Monelta taholta on viime aikoina todisteltu ja osoitettu, että vanhusten hoidon taso on yleisesti ottaen jo nyt erittäin huonoa. Hoitohenkilökuntaa ei ole tarpeeksi. Ja on jo päätetty, että yhä vähennetään henkilökuntaa. Tietysti vakuutetaan, että hoidon taso ei huonone. Mutta onhan se aivan varmaa, että huononee, koska nykyinenkin huono taso johtuu henkilökunnan vähäisyydestä. Miksi näin on ja näin tehdään. Tietysti säästösyistä. Tosiasia on tietysti on, että sairailta, huonokuntoisilta ja dementoituneilta vanhuksilta on helppo säästää - paljon helpompi kuin muilta. Eivät he jaksa ja osaa pitää puoliaan. Hyvin harvalla on myös sellaisia omaisia, jotka jaksavat ja osaavat vaatia parempaa hoitoa vanhuksilleen. Vanhukset ovat siis hyvin turvallinen ja helppo säästökohde. Ja kaiken lisäksi hyvin tuottoisa säästökohde. Olen näet aivan varma, että jossain ministeriöiden peräkammareissa nämä päätökset on tehty tarkkojen laskelmien ja tavoitteiden mukaisesti.
Lasketaanpa mekin, vaikka aivan tarkkoja tietoja ei olekaan. Tavoite on siis se, että vanhukset hoidetaan entistä huonommin. Heitä ei ulkoiluteta tarpeeksi, ei ole juuri ollenkaan virikkeitä, ruoka on yksipuolista, puhtaudesta tingitään, makuutetaan sängyssä, sairaalahoitoa järjestetään vain harvoin, lääkärintutkimuksia myös hyvin harvoin, erikoissairaanhoitoa tuskin koskaan, lääkitään runsaasti kipu- ja rauhoittavilla lääkkeillä, jotta vanhus pysyy passiivisena sängyssä. Miksi näin? Jotta vanhuksen elinaika olisi lyhyempi, jotta siitä saadaan säästöjä. Ajatuskuvioon näkyy kuuluvan se, että vanhus ei ole tuottava yhteiskunnan jäsen, hän on tarpeeton ja vie vain niitä varoja, jotka halutaan aktiiviväestön kulutukseen. Tehdään oletus. Huonolla hoidolla vanhuksen elinikää saadaan lyhennettyä yhdellä (1 v.) vuodella. Paljonko siitä saadaan säästöä? Tehdään karkeita oletuksia. Vanhus saa eläkettä keskimäärin 1000€/kk. Vuosisäästö on 12 000€. Hoitokuukausi maksaa 4000-5000€. Vanhus maksaa siitä osan. Yhteiskunnan meno on 3000€/kk, vuodessa 36 000€. Ei tarvitakaan enää terveyskeskushoitoa 4 viikoksi, säästö 10 000€, Ei tarvita erikoissairaanhoitoa 2 viikoksi, säästö 15 000€. Ei tarvita kuntoutusta, fysioterapiaa tms. Säästö 3000€. Vuosisäästöt (kun vanhus elää vuoden vähemmän) ovat 76 000€. Kun näin tapahtuu 10 000 vanhuksen osalta, tulee säästöä 760 miljoonaa euroa. En väitä summaa absoluuttisen oikeaksi. Se voi olla hieman pienempi tai paljon suurempikin. Tehkää viisaammat korjauksia laskelmaan. Mutta sen tiedän, että noille rahoille on käyttöä vaikkapa pakolaispolitiikan tarpeisiin, valtion velkoja niillä ei makseta.
Tuo ajatuskulku kuulostaa aivan hirveälle, mutta en tälle vanhuspolitiikalle osaa keksiä muutakaan selitystä. Ja jos olisi niin onnellisesti, että tuota ei ole noin suunniteltu, niin noin se ainakin toimii. Ja jos haluttaisiin, että vanhukset elävät mahdollisimman hyvää elämää mahdollisimman pitkään, niin meidän vanhuspolitiikka olisi aivan toisenlaista. Mutta siihen ei taida olla enää varaa. Minua itseäni jo hirvittää. Olen eläkeiän kynnyksellä. Millaista on tämä vanhuspolitiikka, kun minä sen palveluja tarvitsen? Voiko suunta muuttua?

Vastaukset 15
Vanhimmat
Opettele ainakin kappalejako kirjoituksessasi noin ensialkuun ja sitten mieti muutamaa asiaa!
Mistä johtuu vanhusten liian pitkä ikä sellaisessa kunnossa, ettei itse enää sängystä ylös pääse ja täytyy vaippoja käyttää? Eiköhän kyseiset asiat liity siihen pitkän iän ihannointiin, jota kyseisen ikäluokan ihmiset alkoivat kehittämään.
Tuskin tajusivat tekonsa seurausta! Liian pitkää ikää kemiallisesti pidennettynä ja yhteiskuntaa kuormittavana. Ei sellaista hoitokuormaa mikään yhteiskunta kestä, jos vielä odotetaan, että yhteiskunta hoidon kustantaa. Ei ole mielekästä kenellekään aikuisen, kemiallisesti elävän jätöksien kanssa puuhastella.
Voit miettiä ihan omassa mielessäsi tämän elämän menoa ja tarkoitusta ja pidennystä!
By the way, säkin joskus vanhenet ja muutut nk.jätökseksi kuten vanhuksia kutsut.
Ei ne vanhukset ole itse valinneet sitä ett sairastuvat ja joutuvat sen myötä hoivaosastolle muiden hoidettaviksi. Alzheimer ei ole omavalintainen sairaus.
Mikään ei takaa sitäkään ettet itse sairastuisi jossain vaiheessa niin ett joudut petipotilaana olemaan toisten hoidettavana. Koetko silloin itsesi kemialliseksi jätökseksi?
By the way, kyllä monet sairaalapotilaatkin joutuvat pakosta käyttämään vaippoja, jos kunto on sellainen ettei itse pysty vessassa asioimaan.
Kaikki vanhukset eivät ole laitoshoidossa, jos kunto ja terveys on hyvä. Tuosta yks esimerkki on Aira Samulin. Hän täyttää ens vuonna jo 90 v. ja on elinvoimainen, terveyden esikuva.
Joten miettisit vähän mitä lauot typerästä päästäsi. Huomaa ettei sulla ole isovanhempia tai ehkä olet sellanen ettet piittaa muista kuin itsestäsi ja paskat nakkaat muista. Muista ettet jää sitten kemialliseksi jätökseksi pyörimään kun vanhenet.
Olen sen ikäinen, että jätöstä olen nyt jo! Mikä siinä nyt niin ihmeellistä on? Ei ihmisen elämä ole mitenkään erikoista, että säilyttää kannattaa! Turhaa jonninjoutava hyyssääminen!
Ei ketään voi ja saa, ainakaan vielä, heitteille jättää. Meinaatko ett pitäis pois muonavahvuudesta , kun ikää karttuu tarpeeksi. Meinaatko, ett vanhukset pitäis nälkään näännyttää jne.. Kyllä se lähtö tulee jouduttamatta kaikille, myös sun suuresti inhoamille vanhuksille. Ei meistä kukaan jää tänne ikuisesti roikkumaan. Sairastuneet vanhukset hiipuvat sairauden myötä pois, sitä ei pystytä millään estämään.
Joten älä turhaan funtsi asioita, jotka järjestyy ajan myötä. Ehkä sulla on mahdollisuus valita vanhana, ett miten lähdet maailmasta tai sitten yhteiskunta järjestää asian sun puolesta. Siihenhän kaikki on menossa eli lailliseen eutanasiaan, ettei yhteiskunnalle tule liikaa kustannuksia vanhustenhoidosta.
Miksi vanhuksia sen kummemmin inhoaisin? Inhoan vain valitusta kemiallisesti pidennetyn elämän seurauksista valittamista!
Heitteille vanhukset on jo jätetty! Siellä ovat yksin kodeissaan, joissa käydään yhteiskunnan voimin antamassa lääkkeet ja tehdään pikainen kuivitus ja kipataan ruoka eteen.
Mitä muuta se on, kun kemiallisesti pidennettyä elämää? Sitä "elämää" seuranneena jättäisin se kemiallisen pidennyksen pois ja tekisin loppuelämästä elämää, joka elämältä tuntuisi, eikä kiduttamiselta.
Yhdyssanat voisit sinä "enolepitänyt"-nimimerkki opetella, ;) eli ensi alkuun kirjoitetaan erikseen! Tuskinpa tuo kappaleiden välistä jäänyt tyhjä rivi ketään todellisuudessa haittaa.
Suomessa ei ole eutanasiaa, joten vanhukset täytyy hoitaa hyvin loppuun saakka! Pitkää ikää on syytä ihannoida! Vanhukset eivät kuormita yhteiskuntaa yhtään sen enempää kuin muutkaan. Heidän elämänsä aivan yhtä arvokasta kuin nuorempienkin. Totta kai yhteiskunta on velvollinen hoitamaan heitä! He ovat aikoinaan hyvin usein köyhissä olosuhteissa tämän maan kovalla työllä rakentaneet ja sodan kauhut kärsineet.
"Yhteiskunta on velvollinen hoitamaan heitä!" Siitä sitten vaan kaikki hoitamaan vanhuksensa, koska yhteiskunta olemme me kaikki.
Mistä kuvittelet työntekijöitä riittävän yksinkertaiseen tylsään työhön? Lapsiakin syntyy meille liian vähän. Hoitosuhde pienenee entisestään!
Jokainen pitkän iän tavoittelija on velvollinen itse järjestämään hoitonsa, jos sitä haluaa!
Toki työntekijöitä riittää. Meillähän on työttömiä paljon. Onko sellainen laki säädetty, joka määrää, että "jokainen pitkän iän tavoittelija on velvollinen itse järjestämään hoitonsa"?
Oletko sitä mieltä, että vanhuksilla ei ole mitään arvoa!
Mikä "arvo" on vanhuksilla, että työttömät heitä "hoitaisivat", kun heitä "arvostaisivat"?
Oikeasti! Niin utopistista juttua, että tiedät kyllä itsekin, ettei ole mitenkään toteuttamiskelpoinen! Vaatii aikamoista luonteen lujuutta, että sen eritemäärän kanssa pärjää.
En ole huomannut vanhuksilla sen kummempaa "arvoa" olevan!
Tarkoitan tietysti sitä, että työttömät palkattaisiin hoitajiksi. Näin työttömyys vähenisi, verotulot lisääntyisivät, ja talous paranisi.
Vanhukset ovat siis yhtä arvokkaita kuin kaikki muutkin. Ikä ei tee heistä muita arvottomampia.
Eritemäärästäkö on tullut niin suuri ongelma, että vanhuksia ei kannata enää hoitaa? Kannattaa vaihtaa alaa!
Miksi pitää työttömiä palkata, kun hoitajiakin irtisanotaan?
Mikä sen "arvon" määrittää?
Eritteet ovat yhä kasvava ongelma, pitä pidemmälle elämää kemiallisesti pidennetään. Eivät ne eritteet ole erittävällekään mikään miellyttävä elämänmuoto!
Ei työttömiä palkata, heidät pakotetaan ilmaistöihin.
Siksi palkalliset hoitajat irtisanotaan koska heille joutuu maksamaan palkkaa, ja työttömille taas ei joudu maksaan. Bisnestä bisnestä.
Menet vaan ihan itse hoitamaan vanhuksiasi. Mikäli sinulla on työpaikka niin sanoudut siitä irti ja siirryt vanhuksia hoitamaan. Joku toinen ottaa kyllä sinun työpaikkasi että siitä ei tarvitse sinun huolta kantaa. Teitä vapaaehtoisia alan vaihtajia kutsumusammattiin tuntuu olevan ja työttömät puolestaan hakeutuu itseään paremmin kiinnostaviin töihin. Pääasiana kuitenkin että sinulla ja muilla kaltaisillasi teillä on hyvä olla.
Nytkin on paljon päteviä, koulutuksen saaneita hoitajia työttöminä, koska heitä on irtisanottu säästösyistä. Jatkuvasti valmistuu hoitoalalle lähi - ja sairaanhoitajia joille ei löydy vakituista työpaikkaa, kun kunnilla ei ole varaa lisää hoitajia. Kyllä se pitää vanhustenhoitoalallakin työtä tekevällä olla alan koulutus, ei kuka tahansa pysty sitä työtä ilman koulutusta tekemään. Vai meinaatko ett se nyt on ihan sama kuka hoivakodissa olevan vanhuksen hoitaa ja lääkitsee. Nytkin osaa hoivatyöstä tekee harjoittelijat joita käyttämällä hoivakodit säästävät palkkakuluissa sievoisen summan rahaa.
Lääkäreilläkin on pitkä koulutus ja tästä huolimatta hekin lääkitsevät potilaansa nopeasti vaippakuntoon. Alemmin koulutetut toimivat kuin robotit yrittäen olla mahdollisimman huomaamattomia. Hoitopaikoissa heitä ei tahdo saada millään kiinni, kun katoavat lasi-ikkunoiden taakse suojaan. Puhumattomuus ei poista ongelmaa. Työpaikan menettämisen pelossa tilanteet nähdään siten kuin nähdään. Aku Kopakkala on vielä hyvässä muistissa pelotteena. Aina voi yrittää toimia oikein, mutta ketkä ovat valmiita omasta puolestaan maksamaan niin kovaa hintaa? Aniharvasta on tuohon. Vanhusten hoidossa menetellään kuten ennenkin eli huonosti. Uusi tapa toisi muutoksen, mutta meillä ei olla valmiita siihen.
Arviointikeskuksissa tutkitaan monenlaista väkeä. Siellä voi olla muistisairaita, päihdekuntoutujia ja monista muistakin syistä tilapäisesti hoidettavia. Kun Alzheimerpotilaalta katoavat nimikoidut vaatteet, kengät, silmälasit, hammasproteesit (ei mahdollista nimikoida) ym ja hoitaja vastaa tuohon, että hänen pitäisi pitää paremmin huolta tavaroistaan, sitä toviksi pysähtyy kuulemastaan. Omaisille ei kerrota mistään, elleivät satu kiinnostumaan ja sittenkin muistisairaan katsotaan vastaavan tekemisistään. Vaivoin myönnetään, että kova lääkitys saattoi kyllä johtaa katoamisiin, mutta kun laitoshoidossa, lyhyessäkin näin on ollut aina tapana.
Jos muutosta tahdotaan, Aku Kopakkalan tavoin paljosta on luovuttava. Laajempaan sankaruuteen on vaikea uskoa, joten muutos kohdannee toisella tapaa. Tavalla, jolla peitetarinoinnille jää vähän ellei lainkaan tilaa.