Mua himottaa seisottaa kullia, niin löyssissä ja ohuissa shortseissa, että nainen huomaa. Myös tanssiessa hitaita seisotan ja monesti naiset alkaa hinkkaamaan mua vasten pilluaan, kun tuntee ison kalun vielä paisuvan. Kerran kesällä himotti yhdessä ulkona olevassa tapahtumassa ja olin jo ihaillut aiemmin pitkää ja hoikkaa nuorta inkkari tyylistä naista. Naisella oli varmaan 10 vuotta vanhempi mies seuranaan. Mies lähti jonottamaan olutta. Siinä lavan edessä tungoksessa menin naisen taakse ja aloin pikkuhiljaa hieroa puolikovaa kalua hänen pyllyään vasten. Hän vastasi leikkiin ja sai kaluni täyteen mittaan pyllyä pyörittämällä. Ei juteltu mitään, vaan vaihdettin muutama nopea ja kiihkeä katse. Tartuin hänen käteen ja siirryin hieman sivuun, niin hän hieroi kovaa kullia shortsien päältä. Jännitys oli kova varmaan molemmilla, että milloin mies tulee takaisin. Nainen teki hyvin käsityötä varmaan viisi minuuttia ja olisin jo tullut housuihin, jos ei edessä sivulla oleva mies huomannut touhujamme ja alkanut tuijottaa herkkää hetkeämme. Vilkuilin sivulle ja sieltä mies jo saapuikin ja oli aika siirtyä edemmäksi, vaikka kullia pakotti vietävästi ja olisin halunnut laueta naisen käteen.
Seisotus niin, että nainen huomaa!
RakastajaRaju
284193
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 30 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Ihan helvetin kiihottavaa.
Tiedän,että mun muhkea 42v vaimo 'tarkkailee' miesten etumuksia,näkisipä joskus tuollaisen kunnon pullotuksen jossain...! Tai sitten,jos olisikin joku noin rohkea,että painaisi jäykän etumuksensa vasten vaimon muhkeita pakaroita jossain tungoksessa...!!! Olisi mahtavaa seurata vierestä ja katsoa vaimon ilmeitä...
Ei vaan tunnu rohkeita löytyvän kehittelemään ajatusta...
Kehitä ittes narikkaan hönö
Ruuhkabussissa on joskus joku nuori mies painanut kovan etumuksensa kättäni vasten...
Miten reagoit siihen? Annoitko miehelle hieronnan, niin että seisokki purkautui?
Kerran tein näin eräälle viehättävälle nuorelle vaaleahiuksiselle... upea peppu ja söpöt rinnat, lyhyet farkkushortsit ja lyhyt valkoinen paita... neito vaan katsoi silmiin ja lipoi huuliaan tuntiessaan voimakkaat ruiskahdukset.
minulle myös sattui bussissa että taakseni tuli joku mies katsoi ikkunasta ulos näin ikkunasta että takanani on pitempi mies, seisoin semmoisessa välikössä kun oli täynnä koko auto. välillä tunsin kosketuksen pepussani pidin poikkiputkesta kiinni hipaikut tiheni kohta kevyen kesäleningiä vasten oli kovaa tuntui hyvältä vähitellen levitin jalkoja mulla on leviä haarainväli josta mieheni on maininnut on naitava pylly. pahka pääsi hyvin haaroihin auto pysähteli ja keinui annoin miehen kosketella yhtä-äkkiä tunsin paljaan kalun haaroissa oli nostanut helmaa.
odotin vähän aikaa laitoin jalat vähän ristiin ei ollut pieni kalu se hankasi pikkareita enemmän pillun huuliin oli vain naru välissä tunsi varmaan että olen märkä kun kohta naru siirtyi pillu aukeni järkyttävästi kun se työntyi sisään auton keinuessa sain hyvin sisään ikkunanpuolen käsi pyöritti nännejä nojasin käsivarsilla kaiteeseen olisin kohta antanut kaikille oli hekvetin kiimanen olo vapisin tulin vieraan kyrvälle tunsin kun työnti paisui ja laski kuuman sperma sisääni vetäytyi pois linkkuri pysähtyi hyppäsin pois, ajoin loppumatkan seuraavalla bussilla kun pääsin kotiin suihkuun vielä halutti vein mieheni sänkyyn otti takaa vatsallaan kuiski vielä vieras tulee ja panee ei tienny mitä ajattelin kuiski sinä hutsu saat vierasta annat pillua nostin pyllyä ja tulin ja tulin kunnolla, mieheni kysyi mistä tämä kiihko sanoin bussissa yksi poika katsoi pornoa seisoin takana näin kaiken, rakas eihän haittaa mieheni sanoi olisit kuiskannut hiljaa sille haluan sinua.
Vaimoni kertoi minulle 30:n vuoden jälkeen että 16-vuotiaana hän koki tanssipaikoilla lähentelyä ja tuntemattomien kädet eksyivät välillä hänen haaroihinsa ja varsinkin silloin kun oli pukeutunut lyhyeen hameeseen. Hän kertoi että kun jokin nimekäs suomi-tähti oli esiintymässä ja porukka ei väenpaljouden vuoksi voinut tanssia vaan seisoi katsoi esiintyjää tiiviisti pakkautuneena tanssilattialla. Silloin saattoi illan aikana tuntea takapuolella käsiä jotka eivät vain sattumalta koskeneet pepulle. Hän kertoi että pienessä humalassa ollessaan joutui helpommin kourittavaksi ja vieraat kädet löysivät tiensä pikkuhuosuille ja niiden allekkin. Hän kertoi että tyttöporukat tiesivät että esim. jossain tietyssä tanssipaikassa koskettelua tapahtui enemmän kuin muualla ja siksi sinne menoon liittyi jännitystä joka kutitteli mieltä mukavasti.
Vaimoni kertoi että humaltuneena hän antoi käsien kouria aika vapaasti jos oli suojana iso yleisötungos, sormet saivat mennä joskus sisään asti, myös hän saattoi koskea takana olevan housujen etumusta. Seurustelumme alku aikoina hän kävi kavereidensa kanssa tansseissa ja samaa koskettelua tapahtui silloinkin ja eräs kerta johti siihen että miehen koskettelu päätyi siihen että loppuepisodi tapahtui miehen autossa tanssipaikan ulkopuolella ja loppuilta viettäen miehen kanssa pussaillen tanssipaikalla. Yhden illan kumppaneita oli ollut useitakin joiden kanssa oli tanssittu ja pussailtu ja hyväilty rohkeastikin. Kävimme hänen kanssaan viikonloppuisin tansseissa ja tanssipaikalla jopa yhdessä ollessamme hän kertoi tulleensa kourituksi mutta ei halunnut kertoa siitä koska hän koki sen kiihottavana lisänä illan mausteena. Hän tunnusti että olet seisonut minun edessäni kun miehen sormet ovat menneet sisääni. Olimme nimiesiintyjän keikalla ja hän rohkaisi kädellään takanaan ollutta miestä koskettamaan itseään kun oli tuntenut että miehen käsi kosketti häneen tungoksessa jotenkin muulla kuin sattumanvaraisella tavalla. Nämä hänen avautumisensa eivät olleet mielestäni kauheita, ne olivat niin kaukaisia ja vaimoni eroottisuuden tuntien tiesin että hänen hormooneillaan se on ollut väistämätöntä :)
Hän käy kavereineen välillä noilla risteilyillä joten eipä sitä ehkä kaikkea tiedä mitä siellä tapahtuu 59 naiselle.
Jep jep ja lehmät lentää spede
Juuri noin seisotin myös nuorena tanssipaikan tungoksessa. Ja muka vahingossa sattui kullini naisen peppuun. Kaikki ei tykänneet, mutta osa oikein hinkkasi peppuaan kulliani vasten. Ei vaan oikein tiukoissa farkuissa enenpää näkynyt seisokki. En kyllä rohjennut silloin sormiani pillulle laittaa. Kerran esiintyi ulkomainen tyttöbändi tissit paljaana, niin käteni meni taskuun ja runkkasin housuuni. Olisipa silloin ollut nykyinen rohkeus.
Oltiin katsomassa Sorsakosken keikkaa ravintolassa, vaimo meni eteen vonkaamaan nimmaria, huomasin että nuori poika meni aivan viereen taakse kun oli vähän tungosta lavan edessä, vaimolla kesämekko mikä toi esille nätin vartalon.
Huomasin kun poika hyväili peppua vaimo vilkasi taakse mutta antoi kosketella, soitin vaimolle sanoi että ei kuule hyvin sanoin anna pojan hyväillä katsotaan mitä tulee sano joo jos annat jatkua,,,,,, kuului joo.
Poika plaittoi kädet olkapäälle ja laski siitä sivulle, huomasin työntää kädet kainalosta, Tiesin että siitä vaimo tykkää kun hyväilee rintoja ja kun ei ole liivejä josta oli lähtiessä inttoa kun sanoin anna olla vapaana. Vaimolla oli pusero olkapäillä näin kun nosti käsiään ja piti puseroa suojana Ei mennyt kuin vähän aikaa noja si poikaan pojan lantio painui kiinni pyllyyn. Kun vaimo lähti antoi pojalle kauniin hymyn. Liisa tuli pöytään ja vei tanssimaan, kuiskas olet sinä pervo kun haluat että minua hyväillään ja antoi suukon kaulaan tanssiessa. Kertoi että pojalla oli paksu kalu kun kokeili oli koura täynnä tuntui kivalta kun välissä oli vain hame, hyväili nätisti rintoja kuumenin kunnolla.
Meni aikaa kun vaimo sanoi tulee hakemaan kuiskasin nojaa kunnolla. Poika vei tanssimaan keskelle tungosta, Liisa tanssi lähellä näin pojan hyväilevän peppua ja kylkiä Liisan lanne oli aivan kiinni ja piti päätä olkaa vasten.
Kun tuli tanssimasta sanoi että kyseli kuka minä olen sanoin yksi tuttu jonka kyydissä tulin houkutteli matkaan mutta sanoin on kyyti.
Jos olen sun tuttu niin otatko pojan mukaan sano että olen sun luona yötä kun on matkaa omaan asuntoon.
Loppu illasta kun oltiin lähdössä narikassa poika tuli Liisan luo, Liisa kysyi voiko poika tulla saatille sanoin mikä siinä.
Istuivat takapenkille, ei mennyt pitkään kun suutelivat ja näin peilistä kuinka kasi oli komiasti rinnoissa kiinni, Pojan suudellessa Liisa katsoi peiliin iskin silmää.
Asunnolla sanoin voin nukkua alakerran sohvalla.
Liisa ja poika meni yläkertaan, Liisa tuli pelkkä yöpaita päällä alas kuiskasi oletko varma suukotin kaulaan anna nyt kunnolla mutta sano ukko tulee neljän jälkeen töistä saat sen pois.
Kuulin kuinka Liisa nautti oliäänekästä rakastelua, kävin katsomassa Liisa oli päällä ja se kalu oli kyllä isoimmasta päästä pani Liisaa paljaalla.
Kesti pari tuntia kun kuulin pojan tulevan alas ja Liisa sanoi taksi tulee tuonne vasemmalle kadun päähän.
Liisa tuli viereen kysyin minkälainen oli sanoi normaali. Sanoin eikä ollut sillä oli valtava kalu, sinä perverssi olitko vakoilemassa se oli kyllä iso sopi suuhun justiinsa tuntui että pyörryn kun se nai niin ihanasti. ensi orgasmin jälkeen halusin vain lisää sillä ei paljon kalu laskenut ja nai takaa kuulitko kun oli pakko kiljahella , kulta olen aivan täynnä spermaa puristi mun kalua ja nousi päälle limaa ja spermaa oli koko haarus täynnä Liisa nai kuin hullu kertoi että haluaa vain lisää.
Rakasteltiin kahdesti ennenkuin nukahdettiin.
aamulla vein rakkaalle kahvia ja leipää sänkyyn, Keittiössä Liisan touhutessa menin taakse ja hyväilin rintoja paidan alta kuiskasin sulje silmät ja muistele eilistä lavan reunalla Liisa huokaili ja hieroi pyllyllä nojas taakse siinä en saanut laskin pikkarit ja panin sisään kuiskasin oletko nyt kiima pylly tynsi vastaan olen ja koko päivän.
Oltiin alusvaatteilla ilta päivään ja Liisa oli koko ajan halukas, Sanoi että ei pitkään aikaan ole näin haluttanut, kiitos iskä.
Vaimo kertoi töistä tullessa vähän vihaisena että bussin tugoksessa oli joku hyväillyt rintoja pitkään ei viitsinyt huutaa. Illalla kysyin miten se kävi, kertoi että oli kuten aina kesälenigissä hyvällä ilmalla oli hypännyt pussiin oli ihan täynnä pääsi seisomaan sivu osaan piti kaiteesta kiinni että ei heilu oli kohta tuntenut kädet menee kainaloaukosta rinnoille pyöritteli rintoja ja hieroi nännejä ja oli tuntenyt kalun haaroissa hyväilin ja kysyin et huutanut sanoi en viitsinyt.
No miltä tuntui ensin ijettävältä ja sitten kun pyöritti nännejä alkoi tuntua joka puolelta hyvältä kun kalu tuntui puristin sitä pakaroilla ei puhuttu mitäänjäin pysäkillä pois katsoin se oli nuori poika.
Käänsin vaimon sängyllä kuiskasin olet bussissa nousi ja piti kiinni päädystä hyväilin nännejä pylly keinui työnnin väliin vaimo ohjasi kuiskasin olisitko halunnut sisään huusi melkein olisin ensi työnnöllä oli märkä pyöritin nännejä ulisi olisin olisin tuli heti ja tärisi ja supisteli kääntyi ja imi kiivaana ei päästänyt imi loppuun. Oltiin vierekkäin se olisi hyvä haave toteuttaa joskus vaimo kysyi onko se sun haave sanoin molempien ja suudeltiin.
Mentiin ranta jatseille ihmisiä oli paljon löydettiin aidan ulkoa hyvä pikka josta vähän näki ja kuuli kyllä hyvin sanoin siirryn sivuun kohta paikalla oli poikia vaimo nojasi puuhun ja kurkotteli katsomaan pojat pysähtyi näkyykö vaimo sanoi ei oikein yksi tuli heti taakse ja kopeloi rintoja vaimo siirteli kättä kuulin kun sanoi isot tisut pojat oli ympärillä näin kuinka käsiä oli pillussa edestä ja takaa vaimo muodon vuoksi esteli ja piti puusta kiinni helmat nousi ja sai takaa poika kehui on märkä tikkasi nopeaan ja laukesi toiset odotti vieressä vähän suojana kaikki neljä nai vuorollaan ja lähti, Kävelin vaimon luo sanoi mennään. sanoi valuu pitkin jalkoja. Päästiin autolle vaimo kuivaili haarojaan autojen välissä ja istui autoon sanoi ei oluut kiihkeää ei lähellekkään.
Myöhemmin kesällä tuli töistä veti makkariin istui heti päälle tunsin nyt on sisällä jotain laskeutu ja kertoi se poika tuli uudelleen nyt kuiskas saanko nyökkäsin hyväili hullun hienosti kuiskasin jäädään pois oli vähän asutuksen välissä mentiin metsään poika nosti helmaa ja alkoi nuolemaan olin hämillään nuoli ihanasti kohta valuin kuin puro poika pyyhki naamaa helmaan nousi ja sillä oli kuule iso kun työntyi olin tulla heti kun tunsin kalun pohjassa lopulta tulin ja huusin hiljaa poika alkoi purkautua sitä ihanaa tuli ja tuli vaimo tuli melkein heti kun oli kertonut halasi ja rutisti olin aivan kiimassa. Kuiskas antoi numeron jos haluat kutsutaan joskus kylään jooko suukotin tottakai rakas haluan nähdä kun sinua yritetään hyväillen ja antaudut.
On tullut seisotettua ja yhden tutun naisen kanssa on ollut vähän silmäpeliä. Jos samaan juottolaan päädytään niin jatkan mihin joskus jäätiin. Pieniä kosketuksia siellä täällä ja oikean hetken tullessa pullotuksen kanssa iholle.
Viimeksi hommat jäivät puolitiehen mutta seuraavalla kerralla vien maaliin asti
Spedellä juttu lentää ku spitaalisten pikkujouluissa buaahaa
Siinäpä on ollut taas lääkitys kohdillaan.
Olen nyt 51v rva ja 4 vuotta sitten matkoilla siskoni kanssa Delhissä Intiassa. Pienellä matka budjetilla kuljimme julkisilla kulkuneuvoilla ja myös metrolla joka 1.kerralla jo täyteen ahdettuina oli ahdistava kokemus.
Nyt olimme taas väenpaljoudessa ahtautumassa metroon jota jo odotellessa huomasin sellaisen hieman köyhän oloisen korkeintaan 14-15v hintelän ja lyhyen teinipojan hakeutuvan koko ajan lähelleni. Ajattelin pitää varuilta käsilaukustani kiinni, sillä niin epäilyttävää pojan lähelle pyrkiminen oli.
Väki tiivistyi ja jouduimme siskoni kanssa erillemme mutta pojan tunsin liimautuneen täysin selkääni vasten kiinni. Metron saapuessa ovelle hivuttautuessa poika tarttui pienillä käsillään kesämekkoni päältä lanteistani ettei olisi joutunut minusta erilleen enkä siinä rytäkässä voinut muuta kuin ihmetellä pojan toimintaa. Näin siskoni pääsevän toisesta ovesta metroon enkä ollut enää huolissani hänestä.
Istumaan pääsystä metrossa ei ollut toivoakaan mutta onnistuin saamaan kiinni edes katosta roikkuvasta kahvasta poika yhä tiukasti takanani. Jo ennen kuin metro lähti liikkeelle, tunsin kauhukseni vasten toista pakaraani pojan kuuman jäykän kalun! Vaunu oli jo niin täynnä, etten päässyt enää liikahtamaankaan. Tunsin pepussani kuinka pojan kikkeli vain jäykistyi ollen nopeasti avan kivikova!! Hänen kämmenensä puristeli varoen toista pakaraani enkä vieläkään osannut tehdä tälle mitään. Suomessa olisin ehkä nostanut tuollaisesta metakan mutta tuolla tiesin sen olevan turhaa ja toisaalta outo uteliaisuus sai minut olemaan vain siinä ja katsomaan mitä tapahtuu.
Metro lähti liikkeelle ja siinä samassa poika siirtyi niin, että hänen ikään nähden yllättävän kookkaalta ja teräksen jäykältä tuntuva kalu painui pyllyvakoni väliin! Jos en ollut jo punainen kasvoiltani, niin nyt poskiani ja korviani kuumotti varsinkin kun Intialaispojan kämmen sujahti kahvasti kiinni pitävän käteni alta rintaani. Rohkeasti kuin tämän ennenkin kokeneena, poika puristeli rintaani ja keksi kohta paisuneen nännini jonka otti niin lujaan sormiensa nipistykseen että voihkaisin siitä ääneen. Pojan kuuma huohotus tuntui niskassa kun hän painautui yhä tiukemmin kiinni minuun. Poju aloitti röyhkeästi nopeat rytmikkäät lanneliikkeet, hangaten jäykkää penistään pyllyposkieni puristuksessa. Pojan toinen käsi tarrautui voimakkaasti kupeeseeni niin, että se teki jo hieman kipeää ja toinen käsi lujaa ympärilleni, ikääkuin varmistaen, ettei hänen naaraansa pääsisi kesken parittelun karkuun.
Poika huohotti yhä voimakkaammin ja hänen kalunsa vatkasi pyllyposkieni välissä yhä nopeammin. Äkkiä pojan otteet minusta voimistuivat, pojan lantion liike hidastui, sitten seisahtui ja tunsin jäykän peniksen rytmikkään nopean sykkeen pyllyvaossani ja pakaravälini kastuvan pojan purkaantuessa sinne nesteitään orgasmissaan. Kun poika yhä huohotti niskassani olin kuulevani hänen kuiskaavan, "darling"!
Peniksen sykkeet laimeni hiljalleen kunnes tunsin peniksen pehmenevän. Poika vetäytyi minusta hieman ja siinä tajusin, että poika oli jossain välissä kikkelinsä housuistaan ottanut ulos.
Olin hämmentynyt! Itsestänikin ihmeissäni että olin sallinut pojan käyttää itseäni näin antautuvaisena seksi tarpeisiinsa. Olin myös aivan valtavan kiihoittunut vaikka näin törkeän seksuaalisen teon uhriksi olin joutunut. Myös häpeissäni, kun tunsin takapuoleni olevan aivan märkänä pojan runsaista spermoista ja kohta olisi mentävä taas siskoni kanssa julkisille paikoille!!
Koko tapaus kesti ehkä vain 5-10 minuuttia mutta teki minuun niin suuren vaikutuksen että vapisin. Vaikka en itse seksiin osallistunut kuin vain seisomalla paikallani, tunsin syyllisyyttä että olin noin vain hyväksynyt pojan teon ja antaunut siihen.
Metro pysähtyi ja poika livisti ulos kuin pahantekijä ja luulenpa, etten ollut ensimmäinen turisti täti, jolle poika on saman temppunsa tehnyt kuin minullekin.
Tästä kokemuksistani Intiassa en ole koskaan aiemmin kenellekään kertonut.
N.51
Sei Shokki!
Vaimo kertoi pienetä halustaan, sanoi tanssiessa jos mies haluaa lähelle ja tuntee kalun kertoi että saa melkein orgasmin kun hieroo kalua pillullaan, joskus tungoksessa sai nuorta oli väljät housut pojalla kalu pääsi huulien väliin kun seisoi niin upeasti, oli saanut orgasmin, oli antanut pojalle olkapäiltään villatakin että pystyi kävelemään pöytään. Sanoi että moni mies sai sinä iltana tuntea pillun kalullaan mutta ei muuta.
Spedellä taas suoltaa paskaa yhteen pötköön buaahaa
😍oi. Haluaisin nähdä nätä enemmän. Pitääkin alkaa tuijotteleen miesten etumusta enemmän kaupassa käydessä 😆. Kassajonossa vois olla kiva tuntea kärryn sijasta kovamuna takapuolessa kiinni
Olen 40 v. nainen ja käyn tansseissa vain sen vuoksi, että saisin jonkun partnerin kalun kovaksi. Ja tuossa jutussa kyllä vaatetuksella on ratkaiseva kerkitys ja tietenkin myös ulkomuodolla.
Voi Sisko, niin toki on. Siksi laitan minihameen ja ohuen, avokaulaisen t-paidan ilman ritsikoita. Teräksen siniset sukat ja sukkanauhaliivit. Myös tanssimiseen turhan korkeat korkokengät kuuluvat asuuni. Ja taisi unohtua pikkarit kotiin. Sata varmasti saan mieheltä seisomaan hitaissa ja loppu onkin sitten menoa. Älkää kuvitelko, että menen tanssimaan tanssimisen ilosta, ei... kyllä mulla on ihan muut mielessä. Ei vapaa, mutta vallaton 42 v. Nainen
Johan oli tarina ? Mitäs sun miehes tuosta ajattelee ?
Mun mies vai ? Hän istuu puffetissa ja juo kaljaa.
Vittu, Te ootte ihan sekoja :)
Ei kyllä Vxxxx on ihan kunnossa, no joskus useamman tanssin jälkeisen session hiukan sekaisin.
Uimahalleissa yllättävän moni nainenkin näkyy vilkaisevan ja vilkuilevan miesten etumuksia. Uteliaisuuttaan kaiketi kiinnostaa, kuinka isot kassit uikkareissa on, en tiedä odottavatko näkevänsä erektioitakin lisäksi.
Kerran tosin eräs suht kivan näköinen uimavalvojatar tuli perässäni miesten suihkutiloihin. Vähän säikähdinkin, kun lähdin altailta ja suihkutilojen ovella vasta tajusin, että ko mimmi tuli ihan kintereillä perässäni ehkä noin metrin päässä ja tajusin, että on tulossa suihkutiloihin.
On jo tullut naamatutuksi kylläkin, aina moikataan kun nähdään, silloinkin siis jos ei ole ollut lipputiskillä myymässä lippuja.
Ihmettelin tuota seuraamista, mutta ajattelin että kuuluu valvojienkin tehtäviin käydä tarkistamassa pesutiloja ja että ko hallissa ei noudateta mitään miesvahdit miesten puolelle ja naiset naisten puolelle-politiikkaa.
Huomasin vielä, kun hän jäi opastamaan jotain pikkupoikia käyttäytymissäännöistä ym, että hän vilkuili mun suuntaan vähän väliä ja jos en katsonut suoraan häntä kohden, niin tuijotti pidempäänkin.
Pidin kyllä ihan periaatteesta pikkupyyhettä vehkeitteni edessä ja suihkussa olin selkä hänen suuntaan, ettei nyt pääsisi näkemään kaluani.
Mutta kun pimu nyt viipyi ja viipyi(vaikka pojat olivat jo menneet muualle) siellä mua välillä vilkuillen, niin ajattelin että no hitto antaa palaa sitten, jos kerta noin kiinnostaa.
Niinpä käännyin etumus hänen suuntaansa ja huljautin vehkeitänikin ja siinä vaiheessa, kun katsoi taas, ajattelin vähän jotain rivoa sen verran, että mulla alkoi jäykistymään. No, naisen ilme oli kyllä sen näkemisen arvoinen ja hän alkoikin poistumaan paikalta. Ehdin vielä mennä löylyhuoneen ovelle kalu semijäykkänä heiluen puolelta toiselle ja katsoin vielä kohdalla häntä vähän ilkikurisesti silmiin.
Ei ole sen jälkeen tullut nyt ainakaan mun aikana miesten puolelle, mutta sai nyt sitä mitä taisi halutakin, eli nähdä mun mulkkuni.