'Suomen-syöjä' Bäckmanilla on tukijoita YLE:ssä

Poliisi epäilee, että Ylen työntekijä on auttanut Johan Bäckmania Ylen toimittajan vainoamisessa. Poliisin esitutkinta on valmistumassa lähiaikoina.

Ylen työntekijään kohdistuneista rikosepäilyistä kertoi ensimmäisenä STT. Helsingin poliisin rikostarkastaja Harri Saaristola vahvistaa asian Helsingin Sanomille.

Pääepäiltynä jutussa on HS:n tietojen mukaan Johan Bäckman. Poliisi epäilee hänen syyllistyneen Ylen toimittaja Jessikka Aroon kohdistuneeseen törkeään kunnianloukkaukseen ja vainoamiseen.

Toisena rikoksesta epäiltynä on Ylen työntekijä. Hänen epäillään antaneen Bäckmanille tietoja toimittajan työtehtävistä ja olinpaikasta.

Työntekijän epäillyt avunantorikokset liittyvät tiettyihin, yksittäisiin tapahtumiin.

Epäilty työskentelee HS:n tietojen mukaan kuvaukseen liittyvissä tehtävissä mutta ei kuulu Ylen organisaatiossa journalistisen työn tekijöihin.

Ylen hr-päällikkö Sami Toiviainen kertoo, että Yle sai tiedon työntekijään kohdistuvasta rikosepäilystä poliisilta. Yle on hyllyttänyt hänet oikeusprosessin ajaksi.

”Hänen työsuhteensa jatkuu edelleen, mutta hän ei tee tällä hetkellä töitä eikä pääse tietojärjestelmiimme”, Toiviainen kertoo.

Ylen toimittaja on kertonut aiemmin julkisuudessa, että hän on joutunut Bäckmanin kansainvälisen mustamaalauskampanjan kohteeksi.

Toimittajan mukaan Bäckman on levittänyt hänestä valheita venäläisissä viestimissä ja sosiaalisessa mediassa. Bäckman on toimittajan mukaan muun muassa väittänyt hänen keräävän laitonta henkilörekisteriä Venäjän presidentin Vladimir Putinin kannattajista sekä toimivan ulkomaisten tiedustelupalvelujen avustajana.
288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Omituista, että palstaa kansoittavilla Venäjän Tiltuilla ei ole aiheeseen tällä kertaa mielenkiintoa vaikka JUURI HE ovat itse kunnostautuneet Jessika Aron mustamaalauksessa? Olette Bäckmanin kolleegoja! Eikö se vedä rintaa rottingille?

Äänestä
  • Kyllä ne kohta tulee asioita vääristelemään, ootellaan vähän ...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ApuaJohtavallePetturille kirjoitti:

Poliisi epäilee, että Ylen työntekijä on auttanut Johan Bäckmania Ylen toimittajan vainoamisessa. Poliisin esitutkinta on valmistumassa lähiaikoina.

Ylen työntekijään kohdistuneista rikosepäilyistä kertoi ensimmäisenä STT. Helsingin poliisin rikostarkastaja Harri Saaristola vahvistaa asian Helsingin Sanomille.

Pääepäiltynä jutussa on HS:n tietojen mukaan Johan Bäckman. Poliisi epäilee hänen syyllistyneen Ylen toimittaja Jessikka Aroon kohdistuneeseen törkeään kunnianloukkaukseen ja vainoamiseen.

Toisena rikoksesta epäiltynä on Ylen työntekijä. Hänen epäillään antaneen Bäckmanille tietoja toimittajan työtehtävistä ja olinpaikasta.

Työntekijän epäillyt avunantorikokset liittyvät tiettyihin, yksittäisiin tapahtumiin.

Epäilty työskentelee HS:n tietojen mukaan kuvaukseen liittyvissä tehtävissä mutta ei kuulu Ylen organisaatiossa journalistisen työn tekijöihin.

Ylen hr-päällikkö Sami Toiviainen kertoo, että Yle sai tiedon työntekijään kohdistuvasta rikosepäilystä poliisilta. Yle on hyllyttänyt hänet oikeusprosessin ajaksi.

”Hänen työsuhteensa jatkuu edelleen, mutta hän ei tee tällä hetkellä töitä eikä pääse tietojärjestelmiimme”, Toiviainen kertoo.

Ylen toimittaja on kertonut aiemmin julkisuudessa, että hän on joutunut Bäckmanin kansainvälisen mustamaalauskampanjan kohteeksi.

Toimittajan mukaan Bäckman on levittänyt hänestä valheita venäläisissä viestimissä ja sosiaalisessa mediassa. Bäckman on toimittajan mukaan muun muassa väittänyt hänen keräävän laitonta henkilörekisteriä Venäjän presidentin Vladimir Putinin kannattajista sekä toimivan ulkomaisten tiedustelupalvelujen avustajana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu