Kuka ottaa parhaat pisteet Holmströmin Nobelista?

Kuka suomalainen kiipijä ottaa parhaat pisteet yli 20 vuotta Amerikassa työskennelleen ekonomisti Holmströmin taloustieteen Nobelista? Moni on ehtinyt jo yrittää. Korkman ehti ensimmäiseksi ja poliitikot kiirehtivät heti perään saamaan oman nimensä mediaan yhdessä Holmströmin kanssa. Kohta kukaan ei muista edes Holmströmin ruotsalaisperäistä sukunimeä, mutta suosion kärkkyjien nimet muistetaan sentään paremmin.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

No, johan noita kiipijöiden naamoja kurkki eilen olleissa eri uutiskatsauksissa ja haastatteluissa.
Veikkaan että Paavo Väyrynen hyppää puskista ja kertoo, että samat asiat hän kertoi kirjassaan On Muutosten Aika ja että itseasiassa hän opasti nuoren Holmströmin jo 80-luvulla jalasmökissään.

Äänestä

Joko Persut ovat ottaneet kunian tästä noopelistista, kaikki muut ovatkin jo tainneet hännystellä, kyllä nyt Suomi lähtee nousuun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


topakkatäti kirjoitti:

Kuka suomalainen kiipijä ottaa parhaat pisteet yli 20 vuotta Amerikassa työskennelleen ekonomisti Holmströmin taloustieteen Nobelista? Moni on ehtinyt jo yrittää. Korkman ehti ensimmäiseksi ja poliitikot kiirehtivät heti perään saamaan oman nimensä mediaan yhdessä Holmströmin kanssa. Kohta kukaan ei muista edes Holmströmin ruotsalaisperäistä sukunimeä, mutta suosion kärkkyjien nimet muistetaan sentään paremmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu