Turhaa vaahdota Krimistä.

Minua huvittaa suuresti kun vaahdotaan Krimistä, sillä Krim päätyi Ukrainalle, kun Neuvostoliiton johtaja ja huru-ukko Nikita Hruštšov päätti yllättäen lahjoittaa sen ystävyyden osoituksena vuonna 1954. Lahjoituksella ei ollut aikanaan juuri merkitystä, sillä Venäjä ja Ukraina olivat molemmat neuvostotasavaltoja. Hruštšov oli myös kotoisin Ukrainasta.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen 1991 Moskovassa havahduttiin siihen, että yksi Venäjän suurimmista laivastotukikohdista jäi itsenäisen Ukrainan alueelle Sevastopoliin. Laivaston kohtalo on mutkistanut Ukrainan ja Venäjän välejä siitä saakka.

Kun natsimielisten roistojen laiton vallankaapaus tehtiin Ukrainassa, niin siitä Venäjä huomasi, että nyt on Krimin niemimaan aika palata sinne, mistä alunperin lähtikin, ei NL:ään vaan Venäjälle.

Kansa oli vaaleissa ylivoimaisesti Venäjään vallan alle palaamisen kannalla. On siis aivan turhaa edes kuvitella, että Venäjä ikinä antaa Krimin takaisin roistovaltio Ukrainalle.

54

132

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huvittunut

      Minua huvittavat erityisesti nämä demokratiasta jankuttavat, jotka vastustavat yhä Krimin liittämistä Venäjään. Vaaleilla jotka olivat Krimillä toteutettiin kansan tahto suurella ääniylivoimalla, joten turhaa on enää kitistä.

      • Nevaalitmuistetaan

        Ne semmoiset vaalit ovat samanlaisia vaaleja kuin Neuvostoliitossa. Etukäteen valittaviksi päätettyjen kannatus oli liki sata prosenttia ja joskus ylikin.

      • kolli57

        Tuskin monikaan Suomessa tietää että nyky Ukrainaa johtaa juutalaisjuntta ja kärjessä Poroshenkko joka myös on jutsku vaikkakin ei molemmilta vanhemmista.
        Ei ole mikään ihme että siiionistit ovat ottaneet erityiseen hoivaansa juuri Ukrainan jossa myös vietetään uutta vuotta vanhan laskutavan mukaan.

      • kolli57
        kolli57 kirjoitti:

        Ukrainassa myös kidutetaan toisinajattelijoita ja yölliset partiot kiertävät kaupunkeja iskien summittaisesti kuten aikanaan juutalaisjohtoisessa Neuvostoliitossa.

      • kolli57
        kolli57 kirjoitti:

        Ukrainassa myös kidutetaan toisinajattelijoita ja yölliset partiot kiertävät kaupunkeja iskien summittaisesti kuten aikanaan juutalaisjohtoisessa Neuvostoliitossa.

        Ikävää vaan että Sofi Oksanen ei virko nyt yhtään mitään kun voisi olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa.Historia tulee kyllä kertomaan kauheudet mitä nyky Ukrainan sisällä tapahtuu

      • ihanhirveää
        kolli57 kirjoitti:

        Ikävää vaan että Sofi Oksanen ei virko nyt yhtään mitään kun voisi olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa.Historia tulee kyllä kertomaan kauheudet mitä nyky Ukrainan sisällä tapahtuu

        Pitäisi Ukrainan heittää kaikki ryssäterroristit helvettiin maastaan kun tuollausta tekevät, ovatpa sitten juutalaisia tai mitä tahansa.

      • dyewssxd

        Nuuh Nuuh haisee kenkälankille...... ryssääjä ketjussa mene sinne rähmälläsi USA:n kenkiä lankkaamaan ja pysy poissa täältä.

    • Penna-Tervo

      On parempi että 90%:sti venäläinen Krimi kuuluu Venäjään. Olen myös sitä mieltä että Ahvenanmaa kuuluu Ruotsille.

      • AloitetaanSiitä

        Ja tärkeintä, että sinä olet ja pysyt Pietarissa.

      • Juhani_Käki

        Ahvenanmaa ei kelvannut Ruotsille aikoinaan Kansainliitossa.
        Ruotsi pelkäsi, että Suomi alkaa vaatimaan samoilla perusteilla vaatimaan itselleen Norrbottenin lääniä. Koska sen asukkaat olivat pääsääntöisesti suomalaisia

      • Minä.vaan.taas

        Vit_n trolli. Huolehdi sinä väin oman maasi ongelmistasi.

        Nautitko trollauksesta?

    • oletko-ihan-terve-

      Juupa juu, minäkin menin viime Jouluna antamaan sukulaiselle lahjan. Pitää lähteä hakemaan se pois, kun tulin katumapäälle.

      • öäöåå

        Taisi olla Stalin, joka lahjoitti Krimin Ukrainan alueelle. Kun Neuvostoliitto hajosi, Krim anoi itsenäisyyttä, mutta sitä Ukraina ei hyväksynyt.
        Mutta kuinkas kauan Ukraina on ollut itsenäinen valtio? Taitaa olla vasta vuodesta 1990. Sitä ennen aluettä hallitsi milloin mikin valtio, Neuvostoliitto viimeiseksi.
        Ei ihme, että Ukraina on niin sekainen maa, siellä ei ole totuttu itsenäiseen hallintaan. Aina on ohjeet tulleet muualta!

      • helpoinLiittymä
        öäöåå kirjoitti:

        Luontevimmin Krimin maakaistale sopii Ukrainalle.

      • Huvittunut
        öäöåå kirjoitti:

        Taisi olla Stalin, joka lahjoitti Krimin Ukrainan alueelle. Kun Neuvostoliitto hajosi, Krim anoi itsenäisyyttä, mutta sitä Ukraina ei hyväksynyt.
        Mutta kuinkas kauan Ukraina on ollut itsenäinen valtio? Taitaa olla vasta vuodesta 1990. Sitä ennen aluettä hallitsi milloin mikin valtio, Neuvostoliitto viimeiseksi.
        Ei ihme, että Ukraina on niin sekainen maa, siellä ei ole totuttu itsenäiseen hallintaan. Aina on ohjeet tulleet muualta!

        Avaaja kyllä tietää kuka lahjoitti Krimin, sinä puhut omiasi.

    • tällanenKäänne
    • venäjä.hyökkäsi

      Putrollit ne vaan jaksaa jauhaa tätä samaa p.skaa. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan vastoin kansainvälisiä sopimuksia ja se siitä.

      • Ukrainassa tehtiin vallankaappaus vastoin kansaivälisiä sopimuksia, mikset siitä vingu? Ilman sitä Krim olisi omaksi epäonnekseen ollut perseaukisen ja korruptoituneen roistovaltio Ukarainan ikeen ja sorron alla.

      • Totuus.kunniaan

        Venäjä on oikea roistovaltio, jonka päämies tykkää nuoleskella pikkupoikien napoja.

      • miksivingut
        ironmikess kirjoitti:

        Ukrainassa tehtiin vallankaappaus vastoin kansaivälisiä sopimuksia, mikset siitä vingu? Ilman sitä Krim olisi omaksi epäonnekseen ollut perseaukisen ja korruptoituneen roistovaltio Ukarainan ikeen ja sorron alla.

        Mikset ryssä painu venäjälle ja samoin kaikki muutkin ryssät Krimiltä ja missä ovatkin ulkomailla. Ukrainassa sentään on demokratia verrattuna diktatuurivenäjään.

    • epäaitohemmo

      kuis helkkarissa noille rysyil annetaan mahdollisuus tänne sivulle(valvojat huomio )

    • Hallaahon.äänestäjä7

      Eurooppalaisten kannattaa kuitenkin taistella aasialaisia ja itämaisia diktatuurioppeja kremliläisyyttä ja islamilaisuutta vastaan joka käänteessä

      Mikäli Karjala olisi Suomella tai itsenäinen se olisi kukoistava valtio samoin Ukrainasta olisi tullut vähitellen mutta
      nyt erilaiset köyhälät ja kurjalat kuten Venäjä Iran jne.
      hallitsevat

      aasialaisitämaisilla opeillaan kurjaloita joissa ihmiset nipin napin elävät jos sitäkään

      AJATELKAA JOS SUOMEN NAAPURI OLISI KANADA TAI SAKSA
      KÖYHÄLÄ-VENÄJÄN SIJAAN

      MITEN PALJON RIKKAAMPIA OLISIMME KUIN TANSKA joka myös on Saksan naapuri
      tai USA joka on Kanadan naapuri

      • kolli57

        ajatelkaa että naapurimme olisi Kiinan kansantasavalta ,silloin emme olisi ikinä itsenäisiä.

    • äänestetty.jo

      krimistä tehtiin täysin laillinen äänestys joten kaikki pulinat pois.

      • PakotteetOvatJaPysyvät

        Kleptokraattisten novonatsien mitta-asteikolla kyllä.

        Demokraattisen ja sivistyneen länsimaalaisen mitta-asteikon mukaan ei.

        Krimi pysyy siis outona venäläisturistien pesäpaikkana ja hylkiö maa-alueena maailman tappiin asti?

        Nauttikoot osastaan sillä Krimiä ei tunnusteta Venäjän osaksi enää ikinä.

      • naurettavaa.putrollausta

        Laillinen, hah hah! Jopa Venäjän oma ihmisoikeuskomitea tuomitsi ne vaalit.

      • PakotteetOvatJaPysyvät kirjoitti:

        Kleptokraattisten novonatsien mitta-asteikolla kyllä.

        Demokraattisen ja sivistyneen länsimaalaisen mitta-asteikon mukaan ei.

        Krimi pysyy siis outona venäläisturistien pesäpaikkana ja hylkiö maa-alueena maailman tappiin asti?

        Nauttikoot osastaan sillä Krimiä ei tunnusteta Venäjän osaksi enää ikinä.

        Hahah pojuseni. Krimin kansalaisten asema on nyt monin verroin parempi kuin perseaukisen ja velkaisen natsimielisen roistovaltion alaisena. Vaalit olivat lailliset ja tarkkalijoita muista maista oli aivan riittävästi todistamaan, joten höpinän vaalien tuloksesta voi jo lopettaa.

      • hyvkunmyönnät

        Kaikki ulkomaiset tarkkailijat totesi vaalit laittomiksi.

      • Näin.se.vaan.on

        ""krimistä tehtiin täysin laillinen äänestys joten kaikki pulinat pois.""
        - Ei se nyt ihan noin mennyt. Krimi kuuluu Ukrainaan, vaikka venäjä ryösti sen itselleen. Venäjällä ei ole mitään oikeuksia vetää uusiksi rajaviivoja. Venäjä käyttää törkeästi hyväkseen isommuuttaan.

      • todellisuus.kertoo
        ironmikess kirjoitti:

        Hahah pojuseni. Krimin kansalaisten asema on nyt monin verroin parempi kuin perseaukisen ja velkaisen natsimielisen roistovaltion alaisena. Vaalit olivat lailliset ja tarkkalijoita muista maista oli aivan riittävästi todistamaan, joten höpinän vaalien tuloksesta voi jo lopettaa.

        Vain intomielisimpien venäläisten mielestä Krimillä menee nyt paremmin.

        Mitenkäs vaikkapa Krimin tataareilla? Niillä joita ei ole vielä taettu tai vangittu? Sananvapaus ja kokoontumisvapaus voimissaan?

        Entä tavallinen kansa? Turistien vähyys on johtanut elintason romahtamiseen. Nuorisojengit rellestävät.

    • Jäitte.kiinni

      Venäläiset trollit rantautuneet taas tänne. Onko kiva trollata?

    • Muslimiobama

      Trolleista en tiedä mutta USOT SIE ETTÄ KRIMI ON OSA VENÄJÄÄ MAAILMAN TAPPIIN ASTI, tai ainakin seuraavat viisikymmentä vuotta jotta turhaan kitisette ja uhoatte, vai meinaatko että amerikan puoliapina pystyisi sen ottamaan?

      • Krimi

        Minä ainakin menen joka lomalla Krimille. Krim kuuluu Venäjään!

      • terkkuja.pietariin

        Tietysti menet, ettehän te enää muualle pääse eikä olisi varaakaan.

        Pointsit sinulle, harva putrolli myöntää suoraan olevansa venäläinen.

    • Virsut

      Krimin vaalit olivat yhtä "demokraattiset" kuin Ukrainan vaalit sen jälkeen. Ja yhtä demokraattiset kuin ne ovat siellä päin aina olleet. Entäs sitten nämä "länsimaisen demokratian" hyvät puolet? Äänestät ihan vapaasti mitä haluat ja puhut ihan vapaasti mitä haluat, mutta valtio vie rahat ja hallitus tekee mitä lystää. Jos ei muuta keksi niin tukee miljoonilla suurteollisuutta ilman, että vaatisi lisää työpaikkoja tekemään. Tuet vaan mahdollistavat isommat osingot. Kivaa...

      • hoilhail

        Vaikuttaa niin suomalaiselta touhulta. Suuri neropattien maa Suomi tietää, miten mitäkin maata hallitaan ja kuka saa äänestää ja kuka ei.
        Paitsi oman maansa asioita suomalaiset eivä osaa hoitaa. Herrat hoitaa narrien hommat ja kansa ruikuttaa. Ei sitten muuta!

    • Näinon007

      Krimillä täysin laillinen äänestys ?
      Nyt trollilauma pää kiinne, siinä ei ollut mitään laillista. Ja se ei todellakaan tule pysymään Venäjällä, kuten ei myöskään Syyria Assadilla.
      Tämä sotien suma tulee hajoittamaan Putlerin vallan.
      Ja tämä Krimin kaapaus tulee osoittamaan ne tarkoitusperät, joita Putler kavereineen himoitsi, Krimin kassuesiintymät.
      Joiden hyödyntämisen se esti Ukrainalta sotilaallisesti.
      Laivastotukikohta höpö oli pelkkä kulissi.
      Lännen ei pidä ottaa yhtään kaasu putkenpäätä Venäjältä , ennen Krimin palautusta.

    • vääryys-vallassa

      Ja tosi on. Tuolla periaatteella, jos Venäjällä oli oikeus kaapata Krimi, on Suomella oikeus kaapata Karjala ja Kuolan niemimaa. Mekin tarvitsemme Jäämerelle pääsyn ja se Venäjä vei meiltä kuten Karjalankin, vääryydellä.

      Olen kuullut, että Krimillä on ihmiset tosi tyytymättömiä kehityksen suhteen. Suuria puhuttiin valloituksen jälkeen ja mitään ei ole toteutettu.

      Itä-Ukraina kuuluu tietysti Ukrainalla. Venäläismieliset voisivat marssia Venäjälle ja jättää Ukrainan rauhaan. Se on tuhottu totaalisesti, mutta kyllä länsi auttaa Ukrainaa, sitten kun Putin on vienyt joukkonsa pois. Saisivat hävetä koko Itä-Ukrainan porukka tuota malesialaiskoneen ampumista ja syyttömien ihmisten tappamista. Jo senkin takia voisivat lopettaa ihmisten kiusaamisen.

      Tämä rautainen mies täällä vain toitottaa Venäjän oikeuksia. Missä mahtaa olla tuon herran oikeustaju.

      • Kleptokraattinovonatsit

        "Suuria puhuttiin valloituksen jälkeen ja mitään ei ole toteutettu."

        Tyypillistä rysää, mitään lupauksia ei toteuteta ja sopimuskumppanina aivan täysin epäluotettava.
        Muuta eivät osaa kuin sotia ja naapurimailtaan alueita kaapata.

      • Ukrainassa oli ja on yhä vääryys vallassa, sillä laillisesti vaaleilla valittu presidentti ajattiin natsimilisten rikollisten toimesta maasta ja paskaa jauhava juntta otti vallakaappauksella maassa komennon. Vasta sen JÄLKEEN, Venäjällä herättiin ja Krim oli lopultakin ilman verenvuodatusta ja vaaleilla Venäjän aluetta ja on sitä lopullisesti. Sitä paitsi Krim oli aiemmin NL:n aluetta, mutta huru- ukko Hrutshev lahjoitti Ukrainan täysin ilmaiseksi, sillä se oli hänen kotimaansa. Nyt on siis palattu aivan oikeutetusti aiempaan asemaan. Turhaa siis vikistä enää.

      • näin-on-marjat
        ironmikess kirjoitti:

        Ukrainassa oli ja on yhä vääryys vallassa, sillä laillisesti vaaleilla valittu presidentti ajattiin natsimilisten rikollisten toimesta maasta ja paskaa jauhava juntta otti vallakaappauksella maassa komennon. Vasta sen JÄLKEEN, Venäjällä herättiin ja Krim oli lopultakin ilman verenvuodatusta ja vaaleilla Venäjän aluetta ja on sitä lopullisesti. Sitä paitsi Krim oli aiemmin NL:n aluetta, mutta huru- ukko Hrutshev lahjoitti Ukrainan täysin ilmaiseksi, sillä se oli hänen kotimaansa. Nyt on siis palattu aivan oikeutetusti aiempaan asemaan. Turhaa siis vikistä enää.

        Ukrainan venäjämielinen presidentti oli rikollinen, joka varasti kumppaneineen Ukrainalta miljoonia ja jolle sitten Putin antoi suojan. Tuollainen vallanpitäjä olikin syöstävä vallasta ja valita vaaleilla oman maan puolia pitävä henkilö.

        Se, että Ukraina ei pääse jaloilleen, on Putinin syytä, koska avustaa rikollisia terroristeja Itä-Ukrainassa.

        Karjalakin oli Suomen aluetta, jonka Venäjä vääryydellä vei Suomelta, joten sehän kuuluisi tuolla sinun periaatteella palauttaa Suomelle ilman sarvia ja hampaita.

        Kansainvälisen oikeuden mukaan Krimi kuului Ukrainalle eikä Venäjällä ole oikeutta muuttaa minkään maan rajoja väkivalloin.

        Pulise mitä puliset, mutta ilmeisesti olet niin perusteellisesti aivopesty, että kaikki, mitä Putin tekee on oikein. Omaa ajattelua on aivopesun jälkeen varmaan harjoittaa.

      • hyvävertaus
        ironmikess kirjoitti:

        Ukrainassa oli ja on yhä vääryys vallassa, sillä laillisesti vaaleilla valittu presidentti ajattiin natsimilisten rikollisten toimesta maasta ja paskaa jauhava juntta otti vallakaappauksella maassa komennon. Vasta sen JÄLKEEN, Venäjällä herättiin ja Krim oli lopultakin ilman verenvuodatusta ja vaaleilla Venäjän aluetta ja on sitä lopullisesti. Sitä paitsi Krim oli aiemmin NL:n aluetta, mutta huru- ukko Hrutshev lahjoitti Ukrainan täysin ilmaiseksi, sillä se oli hänen kotimaansa. Nyt on siis palattu aivan oikeutetusti aiempaan asemaan. Turhaa siis vikistä enää.

        Jopa "natsit" ovat rippikoulupoikia teihin stalinisti ja putinisti ryssiin verrattuna.

    • heilhitlertoisillaputin

      Itse asiassa Venäjä pitäisi pilkkoa paloiksi, koska on kuin turboahdettu sika.

    • hohhhhhhhhhoijjaaaa

      Mielestäsi siis Venäjällä on oikeus ottaa Krim haltuunsa voimatoimin, koska se jossain vaiheessa päätyi mielestäsi väärän valtion (Ukrainan) haltuun. Kuitenkaan et sitten hyväksy sitä, että Suomi jatkosodassa yritti saada takaisin Neuvostoliitolle menetetyt alueet.

      Näissä on sekin ero, että Ukraina ei koskaan ottanut Krimiä haltuunsa väkivalloin, vaan Neuvostoliiton laillinen johtaja Hrushtshev omaa valtaansa käyttäen siirsi niemimaan Ukrainalle. Ja NL:n hajottua Venäjä tunnusti Ukrainan rajat, siis myös Krimin osaksi Ukrainaa.

      Kuitenkin katsot, että Venäjällä on nyt jostain ihme syystä oikeus vallata Krim takaisin, mutta Suomella ei sitten kuitenkaan ollut oikeutta yrittää saada talvisodassa menettämiään alueita takaisin - siitä huolimatta, että NL riisti Karjalan Suomelta hyökkäyssodalla....

      Kerro, miltä tuntuu kun on puhunut itsensä täydellisesti pussiin? Onko vähe hölmö olo???

      • orviäq

        Länsimaat (etunenässä USA) oli kiihottamassa Ukrainalaisia aseelliseen vallankaappaukseen, ja ikään kuin rivien välistä luvattiin tukea tapahtui mitä tapahtui. Vallankaappaus toteutui, jonka jälkeen Venäjä piti kiinni intresseistään melko tyylikkäästi, mutta lännestä luvattu tuki jäi lähinnä propagandan asteelle. Krimiä ei muuten juurikaan tarvinnut valloittaa, koska siellä oli jo ennestään venäläisiä sotilaita tuhansittain johtuen Sevastopolista. Ja alue on siis kuulunut Venäjälle 1700-luvulta alkaen, ja Ukrainaan se on kuulunut melko näennäisesti vain jonkun hassun vuosikymmenen. Krimin siirtyminen takaisin Venäjälle oli jokseenkin veretön tapahtuma Ukrainan uuden natsihallinon sotilaiden luikkiessa karkuun. Edes ukrainalaiset eivät siis pitäneet Krimiä kovinkaan ukrainalaisena alueena, ja Krimillä asuu enimmäkseen venäjänkielistä ja kulttuurillisesti venäläistä väestöä.

        Samalla tavoin länsimaat (etunenässä USA) on erilaisten tekosyiden nojalla kaatanut tai ainakin yrittänyt kaataa hallintoja mm. Syyriassa, Libyassa ja Irakista. Tästä me eurooppalaisetkin sitten maksamme pakolaistulvan muodossa. Ja sen johdosta ääri-islamistiset liikkeet ovat vallaaneet laajoja alueita Pohjois-Afrikassa ja Lähi-Idässä. Kannattaisi vähän miettiä ennen kuin lähdetään kumoamaan hallintoja, seuraukset voivat olla yllättäviä ja epämieluisia.

      • nohtierj
        orviäq kirjoitti:

        Venäjällä ei ole mitään oikeutta anastaa Ukrainan alueita sillä perusteella, että kansa vaihtaa Venäjän nukkehallitsijan pois. Venäjä on täysin yksiselitteisesti loukannut rikollisella tavalla kansainvälisiä sopimuksia ja Ukrainan alueellista koskemattomuutta. Asia, josta ei pitäisi olla tarvetta edes keskustella. Tiltuilla kuitenkin jostain syyystä on.

        Ymmärrettäväähän se oli, että kansa kyllästyi korruptoituneeseen Janukovitshin hallintoon. Ei miltään kansalta voi vaatia sellaisen sietämistä.

        Putin pelästyi tuota vallankaappausta ja lähti epävakauttamaan Ukrainaa, jotta hänen oma kansansa ei saisi rohkaisevaa esimerkkiä.

    • korsteeni

      Tietysti Venäjällä on oikeus vallata Krim, Ukraina, Baltia, Suomi, Syyria ....., koska voima on se joka jyllää. Sillä, jolla on voimaa, on kaikki oikeudet. Muut vikiskööt.
      Mutta.
      Tulevaisuudessa Kiinalla on voimaa enemmän kuin Venäjällä. Silloin Kiina jyllää.

    • vindofka

      Kiina ja Venäjä varustautuu yhdessä yhtä ainoaa rikollista vastaan.Se on USA vasallivaltioineen.Obaman nuolijoihin on liittynyt myös Suomi.Krim on ja pysyy Venäjällä.Syyria pysyy Assadin komennossa niin kauan kun Syyrian kansa tahtoo.Vallanvaihtoja ei tehdä Washingtonista käsin.Se piti Putinin näyttää kädestäpitäen jenkeille.

      • gygdhjyfb

        Venäjä pitäisi pyyhkiä pois maailmankartalta ja sulkea rajat totaalisesti, ettei paska pääse leviämään.

    • jatkoa.samaan-malliin

      Lenin setähän antoi meille itsenäisyyden lahjan 1917. Tällä menolla Putte-setä tulee hakemaan tän lahjan takasin.

    • taasuusipullo

      Jokohan kohta on putinin trolliarmijan työvuoron vaihto? Pääsee uudet sekopäät toistamaan samaa potaskaa eri nikeillä!

      • Käykäähänvilasemassa

        Joko siellä Washingtonissa aletaan heräillä trollivuoroon? saatteko ylityölisää?
        Pitääkö paikkansa että Obaman persereiän ympärystä on valkoinen kuten huhutaan?

    • Ilja-Ryssä

      Olisi parempi, että haisevat ryssät olisivat hiljaa.

      • WashingtonTrollit

        Oliko se Obaman perselävenympäristö Valkoinen?
        Nimimerkki,kiinnostaa kovasti.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      80
      2809
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      295
      1626
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1527
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1371
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      401
      1349
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      396
      1273
    7. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1027
    8. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      999
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      854
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      254
      832
    Aihe