Ei tällaisia saisi olla?

vakavaaa

Sonni tippui aitaamattomaan lietealtaaseen.
Noin 700-800 kiloinen sonni oli karannut laitumelta ja ajautunut pyöreään, noin 10 metriä halkaisijaltaan olevaan altaaseen. Allas oli muutaman metrin syvä ja sen pohjalla oli noin metrin verran lietettä.

Kuortaneen paloaseman yksikön johtaja Paavo Holopaisen mukaan allas oli aitaamaton.

– Ei tällaisia saisi olla, Holopainen toteaa.

Ison sonnin nostaminen ei ollut helppoa. Sonnin mahan alta laitettiin liinat ja se nostettiin traktorin avulla pois lietteestä. Paikalle oli kutsuttu Kuortaneen yksikön lisäksi apujoukkoja Alavudelta. Myös talon isäntä oli apuna.

Sonni saatiin ylös altaasta traktorin avustamana. Eläin kylmettyi, mutta säilynee koettelemuksesta hengissä.

Onneksi ei lapsia ole pudonnut?

http://www.ilkka.fi/uutiset/poliisiuutiset/sonni-tippui-aitaamattomaan-lietealtaaseen-ei-tällaisia-saisi-olla-1.2143196

7

550

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eisaisiei

      Hiehon jalka jäi jumiin lantaritilään
      Karjalainen
      Pelastuslaitos kävi auttamassa jumiin jääneen hiehon irrotuksessa perjantai-iltana Mansikka-ahontiellä Joensuun Reijolassa.
      Hiehon jalka oli jäänyt kiinni lantaritilään. Pelastuslaitos sai hälytyksen paikalle kello 21.30:n aikaan ja sai autettua eläimen irti ottamalla ritilöitä pois paikaltaan.

      Hieho pystyi irrotuksen jälkeen seisomaan jalalla, mutta jumiin jääneen jalan nahka oli rikkoutunut. Eläinlääkäri antoi omistajille hoito-ohjeet.

    • Anonyymi

      Mites se nyt nii upos vaikka onkin vaikeaa. Eiks se oo juure näin että elämä on ruoka ja tilanne on siis se hellpostikkin

    • Anonyymi

      Saatiinko ylähän jo vai onko sielä viälä?

      • Anonyymi

        Kaikki on täälä ihan innoissaan


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki on täälä ihan innoissaan

        Pinnoissaan kuuluu olevan. Tsemppiä. Seppiä. Semiä. Kaikkea.


    • Anonyymi

      Kaikkia sattuu elävässä elämässä.

      • Anonyymi

        Ei mulla oo kipuja


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      115
      2971
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      29
      1351
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      103
      1217
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1017
    5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      997
    6. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      133
      968
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      56
      865
    8. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      693
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      40
      688
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      642
    Aihe