Sauli Niinistön mielenvikaisuutta ei ennen

vaaleja tuotu esiin.

USA vaaleissa ollaan rehellisempiä ja ehdokkaan kaikki rikkeet ja töpiskelyt tuodaan julki.

Niinistön pahvi Sauli kulissikuva on keinotekoinen, joka ei ole missään yhteydessä totuuden kanssa.

Ministeriaikaanaan Niinistö tunnettiin jatkuvista raivokohtauksista. kun hän karjui ministeriönsä työntekijöille.

Ihmettelen Suomalaista sopulilaumaa joka oli joukkohurmiossa äänestämässä sekopää Koivistoa Presidentiksi, vaikka tämä oli täyti nolla.

Sama on tapahtunut Niinistön kohdalla. Niinistö muistetaan siitä, että oli Tanja Karpelan kanssa kihloisa. Niinnistö on myös täysin mitoin ottanut hyödyn irti vaimonsa liikenne kuolemasta ja Tsunamista, jolloin roikkui puhelinpylväässä.

Niinistö pääsi lukemaan lakia,. koska se ei ollut siihen aikaan suosittua, muuten hänen papereillaan ei Yliopistoon olisi päästy,. Ei ollut edes L yleisarvosanana.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


KiukkuNiinistö kirjoitti:

vaaleja tuotu esiin.

USA vaaleissa ollaan rehellisempiä ja ehdokkaan kaikki rikkeet ja töpiskelyt tuodaan julki.

Niinistön pahvi Sauli kulissikuva on keinotekoinen, joka ei ole missään yhteydessä totuuden kanssa.

Ministeriaikaanaan Niinistö tunnettiin jatkuvista raivokohtauksista. kun hän karjui ministeriönsä työntekijöille.

Ihmettelen Suomalaista sopulilaumaa joka oli joukkohurmiossa äänestämässä sekopää Koivistoa Presidentiksi, vaikka tämä oli täyti nolla.

Sama on tapahtunut Niinistön kohdalla. Niinistö muistetaan siitä, että oli Tanja Karpelan kanssa kihloisa. Niinnistö on myös täysin mitoin ottanut hyödyn irti vaimonsa liikenne kuolemasta ja Tsunamista, jolloin roikkui puhelinpylväässä.

Niinistö pääsi lukemaan lakia,. koska se ei ollut siihen aikaan suosittua, muuten hänen papereillaan ei Yliopistoon olisi päästy,. Ei ollut edes L yleisarvosanana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu