Perussuomalaisten suurimman piirin Pohjois-Pohjanmaan piirin puhenjohtaja Teurajärvi erosi tänään protestiksi, koska perussuomalaiset sallii rasismin:
Perussuomalaisista perussuomalaisen näkövinkkelistä
14.10.2016 12:08
- Olen toiminut viisi vuotta perussuomalaisissa ja saanut mahdollisuuden tutustua isoon joukkoon perussuomalaisia. Perussuomalaisissa on paljon rasisteja.
- maahanmuuttopolitiikka ei saa kuitenkaan uskottavuutta jatkuvien rasististen ulostulojen ansiosta. Myös muu politiikan teko menettää uskottavuuttansa.
- Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on rikos ja rasistinen teko.
- Rasismikortti heiluu tänä päivänä herkästi, mutta perussuomalaisten osalta usein ansaitusti.
- Nämä ihmiset joutuvat kärsimään ja saavat rasistin leiman pelkästään olemalla perussuomalaisia.
- Puolue näyttää sallivan rasismin. Useissa tapauksissa on selvinnyt varoituksella tai jäähyllä.
- Tälläkin hetkellä useampi perussuomalaisten rasistinen möläytys on poliisin tutkinnassa. Sananvapauden rajoja koetellaan. Rasismin raja näissä on jo usein ylitetty.
- Terhi Kiemunki on perussuomalaisen kansanedustajan avustaja ja tuli tunnetuksi rasistisista kommenteistaan muslimilasten virpomiskommenteillaan.
- Poliisin tutkinnassa on myös ainakin kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen sekä Perussuomalaisten nuorten puheenjohtajan Sebastian Tynkkysen rasistiset kommentit. Hakkaraisen osalta ollaan edetty syyteharkintaan. Kumpaakin heistä epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Edellä mainitut tapaukset ovat vain jäävuoren huippu. Rasismin annetaan puolueessa rehottaa, koska myös rasistilla on äänioikeus. Rasismiin pitäisi puuttua puolueen sisällä isolla kädellä, mutta mitä puolueesta jäisi jäljelle?
http://jari-pekkateurajrvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/224073-rasismi-rehottaa-perussuomalaisissa

Vastaukset 29
Vanhimmat
Perussuomalaisten äänenkannattajan Suomen Uutisten mielestä Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtajan tämänaamuinen eroaminen puolueesta, loikkaaminen kilpailevaan puolueeseen, kovasanainen julkinen ulostulo ja puoluejohdon syyttäminen rasismin suosimisesta eivät tänään ylittäneet julkaisukynnystä.
Persuissa on ihmisiä jotka tekee uudelleenarviointia.
Niin. Tämä on Vasemmistoliiton sivusto.
Menkää höpöttelemään Persuille, sieltä voitte saada vastakaikua.
Onhan se hyvä että persuista puhutaan joka paikassa. Heillähän on niin nerokkaita ajattelijoita että omatkin lähtevät karkuun.
On esitetty kritiikkiä, ettei perussuomalaisia koskevan aineiston linkittäminen olisi sopivaa. Yleisesti näin varmasti onkin. Perussuomalaisten oma vaikeneminen näinkin merkittävästä ulostulosta puolustaa kuitenkin paikkaansa saada näkyvyyttä muualta.
Persuista eronnut Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja:
"Edellä mainitut tapaukset ovat vain jäävuoren huippu. Rasismin annetaan puolueessa rehottaa, koska myös rasistilla on äänioikeus. Rasismiin pitäisi puuttua puolueen sisällä isolla kädellä, mutta mitä puolueesta jäisi jäljelle?"
Linkki tuolla aloituksessa.
Vain vuosi sitten pj. Teurajärvi oli perussuomalaisista näin optimistinen (samassa valokuvassa Olli Immosen kanssa): http://yle.fi/uutiset/3-8295148
Korostan että tarkoitus edelläolevalla ei ole pilkata. Haluan rohkaista huomaamaan, että koskaan ei ole myöhäistä tunnustaa virheitään ja oppia uutta.
MITÄ VITUN VÄLIÄ SILLÄ ON KENEN KANSSA VALOKUVASSA?? OLETKO KATKERA KUN OLI PÄÄSSYT VALOKUVAAN IMMOSEN KANSSA?? LOPPUU KATKERUUS KUN MENET VALOKUVAAJALLE JA KÄSKET OTTAA ITESTÄSI VALOKUVAN. NIIN EI TARVI TÄÄLLÄ ITKEÄ KUN ET OLE PÄÄSSYT VALOKUVAAN.
Kansanryhmää vastaan kiihottamisesta tuomittiin vuosina 2009-2014 yhteensä 27 ihmistä. Keskimäärin viisi vuosittain.
Kymmenkertaistaminen viidestä tuomiosta 50 tuomioon vuodessa riittää rasististen järjestöjen sisärenkaalle. 50-kertainen määrä 250 tuomiota vuodessa kattaa rasistiset parlamentaarisen puolueiden sisällä toimivat valtuutetut ja avustajatkin.
SAMAT TUOMIOT NE TULEVAT MYÖS ANARKISTISILLE RYHMITTYMILLE, SAMAAN KANSANKIIHOITTAMISEEN TOIMINTAA SEKIN HARRASTAA. VIELÄ OMAA KANSAA KOHTAAN.
Olisin kiinnostunut selvittämään, mitä loikkauksen antava osapuoli PS ajattelee asiasta. Onko Suomen Uutisissa esimerkiksi ollut aiheesta keskustelua? Kysymys paitsi yhteiskunnallisesti merkittävä, myös hiertää istuvan hallituksen muita puolueita.
Kunnallisvaalit ovat ensi vuonna.
Miljoona suomalaista istuu sormi suussa koska eivät tiedä mitä puoluetta äänestäisivät. Kaikki ovat heidät pettäneet.
Ainoat ryhmittymät ovat isänmaallisia joiden tavoite ja päämäärät eivät koskaan muutu:
Perhe, Uskonto ja Isänmaa jotka nyt ovat vedetty lokaan:
Perhearvoja ei ole vaan peräsuoliyhdyntöjä suositellaan ja opetetaan jo esikouluissa. Luterilainen kirkkomme on vitsi ja siellä toteutetaan kohta Koraanin oppeja. Suomen lipun liehutus tulkitaan rasistiseksi teoksi.
Kaikki uskonnot on siinä samanlaisia, että se joka uskonnolla tekee politiikkaa on fanaattinen. Uskonto ei kuulu politiikkaan. Uskonnollinen oikeisto on vaarallinen.
"- Terhi Kiemunki on perussuomalaisen kansanedustajan avustaja ja tuli tunnetuksi rasistisista kommenteistaan muslimilasten virpomiskommenteillaan."
Se erotetaan kai huomenna tiistaina? Persut koettaa sitä ennen saada itse eroamaan?
Varrotaan. Sietää erottaa tommosesta.
"Se on vaarallinen polku.... Eriävien mielipiteiden sulkeminen pois johtaa ääriajatteluun ja se ei tee Suomesta sellaista maata, jota Suomalaiset haluavat!
Saastuttaja maksaa.
Perussuomalaisiten väitetään osallistuneen jopa näihin kuvottaviin Suomi Ensin mielenosoituksiin. Pitääkö sekin vielä paikkansa?
SUOMI ENSIN tottakai senkin idiootti- eiköhän se totuus aukene kun musut ottaa sinutkin käsittelyyn......suosittelen google hakua MV-UUTISET
Persujen kansanedustajia on pitkään ollut jäseninä Rajat Kiinni -facebookissa. Siellä vaaditaan sisäministerin tappamista.
Merkillistä että tästä aiheesta perussuomalaisten johto ei keskustele. Vai onko se merkillistä?
Ei se ole merkillistä. Se on taloudellista. Rasistien äänillä saa paljon puoluetukea.
suomi ensin mielenosoitukset ovat samaa luokkaa kuin ns talvisodan henki,jolloin maatamme puolustettiin . kommunistit ovat aina tukeneet maatamme hajoittavia tahoja-niin nytkin puolustamalla mm islamin tunkua jokapäiväiseen elämäämme.olen pitkän elämän aikana oppinut kommunismin kieroilevan ja sairaan maailman ,jossa isänmaatamme yritetään viedä tuhoa kohti.....onneksi noita syöpäläisiä on todella vähän ,vaikka he ovatkin äänekkäin joukko.perussuomalaiset ovat viisain joukko jota koko eduskunnassa istuu,vaikkakin he joutuvat jonkin verran myötäilemään muita. mutta parempi näin kun he ovat hallituksessa jossa ei ole punavihertollot sotkemassa asioita.
Vain vainoharhoista kärsivä erehdyksessä tai natsi propagandamielessä tai masokistitrolli rangaistuksen toivossa liittää kommunismin Vasemmistoliittoon.
Valitse mieleisesi kohta a, b, tai c.
vasemmistoliitto on se vanha tauti eli kommunismin katkeroittama hapan ja vääräksi kuivunut leipä joka ei kelpaa edes koirille.
Vailitsit kohdan c.
Täällä sinua ei ruokita.
Merkillistä että Perussuomalaiset eivät asiasta julkisesti keskustele ollenkaan. Ilmeisesti heillä ei ole itsekritiikille käyttöä, vaan kaikki kritiikki tulkitaan uhaksi.
Senpä takia Perussuomalaisten suurimman piirin puheenjohtajan kritiikki omaa puoluettaan kohtaan on pakko käydä lukemassa täältä Vasemmistoliiton palstalta.
Minua on vaivannut ajatus siitä, että Perussuomalaiset todella aivan tarjoituksellisesti soluttaa rasististen järjestöjen avainhenkilöitä Suomen eduskuntaan ja hallitukseen. On toisinaan vaikea välttyä ajatukselta, että toiminta olisi vahingossa syntynyttä ja taitamattomuutta.