OMlle huomioita uskonnottomien syrjinnästä

Lukija.huomio

68

248

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HyvinSanottu

      Hyvin sanottu:

      "Suomessa erityisesti peruskoulut ja lukiot sekä Puolustusvoimat järjestävät edelleen henkilökunnan organisoimana osana päiväohjelmaansa yhden uskonnon, ev.lut. kirkon tunnustuksellista uskonnonharjoitusta, kuten jumalanpalveluksia ja hartaustilaisuuksia.
      Nykyisten säädösten mukaan niihin ei tosin ole enää kenenkään pakko osallistua, ja niille tulisi olla vaihtoehtoista ei-uskonnollista ohjelmaa. (Puolustusvoimissa ev.lut. kirkon jäsenten palveluvelvollisuus osallistua uskonnonharjoitukseen poistui vasta vuonna 2015.)
      Perusoikeudellinen uskonnonvapauden ja yksityisyyden suojan ongelma ei kuitenkaan poistu rinnakkaisilla, vaihtoehtoisilla tilaisuuksilla.
      Joutuessaan pakon edessä valintatilanteeseen, osallistuuko peruskoulun oppilas koulupäivän ohjelmaan liitettyyn ev.lut. jumalanpalvelukseen vai ei, hänen huoltajansa joutuvat, samoin kuin lukiolainen joutuu, tekemään monessa tapauksessa vasten tahtoaan julkisesti ratkaisun, josta voidaan suoraan tai välillisesti tehdä päätelmiä perheen tai nuoren uskonnollisesta tai uskonnottomasta katsomuksesta.
      Tällainen pakottaminen monesti epämieluisaan valintatilanteeseen aiheuttaa ihmisten yksityisyyden suojaa rikkovan sosiaalisen paineen niin kantasuomalaisten kuin
      maahanmuuttajataustaisten keskuudessa. Käytännössä ev.lut. jumalanpalvelusten ja hartauksien järjestämisellä osana virallista koulupäivän ohjelmaa julkisen vallan taholta painostetaan niin uskonnottomia ja toisuskoisia kuin myös ev.lut. kirkon jäseniä osallistumaan uskonnonharjoitustilaisuuksiin."

      • ItketäänItseAiheutettuja

        "Joutuessaan pakon edessä valintatilanteeseen, osallistuuko peruskoulun oppilas koulupäivän ohjelmaan liitettyyn ev.lut. jumalanpalvelukseen vai ei, hänen huoltajansa joutuvat, samoin kuin lukiolainen joutuu, tekemään monessa tapauksessa vasten tahtoaan julkisesti ratkaisun, josta voidaan suoraan tai välillisesti tehdä päätelmiä perheen tai nuoren uskonnollisesta tai uskonnottomasta katsomuksesta. "

        Tämä johtuu vapareiden touhuista. Ennen vanhaan tilanteisiin osallistuttiin pakolla niinkuin kouluun tai jälki-istuntoon, olipa sitten ateisti, kristitty tai toisuskoinen, minkä vuoksi vakaumusta ei tarvinnut pakkovalinnoilla paljastaa.


    • Konkreettista

      Antivapari, voisitko vaivautua kommentoimaan puheenvuorossa esitettyjä kannanottoja ja esittämään perusteltua kritiikkiä, jos sinulla on sellaista sanottavaa?

      • Asiaaan

        Hää keskittyy vaan "asialliseen" kritiikkiinsä.


      • Lukija.kommentt
        Asiaaan kirjoitti:

        Hää keskittyy vaan "asialliseen" kritiikkiinsä.

        elli valheviestine nosteluun


      • Hyhhyhhuijaaa
        Lukija.kommentt kirjoitti:

        elli valheviestine nosteluun

        Antivapari rynnistänyt henkilökohtaiseen mustamaalaamiseen ja loanheittoon.


      • Kuudes

        Tietenkin kaikki kommentit vapaa-ajattelijoilta ja muilta uskonnottomilta tervetulleita.


      • hda___

        Jos on eri mieltä, luulisi olevan helppoa esittää ja perustella oma näkökantansa tähän.


      • ProVaparit
        hda___ kirjoitti:

        Jos on eri mieltä, luulisi olevan helppoa esittää ja perustella oma näkökantansa tähän.

        Näillä mennään.


    • Toivottavasti nämä epäkohdat saadaan pian korjattua.

      Tässä eräs hyvin asian ytimeen menevä puheenvuoro sekulaariuden puolesta: https://youtu.be/73q2P7EgTvk

    • Humanistisest

      Puheenvuoro sisältää myös strategisia linjauksia ja painopisteiden asettelua, mitä tulee ihmisoikeusasioihin ja yhteiskuntavaikuttamiseen. Ei kuitenkaan "lopullisina totuuksina", vaan samalla myös pohjana jatkokeskustelulle. Sitä käydään myös Humanistiliiton kanssa.

      • VinkssVinkss

        Jos on kritisoitavaa puheenvuorosta, voi ottaa vaikka pienen sitaatin, ja sitten kritisoida sitä. Reilua?


      • Tervetuloo
        VinkssVinkss kirjoitti:

        Jos on kritisoitavaa puheenvuorosta, voi ottaa vaikka pienen sitaatin, ja sitten kritisoida sitä. Reilua?

        Antivaparin ketjussa "Vaparit vääristävät ihmisoikeusperiaatteita" ei ole konkretiaa. Tervetuloa tänne keskustelemaan.


      • Sanonp.vaa
        Tervetuloo kirjoitti:

        Antivaparin ketjussa "Vaparit vääristävät ihmisoikeusperiaatteita" ei ole konkretiaa. Tervetuloa tänne keskustelemaan.

        Asialinen tarjous.


      • Humanistisest
        Tervetuloo kirjoitti:

        Antivaparin ketjussa "Vaparit vääristävät ihmisoikeusperiaatteita" ei ole konkretiaa. Tervetuloa tänne keskustelemaan.

        Niin, mitä pitäisi noissa tavoiteissa muuttaa?


      • Vapaa-ajattelijallta
        Humanistisest kirjoitti:

        Niin, mitä pitäisi noissa tavoiteissa muuttaa?

        Tässä olisi hyvä mahdollisuus vapaa-ajattelijain keskusteluun, esittää kritiikkiä painotuksista ja toimistaa sekä tehdä esimerkiksi korjaavia esityksiä.


    • Lukuje.huomioita
    • EsaYlikoskelta

      Ensi viikolla olen menossa demokratiapoliittisen ohjelman kuulemistilaisuuteen, ja osallistun yhdenvertaista osalllistumista käsitelevään työryhmään. Siinä varamasti nousevat esille esimerkiksi vammaisten tosiasialliset osallistumismahdollisuudet. Kuitenkin myös uskonnonttomien ja pienuskontojen näkökulmia tuotaneen esiin. Aiankin uskonnttomien tuodaan. Evästyksiä saa lähettää tai esittää, täälläkin.

      • Lukija.huomio

        Kannattaa noteerata tämä pyyntö.


      • Sekulaarist
        Lukija.huomio kirjoitti:

        Kannattaa noteerata tämä pyyntö.

        Ja hyvä, että liiton edustajat jaksavat nostaa asioita esiin monilla eri foorumeilla.


      • Lukija.huomio

        Huomenna saataneen kuulla, tai lukea, asiasta.


      • EsaYlikoskelta

      • SillläSipuli

      • Lukija.lisäys
        SillläSipuli kirjoitti:

        Hyviä vetoja, kumpikin.

        "Pitää vaan jaksaa jurnuttaa" (BZ)


      • Sekulaarissti
        Lukija.lisäys kirjoitti:

        "Pitää vaan jaksaa jurnuttaa" (BZ)

        Kolkuttaa omaatuntoa!?


      • Sanonp-vaa

      • Lukija.lisäys

      • EiHelppoa
        Lukija.lisäys kirjoitti:

        Pelkäätkö että hänellä meini aamukahvi väärään kurkkuun?
        Turun Sanomissa oli myös hyvä keskusteluketju asiasta.

        Takana rankka kirkolliskokousviikko, ja sitte tuli tommosta.


      • Kysynp.vaa

        Eikö ole muuta keinoa? Jospa edes kritisoisit konkreettisesti, mikä puheenvuoron tavoitteissa vikana..


      • LukujenHuom
        SillläSipuli kirjoitti:

        Hyviä vetoja, kumpikin.

        On siis kaksi puheenvuoroa OMlle.


      • FreieJugend

    • Lukija.kommentt
      • Sanonp.vaa

        Aktiivista tuntuu olevan toiminta. Ei ole yhdestä henkilöstä kiinni, ei.


    • KertausKurssia

      Tätä viestiä pitää nyt lähettää myös Valtiovarainministeiröön ja Vehviläiselle sekä Opetus- ja kulttuuriministeiröön Sanni Grahn-Laasoselle.

    • EiOleOikeutettua

      Keisarilla ei ole vaatteita. Kirkon tuki..

    • Sanonp.vaa

      Antivaparin mielestä kaikki tavoitteet ovat huonoja.

      • Passaaa

        Antivapari on passee


      • Huhhahheijaaa
        Passaaa kirjoitti:

        Antivapari on passee

        Siitä ei valieta ministeriöön..


      • Antivapari

        Tälläisistä puheista pitää rangaista.


      • ProVapari
        Antivapari kirjoitti:

        Tälläisistä puheista pitää rangaista.

        Uskottavuutesi on nolla.


    • Monikossa

      Poliittista tukea voi ilmaista muun muassa lähettämällä viestiä kansanedustajlle. Muun muassa oman vaalipiirin kansanedustajille.

      • Mahdolllisest

        Kuuntelevat herkemmällä korvalla oman vaalipiirin ihmisiä...


    • Lukijan.huomioita

      Hyvää toimintaa.

      • Lukijan.huomioita

        Hyvä että sanotaan suoraan auki nämä perusasiatkin ministeriöissä. Se ei miellytä kirkkoa, joka yrittää luoda väärää mielikuvaa konsensuksesta. Eikä uskonnollis-konservattivisia poliitikkoja (joita löytyy myös demareista).


    • PieniEro

      Suomessa on kansainvälisten arvioiden mukaan "systeemistä syrjintää". Se ei ole ihan sama kuin systemaatinen syrjintä.

      • OikeaaAsiaa

        Oikolukua.


    • Kysynnp.vaa

      Miten kansallisen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelman valmistelu etenee?

      • Buuu.uu

        Taitaa olla yhä vaiheessa. Hallituksella muitakin keskeneräisiä juttuja.


    • Humanistisest

      Näitä samoja asioita on paikallaan esittää myös UM:lle, joka valmistelee Suomen raporttia YK:n ihmisoikeusneuvoston määräaikaistarkasteluun.

    • Muutosta

      Valtionhallinnolle on tarpeen tuoda esiin perusongelmia.
      Että ei voi sanoa, ettää ei ole sanottu...

    • Lukija.huom

      Tässä pieni tulos vaikuttamistyöstä:

      Perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelma 2017-2019:
      "- - puutteita on uskontoon ja omantunnon vapauteen liittyvän itsemääräämisoikeuden toteutumisessa. Itsemääräämisoikeuden kannalta uskonnon harjoittaminen kouluissa ja päiväkodeissa on ongelmallista, koska uskonnon ja omantunnon vapauteen kuuluu myös oikeus olla tuomatta esille omaa vakaumustaan. Esimerkkinä on mainittu myös jumalanpalvelukset viranomaisten muun toiminnan yhteydessä."

      http://oikeusministerio.fi/fi/index/julkaisut/julkaisuarkisto/1487078098840.html

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14729617/perus--ja-ihmisoikeustoimintaohjelma-2017-2019

      • Askelia

        Pieninä palasina maailmalla...


      • Sanonp

        Ohjelman toimeenpanosta on Ihmisoikeuskeskuksen seminaari toukokuun loppupuolella.


      • Kysynp
        Sanonp kirjoitti:

        Ohjelman toimeenpanosta on Ihmisoikeuskeskuksen seminaari toukokuun loppupuolella.

        Vaparien edustus tietenkin mukana?


      • Vapaa-ajattelijallt
        Kysynp kirjoitti:

        Vaparien edustus tietenkin mukana?

        Luonnollisesti.


      • ItkutOmistaToimista

        " uskonnon ja omantunnon vapauteen kuuluu myös oikeus olla tuomatta esille omaa vakaumustaan. "

        Ennen vapareita tätä ongelmaa ei ollut.


      • Vapaa-ajaattellijallllt
        ItkutOmistaToimista kirjoitti:

        " uskonnon ja omantunnon vapauteen kuuluu myös oikeus olla tuomatta esille omaa vakaumustaan. "

        Ennen vapareita tätä ongelmaa ei ollut.

        Suomessakin on hyvä alkaa vähitellen tiedostaa Euroopan ihmisoikeussoipimuksen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisujen merkitys.


    • EsaYlikoskelta

      Kansallisessa perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelmassa 2017-2019 lukee seuraavaa:
      "Lisäksi kansalaisjärjestöjen puutteita on uskontoon ja omantunnon vapauteen liittyvän itsemääräämisoikeuden toteutumisessa. Itsemääräämisoikeuden kannalta uskonnon harjoittaminen kouluissa ja päiväkodeissa on ongelmallista, koska uskonnon ja omantunnon vapauteen kuuluu myös oikeus olla tuomatta esille omaa vakaumustaan. Esimerkkinä on mainittu myös jumalanpalvelukset viranomaisten muun toiminnan yhteydessä." (sivu 70,
      http://oikeusministerio.fi/fi/index/julkaisut/julkaisuarkisto/1487078098840.html)

      Tuota toista virkettä on paikallaan täsmentää, koska oikeastaan uskonnon omaehtoinen harjoittaminen ei ole ongelmallista. vaan ongelmallista on, jos koulu tai päiväkoti järjestää ja liittää toimintaansa uskonnonharjoitustilaisuuksia (kuten jumalanpalvelus, hartaus tai ruokarakoiluttaminen). Jos lapsi päiväkodissa tai koulussa itsekseen tekee mielessään ruokarukouksen, se ei ole ongelma, mutta jos tarhatäti tai -setä tai alakoulun opettaja ennen koululounasta sanoo, että nyt rukoillaan, se on ongelma. Tai jos pienten koululaisten iltapäiväkerhossa on johdettu ruokarukoiluttaminen ennen välipalaa, se on ongelmallista. Myös rehtorin koulun lukuvuoteen ja koulupäivän ohjelmaan ymppäämät Evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalvelukset ovat ongelmia yhdenvertaisuuden, uskonnonvapauden ja yksityisyyden suojan näkökulmasta.

      Eduskunta on poistanut oikeusistunnon todistajan velvollisuuden valita uskonnollisen valan ja uskontoneutraalin vakuutuksen väliltä. Enää käytössä on vuodesta 2016 alkaen yhteinen neutraali vakuutus kaikille. Ja vuodesta 2017 alkaen myös tuomarin vala poistui ja siirryttiin yhteiseen vakuutukseen (jota tosin valtioneuvoston kanslia ei olut huomannut, kun uudet ministerit vielä vannoivatkin tuomarin valan, joka ei ole enää lain mukaan käytössä). Todistajan valintatilanteen poistamista perusteltiin seuraavasti:

      ”Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei ole pitänyt hyväksyttävänä, että henkilö joutuu tekemään selkoa uskonnollisesta vakaumuksestaan valaa annettaessa (Dimitras ym. v. Kreikka 3.6.2010). Ylipäätään henkilöllä ei ole velvollisuutta toimia niin, että toiminnasta voitaisiin tehdä päätelmiä hänen vakaumuksestaan (Alexandridis v. Kreikka 21.2.2008). Uskonnollista vakaumusta koskevat tiedot ovat henkilötietolain (523/1999) 11 §:n mukaan ns. arkaluonteisia tietoja. Tällaiset tiedot kuuluvat myös Euroopan neuvoston tietosuojasopimuksen mukaan erityisen suojan piiriin (L 35/1992; SopS 36/1992). Valtion on myös toimittava neutraalisti ja puolueettomasti suhteissaan eri uskonnollisiin yhdyskuntiin ja käyttäessään niitä koskevaa sääntelyvaltaa (esim. Metropolitan Church of Bessarabia ym. v. Moldova 13.12.2001).”

      Koulua ajatellen tuossa on olennaisinta, että henkilöllä – ja siten oppilaan perheellä - ei ole velvollisuutta toimia niin, että toiminnasta voitaisiin tehdä päätelmiä hänen – perheen – vakaumuksesta. Kun jumalanpalveluksia kuitenkin on, siitä että oppilas jää pois enemmistöuskonnon jumalalanpalveluksesta, voidaan tehdä päätelmiä oppilaan perheen uskonnollisesta tai uskonnottomasta vakaumuksesta. Olisi parempi, että koulun ja päiväkodin viralliseen ohjelmaan ei sisältyisi minkään uskonnon uskonnonharjoitustilaisuuksien järjestämistä ja tarjoamista.

      Tämä on tärkeää myös maahanmuuttajien näkökulmasta. Hyvän kotoutujan kriteerinä ei todellakaan ole perheen lapsen osallistuminen luterilaisiin jumalanpalveluksiin.

      • Lukija.huom

        Tosiaan, tämä on tärkeää myös maahanmuuttajien oikeuksien, katsomusvapauden ja yksityisyyden suojan näkökulmasta. Hyvän kotoutujan kriteerinä ei todellakaan voi olla perheen lapsen osallistuminen luterilaisiin jumalanpalveluksiin. Moni perhe voi kuitenkin kokea koulun järjestämän jumalanpalveluksen tai hartaustilaisuuden tarjoamisen koulun taholta uskonnollisena painostuksena, josta on kuitenkin vaikea kieltäytyä, koska pois jäännin pelätään aiheuttavan hankaluuksia lapselle. Samanlaisia pelkoja on kantasuomalaisilla perheillä monin paikoin maata ja monissa kouluissa.


      • EsaYlikoskelta

    • Sitaaattia

      "Pitää vaan jaksaa jurnuttaa." (BenZ)

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      0
      3660
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      43
      3261
    3. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      56
      2987
    4. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      34
      2858
    5. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      16
      2788
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2650
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      44
      2290
    8. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      35
      2175
    9. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      2045
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      45
      1829
    Aihe