Ansaitseeko Katainen 30,000e palkkansa kuussa

Mielestäsi?Mitä niin merkittävää tämä pääministerinä sai täälä aikaan kuin velkaannutti Suomen lisää.
Tätä limanuljaskaa on jopa maanpetturiksi kutsuttu
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Vuodessa 30000 € olisi vielä yläkanttiin tuolle apukoulun varaopettajalle.

Äänestä

Himanenkin tienaa paremmin.

Äänestä
  • Miksei muuten Himasen sinisestä kirjasta ole enää ollut mitään juttua medioissa? Eikös Käteinen, se vastuunkantaja, tilannut tuon kirjan nostamaan Suomi ylös velkasuosta? Vai tutkiiko Sipilän kopla tuota opusta salaa kansalta?

    Äänestä

  • Koska talous on kirjan ansiosta kunnossa?????

    Äänestä

Ei ihme, että EU:n johtoporukka haluaa kynsin hampain pitää EU:n kasassa, eikä mitään kansanäänestyksiä eroamisista sallita. Jos EU loppuu, loppuu noidenkin öykkäreiden valtavat liksat. Isot liksat on se ainoa motivaatio ajaa EU:n asioita ja sen kyllä huomaa tähän astisista aikaansaannoksista. Viis veisaavat Euroopan hyvinvoinnista.

Äänestä
  • Juuri näin.Täytyyhän sinun tuolla liksalla saada miettiä kuinka vääriä tai suoria kurkut saa olla yms.

    Äänestä

Wallin suunnitteli tulevansa Euroopan kuninkaaksi kataisen kanssa.

Äänestä

Ahneudella ei ole rajaa eikä moraalilla sijaa. Onneksi on olemassa ns.suurempi tuomio, jossa katsotaan ja punnitaan ihmisen teot. Jokainen saa siinä tuomioistuimessa ansionsa mukaan, eikä ole vaikea arvata mihin tämä ihminen on menossa....

Äänestä
  • Tuskin"taivaaseen,Eikö ahneus ole yksi kymmenestä perisynnistä?Siihen kun lisätään vielä maanpetturuus........

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


waler- kirjoitti:

Mielestäsi?Mitä niin merkittävää tämä pääministerinä sai täälä aikaan kuin velkaannutti Suomen lisää.
Tätä limanuljaskaa on jopa maanpetturiksi kutsuttu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu