Suomen Kansalaisten on ymmärtää ja tiedostaa että mitä tarkoittaa kun lähes jokaisessa älypuhelimessa on kamera, mikrofoni, gps, nopea internetyhteys sekä mm. muisti, jossa tallessa yksityisiä kuvia, videoita, jne, jne.
Vähänkin, edes hiukan, tekniikkaa ja ohjelmistoja tuntevat tietävät että yksityisyytesi ei ole turvassa niin kauan kuin esim. akku on kiinni ja siinä virtaa pihisee.
Esim. Iphone, johon myös mm. FBI pääsee käsiksi (tuoreen uutisen mukaan,) on akun navat kiinteästi paikoillaan.
Osassa Androideja saa sentään hetken rauhaa, yksityisyyttä ja ihmisoikeuksien kunnioitusta heivaamalla akun hemmettiin moisesta vakoilupäätteestä.
Esim. AY/EU-Suomen yrittäjien tulee ottaa huomioon ideoiden varastaminen, teollisuusvakoilu, asiakastiedot yms: ne kun ovat useimmiten yritysten ainut todellinen pääoma.
Vähänkin, edes hiukan, tekniikkaa ja ohjelmistoja tuntevat tietävät että yksityisyytesi ei ole turvassa niin kauan kuin esim. akku on kiinni ja siinä virtaa pihisee.
Esim. Iphone, johon myös mm. FBI pääsee käsiksi (tuoreen uutisen mukaan,) on akun navat kiinteästi paikoillaan.
Osassa Androideja saa sentään hetken rauhaa, yksityisyyttä ja ihmisoikeuksien kunnioitusta heivaamalla akun hemmettiin moisesta vakoilupäätteestä.
Esim. AY/EU-Suomen yrittäjien tulee ottaa huomioon ideoiden varastaminen, teollisuusvakoilu, asiakastiedot yms: ne kun ovat useimmiten yritysten ainut todellinen pääoma.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Jep.
Ja esim. Suomalainen valtapolitiikka: kuinka läpinäkyvää se voi pahimmillaan
ollakkin esim. USAhin.
Iphone on USAlainen, Androidin google käyttöjärjestelmä on USAlainen, Windowsphonea rulettaa USALainen käyttöjärjestelmä...
USA tietääkin esim. Suomen heikot kohdat ja päättäjien heikkoudet yllättävän hyvin.
Mm. glyfosaatti ja H1N1-rokotteen skvaleeni ovat lukuisten artikkeleiden mukaan tuhonneet rajusti Suomalaisten hedelmällisyyttä.
Huom. moderni sodanäkäynti ja esim. se että kattavasti H1N1-rokotetut Suomi ja Ruotsi eivät olleet natotettuja.
Ja nyt sitten: Tottakai syntyvyys/sperma -tilastoja voidaan hämätä mm. importtaamalla runsaasti spermaa mm. natomaa Tanskasta että roudaamalla lentokonelasteittain "pusikkoihin" au-naturel nuoria miehiä mm. Arabiasta.
Tämä se on sitä todellista "maailman politiikkaa," kenties mutta varsin tod. näk.
Vanha kunnon kirje puoltaa edelleen paikkaansa ja perunat kannattaa kasvattaa omassa maassa, jos sellaisen omistaa.
Puhelimessa pitää aina, siis vanhassakin kännykässä rupatellessa, että KRP kuulee kaiken. Näin on ollut jo 15 vuotta.
Mitä kaikkea se tulevaisuus tulekaan nostamaan esiin aikamme puhelinten sisällöstä,
tahi Somesta.
Kun aika tästä sukupolvesta jättää, aikamme valtava data lienee melkoisen vapaata riistaa...
Joo niin on Motorolassakin kiinteä akku mutta saahan tuon sentään sammutettua, kuten yöksi teen.
Sama täällä tuon mokkulan suhteen mutta käyttäjänsä kannalta älykkäässä puhelimessa tulisi olla kyllä manuaalinen virtakytkin, olisi helpompaa siten.
Mikroaaltouuniin laittaminen auttaa, tarkista toki ensin soittaa siihen ja tarkistaa ettei mikro vuoda.
Tämä video valottaa karmaisevaa totuutta:
https://www.youtube.com/watch?v=DbXlQJ0HIpg
Hiljattain, vaivihkaa Suomalaisiin koteihin asennettiin ns. etäluentamittari, Amerikkalaisittain "smart meter."
Ja data kulkee, data kulkee...
https://www.youtube.com/results?search_query=smart meter privacy
kuuntelihan mm FBI viimeksi Saksassa itsarin tehnyttä terroristia. Nauhoitti puhelut ja ilmoitti Saksan viranomaisille. Siitä ne hoksasi pistää haun päälle
Minkämaalaisia nuo etäluentamittarit oikein onkaan?
Ainakin iskran mittarit on tsekkiläisiä. Ne, joiden tyyppimerkintä on pidempi kuin windowsin aktivointikoodi. Ei sisällä mitään epäilyttävää, pakkojan tuollainen oli avaamaan mennä :)
kjnj
On sellainen sanonta kuin "Varas varasta pelkää".
Valottaa niille jotka osaa englantia. Selvää on, että lähes kaikkea voidaan valvoa. Onko mitään järkeä salasanoissa joita painellaan näppisten kautta jos näppisten painelua voidaan valvoa? Yhtä tyhjän kanssa. Ymmärrän kyllä jos etsitään todellisia rikollisia, mutta että on aikaa keskittyä niihinkin, jotka on eri mieltä tietyistä asioista. Nato vs. venäjä tappelu on yksi surullisen kuuluisista. Ne, joihin ahdistelu kohdistuu, saavat luultavasti nähdä sen, mitä heidän ahdistelijoilleen tulee tapahtumaan myöhemmin. Kristillisyys on kaukana viranomaistoiminnasta, kun lakipykälistä tehdään epäjumalia, jotka tuppaa kaatamaan terveen järjen käytön. Viranomaiset on kuin 10 vuotiaita jengiytyneitä kakaroita, jotka uskoo järjestelmän uskottavuuden voimaan?
Hups. Piti kommentoida sitä juutuupikanavaa...
Väliinpitämättömyys yksityisyyttä kohtaan luo Orewelliaanisen
mahdollisuuden ihmisten autoritääriseen ja totalitääriseen kontrollointiin,
valvontaa jne.
Tähän kun lisätään ns. "virkamiesyhteistyö" jossa kaikki eri virastot jakavat
kaiken datan: niin johan on Kansalainen kuin "tuotantoelukka."
Kännykkä toimii myös mikrofonina, kun siellä on akku. Ota akku pois tai pane puhelin jääkaappiin, jos et halua, että juttujasi kuunneellaan. Ei auta, että puhelin on kiinni.
Orwell ei osannut kuvitellakaan, mihin maailma vielä menee?
ghig
Jokainen voi Google Android ja Apple iOS -älypuhelimeen tai tablettiin ladata Netstat-sovelluksen joka näyttää paljonko laitteesta on IP-yhteyksiä ympäri maailmaa koko ajan, ja niitä on paljon, tyypillisesti kymmeniä koko ajan. Android 6.0 Marshmallowilla sentään pystyy ottamaan ohjelmilta oikeuksia pois paikannukselta, tekstiviestien luvulta, päivyrin luvulta, puhelinmuistion luvulta jne. (siis jos olettaa että oikeuksien pois päältä ottaminen toimii oikeasti), sen sijaan silläkään ei voi rajata sovellusten internetyhteyksiä tai IP-yhteyksiä, joten vakoilu jatkuu.
Puhelimen etu- ja takakameran päälle voi laittaa teipinpalan ja sama kannattaa tehdä mikrofonille, sillä laite kuuntelee myös ympäristöään. Esim. Facebookin perustaja Mark Zuckerberg peittää tietokoneista sekä kameran että mikrofonin, ja hän todennäköisesti tietää mitä kannattaa tehdä yrityssalaisuuksien tai henkilökohtaisuuksien pysymiseksi itsellään. Kännykkä voi aivan yhtä hyvin katsella tai kuunnella huoneessa ilman teippausta.
Mitäs tässä kuvassa näkyy? Näin Mark Zuckerberg suojautuu hakkereilta, ota oppia
http://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/mitas-tassa-kuvassa-nakyy-nain-mark-zuckerberg-suojautuu-hakkereilta-ota-oppia-6561699
No erilaisia liike- valoisuus ym. antureita ei saa päältä, ja nekin lähettävät dataa tuntemattomille vastaanottajille.
Oma Android oli mm. yhteydessä IP-numeroon "Camera Test" -tunnuksella?!? Mitähän testattiin, ja johtuiko pimeästä kamerakuvasta teipin takia?
Mark Zuckerbergin salasana "dadada" kertoo sen ettei salasanaan voi luottaa, suoranaista kuittailua venäläisille;) Zuckerberg varmaan tietää niin hyvin kuin nyt voi tietää esim. Facebookin PRISM-yhteistyön kautta, auttaako vaikea salasana. Ihan sama laittaako muutamien merkkien salasanan jotta tavallinen tallaaja ei pääse tilille. Jos joku pätevä taho haluaa murtaa tilisi, pilvipalvelusi tai koneesi niin siinä ei salasanan vaikeus tai pituus auta.
Mark Zuckerberg joutui murretuksi somessa – salasana hämmästyttää
http://www.iltasanomat.fi/digitoday/tietoturva/art-2000001913279.html
"Jotkut Mark Zuckerbergin käyttämistä sosiaalisen median tileistä joutuivat tietomurtajien kynsiin hetkeksi sunnuntaina.
Maailman suurimman sosiaalisen median palvelun Facebookin perustajan Mark Zuckerbergin Instagram-, Twitter-, LinkedIn- ja Pinterest-tilit kaapattiin sunnuntaina, kertoo muun muassa BBC.
Edes Zuckerbergin salasana ei kestä lähempää tarkastelua. Murrot tehnyt hakkeriryhmä paljasti Twitterissä, että Zuckerbergin salasana kaapattuihin palveluihin oli "dadada"."
vfi
"PUHELIMESSASI ON KAMERA, MIKROFONI, SUORA YHTEYS"
Esim. huoneessa oleva tabletti tai älypuhelin voi tallentaa mikrofonillaan tai liikeanturien avulla sen mitä kirjoitat metrien päässä mekaanisella tietokoneen näppäimistöllä. Algoritmi tunnistaa painallukset esim. salasanat.
Langattomaan näppäimistöön voidaan hakkeroitua etänä helpohkosti, ja USB-näppäimistöön asentaa BadUSB-firmware kuten muistitikkuihin ja lähes kaikkiin muihinkin USB-laitteisiin. Kun laitat USB-laitteen seuraavaan koneeseen niin BadUSB tarttuu niihinkin.
Jo kauan sitten hämmästyin, kun uusi kamerani laittoi julkiseen kuvapalveluun laittamissani kuvissa myös kuvien ottamispaikan koordinaatit. Aika kauan piti vielä etsiä, miten sen tiedon saa pois, vaikkei se nyt ehkä ketään erityisemmin kiinnostanut. Olen ollut siitä lähtien vähän enemmän tietoinen näistä jutuista.
Tuo on kyllä aika mielenkiintoinen tuo koordinaattien tallennus.
Eiköhän ne gps-koordinaatit tallennu siihen kuvadataan muutenkin. Meinaan tulostimissa on jo vuosia ollut salaiset tulosteeseen kopioidut tunnistekoodit.
Isoveli valvoo mitä värilaserillasi printtaat
http://murobbs.muropaketti.com/threads/isoveli-valvoo-mitae-vaerilaserillasi-printtaat.495939/
"Merkittävä joukko värilasereita tulostaa paperille laitteelle uniikin, keltaisista pisteistä muodostuvan kuvion, jolla voidaan selvittää millä tulostimella tulostus on tehty. Taustalla on isoveli Yhdysvalloista, joka on puskenut tekniikan läpi jotta väärennösjuttujen setviminen olisi helpompaa.
"Väriprintterit merkkaavat jokaisen tekemänsä tulosteen arkin alkuperän
selvittämistä varten.
Maailman tulostinvalmistajat myönsivät noin vuosi sitten syntyneen kohun
myötä, että väriprintterit lisäävät tulostamiinsa sivuihin salaisia
koodeja. Koodin avulla saadaan selville, millä tulostimella paperiarkki
on tulostettu. Koodin avulla on tarkoitus estää rahan väärentämistä ja
hankkia poliisille todisteita rahanväärennysjuttuihin."
Eli kaikkiin laser-, mustesuihku- ym. tulostimiin on ujutettu
vesileimasysteemi jo vuosia, joka merkkaa jokaiseen tulosteeseen millä
laitteella(sarjanumero) ja mihin aikaan se on tulostettu. EFF
(Electronic Frontier Foundation) on murtanut yhden salakoodin, mutta
siitä on tiedetty jo kauan. Kaikki suuret valmistajat ovat mukana
systeemissä.
Kansalaisoikeusjärjestö julkisti Xeroxin salaiset koodit
Electronic Frontier Foundation (EFF) on paljastanut Xeroxin koodit, joilla dokumentista selviää, millä tulostimella se on printattu.
http://www.iltasanomat.fi/digitoday/art-2000001449043.html
Ei nyt maailman isoin asia, mutta ihan hyvä tiedostaa. Kaikki printterivalmistajat eivät asiasta hirveästi meteliä pidä. Mustavalkotulosteista tämmöistä ei ilmeisesti löydy tai sitten se on paremmin piilotettu".
Ei mua haittaa, jos kamera ne tiedot tallentaa, mutta että Flickr-kuvapalvelussa ne julkaistiin koko maailmalle.
No opettaahan sekin kokemus.
dtyu
Ihanaa kun hakkerit kertovat avoimesti, mitä kaikkea ujuttavat tavallisten Suomi24-käyttäjien koneille.
Näistähän ei tarvitse olla lainkaan huolissaan (virkavallan tai oman tai vieraan valtiovallan seurattavana olemisesta), koska se on ihan normaalia.
Yksittäisten vainoojien kannalta kyllä, vaikkapa russofiilien tai rasistien, mutta ainakin itse olen päätöksen tehnyt jo ajat sitten, että minä olen honeypot ja jokaisen hakkerin, joka minua stalkkaa lukien innolla jokaisen kommenttini tai kuuntelee salaa, ongelma on selvittää siellä foliohattunsa alla, olenko?
Jos vaikuttaa siltä, etten ole mistään tietoinen, vaan järjestelmäni vuotaa kuin seula, niin olenko oikeasti näin varomaton, vai...?
Nykyään on lisäksi paljon muuta erittäin huolestuttavaa
tekniikkaa käytössä oivan aloituksen lisäksi.
Bluetooth esim: erittäin huolestuttavaa.
Lähimaksukortti: voidaan lukea kaukaakin kortista esim. 80cm
jolloin jos tälläinen tekniikka on esim. ovissa: jokainen ovesta kulkeva
kirjautuu; mahd. missä meni, mihin aikaan jne, jne.
"At the same time, one could assemble a custom reader able to operate within longer reach. For example, researchers at the University of Surrey demonstrated a compact scanner capable of reading NFC data within a distance of 80 cm."
https://blog.kaspersky.com/contactless-payments-security/9422/
vghg
Suurimmissa ongelmissa luulisi olevan niiden, joilla on nk. poikkeavia tapoja tai tarpeita. Juorupaljastukset, seksi ja politiikka yhdistettynä myy varmasti. Sitä on suomessakin käytetty hyväksi. Sitähän pitäisi ihmisten alkaa puhumaan puutaheinää, mahdollisimman paljon maalailla uhkakuvia. Sitten katsotaan ketkä alkaa hätäillä.
"Suurimmissa ongelmissa luulisi olevan niiden, joilla on nk. poikkeavia tapoja tai tarpeita".
Jokin aika sitten kerrottiin miten erityisesti Linuxia käyttävät ovat riskianalyysissä korkealla isovelijärjestelmässä, kuten muutkin open sourcea käyttävät (Sourceforge.net ym.). Toinen ryhmä ovat ne jotka eivät ole Facebookissa ja muualla somessa tai käytä älykännyköitä ja tabletteja vaan ihan peruskapulaa. Varsinkin somesta puuttuvat henkilöt, jotka muuten käyttävät tietotekniikkaa tai ovat IT-alalla töissä, huudattavat massavalvonnan seurantajärjestelmiä.
Mulla ei ole älypuhelinta enkä omista minkäänlaista kameraa.
Jos FBI tai vaikka KGB on kiinnostunut minun viesteistäni tai kuvistani,niin siitä vaan,ei minua haittaa.
Taitaa haitata siin vaiheessa ku sut profiloidaan uhaks yhteiskunnalle. Se voi olla tulevaisuudessa vaikka se, että oot hetero. Sanovat päämääränä olevan kaikessa väestön vähentäminen maailmasta. Ja muuten: käsittääkseni vain valkovenäjällä on olemassa vielä kgb.
Ja isoveljelle kaikein parasta jos sulla ei ole poliittisia mielipiteitä tai yhteiskunnallista osallistuvuutta. Toivottava kasista-neljään puurtaja, joka illat katsoo mainos-tv:n sarjoja ym. ohjelmaa.
Luulekkonaa että vain fbi ja kgb, jos, on kiinnostunut ihmisten viesteistä, kuvista, puuhista jne?
Minua ei haittaa, jos runkkari viranomainen katselee vaikka kuviani. Näkisi nekin pienipalkkaiset runkkarit, millaista on panna seksikkäitä naisia joka reikään, syödä ja asua loisteliaasti juoden ja syöden vain parasta laatua.
Ei siu kuvii ehkä mut...
"Edward Snowden: “The NSA steals and produces sex tapes to use them for blackmail” "
http://worldnewsdailyreport.com/edward-snowden-the-nsa-steals-and-produces-sex-tapes-to-use-them-for-blackmail/
Pieni oli kikkeli :/
Ei jatkoon.
Ongelma olisi helppo ratkaista, jos ihmiset tunnustavat tekosensa, antavat itsellensä ja toisille anteeksi ja jatkavat elämäänsä puhtaammin purjein. Minusta ihmiset voidaan jakaa kahteen ryhmään. Yhdessä on ne, jotka hapeävät enemmän tekojensa julkitulemista kuin toisten häpäisemistä. Toisessa ryhmässä ovat ne, jotka häpeäisivät, jos lankeaisivat niin alas, että kiristäisivät muita seksimateriaalilla. Kiristyksen kohteeksi joutuneiden (itsensä siihen alttiiksi saattaneiden) kannattaisi maailmanlaajuisesti ottaa menetelmäkseen julkistaa kiristäjiensä nimet. Moni harrastaa tyhmää, harkitsematonta seksiä hormoniensa jyllätessä, mutta kiristykseen lähtevä tekee sen harkiten ja tietoisesti, sulaa pahuuttaan.
Puhelinvaara, jolle et voi mitään: "Kaikkea voi vakoilla"
http://www.iltasanomat.fi/digitoday/tietoturva/art-2000001938506.html
Digitoday:
"Pelottavaa seurantatekniikkaa käytetään jo: Televisio lähettää ultraääniä, puhelimesi mikrofoni kuuntelee"
http://www.iltasanomat.fi/digitoday/tietoturva/art-2000001943707.html
Meikä mitään älyä mukanaan kantele. Kotona on langallinen. Kun linja puretaan, nakkaan kaiken elektroniikan mäkeen.
Avohoitopotilas raivoaa netissä, koska kukaan ei muuten kuuntele, koska avohoitopotilas.
Avohoitopotilas raivoaa netissä, koska joku taho ihan varmasti kuuntelee ja kukaan ei usko, että joku kuuntelee, koska avohoitopotilas.
Avohoitopotilas raivoaa netissä, koska hänelle paljastuu, että häntä itse asiassa on kuunneltu koko ajan ja hän oli ihan terve olettaessaan, että on kuuntelun alaisena, eikä koskaan avohoidon tarpeessa.
Jotenkin ymmärrän avohoitopotilaita paremmin tässä asiassa kuin niitä kuuntelevia stalkkereita.