Raiskaukset lisääntyivät Suomessa viime vuonna – ulkomaalaisten osuus kasvoi
Ulkomaalaisten osuus raiskausrikosten epäillyistä kasvoi edellisvuoteen verrattuna. Se oli viime vuonna 26,9 prosenttia ja sitä edellisenä vuonna 23,8 prosenttia.
Kun tarkastellaan toteutuneita raiskauksia, viime vuoden luku on noin kymmenen prosenttia suurempi kuin vuonna 2014.
Helsingin yliopiston kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin suunnittelija Hannu Niemi katsoo, että ulkomaalaisten määrän nousu Suomessa viime vuonna selittää raiskausten määrän nousua loppuvuonna.
Yleisesti arvioidaan, että vain 10–15 prosenttia seksuaalirikollisuudesta tulee poliisin tietoon.
Ryhmistä seksuaalirikoksista epäiltynä viime vuonna oli selvästi eniten irakilaisia.
Sipilä-setä, me tyttölapset kiitämme sinua!

Vastaukset 10
Vanhimmat
Ulkomaalaisia+on+Suomen+asukkaista+siis+jo+27%
Li+Matematiikka
Sinullapa tuntuu olevan luova matematiikka. Oletko verotoimistossa töissä, vai ehkä kirjanpitäjä?
Niinhän+sen+luvun+täytyy+olla,+jos+maahanmuuttajat+eivät+tee+enempää+raiskauksia+kuin+suomalaiset,+jotka+vielä+tekevät+suurimman+osan+eli+73%+kaikista+teoista.
Poliikot ovat luoneet "avoimet ovet" -politiikallaan Suomesta ulkomaalaisien raiskaajien temmellyskentän:
"Tutkijat välttelevät – Yle: Ulkomaalaisten tekemistä raiskauksista ei haluta puhua"
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/273987-tutkijat-valttelevat-yle-ulkomaalaisten-tekemista-raiskauksista-ei-haluta-puhua
"Karu totuus raiskauksista - jopa 13-kertainen ero"
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015031319350781_uu.shtml
"Poliisi: Ulkomaalaisten epäillyt raiskaukset lisääntyneet rajusti – peräti 20 prosentin nousu viime vuodesta"
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/poliisi-ulkomaalaisten-epaillyt-raiskaukset-lisaantyneet-rajusti-perati-20-prosentin-nousu-viime-vuodesta/5712368
Onko uuden vuoden 2015 tapahtumat jo jossakin tilastossa kun viime vuoden 2015 tilastossa ne eivät vielä olleet alkuvuonna. Poliisi ainakin sanoi näin alkuvuoden tiedotustilaisuudessa televisiossa kun ensi kerran nousi kohu taharrus gamesta.
Ilmeisesti niitä ei ole laitettu 2016 vuodenkaan tilastoihin ja voitiin näin ollen unohtaa... no naisiahan se vaan koski.
Kohta saadaan ensimmäisen kahden matuvuoden tilastot - jos saadaan.
Juuri yksi persuisukki oikeuteen lapsensa raiskauksesta, TAAS!
Älä puhu potaskaa.
Vasuri vihaa totuutta ja tilastoja kuin vampyyri valoa.
Itse kantasuomalaisenamiehenä en tule estämään yhtäkään matujen tekemää ja aloittamaa pahoinpitely - raiskaustapausta ja jatkaisin vain matkaani ja tästä opetuksen neuvosta kiitä poliisia, naisjärjestöjä, poliittisia päättäjiämme, valtamediaa....
Lapset on eriasia ja niissäkin näen kyllä suvakkienlapset kun tietoisesti uhratuvat tutustuessaan näihin ihquihin-matuihin...