Minua huvittaa suuresti kun vaahdotaan Krimistä, sillä Krim päätyi Ukrainalle, kun Neuvostoliiton johtaja ja huru-ukko Nikita Hruštšov päätti yllättäen lahjoittaa sen ystävyyden osoituksena vuonna 1954. Lahjoituksella ei ollut aikanaan juuri merkitystä, sillä Venäjä ja Ukraina olivat molemmat neuvostotasavaltoja. Hruštšov oli myös kotoisin Ukrainasta.
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen 1991 Moskovassa havahduttiin siihen, että yksi Venäjän suurimmista laivastotukikohdista jäi itsenäisen Ukrainan alueelle Sevastopoliin. Laivaston kohtalo on mutkistanut Ukrainan ja Venäjän välejä siitä saakka.
Kun natsimielisten roistojen laiton vallankaapaus tehtiin Ukrainassa, niin siitä Venäjä huomasi, että nyt on Krimin niemimaan aika palata sinne, mistä alunperin lähtikin, ei NL:ään vaan Venäjälle.
Kansa oli vaaleissa ylivoimaisesti Venäjään vallan alle palaamisen kannalla. On siis aivan turhaa edes kuvitella, että Venäjä ikinä antaa Krimin takaisin roistovaltio Ukrainalle.
Turhaa vaahdota Krimistä.
7
<50
Vastaukset
- näkemykseni
Minustakin on turha yrittää Krimin palautusta Ukrainalle, koska sen väestö on sitä vastaan. Vaikka en myönnäkään valtauksen oikeudellisuutta.
Tuo natsi-syyttely on myös turhaa. Kuulostat vain Venäjän trollilta. - talousguru
-Ok ,kuin kauan se kuuban kauppasaarto kestikään ? - pakotteista ei siis päästä eroon lähi vuosikymmenillä ja se rasittaa suomen taloutta yhtä kauan.
- salatsenkoV
Nyt tulee uusi suurtukikohta ryssälle Syyrian rannikolle! Itse asiassa Syyriasta tulee uusi ryssän sätkynukkevaltio, täysin riippuvainen putinin oikuista! Surkea kohtalo näille eloonjääneille, joita ryssä ei pommittamalla tapa. Kaikesta huolimatta on vielä ihmisolentoja, jotka eivät tajua, että venäjä on täysi roistovaltio! Taitaa putinilla olla tarkoitus panna paremmaksi kun Hitler!!!
Natsimielisten roistojen? Oletko nyt ihan varma tuosta kansallisSOSIALISMISTA noiden toiminnassa?
Jeps. Laiton oli vallankaappaus Ukrainassa. Ja laiton oli myös se, että venäjä lähetti sotilaita ukrainaan. Ja laiton oli "kansanäänestys" ukrainasta eroamisesta. Koko hemmetin homma on laiton. Ei siinä mitään.- NäinOnHyvä
Krim on osa Venäjää,ja hyvä että on.Ukraina on koko itsenäisyytensä ajan ollut
levoton ja epävakaa hallinnoltaan.
Eikä Poroshenkon aika ole tuonut yhtään lisää vakautta Ukrainaan. - RauhaaEtMilloinkaanSaa
Jos Venäjä voi vaatia Krimiä itselleen, niin näin voivat tehdä myös Turkki, Mongolia ja Kreikkakin. https://fi.wikipedia.org/wiki/Krim#Historia Historialla voidaan loputtomasti kyseenalaistaa olemassaolevia rajalinjauksia.
ETYK:ssa vuonna 1975 vahvistetut Euroopan valtioiden rajat olivat Neuvostoliitolle edullinen kannanotto. Venäjä otti Neuvostoliiton kansainvälisoikeudelliset sitoumukset itselleen, joten sen pitäisi kunnioittaa Ukrainan rajoja. - tänneppäinvaan
Voihan tuo Ukraina laajentua Länteen päinkin. Mikä pakko sen on sinne Itään laajentua. Kyllä Euroopassa on tilaa ja sitäpaitsi. Mitä Lännemmäksi Ukraina laajenee niin sen ystävällisempiä ovat ihmiset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631473Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä271311Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on691293Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2151154- 1271086
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3191027Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2261022- 42949
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että278933- 72915