Suuri osa syyrialaista Aleppon kaupunkia on pommitettu raunioiksi. Lisäksi kaupungin kaduilla ja kortteleissa on sodittu jo vuosia. Tällä hetkellä saartorengas sulkee sisäänsä noin 300 000 siviiliä, jotka ovat päivittäin ilmapommitusten armoilla ja alkavat kuolla nälkään ja janoon. Myös lukuisat haavoittuneet, lapset ja naiset ovat vailla hoitoa, lääkäri- ja lääkepulan vuoksi.
Tällainen siviilien tuhoaminen on kaikilla mittapuilla sotarikos.
Aleppo alkaa pelottavasti muistuttaa II maailmansodan aikaista Leningradin piiritystä. Leningrad kesti saartoa noin 900 päivää, mutta se maksoi eri arvioiden mukaan 700 000 – 900 000 siviilin hengen. Suuri osa uhreista kuoli nälkään ja kylmyyteen talvipakkasilla. Saksalaisarmeijan katsottiin jälkeenpäin yksiselitteisesti syyllistyneen sotarikokseen, missä suomalaisillakin oli osuutensa.
Venäjän valtio- ja sotilasjohdolla näyttää olevan lyhyt muisti, kun se lähettää hävittäjiä ja myös sotilaallisia neuvonantajia ja aseita Syyriaan – pommittamaan Aleppoa, jopa sen sairaaloita ja avustussaattueita, näännyttämään siviilit hengiltä. Toinen suurvalta, USA ei ole niin sanotusti ”pekkaa parempi”: sen syntilista maailmanpoliisina Naton kautta on loputon.
On hyvä, että YK ja monet puolueettomat valtiot yrittävät edes soittaa hälytyskelloja rauhan puolesta. Hienoa on sekin, että kirkonkellot soivat monissa suomalaiskaupungeissa Aleppon tragediasta muistuttaen.
http://blogit.kansanuutiset.fi/oisinajattelija/aleppon-saarto-alkaa-muistuttaa-leningradin-piiritysta/

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.