mutta vaativat sitä muilta;
"Lämpö uhkaa loppua kovilla pakkasilla - Helen houkuttelee kuluttajia talkoisiin
13.10.2016 5:00
Viime vuodenvaihteessa energian kulutus oli Suomessa pakkasten aikaan niin kova, että käytölle mietittiin jo rajoituksia.
Energiayhtiö Helen käynnistää valtakunnallisen Lämpölupaus-kampanjan, jonka tavoite on leikata energiankulutusta ja päästöjä kovimpien kysyntäpiikkien aikana.
Samalla kampanja testaa, miten valmiita kuluttajat ovat osallistumaan kysynnän joustoihin.
Kampanjaan voivat osallistua Helenin asiakkaiden ohella muutkin kiinnostuneet koko maassa. Kun säädön tarve koittaa, he saavat tekstiviestin ja tarkemmat toimintaohjeet.
Helsingin ulkopuolella asiakkaita pyydetään pudottamaan asuntonsa lämpötilaa esimerkiksi parilla asteella vaikkapa yön tai päivän ajaksi tai kun asunto on tyhjillään. Helsingin kaukolämpöverkon alueella asuvat säätävät termostaattia, kunnes tulee viileää.
Helenin aikomus on saada mukaan jo tulevaan vuodenvaihteeseen mennessä vähintään 10 000 kuluttajaa. Jos kaikki laskevat hetkellisesti asuntonsa lämmitystä, lämmityspäästöt vähenevät Suomessa 10 000 öljylitraa vastaavalla määrällä.
”Tässä on konkreettinen keino osallistua ilmastotalkoisiin. Se on myös osa tavoitettamme olla ilmastoneutraali energiayhtiö vuoteen 2050 mennessä”, kertoo Helenin toimitusjohtaja Pekka Manninen. Tuolloin yhtiön toimet eivät vaikuta ilmastoon eikä tuotannosta synny esimerkiksi hiilidioksidipäästöjä.
Lämpölupaus on Helenin uuden Enne-palvelun ensimmäinen tuote ja sen ohella energiamarkkinoille ja kuluttajille on luvassa muitakin mahdollisuuksia osallistua palveluiden kehittämiseen. Ajureina ovat ilmastonmuutos, uudet energiateknologiat ja digitalisaatio.
Mannisen mukaan Enne tarjoaa jatkossa energiankulutukseen liittyviä vinkkejä ja tehostusniksejä, joiden avulla kaikki voivat pienentää hiilijalanjälkeään. Palveluun voi liittyä kuka tahansa asuinpaikasta ja asumismuodosta riippumatta. Jäsenet pääsevät myös koekäyttämään uusia ratkaisuja ensimmäisten joukossa.
Helsinkiläisen Helen Oy:n energiantuotanto on palkittu maailman tehokkaimpana. Yhtiöllä on lähes 400 000 asiakasta eri puolilla Suomea ja yhtiö kattaa kaukolämmöllä yli 90 prosenttia Helsingin lämmitystarpeesta."

Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei muuta kuin lisää hankkimaan ilmalämpöpumppuja , jotka lopettavat toimintansa kovemmalla pakkasella ja täten säästävät sähköä roimasti!!!!!
sydäntalvella, niin nää velliperseet on kusessa.
Virheäthän voisivat pystyttää tuulimyllyjä lämpimäkseen.
"Helsingin kaukolämpöverkon alueella asuvat säätävät termostaattia, kunnes tulee viileää."
Täällä tulee viileää, kun avaa ikkunat ja tarvittaessa ovet.
Vokit on ihan liian kuumia asua.......
No eikö ne pärjää ihan omalla lämmöllään ? Ihminen tuotaa noin 1 W / painokiloa kohden eli 80 kg ihminen tuottaa 80 Wattia lämpöä. Että silleen.
sitten kun vihervasuripaskaloiset roudataan Siperiaan susien leikkikavereiksi.