Media tekee kaikkensa estääkseen talouden nousun !
Ilta-Sanomien haastattelemat kansanedustajat suhtautuvat autoverouudistukseen vaitonaisesti. Autoveron alennus valmistellaan aina salassa. Jos hallitus kertoisi suunnittelevansa autoveron roimaa alennusta tai autoveron poistoa, se pysäyttäisi autokaupan. Kaikki odottaisivat sitä päivää, kun halpoja autoja alkaisi saada.
Ilta-Sanomien haastattelemat kansanedustajat suhtautuvat autoverouudistukseen vaitonaisesti. Autoveron alennus valmistellaan aina salassa. Jos hallitus kertoisi suunnittelevansa autoveron roimaa alennusta tai autoveron poistoa, se pysäyttäisi autokaupan. Kaikki odottaisivat sitä päivää, kun halpoja autoja alkaisi saada.
Vastaukset 16
Vanhimmat
????
Oletko hiukan tyhmä ?
Autokauppa jatkoi ylämäkeään viime kuussa. Syyskuussa rekisteröitiin yhteensä 9644 uutta henkilöautoa, kertoo Autoalan tiedotuskeskus. Tässä oli kasvua edellisvuodesta 13,3 prosenttia.
Idiootit ostavat nyt vaikka kuukauden päästä auton saa kolmasosahinnalla. Tosin käyttömaksut kilahtavat huippusuurina myös suurverot jo maksaneile vanhoille autoille eli peli on hirvittävää kusetusta. Peli on hinttari-Ollian ja Bernerin suurkusetus. Bernerin suurin tekoa Suomea kohtaan on ulkomaan kaupan tuhoaminen ja sen Berner teki yhdessä hintti-Stubbin kanssa ja tollo-Sipliä siunasi. Suomen johto on täysin ala-arvoista joka ikisessä suhteessa. Paavo Lipponenkin kuvautti itseään apinaa muistuttavan afrikkalaisen insestihirviön kanssa. Kuvottavaa toimintaa. MItään valoa tai moraalia ei näy missään.
onneksi autoa ei ole pakko ostaa.
Nerokas veto autokaupan pysäyttämiseksi. Valtiolla ei ole kuitenkaan varaa luopua autoverosta, jo autoveronsa maksaneiden laittaminen maksamaan veronsa toiseen kertaan toppaa perustuslakiin..
Toiseen kertaa autovero ?
Nyt sinun pitää valmentaa meitä, kun tiedät noin paljon.
Olemme pelkkänä korvana.
Autoveroa kerätään n miljrdin vuodessa, millä täytät aukon jos autovero poistetaan ?
Nyt sitten 2 miljardia ?
Puheesi mukaan.
Olet aivan pihalla, olemassa olevasta autokannasta on maksettu autoveroa n 20 miljardia, autoveron poisto katkaisee tämän rahavirran ja mahdollinen käyttömaksun nosto tarkoittaisi että jo mautoveronsa maksaneen alkaisivat maksaa autoveroa toiseen kertaan.
Autoveron alennus puntaroitiin tarkasti hallitusohjelmassa. Se on, millä mennään. En usko, että autovero olisi häviämässä. Se on merkittävä tulonlähde valtiolle. En usko, että se olisi tällä vaalikaudella poistumassa, ryhmäjohtaja Antti Kaikkonen (kesk) sanoi...
"devalvaatiota ei tule" jutulta.
Lehti joka autovero uutisen julkaisi ensimmäisenä oli Kauppalehti. Sen jälkeen muut lehdet uutisoivat juttua Kauppalehden mukaan. En kyllä Kauppalehteä pidä vasemmistolaisena komukkalehtenä. Sinänsä tuollainen perätön uutinen saattaa vaikuttaa autokauppaan pahastikin, siinä mielessä lehdistön pitäisi tuntea vastuunsa mitä kirjoittaa.
Se mikä tuossa perättömässä uutisoinnissa on pahinta, että esim. Kauppalehti ei ole oikaissut valheellista uutisointiaan.
Ei jutussa suoraan sanota että vero aiotaan poistaa, "ollaan poistamassa" komukkalehdet tarttui syöttiin.
http://www.kauppalehti.fi/uutiset/suomen-liikenne-myllataan-taysin-tyosuhdeautoilijoille-luvassa-keppia/a7gGtcxd
Ei autoveroa kannata poistaa pikemminkin nostaa ja laskea käyttö-
maksua nyt minullakin menee 1000 euroa trafille ja 2000 if vakuutuk-
siin eli 250 e kuukaudessa vaikka ei ajaisi metriäkään.
Avaaja on täysi idiootti. Miten voi noin tyhmä ihminen olla. Oikea Sipilän opetuslapsi.