yksinäisen ihmisen? (Olen siis itse luterilainen.)
Kerran tapahtui niin että luin erästä nettisivua, josta kävi ilmi, että henkilöllä oli ollut sama fyysinen vaiva kuin itsellä , jälleen hyväosainen, jonka puolesta monet rukoilivat ja tämä vaiva loppui. Tähän samaan vaivaan Jumala oli vastannut rukoukseeni,v aikka olin vain yksin pyytänyt ja ilmeisesti juuri sen vuoksi, että tuosta selostuksesta kävi ilmi, että itse samalla vaivalla olin joutunut odottamaan lääkäriä, hän taasi pääsi heti eli olin joutunut syrjityksi jo terveydenhoidossa, eikä ollut varaa yksityiseen, mihin tuolla ihmisellä ilman muuta olisi ollut varaa. Itse olin ollut sitten niin hädissäni, että olin pyytänyt apua Jumalalta ja se sitten parani.
Ja sen lisäksi, kotiolosi ovat olleet erittäin hyvät, Dogmatikos, olethan maininnut , miten olet pappisperheestä ja tuntenut kaiken maailman piispoja, niin voisiko olla niin, että jo pohja oli sellainen, että selvisit alkoholismista ja vain 10 vuoden. Mitä surkeimmista oloista, sitä huonommat mahdollisuudet selvitä, olen nähnyt näitä tapauksia, vaikka en ole itse saanut tuota vaivaa sentään. Erään sukulaiseni mies esim. oli alkoholisti, ja hän kyllä kuoli siihen melko nuorena 54 tai jotain. Vaimo jäi leskeksi, eikä varaa maksaa taloaan.
Korostan nyt etten ole itse fundamentalisti. Olen luterilainen ja luterilaisen on mahdoton olla fundamentalisti.
Tämä alkoholisti joka kuoli, oli älykäs ihminen, mutta toimi täysin duunarin raskaassa ammatissa ja kuoli saappaat jalassa.. Miksi Jumala ei olisi armahtanut häntä ja nyt hänen vaimoparkaansa.
Taatusti meidän perheessä on ihmisiä, jotka ovat rukoilleet puolesta.
Korostan vielä, että en ole koskaan tuntenut minkäänlaista pienintäkään vetoa helluntailaisuuteen, toisinaan jopa epäilen että synnyn tarkoituksena on johtaa äärikarismaattisuuteen, joka onkin alkanut olla aikamoinen vaiva kristikunnassa. Jo itse asiassa siis noissa oli ilmiselvää lievää menestysteologiaa ja varmaankin luuloa, että siunataan (vaikka eivät olleetkaan äärikarismaatikkoja). Minkä ihmeen takia Jumala siunaisi ennestään hyväosaisia?
Paremminkin minusta saa vasta rajan tuolla puolen selvityksen siitä, miksi täällä on epätasa-arvo ja mitään selitystä antamalla toiselle parempi osa ja toiselle huonompi osa. En minäkään esim. ole mitenkään katkera Jumalalle, vaikka ei olekaan mitään ihmeen hyvää osaa antanut.
Ja kuinka kevyttä tuo sinun alkoholismisi oli, kun olet kertomasi mukaan sen jälkeen jaksanut opiskella ja vielä toimia pappinakin? vaikka olet itsekin sanonut että siitä tuli ankaria fyysisiäkin vaivoja loppuiäksi. 10 vuotta on toki lyhyt aika. Yleensä nuo ovat aloittaneet jo nuorena, kuten tuo joka kuoli.
Itse+olen+syvästi+hämmentynyt,+että+ole+pysnyt+kuivilla.+Meista+alkoholisteista+suuri+osa+yrittää+uskontielle,+mutta+vain+noin+2+%+(!)+pysyy+pitkäaikaisesti+kuivilla.+Miksi+vain+tai+sentään+2+%,+emme+tiedä.+Eräiden+muiden+huumeiden+kohdalla+on+saatu+viitteitä,+että+kuivilla+pysyminen+on+harvinainen+geneettinen+taipumus.+Ehkä.+Ehkä+niin+on+myös+alkoholin+kanssa.
Ahaa. Nyt ymmärrän. Sen takia pelkäät kohdata sitä ankaraa Jumalaa, joka myös näyttäytyy Raamatussa. Me muut osaamme lukea sieltä rivien välistä. Ankaran tekstinkin läpi näemme hyvän Jumalan. Fundamentalistien liian ankaralta kuulostava puhe saa sinut muistamaan isäsi.
Tuota ihmettelen yhäti tuota 6000 vuotta, pitäisihän sinun nyt tietää, ettei sellaisia ole kuin kourallinen missään kristillisissä piireissä Suomessa. Ja jos on, niin eivät yleensä riitele asiasta muiden kanssa.
Oliko tämä sinun isäsi , joka oli kuolinvuoteellaan kauhuissaan?
Tämä on aika jännä juttu. Itsellä on ollut niin, ettei ole paijattu kovasti ja pidetty sylissä, mutta jostain on välittynyt, että tässä on koti ja saa riidelläkin joskus. Jopa veljeni olivat sellaisia, että jos suuttuivat minulle, hajottivat huonekalun tai jonkun, mutta eivät käyneet minuun käsiksi. Yllätys olikin sitten kun osuin ensimmäisen poikaystävän kohdalle, joka läimäytti päin naamaa, vaikka ei häntäkään voinut hakkaajaksi syyttää.
Kuulemma olen saanut isoisältäni joskus kerran eläissäni selkäsaunan, mutta taitaa olla ainoa selkäsauna. En sitten tiedä miten olisi käynyt, jos olisin löytänyt aviopuolison, sitä ei nyt sitten Jumala jostain syystä suonut. On siis outo yksinäisen kohtalo. Eikä mitään suuria ystäväjoukkoja.
Oli näköjään kirjoittaessani sinulle tullut sinulta lisäkysymys. Normaali-ihmisen maksa pystyy polttamaan noin 7 grammaa alkoholia tunnissa, tottuneen alkoholistin noin 15 grammaa. Juuri sitä vastaavan määrän join, sillä korillisesta olutta päivässä tulee juuri sen verran. Minulla ei ollut kuivia päiviä. Join siis alkoholistin maksimimäärän. Vuodessa siitä tulee noin 80 - 100 litraa puhdasta alkoholia. Keskikulutus 15 vuotta täyttäneillä on noin 10 litraa vuodessa.
Yleensä luullaan väärin, että alkoholisti on aina päissään. Näin ei ole. Ylivoimainen osa alkoholista menee perushuoltoon, että voi käyttäytyä normaalin tapaan. Veren alkoholipitoisuus on oltava koko ajan korkealla, muuten alkavat vieroitusoireet noin vuorokauden päästä. Siitä pitävät huolen addiktio, riippuvuuus, ja toleranssi, tottumus. Vain kun merkittävästi on ylittänyt oman normaalimääränsä, tulee humalaan. On siis täysin mahdollista, että valtavasti juova alkoholisti on harvemmin humalassa kuin normaali ihminen.
En missään tapauksessa kuvitellut, että pystyisin opiskelemaan. Uskoin, että alkoholi oli tehnyt rumaa jälkeä aivoissani. Kun kuitenkin viisi vuotta myöhemmin ensimmäinen tenttini meni hienosti, rohkaistuin niin, että suoritin kaksi maisterintutkintoa ja lisäopintoja kolmannen edestä. Opiskelu oli todella kivaa.
Nyt olen paljon huonommassa kunnossa aivoverenvuodon jälkitilana. Ensi kuussa tulee 10 vuotta täyteen. Olen toispuolinen, nukun suurimman osan vuorokaudesta, tajunta on alentunut, tasapaino heittää, on kuin eläisi vahvassa henkisessä sumussa. En tiedä, johtuuko se itse aivoverenvuodosta vai vahvasta lääkityksestä, ne kun tulivat samaan aikaan.
Älä ihmeessä nyt tee keittiösykologisia päätelmiä, että projisioin kauhuisäni fundiksiin. On ihan riittävästi siinä, että psykopaattisesti orientoituvat voivat tulematta hulluksi, uskoa omaan pelastukseensa ja iloita siitä, vaikka uskovat läheisensä tulevan kidutetuksi. Ei kahdella kauhuasialla, väkivaltaisella isälläni ja fundisten sadistisilla fantasioilla ole mitään syy-yhteyttä. Ne ovat pöyristyttäviä molemmat, mutta toisistaan riipumattomat.
Olen hyvin tietoinen, että fundiksia on miniminimäärä, mutta tällä palstalla he ovat hyvin aktiivisia, koska he ovat katkoneet muut ihmissuhteensa. Pidän siksi luterilaista oppia ja käytäntöa esillä, että palstan lukijat säästyisivät pelottelijoilta. Näyttää siltä, että toimintani tuottaa tulosta, vaikkei fundiksilla käännynnäisiä muutenkaan ryöppyämällä ole tulossa. Tuntuu, kuin heille olisi mennyt sordiino päälle, eivätkä esitä enää mitä tahansa. Tosin minua kyllä pyrkivät pieksämään kuin naapurin sikaa, mutta onneksi ovat nettiyhteyden takana. :)
Jäipä vielä vastaamatta isän kuolinvuoteesta. En ole hänen lopustaan aikaisemmin maininnut. Näyttää, että hän kärsi, mutta ei ollut enää paljon tajuissaan. Kysymys kärsimyksestä on vain ulkoisesta käyttäytymisestä tehtyjä epävarmoja päätelmiä, sillä hän ei enää pystynyt puhumaan.
Luulen, että hänkin pääsi lepoon ja rauhaan Jumalan luo. Hän ei ole enää tuottamassa kärsimystä muille ja Kristus on pelastanut hänetkin.
Minkälainen isäsi oli kristittynä? Tottakai aina sellainen omituinen ristiriita aiheuttaa vastenmielisyyttä yleensä uskontoa kohtaan. Monet, jotka ovat esim. joutuneet pedofilian kanssa tekemisiin (kat. pappi pedofiilinä esim.) ovat jättäneet koko homman eivätkä koskaan toipuneet. Eikö tuo juuri ole vastaavanlainen vastenmielinen yhdistelmä, tekopyhyys, jossa on puhuttu JUmalasta ja sitten kaapissa iso luuranko, hakattu lähiomaisia.
Oikeastaan on ihme, että olet minkäänlainen kristitty.
Nyt muistan kyllä senkin, että näet helvetillä uhkailua sellaisessakin missä ei ole. Kerran sanoit minullekin, kun totesin jostain henkilöstä että tämä oli ateisti (siis ihan itse oli sanonut olevansa) ja luulit, että sen toteaminen oli, että uhkasin tuota henkilöä helvetillä. Eikö olisi aika hassua sanoa jotain henkilöä, joka omien sanojen mukaan on ateisti, väkisin kristityksi? Siitä tuo henkilö vasta nokkiinsa olisi ottanut ja se olisi tosi alentuvaa. Näetkö siis helvetillä uhkailua sielläkin, missä sitä ei ole? En sitä siis kiellä, että ne harvat jotka täällä sitä tekevät, eivät tosiaan sillä mitään aikaan saa, se on ikään kuin terä edellä evankeliointia ja ilman muuta mihinkään johtamatonta. Hieman höhlääkin, koska eivät kai nuo henkilöt tuota tekisi, jos luulisivat että tässä on helvetin vaara. He ovat vähän rasittavia, mutta vaikea uskoa, että heitä kukaan tosissaan ottaa, siis kristitytkään, edes me, jotka emme uloskirjoita Raamatusta kadotusta sinällään, mitä se sitten tarkoittaakin. Jos joku täällä minua esim. uhkailee helvetillä, menee kyllä ihan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ei joku yksittäinen ihminen voi tietää, miten minulle käy.
Monissa itseään ateisteiksi sanovien joukossa on paljon niitä joiden hyvät teot todistavatkin Jeesuksen seuraamisesta ja on uskovia joiden pahat teot todistavat jostain aivan muusta. Aina ei se, mitä ihminen itsestään sanoo, pidä paikkaansa.
Se on outoa, että ihminen on erittäin herkkä uskonasioissa. Esim. minä en voi sietää vieläkään moderneja uskovaislauluja, koska minulle tuputettiin väärään aikaan. Olin kolmentoista ja luokkaan tuli uskoon kajahtaneita kahjoja, jotka tukka rasvaisina vaahtosivat Jumalasta ja lauloivat laulujaan - siihen aikaan ei meikattu ja tukka rasvaisena uskovaisella oli ehtaa tavaraa. Tuo oli onneksi niin pieni juttu, että selvisin. Mutta sitä musiikkia en voi sietää vieläkään. En minä ateisti ollut, mutta he tekivät itsestään narrin. Sain silloin kuvan, että ihmisen täytyy tehdä itsestään narri. Murrosikäinen ihminen on aivan eri asioista kiinnostunut siinä iässä, eikä Jumala ole ykkösenä, vaikka ei olisi ateistikaan. Tämä oli varmaan sitä, kun USA:sta tuli tämä , että täytyy tulla uskoon kertaheitolla ja sen jälkeen kahjona kiertää Suomea bussilla jossa lukee: Koko Suomi Jeesukselle.
Virsistä sen sijaan tykkään. Ja katolisesta ja ortodoksisesta musiikista.
Niin no tuo ei nyt ollut pelkästään uskovien juttu. Luulisin, että yleensäkin ylemmällä keskiluokalla on kaikenlaisia luurankoja kaapissa.
Synnyin vaatimattomaan kotiin eikä meillä ollut luurankoja.
Uskon, että me emme tässä voi paljoakaan auttaa tuota dogmatikosta. Jotain on vielä pahasti kesken. Muuten on vaikea selittää tuota outoa fundamentalistivihaa. Jeesus ei ole päässyt sisään hänen sydämeensä, että voisi hoitaa tätä paljon kärsinyttä sielua. Ainut asia mitä täällä voimme tehdä on luvata rukoilla hänen puolestaan, että Jeesus itse voisi tulla alkaa hitaasti eheyttää rikkimennyttä. Itse olen kokenut jotain tällaista vihaa myös ja onneksi olen saanut purkaa asioitani ja sitten antaa Jumalan omalla tavallaan eheyttää ja hoitaa.
Sitten taas toisia tuo musiikki ei ole häirinnyt. Esim. vanhempi sisareni kertoi, että heidän koulussaan kun soitettiin nauhalta jotain niitä, niin kovikset pojatkin olivat tykänneet joistakin lauluista. Heille ei tosin ollut sitä vaahtoavaa sakkia siinä sitten.
Isäni noudatti maltillista kristinoppia, ensisijassa kasvatuskristillisyyttä, kuten muutkin luterilaiset papit. Tuskin hänen kristillisyydessään oli mitään erityistä.
Hän oli aggressiivista sukua. Helposti räyhääviä olivat hänen veljensäkin, mutta hän oli ihan omaa luokkaansa. Nyt jälkeenpäin suhtaudun häneen kuin muihinkin henkisesti tasapainottomiin ja mielisairaisiin. Ei ollut hänen vikansa, että oli perinyt sellaiset geenit, kuin oli, eikä ollut hänen vikansa, että oli kasvanut oloissa, missä oli.
Kuitenkin ihmisellä täytyy olla oikeus karttaa tälläisia henkilöitä, ettei kuorma käy liian raskaaksi, mutta silloin kun on kyse omista vanhemmista, tilanne on vaikea. Tekopyhyyttä se tuskin oli. Hän ei vain pystynyt hallitsemaan itseään. Pienestäkin asiata joutui pois tolaltaan ja käyttäytyi kuin mielipuoli.
Siskoni jutteli naapureitten kanssa ja vaimoni kesämökin naapureitten kanssa myöhemmin isäni jo kuoltua. He olivat tienneet, mistä on kyse. Naapuri olivat soittanut nimettömänä ja uhannut, että ottavat yhteyttä lastensuojeluviranomaisiin, jos meno ei lopu.
Tuskinpa naapurin yhteydenotto viranomaisiin kuitenkaan olisi auttanut, sillä isäni tunnettiin paikkakunnalla asiallisena miehenä ja pappina. Tuskin viranomaiset olisivat uskoneet. Sairauteen tai levottomuuteen kuuluu hyvin usein kaksi tyystin erilaista roolia. En suinkaan kovin mielelläni edes muistele häntä. Olen hävittänyt melkein kaikki hänen kuvansakin, lukuunottamatta kastekuvaani, jotta minun ei tarvitse ajatella häntä.
Voi, en muista käyttämääni sananmuotoa tuomitsemisasiassa, enkä edes osaa etsiä. En minäkään kadotuksen olemassaoloa kiellä, mutta kidutushelvettiin en usko eikä usko kirkkokaan. En tiedä, kuka olet ja mitä olemme puhuneet.
Pyydän nöyrimmästi anteeksi, että olen tehnyt perusteettoman arvion. Mea culpa, mea culpa, mea maxima culpa.
Näin, juuri näin.
Niin no lähinnä tarkoitin tuota kaksoiselämää. "Tunnettiin paikkakunnalla asiallisena miehenä ja pappina."
Hän oli siis ns. kotityranni, joka jotenkin omituisesti hallitsi itsensä kodin ulkopuolella.
Anteeksipyyntö tietenkin hyväksytty, lähinnä sanoin sen vain siksi, ettet näkisi liikaa helvetillä uhkailijoita, missä heitä ei ole.
Kyllä helvetillä uhkailijoita on paljon uskonnollisissa yhteisöissä. Ei niitä tarvii keksiä. Menepäs vapaakirkkoihin mm. helluntaiseurakuntiin, kirkon viidesläisiin katsomaan. Helvetinlieskat sen kun loimottavat.
Olipa muuten hyvä, että muistin yhtäkkiä syntini. Nimittäin muutama vuosi sitten marraskuussa, kun olin väsynyt ja täällä oli uudestikastajien parvi morkkaamassa, sain lopultakin raivarin (olen pitkään rauhallinen, mutta sitten kun räjähdän, niin räjähdän) ja sanoin heille: painukaa helvettiin siitä, sinne te kuuluttekin. En kuitenkaan loppujen lopuksi tarkoittanut sitä. Se oli siis raivostuneen ihmisen huudahdus, mutta en mitä sitä tarkoittanut. Taisin täällä sanoakin myöhemmin siitä jotain. Täällä oli silloin eräs rassaava tyyppi, oikea luterilaisuuden vihaaja (joka tosiaan palstat aamusta iltaan) ja huvittavinta oli, että hän typerän itsevarmaan tapaansa oli ainoa joka ei poistunut ja kuvitteli "osuneen". Ne muut todellakin haihtuivat joksikin aikaa jonnekin.
Tarkoitin tätä palstaa. En ole mitenkään vapaisiin suuntiin suuntautunut.
Joskus mietin, tekeekö konteksti, että lukee toisen sanoihin jotain sisältöä, mitä niissä ei ole.
En edes silloin, jos sanoisin jostain , että se on eksytys tai erehdys, en ajattele niihin sanoihin implisiittisesti että joudutte nyt sitten kadotukseen.
Itse asiassa vasta sitten, jos pedon merkki toteutuu ja otetaan pedon merkki, tietää , että ne joutuvat jotka ottavat sen. Ilmeisesti samaan aikaan alkaa todella voimakas kristittyjen vaino. Jos ne tosiaan toteutuvat tuossa muodossa, mitä sanotaan Raamatussa. Hirvittävän vaikeahan tuota on tulkita, eikä mieleni siellä askartele päivät pitkät.
Tuossa kastejutussa todennäköisesti raivostuin siitä ainaisesta kasteesta jankuttamisesta. Kyllä siitä täällä jo kuultu oli. Ja kuitenkaan kaikki nuo "henkikasteensa" tai uudesti itsensä kastaneet eivät ole yhtään sen parempia kuin muutkaan, joskus jopa pahempia. Toivottavasti tämä ei nyt laukaise heitä taas kaikkia paikalle jälleen kerran jankuttamaan yhdestä ja samasta. Kenties tuo onkin helmasyntini, samasta asiasta jankuttaminen saa itseni lopultakin ärtymään. Kaste-palsta on niitä varten, jotka haluavat sitä veivata koko ikänsä.
Tämä luterilaisuuden vihaaja, muuten, kävi ilmi, että hänen anoppinsa oli lakannut puhumasta hänelle, kun hän oli kääntynyt johonkin mihin lie ja sitten kastanut siellä itsensä. Eli sieltä se kimposi, mutta hän oli kyllä se, jota epäilin täällä psykopaatiksi. Hän oli itseoppinut, älykäs ihminen, mutta itseoppineisuuden takia oli myös vääriä käsityksiä. Hän oli hyvin vanhaa sukupolvea, joten ilmeisesti siihen aikaan saatettiin lakata puhumasta sen vuoksi.
Samalla tämä henkilö oli tietysti kaikkein huonoin mainostaja millekään uudestikasteelle ja halveksi meidän "pirunkastettamme" vaikka tämä henkilö vaikutti siltä kuin olisi itse saanut jonkin todellisen "pirunkasteen".
En minäkään häntäkään mihinkään tuomitse, kunhan täytyy vieläkin päivitellä, kun en ollut eläissäni nähnyt tuollaista luonnossa. Miten hän edes julkesi sanoa olevansa minkäänlainen kristitty? Muistaakseni tuohon liittyikin jotain sellaista missä ei taas ollut ihan täysin kolmiyhteistä Jumalaa.
Jumala armossaan ja rakkaudessaan ihmistä kohtaan pelastaa ihmisen. Ei ihminen voi itseään pelastaa omilla teoillaan, silloin se olisi tekojen uskonto ja ihminen kerskaisi teoillaan.
Uskovan ei tarvitse pelätä kuolemaa, mutta ihmisen luonteeseen kuuluu jonkin asteinen kuoleman pelko.
Elämää ihminen pystyy jonkinverran hallitsemaan, mutta kuolema on asia, jota ihminen ei pysty hallitsemaan ja se kuolemassa pelottaa.
Ihmisen luonnekin on sellainen, että ihminen haluaa elää, eikä kuolla.
Ihminen, joka sairastuu vakavasti vaikkapa syöpään. Sairauden edetessä tulee uusia oireita ja vointi saattaa heiketä, että edellisenä iltana saattoi olla vielä suhteellisen hyvässä kunnossa, mutta seuraavana aamuna vointi voikin olla konkreettisesti huononpi.
Kyllä siitä syöpäsairaan omaisena on vaikea seurata läheisensä vointia ja sitä, kun syöpäsairas läheinen haluaisi vielä elää, mutta sairaus etenee ja edessä on vääjäämättömästi kuolema.
Vakavasti sairastunut läheiseni on jo kohta kaksi vuotta sitten siirtynyt ajasta ikuisuuteen ja on päässyt perille Taivaaseen, kun uskossa sai nukkua pois.
Sitä vain miettii, että millaisia tuntemuksia vakavasti sairas ihminen joutuu kokemaan, kun tietää, ettei tästä enää selviä ja elinpäiviä ei ole enää paljon jäljellä. Se ei ole helppo asia omaisillekaan, vaikka terveinä saavat olla, mutta vakavasti sairaan ihmisen tilaan on vaikea samaistua, vaikka yrittääkin myötäelää hänen kanssaan ja lohduttaa.
En tunne kuolemanpelkoa, sillä kuoleman jälkeenhän pääsemme jälleen tapaamaan kaikki ne rakkaat läheisemme, jotka ovat nukkuneet pois ennen meitä.
Mites ne liekkihelvettiin joutuneet omaiset?
Funduksien oppi omaisten pelastumisesta perustuu omavaltaiseen raamatuntulkintaan, että pelastuminen koskisi aina myös perhekuntaa.
Ap.t. 16:31 "Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut, sinä ja sinun perhekuntasi".
Jos lause ymmärrettäisiin, niin kuin fundikset opettavat kaikkia koskevaksi ja kirjamelliseksi, se tarkoittisi, että KAIKKI lapset ja heidän lapsensa pelastuisivat ja pysyisivät uskossa aina kuolemaansa asti.
Nykyisin lapsia lienee perheessä keskimäärin 1,7. Pelastettujen määrä siis kasvaa tämän luvun potensseissa. Kolmessakymmenessä sukupolvessa saavutetaan suurempi luku, kuin on koko maan väkiluku. Kun sukupolvien eroksi ajatellaan yleensä käytetty 25 vuotta, vuosisadassa on siis 4 sukupolvea. 750 vuoden aikana on siis ylitetty maan väkiluku, eli kaikki ovat uskovia ja pelastettuja, kun kukaan mistän perhekunnasta ei ole joutunut vikaraiteelle.
Jo tämä laskelma osoittaa, että toivo panaan virvatuliin taidottomuuteen matematiikassa. Todellisuudessa moni joutuu katkerasti huomaamaan, että jos hän uskoo ikuiseen kidutushelvettiin, uskoo oman lapsensa joutuvan sinne.
Raamatunlauseen oikea tulkinta lieneekin se, että JOS perhekuntakin tulee uskoon, heitä kohtaa pelastus. Voidaan tulkita myös niin, että sinä aikana perheen pään valta oli niin suuri, ettei tullut kysymykseenkään, että joku perheestä ajattelisi toisin, joten lupaus koski vain sitä aikaa, kenties vain puhutellun sotapäällikön perhettä.
Varmaa kuitenkin on, että lupaus ei voinut koskea kaikkia kaikkina aikoina. Jos uskoo ikuiseen kidutushelvettiin, tulet palavat iluisina.
Paavalikaan ei uskonut liekkihelvettiin ainakin jos uskoo tulkintaa, jonka Kuula ja Riekkinen kirjassaan tekivät jo aikoja siten, jos en väärin muista tai olen väärin havainnut.
Jumalan kiitos pelastuksemme ei ole riippuvainen sinusta.
Tästä Matti Vuolanteen ohjelmasarjan jaksosta selviää, mikä on tärkeintä.
Tässä linkki
http://www.tv7.fi/vod/player/11756/