Nyt oli jo Saksankin mediassa tiedustelutietoa Venäjän armeijan halusta saada Suomi ja Ruotsi liittymään Natoon, jotta maan läntiset sotilaspiirit saisivat enemmän määrärahoja ja muita etuisuuksia. Kun Suomi ja Ruotsi ovat Natossa, voivat Venäjän upseerit perustella aina vain isompien määrärahojen anomista omiin taskuihinsa.
Ja kaikki tietää, etteivät tällaiset Ruotsin ja Suomen kaltaiset sivistys- ja oikeusvaltiot tule koskaan hyökkäämään Venäjää vastaan. Niinpä nämä läntisissä sotilaspiireissä palvelevat Venäjän ylensyöneet everstit ja kenraalit saavat kaikessa rauhassa viettää lokoisia päiviään, käytännössä tekemättä mitään. Kukapa ei tällaista upseerinuraa tavoittelisi!
Nämä toistuvat ilmatilan ja merialueiden rajaloukkaukset, joita Suomen ja Ruotsin puolelle on kyseisten maiden Natojäsenyyteen ajamiseksi Venäjän toimesta toistuvasti toteutettu, ovat tiedustelutietojen mukaan jo vuosia sitten käynnistetty hanke. Ja jokaisen rajaloukkauksen jälkeenhän Suomi ja Ruotsi ovat todellakin ottaneet pitkän harppauksen kohti Natoa. Enää ei monta tapausta tarvita, kun kansanäänestyksissä tullaan antamaan suostumukset jäsenhakemuksien jättämiseen. Tämä kehityskulku on ollut Venäjän ylimmän upseeriston tiedossa, kuulunut ennakoituun suunnitelmaan ja näyttää siltä, että he tulevat saamaan haluamansa aivan lähitulevaisuudessa.
Ja kaikki tietää, etteivät tällaiset Ruotsin ja Suomen kaltaiset sivistys- ja oikeusvaltiot tule koskaan hyökkäämään Venäjää vastaan. Niinpä nämä läntisissä sotilaspiireissä palvelevat Venäjän ylensyöneet everstit ja kenraalit saavat kaikessa rauhassa viettää lokoisia päiviään, käytännössä tekemättä mitään. Kukapa ei tällaista upseerinuraa tavoittelisi!
Nämä toistuvat ilmatilan ja merialueiden rajaloukkaukset, joita Suomen ja Ruotsin puolelle on kyseisten maiden Natojäsenyyteen ajamiseksi Venäjän toimesta toistuvasti toteutettu, ovat tiedustelutietojen mukaan jo vuosia sitten käynnistetty hanke. Ja jokaisen rajaloukkauksen jälkeenhän Suomi ja Ruotsi ovat todellakin ottaneet pitkän harppauksen kohti Natoa. Enää ei monta tapausta tarvita, kun kansanäänestyksissä tullaan antamaan suostumukset jäsenhakemuksien jättämiseen. Tämä kehityskulku on ollut Venäjän ylimmän upseeriston tiedossa, kuulunut ennakoituun suunnitelmaan ja näyttää siltä, että he tulevat saamaan haluamansa aivan lähitulevaisuudessa.
Vastaukset 12
Vanhimmat
No joo -kyllä. Olenkin pitkään ihmetellyt Venäjän käyttäytymistä. Ei sillä tavalla ystäviä saa, pikemminkin se on halunnut tehdä naapurimaistaan vihollisia.
Onko muuten muilla mailla kuin Venäjällä atomiaseita Itämerellä?
Joskus on huhuttu, että NATOlla olisi Saksassa jotain. Tieto on kuitenkin hyvin epävarma.
Venäjän ulkopolitiikka on strategiaa. Sillä tähdätään sisäiseen turvallisuuteen. Venäjä ei ole homogeeninen maa. Vetoa on joka suuntaan. Maata on vaikea hallita.
Sisäistä yhtenäisyyttä pyritään parantamaan ulkoisella uhalla. Putin on vanha KGB-mies, eikä muuksi muutu. Hän elää Nevostoliitossa yhä edelleen. Koettaa saada palat kokoon, jotka menivät. Hänen aikanaan mikään ei muutu. Uutta Neuvostoliittoa ei tule.
Venäjällä on älymystö, joka tajuaa missä mennään. Suuri enemmistö on valtion manipuloinnin varassa. Se on verraten yksinkertaista, joka uskoo, mitä televisiossa sanotaan. Televisiota hallinnoi Putinin hallinto. Sieltä ei totuutta tule.
Vaikea sanoa, mitä tapahtuu, jos vapaus joskus annetaan. Hajoaako Venäjä?
Putinin Venäjällä ja Neuvostoliitolla ei ole kovin paljon yhteistä. Ideologiakin on erilainen. Nykyvenäjä on oikeistolainen, Nliitto kommunistinen. Mutta Venäjä on tsaarinvallasta lähtien ollut vahvojen johtajien ja diktaattorien valtio. Kansa ei osaa valita muita silloinkaan kun olisi mahdollisuus.
Mitä kauemmin yksi johtaja hallitsee, sen enemmän diktaattorin elkeet lisääntyvät. Olihan niitä Kekkosellakin aikoinaan. Putin oireilee, koska hän kokee itsensä loukatuksi. Hän pyrki ensin rakentavasti saamaan aikaan Euraasian Unionin, jossa entiset Nliiton maat tekisivät läheistä yhteistyötä. Se ei onnistunut, joten hän pyrkii palauttamaan Venäjän uskottavuutta muilla keinoilla.
Kaikkien maiden ulkopolitiikka on strategiaa, jolla tähdätään sisäiseen ja ulkoiseen turvallisuuteen. Siksi sitä kutsutaankin ulko- ja turvallisuuspolitiikaksi. Politiikkalohkolla toimivat läheisessä yhteistyössä hallitus, diplomaatit, puolustusvoimat ym. turvallisuusviranomaiset.
Vain tollot vie Suomea Natoon!
Ei siinä Venäjän ylimpien upseerien harjoittamassa hankkeessa välttämättä ole tolloudesta kyse. Onhan Suomea ajettu Venäjän rajaloukkausten toimesta jo pitkään ja ihan selkeän ennakkosuunnitelman mukaisesti Natoon. Vai väitätkö, etteivät Venäjän upseerit muka tietäsi, että nämä Suomen ilmatilan loukkaukset eivät veisi Suomea kovaa kyytiä Natoon?
Koska hanke on näinkin voimakas ja säännöllisin väliajoin toistuva, ei ole epäilystäkään, etteikö Venäjän läntiset sotilaspiirit haluaisi Suomea ja Ruotsia Natoon. Aiemmin nämä Venäjän läntisen sotilaspiirin joukko-osastot ylläpidettiin Neuvostoliiton vauraimpiin osiin kuuluvien Baltian maiden kustannuksella. Nyt, kun tätä mahdollisuutta ei ole enää käytettävissä, tarvitaan Suomen ja Ruotsin Natojäsenyys, että maan sisällä kohdistetaan aiemman tapaiset etuudet läntisten joukko-osastojen ylläpitoon ja ylelliseen elämään.
Vai että rajaloukkausten toimesta? Rajaloukkauksia on ollut koko Suomen itsenäisyyden ajan. Ja tiedoksi vain, että niitä tapahtuu kumpaankin suuntaan. Ja niitä tekevät muutkin kuin venäläiset.
Parhaimmillaankin rajaloukkaukset ovat naurettavan pieniä. Kävellään muutamia metrejä rajan yli tai ollaan pari minuuttia Suomen ilmatilassa. Useimmissa kyse pelkästä vahingosta. Rutiiniasioita, jotka hoidetaan diplomaattisin keinoin, ilman hysteriaa.
Joo, onhan näitä kävelijöitä ja eksyneitä siviilipienkoneita ollut silloin tällöin. Matias Rustkin lensi Suomesta Punaiselle torille N-L:n ilmavoimien juhlapäivänä, mutta siinä nyt ei ollut kysymys suomalaisista. Neuvostoaikana 1970-luvulla molskahti yksi "rauhan"ohjuskin Inarinjärveen. Kalastajiakin on ajautunut jäälautoilla rajan väärälle puolelle Suomenlahdella.
Putinin aikana ilmatilaloukkaukset ovat kuitenkin tulleet tavaksi. Kummasti ne vaan loppuivat melko pitkäksi aikaa, kun asia otettiin puheeksi presidenttien kesken, mutta nyt sama pelehtiminen on taas alkanut. Aikaisemmin rajaloukkaukset ovat olleet kuljetuskoneiden tekemiä, mutta nyt säikytellään aseistetuiilla hyökkäysvalmiilla sotilaskoneilla. Mahdoton uskoa, että kyseessä olisi kaksi harhautunutta lentoa samana päivänä. Ovatko Venäjän sotilaslentäjät niin taitamattomia jopa selkeällä säällä?
Mitä sään selkeydellä on asian kans tekemist? Onks sinne mereen maalattu joku rajaviiva? :)
Venäjä on selittänyt aikasemmin kuljetuskoneiden rajaloukkauksia huonoilla sääolosuhteilla. Lentokoneen varusteissa on koordinaattimittari ja rajat, joten pilotti kyllä tietää, minkä valtakunnan alueella milloinkin on.
Milloin muuten Suomi vaatii Yhdysvalloilta selvitystä kahden yhdysvaltalaisten kuljetuskoneen elokuussa 2015 tekemästä rajaloukkauksesta? Kutsuu suurlähettilään puhutteluun ja julkaisee tiedotusvälineissä kovasanaisen protestin tapahtuneesta?
Ai niin, eihän ketään voi tuomita siitä, että lentää puolittain omalla alueellaan.
Kyllä Suomi on paska maa! Hävettää olla suomalainen näiden ruskeakielisten poliitikkojen johdettavana.
On pyydetty ja saatu selvitys. Lisäksi vielä rehellinen selvitys, eikä pässinpäistä asian kieltämistä.